Mitä tapahtui foorumille. Voiko kyseistä foorumia pitää luotettavana tiedonvälityskanava kun se kaatuu jatkuvasti? Se on hyvä foorumi.
Kammpailu net
Hannu
112016
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Foorumin serveri siirtyy kaupungista A kaupunkiin B pääylläpitäjän mukana. Kunhan nettiyhteys ja serveri on taas saatu kuntoon, foorumi palailee linjoille. Aikataulusta ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.
Hyvää kannattaa odottaa.
Yhdyn Jussin kommenttiin.
Hyvää kannattaa odottaa, totta vieköön.
Kamppailu.net on mainostuksestaan huolimatta hyvinkin suuntautunut yhteisö. Moderaattorien toiminta herättää jatkuvasti hämmästelyä. Heillä on kaikki oikeus loukata toisia keskustelijoita. Muita trolleja siellä ei olekkaan. Jos jatkuvat tekniset ongelmat eivät häiritse ja moderaattorien käytös on hyväksyttävää on kyseessä ihan kohtalainen foorumi. Kannattaa muistaa ettei foorumeille juurikaan kirjoittele ne jotka oikeasti asiasta tietävät.
Kamppailu.net:issä moderaattorit ovat keskustelijoita siinä missä muutkin. Moderointia tapahtuu vain tarvittaessa, muina aikoina moderaattorius ei ole minkäänlainen status tai muu vastaava.
Tietenkin suora teksti voi olla monille kovaa luettavaa, etenkin jos on tottunut hyssyttelyyn, "ollaan kaikki kavereita" -asenteeseen ja asioiden kiertelyyn. Tällaiset henkilöt eivät myöskään kykene erottamaan trollausta provokatiivisesta kirjoittamistavasta (ero on selkeä).
Millä perusteella foorumille eivät kirjoittele ne, jotka oikeasti asioista tietävät? Aktiivisten kirjoittajien joukossa on mm. maajoukkueiden päävalmentajia, useita korkeavyöarvoisia opettajia, monia hyvin pitkään harjoitelleita ja kauan opettaneita jne., joten tietämättömyysväitteesi, parahin sivustaseuraaja, kuulostaa tietämättömyydeltä.
Tervetuloa joukkoon, kun foorumi taas saadaan auki. Ja mielellään omalla nimellä.
Kyllä taitaa olla niin, että kamppailu.netissä kirjottelevat nimenomaan ne, jotka asioista jotain tietävät. Ja ainakin minä olen ollut hyvin tyytyväinen modejen toimintaa foorumilla. Täällä taas juttu menee hyvin usein siihen "XXXX on parsa laji!!!1".
No pitäisikö sitten moderattorien tarkistaa kuinka keskustelevat? He kun lienevät ainoat trollit ko. palstalla. Mutta moderattorit saa pilkata ketä tahansa ilman perusteluita ja se katsotaan olevan asiallista keskustelua? Ikävä kyllä sattuneesta syystä emme voi esimerkkejä tarkastella.
Varmasti moderaattorien tehtäviin kuuluu myös keskustelujen ylläpitäminen ja ohjaaminen oikeaan suuntaan mutta paskan puhuminen ei pitäisi olla kenenkään etuoikeus.
Trollaamisen ja provokatiivisen kirjoittelun ero on myös minun mielestäni sangen selkeä. Siksi on ikävää huomata selvästikkin taitavien kirjoittajien sortuvan käsittämättömän epäkypsään käytökseen kirjoittelunsa kautta. Surullisinta on se etteivät kyseiset kirjoittelijat huomaa omia puutteitaan. Jos heille siitä huomautetaan niin ilmeisesti minä on paisunut niin etteivät aivot edes suostu rekisteröimään koko asiaa.
Tietysti niille jotka palstantoiminnan maksavat on täysi oikeus toimia kuten haluavat. Omalla tunkiolla ollaan aina kukkoja.
Ja mitä kyseisellä palstalla olevien tietomäärään tulee niin onhan se hupaisa ajatus että juuri kyseiselle palstalle olisi eksynyt suuri määrä "mm. maajoukkueiden päävalmentajia, useita korkeavyöarvoisia opettajia, monia hyvin pitkään harjoitelleita ja kauan opettaneita jne." kun keskimäärin keskustelijat lienevät teinejä kuten myös netin käyttäjätkin. Keskustelu palstoilla tuskin vihtyy 30 vuotta opettaneita kovinkaan paljon ja jos vyöarvoja tarkastelee niin puhutaan 1. kyu - 1. dan -asteista kuin tuosta ylöspäin. Onhan heitä muutenkin vähemmän mutta tuon tasoiset eivät todellakaan edusta kamppailijoiden kermaa vaan ovat itsekkin vielä aivan alussa.
Jostain syystä nämä oikeasti asioista tietävät antavat vain pieniä tiedonmurusia nettiin vaikka kasvotusten kertovat auliisti enemmän. Toki silloinkin täytyy osoittaa olevansa tiedon arvoinen. Tämä ei toimi netissä. Keskustelupalstalla voi keskustella. Tietoa sieltä on turha hakea. Varsinkin kun palstan luonne on selvästi nälvimiseen taipuvainen sen sijaan että olisi mainostuksensa mukainen. Palsta on liian täynnä kirjoittajia jotka luulevat tietävänsä kaiken. Viittasit "ollaan kaikki kavereita" -asenteeseen. Nöyryys on yleensä se mikä mestareista huokuu ensitapaamisesta lähtien. Siitä voikin jo päätellä paljon jos tarkastelee keskusteluita.
Kun seuraava inkarnaatio kamppailu.netistä ilmestyy niin olkaa hyvä ja korjatkaa käytöstänne. Potentiaalia palstassa selvästi on kaikesta huolimatta. Kyllä me sivustaseuraajta seuraamme jatkossakin vaikka meno entisellään jatkuisi. Mutta edelleen sivusta osallistumisen sijasta.
"Ja mitä kyseisellä palstalla olevien tietomäärään tulee niin onhan se hupaisa ajatus että juuri kyseiselle palstalle olisi eksynyt suuri määrä "mm. maajoukkueiden päävalmentajia, useita korkeavyöarvoisia opettajia, monia hyvin pitkään harjoitelleita ja kauan opettaneita jne.""
Tokihan se on hupaisa ajatus. Hupaisaa on myös, että tunnen henkilökohtaisesti näitä ihmisiä - mukana aktiivisissa keskustelijoissa on monia yli 15 vuotta harrastaneita ja lajiensa parissa hyvin arvostettuja henkilöitä. Voit toki tarkastaakin asian, jos huvittaa. Näiden henkilöiden parista löytyvät myös ne kolmos- ja nelosdanit - niitäkin mukana on ihan riittämiin.
Teinejä foorumilla varmasti on. Sitä en lue negatiiviseksi asiaksi. Wanhoja ja kokeineita kettuja löytyy niitäkin.
"Nöyryys on yleensä se mikä mestareista huokuu ensitapaamisesta lähtien."
Ei ihan näinkään. Suosittelen tapaamaan enemmän mestareita. Nöyryys omaa harjoittelua kohtaan toki on mukana, mutta myös avoin ylpeys omasta taustasta ja taidosta. Mestarit harvoin ovat ilmassa leijuvia zen-ihmisiä. Egoa löytyy - ja vaikka suomalaiskansallinen mukanöyryys on kovasti härmässä arvostettua, ego ei ole huono asia (ei myöskään vähemmän mestareiden parissa).
Edelleen suosittelen perehtymään provokatiivisen kirjoittamisen ja trollauksen eroon. Foorumilla on myös hyvin vähän pilkattu henkilöitä. Nöyristelyyn ja "kaikilla on kivaa" -asenteeseen ei kuitenkaan ole edes tarvetta. Suorapuheisuus ja suorasanaisuus on toivottavaa.
Kukaan ei pakota sinua keskustelemaan foorumilla. Se, että suorapuheisuus häiritsee sinua, on tietenkin ikävä asia.
Taas se nähtiin. Ego pullahti esiin. Asenne kuntoon ja kenties joku mestari sinuakin suostuu opettamaan. Lukisti niitä omia kirjoituksiasi niin toivottavasti näkisit kuinka naurettavia ne muiden mielestä on. Poislukien tietenkin JH fanikerhon jäsenet. Jutuista päätellen lievää sosiopatismia havaittavissa.
Älä pelkää, kukaan ei uhkaa kukon asemaasi kamppailu.net tunkiolla. Sinä saat aina viimeisen sanan.
"Asenne kuntoon ja kenties joku mestari sinuakin suostuu opettamaan."
Tällä puolen ei toistaiseksi ole ollut ongelmia - eikä taida olla tulevaisuudessakaan.
Mielestäni oma asenteesi on myös kummallinen - analysoit ihmistä, jota et tunne ja jonka kirjoitukset näytät lukeneen vain toisella silmällä vilkaisten.
Olemme hyvin pahoillamme.
http://joecartoon.atomfilms.shockwave.com/pages/comicchurch/5/