oli löydös mulla.Mä odotan leikkaukseen pääsyä.On jotenkin niin tyhjä olo.Mä viikon vaan makasin ja itkin.Mä menin selkäkipujen takia lääkäriin niin tehtiin erinnäisiä kokeita ja kuvattiin niin näin nyt mennään.Mietin et miten kasvain on levinnyt ja miten kerkeen järjestää asiat jos en itse kykene enää.
Melanoomakasvain
Satu 30-vuotta
23254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No älähän nyt vielä itseäsi kuoppaa. Kun sinut leikataan ja saat hoitoja, niin elämä voi jälleen jatkua. Kyllä ne asiat aina järestyy. Luonnollista että tuollainen pysäyttää. Eleletkö yksin vai onko muita taloudessasi? Jospa yriät keksiä jotian kivaa odottaessasi leikkausta.
Kyllän meidän kaikkien pitäisi jotenkin olla valmistautuneita, jos terveys ja elämän losuhteet jotenkin muuttuvat tai vaikka sairastumme.
Yksin elelen.Hyvä niin.Kun ajattelen miten toi kasvain on levinnyt ja kykenenkö enään mitenkään toimimaan kun en tiedä miten leikkauskaan onnistuu ym.Oman siskoni saatoin Kesäkuussa viimeselle matkalle,taivaan kotiin.Siskolla oli rintasyöpä joka oli levinnyt luihin asti.Siltä molemmat rinnat poistettiin ja eli 2-vuotta 4-kuukautta sen jälkeen.En ole kertonu mun vanhemmillekkaan vielä tästä koska mun Äidillä on muutenkin taakkaa harteilla kun hoitaa Isää täyspäiväisesti.Sitä oppii muuten arvostaan pieniä jopa mitättömiltä tuntuvia asioita kun sattuu se iso asia näin omalle kohdalle.
Meillä kaikilla syöpään sairastuneilla tulee shokkivaihe diagnoosin saatuamme, mutta ahdistus alkaa helpottamaan päästyä hoitoputkeen. Saat varmasti hyvän hoidon. Kyllä tosiaan osaa asettaa asiat erilaiseen arvojärjestykseen vakavan sairauden kohdatessa. Terveys on monelle itsestään selvyys ja ei kukaan uskoisi, että omalle kohdalle voi sattua syöpä tai jokin muu vakava sairaus.
Paikalliselta syöpäyhdistykseltä saa keskusteluapua ja vertaistukea myös.
Mulla on kahden viikon päästä leikkaus.Sitä.ennen pitäisi pystyä varmaan kertomaan asiasta Äidille.En tiedä yhtään miten laajalti kasvain on levinnyt ? Ja miten hyvät mahdollisuudet siitä on parantua ? Kun pelkkä sana SYÖPÄ se tuntuu mielessä pahalta sekä ahdistavalta.
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kannattaa kertoa äidille, vaikka se kipeää tekeekin. Itse salasin ensimmäistä kertaa sairastuessani lähes kaikilta syöpädiagnoosin, mukaan lukien vanhempani. Salailu lisää vaan ahdistusta. Jossain vaiheessa se on pakko kertoa kuitenkin. Itse jouduin pian uusintaleikkaukseen ja silloin oli kerrottava, koska oli tulossa hoidotkin, jotka veivät hiukset.
Elelin yli 10 v tervettä elämää ja sairastuin uudelleen. Nyt kerroin kaikille avoimesti ja jotenkin helpompi olla kun kaikki läheiseni ja ystäväni ja työpaikalla tietävät missä mennään.
Tuo levinneisyys on se juuri mitä minäkin pelkään. Minulta otettiin TT-kuvat ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen luuston gammakuvaus ja vielä ainakaan ei levinneisyyttä havaittu. Itse sairastan rintasyöpää, joten en tiedä juurikaan melanoomasta, mutta cancer.fi keskustelupalstalla saa vertaistukea ja siellä voi olla samaa syöpää sairastavakin.
Tsemppiä. Alku on yhtä piinaavaa odottelua, leikkaukseen pääsyä, patologin lausunnon valmistumista leikkauspalasta, mahdollisiin jatkohoitoihin pääsyä yms.
Ymmärrän. Tärini kuoli reilut vuosi sitten haimasyöpään. Itse sain pelottavan TIA-kohtauksen vuosi sitten ( lyhytkestoinen pieni aivoinfarkti). Suuri riski oli saada kuunnon täräys seuraavan kahden, kolmen kuukauden sisällä. Olen syvästi uskovainen, muta kyllähän vakava sairaus pysäyttää ja pelottaa. Turha sitä on sanoa, että älä nyt pelkää, yritä ajatella muuta.
Kyllähän päivämme ja elämämme on Jumalan kädessä. Varmaan sisaresikin oli nuori ihminen. Onpa ihanaa jos sinulla on luottamus, että hän lähti taivaankotiin ja silloihan joskus tapatte.
Muistan sinua rukouksin, jotta saisit voimaa näinä kitupävinä odottaessa hoitoon pääsyä. Aika matelee ja voi olla unikin katkonaista. Tätini sairastui ritasyöpään yli 80-vuotiaana, mutta hän täyttää joulukuussa 87 vuotta ja on erittäin pirteä mummeli. Hän parani vaikka katesli syöpäpahkaa salaa neljä kuukautta. Ei ollut aika lähteä.
Siskoni oli 39-vuotias kun hän nukkui pois.Hänen pienet lapset,ne vieläkin oottaa Äitiä kotiin.Tyttö on 5-vuotias ja poika 7-vuotias alotti koulun just tänä keväänä.Mutta mä lähden nyt ulos lenkille kun mulla vielä on siihen mahdollisuus.Aurinko paistaa.Hyvää Sunnuntaita kaikille !
Aurinko on paistanut, mutta minun paikkakunnalla on ensimmäinen kunnon syysmyrsky. Päätän pysytellä sisällä ja paneudun sukututkimukseen. Toiveikasta mieltä elämässä eteenpäin.
Masentaa :-( pakko jaksaa raahautua kauppaan.Valvoin viime yön miettien mitä teen/tekisin.
On ollut pitkä yö. Ei siinä voi muuta kuin yrittää jaksaa hetkestä toiseen kun päässä pyörii ajatusten vyyhti kiertäen kehää ja rinnassa puristaa. Toivottavasti pystyt syömään nyt proteinipitoista ja vitaamiiniruokaa unohtamatta herkkuja tankkaukseksi tulevaa varten.
Jos tuntuu, että et jaksa yksin kotona omien ajatusten kassa, niin mene terveyskeskukeen. Jospa lievä rauhoittava lääkitys olisi tarpeen ja voi kai ne ohjata puhumaan jonkun kassa tunteista.
En osaa antaa oikeastaan mitään ohjeita. Parasta toimia niin kuin itsestä tutnuu.
Olen rinnalla ajatuksin ja rukouksin. Tiedän kipu on kievessä kun toisessa. Olen itsekkin kärsinyt elämässä pimeitä hetkiä. Voimahalit.
Onko hyvä jos lääkäri määrää sellaisia rauhoittavia, joihin tulee jo 45 päivän jälkeen riippuvuus? Parempi olisi vertaistukiryhmä lähellä, jossa voisi piirissä käydä keskustelemassa toisten kanssa syövästä, järjestää yhteisiä ruokailu- ja hemmotteluhetkiä ja retkiä, eikä tarvitsisi kuitenkaan liittyä mihinkään syöpäjärjestöön, jos on vähävarainen eikä varaa jäsenmaksuihin... Tsemppiä teille ja rukoillaan, että apu tulee ylhäältä, jos on aika vielä suorittaa elämäntehtävää...
Varmaan vertaistuki olisi se hyvä juttu, mutta kun Sadulla on pian edessä se leikkaus. Tarkoitin nyt näitä operaation odottelupäiviä ja jos ei saa levettyä ja yksikseen kotona asioita miettii.
Vertaistuki on todellakin hyvä juttu ja itse en lähtisi pelleilemään rauhoittavilla kuin ihan äärimmäisessä hädässä. En ole niitä kuitenkaan tähän mennnessä tarvinnut ja toivottavasti en tarvitsekaan. Voivat lamauttaa ihmisen sänkyyn kokonaan ja täytyy ajatella sitäkin, että minkälainen maksarasitus niillä on kun voi olla tulossa sytostaatteja lähitulevaisuuden ohjelmaan.
Mä kanssa odottelen leikkausta, se on tämän kuun lopussa. Huomasin, että rukous ja ruuan pH:n tasapainottaminen on tärkeää eli ei saa olla liian hapanta ruokaa. Mietin, että me suomalaiset ollaan yleensä evankelisluterilaisia eikä rukoilla Neitsyt Mariaa, mutta sairastuttuani rintasyöpää nousi mieleen, että Neitsyt Maria on taivaassa nyt, ja varmaan tahtoisi naisena esitellä rukousaiheeni Jumalalle Jeesuksen nimessä. Hän oli Jeesuksen äiti, imetti rinnoistaan lapsiaan, tunsi naiseuden ilot ja surut, kärsimyksen, menetykset, leskeyden ja kuoleman. Ei siis ihme, että hän pystyisi puhumaan puolestani Taivaalliselle Parantajalle eikä varmasti tahtoisi olla välittämättä ihmisistä, koska on ollut itsekin ihminen. Kummallista, kun ajattelin tätä ja osoitin lyhyen huokauksen asiastani Neitsyt Marialle, että hän esittelisi asiani Jumalalle, tuli rauha ja ilo sieluuni. Katson levollisesti tulevaisuuteen, vaikka se toisi maallisessa mielessä kärsimyksiä, kipuja ja kuolemankin. "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen, kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton", sanotaan laulussa. Tsemppiä Satu, älä pelkää, sinua kannattelevat iankaikkiset käsivarret, jotka eivät petä!
Kiitos teille mutta en haluu rauhottavia ottaa.Mulle iski tää plunssaki nyt.Eilen oli tosi kova kuume ja mä vaan nukuin kun en jaksanu miutään,nyt on jo jo hiukan parempi olla paitsi tietenkin tulee mietittyy liikaa.
Tänä kauniina päivänä,näe kauneutta kaikessa ,kuuntele elämän sopusointuja.-" Kuolema voi tulla jo tänään,se voi tulla vasta huomenna . . .? tai kymmenien vuosien kuluttua . . . ? Ei sitä kannata odotella.On syytä elää jo tänään.Rakastaa.Jos oma ruumiimme on vain väliaikainen asunto ja henki kaikkein tärkein,niin meillä ei ole syytä huoleen.Katso taivaan lintuja,eivät nekään murhetta kanna.Kiittäen visertävät elämästä päivittäen tietämättä huomisesta.Hän joka Rakasti ensin, Rakastaa tänäänkin ja joka hetki eteenpäinkin.
Ihanaa Satu, että sinulla tuo iankaikkisen elämän ulottuvuus. Eihän ihminen periaatteessa koskaan kuole, jos vaikka tämä ajallinen otettaisiinkin pois. Kun olen tehnyt sukutukimusta, niin mieleeni tulee odottamisen riemu, että kun ikää on niin ei ole enää kauaa kun saan nää nähdä edesmenneitä eisivanhempia. Sinulla on siellä jo sisko odottamassa.
Kun reilut vuosi sitten meinasin saada aivoinfarktin, niin rukoilin kohtauksen aikana vain että Jeesus, jos minun aikani on nyt lähteä tai menen tilaan että ymmärrykseni ei enää koskaan palaa, anna kaikki synnit anteeksi ja ota luoksesi. En kokenut mitään kauhua ja pelkoa. Sisimpääni tulvi vain syvä rauha ja lepo.
Tuon hetken jälkeen olen ymmärtänyt, että meillä on vain tämä hetki. Kyllä meitä vahistetaan joka hetki ja hiuskarvaakaan ei tipahda päästämme hänen sallimattaan. Tätinikin odotti kuolemaa ja jopa valmisteli asioita niin, mutta ei se vain odottamalla tule.
Voimia teille kaikille nyt sairastaville ja palstaa seuraavaille.
Toi runo tai ajatelma miksi sitä voi sanoa niin on mun yhdeltä ystävältä hän sen lähetti mulle viestillä kuukausi ennen siskoni kuolemaa.Se on kaunis ja siinä paljon sanomaa.Nyt yötSa .Jumalan siunausta ja hellää.huolenpitoa :-)
Pelkään leikkausta kun näin viimeyönä unessa oman kuolemani.
Vähiten sitä leikkausta kannattaa pelätä. Meillä on hyvät kirurgit, jotka osaavat kyllä asiansa. Tsemppiä, hyvin se menee.
Kun pelkää niin näkee painajaisia. Ei siinä ole ollut enteellistä. Sinulla luottamus Jumalaan ja silloin kuoleman kokemus ei olisi mitenkään pelottava. Olen lukenut ja kuullut ruumiistapoistumiskokemuksia ja rajatilakokemuksia ja ei niissä ole ollut mitään pelottavaa. Päinvastoin, kokeneet eivät olisi enää haluneet palata takaisin.
Mutta saahan sitä pelätä. Kaikki uusi ja ennenkokematon jännittää ja pelottaa. Varmaan nyt se pelko onkin vahvimmillaan. Kun astut taloon ja valmistaudut operaatioon, tilanne laukeaa ja olet levollinen.
Tsemppiä ja voimia edelleen. Varmaan se on jo lähellä.
Mulla on ollut tänään jo parempi päivä.Huomenna menen Äidille ja Iskälle ja kerron,niin on parempi.Muille en kerro,en kestäis kuunnella sitä tekopyhää sääliä " et voi mä tiedän miltä susta tuntuu " kun ei yksikään joka ei tätä ole käyny läpi tai käy niin tiedä miltä tuntuu! Hyvää.päivänjatketta.Katrille voimia ja halit :-)
Vaikka on sama sairaus niin kokemus on aina jokaisella omansa. Anteeksi jos olemme loukanneet ja olleet ymmärtämöttömiä. Vaikka itselläkin on ollut päällä vakava ja kuoleman vakava riski, niin syöpäkokemus on erilainen. Jokainen kokee asiat niin yksilöllisesti.