Omaishoitajien oma elämä

Kyllä omaishoitajien tukeminen tulee halvemmaksi kuin laitoshoito. Kai ne ajattelevat että kyllä ne hoitaa, eivät raaski jättää rakastaan "heitteille".
Liittommekin voisi olla aktiivisempi, että saataisiin edes samat oikeudet asuinpaikasta riippumatta. Lupauksia on annettu, mutta eikö omaishoitajille tullut raha ole vieläkään korvamerkitty, siitä on paljon puhuttu. Eihän niitä rahoja saisi käyttää muuhun tarkoitukseen.
Omaishoitajan jaksaminen on ensiarvoisen tärkeää. Itse en saanut edes uimahalilippuun alennusta, se myönnetään kaupungin työntekijöille, en ole kuulemma työsuhteessa.
Kun hoitajan jaksamisesta ei huolehdita, saa yhteiskunta uuden laitospotilaan, pahimmillaan myös omaishoitaja joutuu hoidettavaksi.
Olen huomannut että ihan huomaamatta väsymys vain lisääntyy, olin palaa loppuun, kannatta olla itsekäs välillä ja pitää pidempi loma, sitten taas jaksaa. Olen hoitanut huonokuntoista vuodepotilasta 9 vuotta.

pitää pitää nyös itsestä huolta,intervallilomat on hyvä ja voi käyttää myös muitakin palveluja.Eihän tätä työtä ilman rakkautta tekisi ihmiseen joka on vielä rinnalla eikä kylmässä maan povessa.

Eivät kaikki omaishoidettavat ole dementikkoja.
Moni meistä on rakastettu, tunteva, ihminen, puoliso.
Eivät kaikki ole ilman tunteita, vaan kultia, rakkaita, ihmisiä, kuin sinä tai minä.

Yritä ymmärtää.
Kaikkea ei rahalla saa.

Kyllä sitä omaa elämääkin voi olla vaikka on omaishoitaja.Mulla kun nuo intervallit pyörinyt n 3 vuotta kohta,niin ne auttanut kovasti.Toisaalta kallistahan se ja sitten jos ei hoito pelitä,niin ei pysty lepäämään omaishoitajuudesta.
Olen vuosien mittaan rakentanut elämää uusiks,vähän kerrallaan,on hoitoelämä ja sitten se ihka oma kun toinen laitoksessa.Uudet harrastukset antaa voimaa,ja monasti lähen muualle,että näkee ihmisiä ja kokee muuta kuin tätä kotielämää.
Sitä pitää päivittää päänsä niin että elämässä on muutakin,vaikka surua on kun toinen sairas.Usein kyllä omaishoitajuus sokaisee,ei näe terveellä tavalla enää ja alkaa katkeroitua.
Me ollaan saatu se korkein hoitopalkkio,melkein alusta,ja kaupungilta sain sporttipassin.Tukea nyt saa etsiä milloin mistäkin,näinhän se on,
Mulla kyllä hyvä mieli että olen jaksanut näin pitkälle vaikka monasti vaikeaa.Kumma tuo ihmismieli,mutta kyllä se siitä.

Minä olen ajatellut itsestäni että olenkohan läheisriippuvainen.Aina huoli puolisosta kun ei ole lähellä tai vaikka on intervallissa,ajattelen miten hän jaksaa ja hoidetaanko tarpeeksi hyvin.Vuosia olen ollut omaishoitaja ja tämä kaikki menee jo rutiinilla kotona.Irrottautuminen on vaikeaa varsinkin sen jälkeen kun jätän sägynpäälle istumaan hoito-osastolle.on kuin oman pienen lapsen jättäisi joka aivan riipaisee sydämestä.Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Eiköhän se ihan normaalia ole,normaalit tunteet kun joutuu muiden käsiin antamaan toisen.Tuo läheisriippuvuus vähän semmonen nykyajan keksintö,kait normaali tunteva ihminen on huolissaan omaisestaan,jos kotona ollaan jatkuvasti läsnä.
Itse itkin kuin porsas kun vein ekan kerran hoitoon,nyt jo rutiinia,mutta aina siellä takaraivossa se huoli,tuskin se koskaan häviää.

Millä hinnalla ne 260 000 omaishoitajaa ovat "arvokkaan työnsä" myyneet, jotka eivät saa kunnaltaan sentin senttiä "lakisääteisestä" ha hah haa omaishoidon palkkiostaan? Onneksi ammattikuntaamme kuuluu edes n. 40 000, joita kunta kohtelee vähän armollisemmin.

Olen käynyt kaiken mahdollisen paperisodan valituksineen ja olen saanut sen mitä huonolle omaishoidettavalle kuuluu.En ole luovuttajaluonne,ajattelen että kyllä tämän maan johto pukkaa rahoja sinne minne ei pitäisi ja nostavat omia palkkojaan.
Se on totta että palkkio on pilkantekoa työn määrään verrattuna.En ole kokenu paperisotaa pahana asiana,tappelin taxikyydit jotka joka vuosi täytyy uusia lääkärin todistuksella sekä kelan etuudet.Kyllä tässä ei ole aika tullut pitkäksi.Myönnettäisi pitempi intervalli mutta en halua ainakaan vielä.Sairaalasänky on luvattu mut katson milloin se on ajankohtainen.Neuvoni olisi,....ei kannata luovuttaa kukaan ei puolestamme taistele kuin me itse.

Jaa-a,taidamme kaikki olla eriarvoisessa asemassa,apu riippuu siitä missä asuu.Täällä missä me asutaan,on kyllä kaikki mahdollinen apu,rahallinen saatu.Kaupungilta sain taksikyydit ,8kpl/ kk,ne voimassa muutama vuosi kerrallaan,koska yhteen aikaan oli vaarallista ajaa mies kyydissä,nappas ratista sun muuta.Omaishoitotuki tuli heti,kait senkin takia kun on niin sairas.
Kelan etuudet on saatu yhdellä hakemuksella netin kautta lekuritodistus,ei niitä ole tarvinnut uusia koko ajan,silloin vaan kun sairaus paheni.Nyt täydet tuet ja hyvä niin koska en voi tehdä töitä niinkuin normiihmiset.
Ainut mikä on tiltannut on miehen saama hoito,nyt hän hyvässä paikassa,missä taitavia hoitajia,jess.

Me saimme miehelleni päivätoiminta paikan, vien hänet sinne kerran viikossa kuudeksi tunniksi, eli niin monta tuntia ihan omaa aikaa, jes!

Kunta perii palvelusta 14 euroa kerta, ja mielestäni se ei ole paljon, koska siihen kuuluu lounas, ja kaksi kahvia. Aluksi mieheni suhtautui hyvin epäluuloisesti toimintapäivään, mutta on nyt jo iloisella mielellä aina sieltä palattuaan.

Aivan ihmeellistä!

Tällä palstalla kirjoittajilla ei ole pienintäkään hajua oikeinkirjoituksesta!

Pilkun ja pisteen jälkeen tulee VÄLILYÖNTI.

Joo, joo. Nyt tulee sankkaa tekstiä "pilkunnuolijoista" jne.

Eikö teille koulussa opetettu mitään kirjoitussääntöjä?

Se on kuule omaishoitajalle tärkeä asia kun pääsee purkamaan tuntoja edes johonkin. Ei siinä silloin pilkun paikkaa katsota.

Nimim."Asiasta toiseen"
Heh,kun on monta yötä valvonut,"Guantanamon kidutusta" läpikäynyt,15 kertaa herännyt ja laittanut puolisoaan sänkyyn,ei jaksa miettiä enää,mikä on pilkun ja välilyönnin paikka.
Meille omaishoitajille on joskus suuri saavutus,jos muistaa missä järjestyksessä tulee konsonantit ja vokaalit.
Elämme raskasta ja vaikeaa elämää,ei silloin ole väliä miten kirjoittaa.
Mieheni ei osaa puhua,eikä kirjoittaa,ei laskea ,lukea osaa vähän,ei aina muista miten syödään,saatikka miten sitä istutaan tai mennään maate,ei osaa käydä vessas,eikä pestä hampaitaan,saatikka ajaa partaa.
Mieheni ei tunnista omaa lastaan,minua....Luuletko että välitän oikeinkirjoituksesta?
Miehelläni on sairaus,siksi hänen aivot ei enää toimi,mutta eipä taida "Asiasta toiseen" käyttää aivojaan!

On se totta että ei sitä raaki jättää rakaintaan toisen hoidetavaksi vaikka tilanne välillä on tosi raskasta mutta olen luvannut että hoidaan niin kauvan kun pystyn tällä hetkellä hoidan 24/7 ilman niinsanottua apua naapuri ihanna Pirjo käy auttamassa kun pitää päästä kaupaan tai muuta asiaa hoidettavana arvostan sairaalan hoitohenkilökuntaa tekemää työtä vaikka yks hoitaja sano että he tekee vaan 8 tuntia ja sitten on toisen vuoro alkaa hoitotyö mutta omaishoitaja on koko ajan "työssä" mutta jos pystyy helpottaa rakaan oloa niin sitä ei mikään korvaa Ps. rakkaani sairastaa aivosyöpää ja joka päivä on tällä hetkellä voitto.

Se minua vain harmittaa että ihmiset tietävät paremmin kuin minä miten pitäisi menetellä.Kun mieheni on intervallissa niin tulee neuvoja jopa muka asiantuntijataholta "älä käy katsomassa".Siis miksi en kävisi onhan hän minun rakas puolisoni kymmeniä vuosia. Toinen neuvo "ota pisin intervalli-aika,miksi ottaisin kun vielä jaksan hoitaa häntä.Tietysti olen väsynyt monestikin mutta emmehän kukaan selviä ilman väsymystä. Joku vielä ihmetteli "miten olen tässä tilanteessa iloinen".En ole aina kyyneleet tulvii useinkin mutta ne on vain sanoisinko helpotuksen kyyneleitä,ei masennuksen.
Rakkaani on monien sairauksien tuttu,syötettävä,puörätuolipotlas.Keskitason alzheimeri päällimmäisenä.Jokainen päivä on lahja minkä vielä yhdessä saamme olla ja tiedän se aika ei ole pitkä.Vointia teille jokaiselle omaishoitajalle ja ennenkaikkea jaksamista!

Kyllä ymmärrän,kun ihmisiä tapaa näyttää kuin he odottaisivat että olisin surkimus.Monet ovat sanoneet sinähän oot hyvinvoivan näköinen.Ehkpä se on kateellisuuttakin kun sen pienen lisän saa niin ympäristö odottaa hoitajan riutuvan myös.
Vaikka suren sitä en tule näyttämään kuin harvoille.Yksikin ihminen jolee kerroin mitä tämä omaishoitajuus todella on antoi vaan neuvoja laita laitokseen ja ajattele itseäsi.Ei se tämä elämä ole aina itseä varten.Eihän tämäkään aika voi ikuisesti kestää.
Eikä se hoito ole sitä mitä kotona.Miehelleni on ensimmäinen ja sitä olen elämän loppuun asti,eilenkin hän sanoi että on rukoillut että saisimme vielä yhdessä matkaa jatkaa,eihaluaisi jättää minua vielä.
Voiko tuon kauniimmin sanoa.

Järkyttävää!!!

http://www.youtube.com/watch?v=wgppHOZkxLk