Et koskaan uskonut rakkauteeni

Sitähän sä halusit että näin uskon. En voi koskaan tietää totuutta, koska en voi luotaa sanaasi.

Sitä saa mitä tilaa

Voi kuinka tyypillistä. Mies ei ruikuttaisi täällä jos rakastaisi. Vaan olisi rakkaansa luona. No nyt ollaan jo kumpikin todettu että tulevaisuus on hänen päätös. Ja sevittämättömyys myös. Jos kerta haluat elää selvittämättä asioita niin ihan ok. En odota mitään. Ainut mitä olisi järkevää mennä kahdestaan ja vetää perseet. ja sitten kysyä .TÄH?

Huvittaa miehet jotka roikkuvat jossain naisessa tehden toisen mustasukkaiseksi, halailemassa jokaista vastaan tulijaa jne. Sit kun toinen ajattelee ettei tuollainen käytös kiinnosta, niin heti ollaan perumassa omaa käytöstä....Kanna vastuusi käytöksestäsi.

En mä ainakaan on tyrkkimässä jokaisen halattavaksi ja tanssittavaksi. Ei oo vain tarvetta näyttää kenellekään mitään

No mulla on tarve eheyttää itseäni. On hyvä huomata että hän oli väärässä. Ja en olekkaan niin ruma ja vastenmielinen muille. Minusta on mukavaa huomata että minua halutaan. En kuitenkaan ole hänen eteensä ketään kuljettanut. En vaikka voisin. Minulla ei ole tarvetta siihen, koska suhteni häneen päättyi jo kauan sitten. En näin ollen ole hänelle mitään velkaa. Voisin korkeintaan katsoa voitaisiinko puhua edes kännissä. Mutta kun ei sovi niin alapas järjestään iltaa muuten. Ja uskon että halukkaita löytyy.

No mitä muuta kumpikaan haluaisi. Puhuminen ei onnistu, ei ole koskaan onnistunut. Kunnon kännit ja näkis mikä toinen on.

Huomaa, millaisia suomalaiset on. Vedetään kännit ja katsotaan, millainen toinen ihminen on. Oletteko enemmän oma itsenne kännissä kuin selvänä?

Mitä siinä rutiset. 'Oma käytöksesi oli niin tasokasta, joten menepäs sinne live-elämään etsimään sellainen nainen joka sietää käytöstäsi.

kyllä hoituu.

Uskoin pieninä hetkinä. Kun hän katsoi silmiini ja hukkui niihin. Kun hän vapisi pelkästä pelkästä läheisyydestä. Kun hän avasi sydämensä, purki tuskaansa, avasi ilojaan. Kun hän veti syliin ja vain hengitti ihollani. Kun hän sanoi nimeni, puhui hellästi, otti käsistä kiinni että kuuntelisin varmasti joka sanan kun hän puhui tunteistaan.
Silloin uskoin.
Kun hän puhui mahdottomuudesta, väliaikaisuudesta, asioista jotka täytyy tehdä. Että pitäisi olla helpompaa. Että myöhemmin. Sillon en.

En mä mitään nähnyt. Ite kerroit, arvoitukseksi jäänee, miksi? Halusit loukata mun tunteitani? Siinä kyllä onnistuit.

En uskonut hänen rakkauteensa, koska hän ei sitä koskaan suoraan sanonut ja muukin kanssakäyminen kanssani tuntui niin vaivalloiselta. Muiden naisten kanssa näytti juttu luistavan ongelmitta ja myönnän mustasukkaisuuden tunteeni sen huomatessani.

Mitä muuta siitä voi päätellä, kuin että en merkitse hänelle mitään. Suljin taas kuoreni ja vetäydyin itseeni suojellakseni sisintäni....

Joskus käyn pienessä naisporukassa iltaa istumassa ja saatan jopa vaihtaa muutaman sanan vastakkaista sukupuolta edustavan hlön kanssa, mutta siihen se jää.... Olen oppinut tunnistamaan tilanteet, joissa ehdotuksia lähempään tuttavuuteen olisi tiedossa ja välttelen niitä joko poistumalla tilanteesta tai pysymällä kotona. Not my piece of cake....

Niin tein. Ja vilpittömän, todella vilpittömän pahoillani siitä. Mutta parantua voin, sen tiedän. Olen kokenut onnistumisia siinä suhteessa. En kostanut, enkä kosta. Rakkaudesta et koskaan minulle puhunut. Etkä hyväksynyt sitä, kun minä puhuin. En saanut olla tunteellinen, rakastunut, ihastunut, enkä lopulta myöskään tunteeton. Mikään ei kelvannut. Ei niin mikään. En olisi voinut tehdä mitään oikein. Vain olla käytettävissä. En tahtonut sitä enää.