Taas kerran oli äsken sama poikakolmikko kurkistelemassa asiakkaiden kasseihin ja laukkuihin SMarketissa. Kaksi pienempää nilliäistä kävelee edellä ja jälkimmäinen pitkä tummahiuksinen pojankoltiainen yrittää ujutta kättänsä asiakkaan laukkuun. Tulee yhtäkkiä jostain takavasemmalta ihan kiinni selän taakse pöllimisaikeissa, sillä välin nuoremmat nilliäiset jää odottelemaan edemmäs. Voivat tulla vaanimaan jopa kassan pakkauspäätyyn ja hyllyjen väliin missä ei ole muita. Monesti viikonloppujen alussa olen nähnyt tämän poikakolmikon seikkailevan epämääräisesti tuolla S-Marketissa. Että kannattaa pitää silmät selässäkin kun tuolla käy..tai pätee kyllä noin yleensäkin kauppa-asiointiin. Kunhan muistutin..
Vastaukset 4
- rsgerg
S-marketissa nyt taskut tyhjenee muutenkin,nimittäin hinnat sen verran kovat.
- metsämaa
Näin tämän saman viestin nimeltä mainitsemattomassa somepalvelussa. Keskustelin kahden s-marketin myyjän kanssa, kumpikaan ei ollut kuullut huhuakaan tällaisesta-
Vinkki: Jos toisaalla kertomasi tilanne todella tapahtui (käsilaukustasi yritettiin varastaa lompakko), mitä hittoa näillä nettipalstoilla hihkut ja "varoittelet"? Järkevää olisi vähintään edes kertoa henkilökunnalle; vastuullista myös ilmoittaa virkavallalle.
En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää motiivia tällaiselle. Jos kyseisen paikan henkilökunta ei ole koskaan kuullutkaan moisesta, niin mikä aloituksen pointti oli?- txuvonpm
Metsämaa tämä aloitusviesti on myöskin kopioitu nimeltä mainitsemattomasta somesta. Enemmän kyllä jäi kysymysmerkiksi mikä sinun nillityksesi pointti oli? Hyvähän että joku on tuosta varoittanut.
- anum45
mitä vittua kaikki inisee täällä menkää kertomaan muualle huolenaiheenne
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501