Psykiatrille meneminen

Olen samaa mieltä.

Asiaa.

Jos väsysyt duuniisi tai elämä tuntuu potkivan päähän, on viimeinen vaihtoehto hakea apua psykiatriasta. Jos tuonne erehtyy menemään voikin heittää hyvästit normi elämälle.

Loppuikäinen leima ja voitkin hakea työkyvyttömyyseläkettä.

Tiedänpä erään psykiatrin, joka varoittaa ihmisiä siitä, että voi olla vaarallista kyseenalaistaa useimpien psykiatrien mielipiteitä heidän vastaanotollaan, koska siitä saattaa pahimmassa tapauksessa seurata pakkohoitopäätös ja vielä vaarallisempana pakkolääkitys. Psykiatreilla on lain oikeuttama mahdollisuus mielivaltaan, mikä on järkyttävän vaarallinen kenen tahansa sen kohteeksi joutuvan uhrin kannalta. Mielenterveyspotilaan oikeudet ovat huonommat kuin rikoksesta tuomitun vangin. Suomessa henkilöllä ei ole oikeutta edes valittaa M1-lähetteestä. Tällainen menettely on shokeeraavaa ihmisoikeuksien polkemista ja siten äärimmäisen tuomittavaa.

Hyvä tietää, eipähän tarvitse apua hakea ja kuluttaa verorahoja.

Olen kyllä kuullut toisenlaisiakin kokemuksia. Kyllä nuo psykiatriaa työkseen vuosia opiskelleet ja käytännön työtä tehneet ymmärtävät mielenalan ongelmista enemmän kuin me maallikot ja jakuvasti saadaan uutta tietoa.
Ei kai potilastietoja lähetetä työnantajille. Varmaan ennakkoluuloja on. Kuitenkin asianomainen itse parhaiten tietää, jaksaako tähdä töitä vai ei. On vain helpompi syyttää ulkopuolista, kun ei jaksa, kuin hyväksyä että ei ole kertakaikkiaan voimia kestää työelämän haasteita.

Eihän se psykiatri teitä sairaaksi tee ja aiheuta työkyvyttömyyttä. Siksihän hoitoon hakeudutaan kun ei opiskelu tai työ luonnistu.
Tunnen erään kuusikymppisen miehen. Hän on hyvin masentunut ja joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle. Mies on hyvin vihainen kun häntä ei kuntouteta enää. työelämään (ollut hyvin pitkään sairas). Totuus on että hän ei jaksa edes tuntia paria tehdä töitä työkokeilussa. Loukkaantuu ihan vain pienestä, jos neuvosta ja jopa kannustuksesta ja lähtee ovet paukkuen kotiin.
Tunnen henkilöitä, jotka hyvän lääkehoidon ja terapian jälkeen ovat päässeet onnistuneesti työelämään.

Ei potilastietoja työnantajalle lähetetäkään vaan tth:n joka tekee päätöksen ottaako ko ihminen töihin vai ei.

Ja miten luulet tth:n toimivan, jos lääkelistalla komeilee mielenterveyslääkkeitä ja diagnoosina raskaan sarjan mielenterveyssairaudeut?

Minä itse lähdin töihin vaikka psykiatri sen KIELSI ja vetosi siihen, että en selviä työelämässä kahta kuukautta pidempään??

Olen ollut nyt 1.5 vuotta töissä ilman poissaoloja. Viime vkolla esimies antoi kehtityskeskutelussa positiivisen palautteen, kun olen tunnollinen ja huolellinen työntekijä.

Minulla on päivittäinen työmatka yhteensä 200km ja teen vaativaa asiantuntijatyötä ihmisten parissa.

En tekisi työtäni, jos söisin aivotoimintaa lamaannuttavia lääkkeitä mielisairauteen (sairauteen jota minulle ei edes ole)

Kyllä se on kuule niin, että psykiatrit eivät parhaillaan näe muuta ympärillään kuin mielisairauksia ja siihen neuroleptilääkityksiä.

Minun lääkehelvettinikin alkoi masennuslääkkeistä joista pian siirryttiin neurolepteihin.

Kummasti vaan olo parani, kun lopetin kaikki lääkkeet ja typerät keskustelut mielentervystoimistolla Uuno Turhapuron näköisen naisen kanssa.

Aloitin siis taas normaalin elämän. Nyt vain kaiksesta viisastuneena ja paljon oppineena.