Ison pennun ruokaräyhät

pelästynyt__

Olen ollut huolissani, kun kotonamme on 2 pienikokoista narttukoiraa, iät 4 ja 2. Meille tuli pentu, joka on sekarotuinen ja aika isoista/keskikokoisista roduista polveutuva. Poika on muuten kiva, ihmisystävällinen ja jopa eläinystävällinen, mutta aina kun on jotain ruokaa tarjolla jossain, niin se alkaa niin karmean ruokaräyhäyksen, että minua on alkanut suorastaan pelottaa tyttökoirien puolesta.

Ruokin tytöt ja pennun erikseen, mutta joskus jos annan jotain herkkupaloja, niin silloinkin poikapentu käy vaikka kiinni pienempiinsä, ottaakseen herkut pois. Sama sota puruluista.

Kun ruoasta ei ole kyse, niin asiat menevät ihan hyvin.

Olen nyt tavallaan tosi huolissani ja mietin voimmeko pitää pojan, vai onko se lian raju tuossa ruoka aggressiossaan. Nuorempi 2 vuotias tyttökoira tuntuu tulevan 13 viikkoisen pennun kanssa paremmin juttuun kuin 4-vuotias. Monesti nelivuotias ärisee pennulle ollessaan minussa kiinni, esim,. makaamassa rinnan päällä.

Tuleeko tästä mitään, vai joudummeko etsimään pojalle uuden kodin?

Poika tulee kahdeksanpentuisesta pentueesta, omistajat sanoivat antaneensa heikommille pennuille ensin emän nisää, joten poika usein jäi vähän kavereistaan jälkeen. Ruokaräyhä saattaa kai johtua tästä. Ruoan suhteen koirapoika on ihan hullu, enkä liioittele yhtään.

2

160

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mur murinaa
    • .....

      On tainnut pentu nähdä nälkää ensimetreistä lähtien. Ruoki eri huoneessa ja anna ruokaa niin että koira on kylläinen, aluksi reilusti, niin ettei jaksa syödä kaikkea. Pikkuhiljaa pentu tottuu tähän että ruokaa saa aina riittävästi ja tuo ruoka agre poistuu. Ja turha pelätä lihomista, riittävällä liikunnalla oleva pentu ei liho vaikka paljon söisikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe