Tämä saa niin surulliseksi että teksisi mieli repiä silmät päästä tai hiukset. Että kipu veisi ajatukset pois näistä tuntemuksista.
surullinen olo.
en halua tätä enää
21309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Nukkumaan nyt siitä.
P.skat helpota, mutta hyvää yötä sinne.
No voi minun pikku kulta mussukkaa. Nyt hampaiden pesulle ja nukkumaan isoimmat murheet pois. Huomenna jatkat sitten kiukuttelua.
Oletko joku lastentarhan täti tai setä? En ole kultasi ja kysymys on surullisuudesta ja tyhjästä olosta ei kiukuttelusta. Huomenna haistatan pitkät tälle roskalle ja jatkan elämääni. Niin olisi pitänyt tehdä ajat sitten.
jolle jokainen nainen on " pikku kulta mussukka ". kyltymätön. Erityisesti yöaikaan.
toisen ihmisen mielen ja tunteitten purkua kiukutteluksi, se on väärä sana.
surullisuus ei ole kiukuttelua -
alentuva ja omistava tapa ei ole mukavan tuntuista -
ei pidä syyttää ketään mistään mitä hän ei ole tehnyt. syyttämiseen pitää olla tieto - .
Ei älä, mutta; nuku vain surusi kanssa, jokainen ihminen on todella surullinen aina, mutta älä nyt vahingoita itseäsi mitenkään. Kokeile minkälaista unta saat kun väsyksissä nukut.
Älä ole sinäkään surullinen. Hyvää yötä sinullekkin.
Kun itseäni kiinnostavat jännitystarinat... joku hirviöiden tunnistuskirja, onkohan tuollaista ;:D
Itse luen tälläistä, Neiti Peregrinen koti Eriskummallisille lapsille. Aikamatkailua ja hirvöitä.
Oon lukenut.
Mielenkiintonen ajatusleikki.
Jos kerrotaan paljon kauhutarinoita, niin silloin alkaa nukuttamaan; tekee mieli mennä oman peiton alle piiloon!
Jos joku jaksaisi kirjoitta jutuista juttua, minulle on aivan sama kun on omat jutut, mutta voisi saada hyvän jutun aikaiseksi, josta lukion äidinkielen opettaja ihmettelisi sitten "mitä tämäkin taas on... jotain demoneita ja ympyröitä?"
Siun pittää mennä nukkumaan, huomen on päivä uus ja uuvet kujjeet.Näi tää männöö..hihhih! ; )
Väsyttää liikaa, nukun vasta huomenna... mutta tuollainen sanonta "joku, joku ja yhteistyökumppanit"...yhteistyökumppaneita on ainakin metsästäjissä kymmeniä hahaa.
Justiin täsmälleen sellaista porukkaan joiden kanssa ei kannata leikkiä kai, mutta niin: jotkut "joku ja joku ja yhteistyökumppanit" _D
Olen yrittänyt ilahduttaa ja sillä tavoin kertoilemalla hauskoja, ja pimeitä kummitusmaisiakin myös. Niin itse toivoisin että joillekin niistä olisi hyötyäkin, tuollaisista jutuista.
Ainakin hymynaamoja on alkanut ilmestymään palstalle paljon.
Miksi aloittaja ei selvitä tunteitaan puhumalla sille ihmiselle. Tärkeäa asiat keskustellaan kasvotusten ja kahden.
Ota ihmiseen yhteyttä varatkaa kahden keskinen hetki ja jutelkaa asiat selviksi. Sen jälkeen on oikeasti paljon helpompi jatkaa matkaa molempien.
Tänne raivoaminen ja turhautumisen purkaminen ei auta mitään.
Tämä on itsekoettu neuvoni.
Sitä on liikkeellä.
paljon.
Ehkäpä puhuminen ja sen aika on mennyt. Miksi hän auttaisi toista kun toinen ei auttanut häntä. Antaa olla. Ei puhuttavaa.