Entä jos oppi onkin väärää? Voiko sellainen olla ikinä mahdollista?
Jospa kaikki on hurmosta vain. Kaikki onkin rakennettu vain hiekkalaatikoksi, pelikentäksi, jossa voidaan katsoa, kuka on kuka. Entä jos tämä onkin suuri kupla. Niitä on muutenkin maailmassa tuhansia. Kaikki lähtöisin ihmisen omasta tahdosta.
Kuka sen sanoo, että on vain yksi ainoa oppi? Kuka oli se uhkarohkea, joka tämän päästi ensimmäisenä suustaan? Mihin se ajatus perustuu, kun emme tunne muita.
Se että meitä on paljon, ei vielä takaa, että olisimme oikeassa. Se että vanhempamme ja isovanhempammekin uskoivat näin, ei vielä ole totuuden tae.
Kuka on antanut vajavaiselle ihmiselle luvan määrätä pelisäännöt uskonasioissa? Kenen oppi on oikeasti läheskään Raamatun mukaista?
Entä jos Jumala onkin kanssamme eri mieltä?
Jospa kaikki on hurmosta vain. Kaikki onkin rakennettu vain hiekkalaatikoksi, pelikentäksi, jossa voidaan katsoa, kuka on kuka. Entä jos tämä onkin suuri kupla. Niitä on muutenkin maailmassa tuhansia. Kaikki lähtöisin ihmisen omasta tahdosta.
Kuka sen sanoo, että on vain yksi ainoa oppi? Kuka oli se uhkarohkea, joka tämän päästi ensimmäisenä suustaan? Mihin se ajatus perustuu, kun emme tunne muita.
Se että meitä on paljon, ei vielä takaa, että olisimme oikeassa. Se että vanhempamme ja isovanhempammekin uskoivat näin, ei vielä ole totuuden tae.
Kuka on antanut vajavaiselle ihmiselle luvan määrätä pelisäännöt uskonasioissa? Kenen oppi on oikeasti läheskään Raamatun mukaista?
Entä jos Jumala onkin kanssamme eri mieltä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Satua, johon sinä uskot.
Kyseenalaistat ainoastaan opin tai osan siitä. Kyseenalaista joskus huviksesi Raamattu oikeana totuutena. Ehkä havahdut kuinka sadistinen uhkailija Raamatun Jumala onkaan omille luoduille "järkiolennoilleen"
Nuo on ns. hyviä kysymyksiä, mutta siksi vaikeita kun niitä ei kukaan ikimaailmassa uskalla julkisesti ry:llä esittää.
Harhaanjohdattajia on maailma täynnä. He haluavat olla laumanjohtajia. He haluavat määrätä toisten elämästä. Jokainen heistä väittää olevansa oikeassa. Ja jokaiselle riittää seuraajia. Samanlaisia eksyttäjiä kaikki.
Ihminen tarvitsee laumansa. On se sitten perhe, harrastuspiiri tai mikä muu. Joku joukko, jossa kokee turvallisuudentunnetta. Ihminen kun on arka olento.
Ei kait kristinusko isessään ole harhassa. Mutta SRK-lestadiolaisuus on.
Joku tuolla esitti perusteluksi sille että ehkäisy olisi syntiä tämän luomiskertomuksen lauseen perusteella:
"1. Moos. 9:7
Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, lisääntykää ja levitkää yli maan."
Luulo että tuolla perusteella Jumala olisi ehkäisyn määrännyt synniksi, osoittaa heikkoa Raamatun tunemusta.
Jumala ei ole antanut muita uskomiseen liittyviä KÄSKYJÄ kuin ne kymmenen käskyä.
Jeesus täydensi niitä nostamalla lähimmäisenrakkauden käskyn kaikista ylimmäksi, josta hän sanoi: "Siinä on laki ja profeetat." Toisin sanoen, kristityn tulee noudataa aina ensisijaisesti sitä että etsii lähimmäiselleen parempaa, helpotusta, huolenpitoa ja kantaa vastuuta siitä.
Toiseksi, hepreankielen sana, joa Raamatun alkukielisessa luomiskerokuksen tekstissä käyeään sanan "lisääntyä" kohdalla, sisälää lisämerkityksen "lisääntyä kohtuullisesti, riittävästi".
Ei siis "rajattomasti", ei ilman kontrollia, vaan juurikin vastuullisesti ja riitävästi etä ihmissuku ei kokonaan sammu.
Siitä ei ole vaaraa vaikka rajoitammekin lapsilukua kohtuuteen.
Taustatietoa niistä väärinkäsityksistä ja Raamatun huonosta tuntemuksesa johon lestadiolaisuudessa on ehkäisykiellon kohdalla jouduttu:
http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisykielto
Luin islam-palstaa. Löysin yllättävän suuret yhteydet vanhoillisiin kristinuskon oppeihin, mm. vl-oppeihin ja uskomuksiin.
Esim. Paholainen eli saatana yrittää saada meitä erottautumaan uskovien yhteydestä ja menemään "maailmaan", synnin teille ja epäuskoisten helvettiin matkalla olevaan joukkoon. Yhteensopivuus opeissa 100%.
Jumalan oike kunnioitus tarkoittaa oman uskonyhteisön käsityksiä siitä, mikä on oikein Jumalan mielestä. Omassa yhteisössä on se oikea Jumala, oikea armo, oikea pelastus, oikea pyhyys ja oikea siunaus.
Vl- ja islam opettavat, että lapsi on syntyessään heidän kanssaan taivaaseen menossa, eli Jumalan lapsi. Kunnes vanhempana syntisyytensä takia eroaa tästä ja ellei kuulu heidän porukkaansa, myös jää erooon Jumalasta.
Islamiin ei kuulu oppia, että Jeesuksen kuolema oli armon ehto, mutta käytännössä eipä ole kovinkaan suuri ero, opissa, että epäuskosta ja syntimaailmasta palataan oman uskonyhteisön helmojen kautta oikealle pelastuksen tielle.
Tosin ainakin osin islamilaiset pitävät kristinuskon Jumalaa samana kuin heidän Allah on. Mutta kristinuskossa se, etteä islam ei myönnä Jeesuksen ristinkuoleman olevan syntiemme armahduksen edellytys, vie kristityt ajattelemaan, ettei Jumalakaan voi olla sama ja islamilaisilla ei ole lainkaan armoa eikä anteeksiantoa synneilleen. Vieläpä uskotaan, ettei heillä ole synnintuntoakaan... Mikä tekee kristityistä ainoita oikeita pyhiä???
ag
Vl eristäytyy "maailmasta" nöyrään marttyyrinkaapuun pukeutuen. Kirjassahan ennustetaan että meitä vainotaan, ja se todistaa että olemme oikeita Jumalan lapsia. Islamissa erottautuminen epäuskoisista on usein .hm .agressiivisempaa.
Yhteistä on myöskin ongelmat naisten asemassa. Nainen ei ole samalla tavalla pyhä hengellisesti. Hän rukoilee moskeijan takaosassa, ettei häiritse pyhiä rukouksia ja yhteyksiä yläkertaan, hieman lievempänä... hän ei kelpaa papiksi jne.
Ahdasta porttia on kavennettu lisää ylimääräisillä kielloilla.
Miten ihmeessä joku ei voi päästä taivaaseen, jos hän ei täytä näitä sääntöjä, joita Raamatussa ei lue.
Sillä käytännössä henkilö joutuu pois, jos ei "ole kuuliainen seurakunnalle". Eli seurakunnan johto päättää, kuka saa olla uskomassa.
Jotain on hirmusti väärin!
"Jotain on hirmusti väärin."
Niinpä. Näin se tosiaan on.
Pelkkä rauhanyhdistyksellä seuroissa käyminen ei itsessään tue henkilökohtaisen kristillsen uskon ja omantunnon kehittymistä.
Omat polut -blogissa esiteltiin vähän aikaa sitten oululaisnuuorten piirissä tehty tutkimus, joka osoitti, että vanhoillislestadiolaisilla lukiolaisnuorilla on aivan erilainen henkilökohainen moraali kuin muilla.
http://freepathways.wordpress.com/2013/02/27/johanna-hurtig-2013/
Tai siis paremminkin, heiltä puuttuu henkilökohtainen vastuunotto. Henkilökohtainen moraali, sen sijaan että tekisivät moraalirakaisut henkilökohtaisen omantunnon ja eettisen harkinnan perusteella, he nojautuvat yhteisöön, jonka moraalinormit ovatkin siten joain ihan muuta kuin muilla suomalaisilla.
"Vainio on tulostensa perusteella todennut, että lestadiolaiset muodostavat oman moraalisen yhteisönsä, jolla on suomalaisesta valtaväestöstä poikkeavat moraalinormit."
Tämä on havaittavissa monessa muussakin joukkiossa. Jos joukolla on tiukat säännöt, heille muodostuu omanlainen, yhteinen etiikka ja nomi- ja moraalikäsitys.
Aivan saman olen minäkin havainnut. Esim. työpaikan klikkikerhoissa ja erityisen tiiviissä harrastajaporukoissa.
Mutta se ero mielestäni on että kristittyjen moraalin pitäisi olla 10 käskyn mukainen tai ainakin yrittää olla. Oman itsevaltaisen koodiston luominen ei kyllä uskovaisille mielestäni sovi.
Aloittaja, pohdintasi on hyvällä alulla. Sinun kannattaa kuitenkin laajentaa sitä edelleen. Kyseenalaista myös Raamatun tarinoiden todenperäisyys ja Jumalan olemassaolo.
Vanhoja on jutut uskonasioita yleensä, onhan tuota Suomessakin yritetty vähän päivittää noita
Saa.tana on antanut vl-herätysliikkeelle tämän opin:
VAIN ME.
VL opissa on kaikille ihmisille "ankarasti epäselvyyttä", myös
itse vl ryhmälle, koska he yrittävät kaikin keinoin
löytää sitä kuuluisaa välimiesuskontoa omiksi harmikseen,
sitä Raamatusta ikinä löytämättä,
Silloin kun vl johto maallistui, eli papit laitettiin pois (1960-l alussa), suunta muuttui juuri tuollaiseksi. Teologiaa opiskelleet papit kun halusivat noudattaa Ramaatun oppia, eikä itsekehitettyjä tulkintoja Raamatusta. Ruvettiin keksimään keinoja, millä seurakunta saataisiin korvaamattomaksi. Raamatusta etsimällä etsittiin oikeutuksia kuhunkin sääntöön ja kieltoon. Seurasi aika absurdejakin perusteluja.
Monilla uskonnollisilla ryhmillä on käsitys omasta erityisyydestään ja yhteydestään OIKEAN JUMALAN OIKEAAN ILMOITUKSEEN.
Hämmästyttävää vaan, että kuviot ja ilmoitukset ovat fundamentalistisissa kirjauskonnoissa erittäin paljon samanlaisia, vaikka toisia ei hyväksytäkään.
Ja näissä ainoissa oikeissa tiedoissa ja ilmoituksissa siitä MITÄ JUMALA MEILTÄ HALUAA, JA MITEN OLEMME OIKEITA USKOVIA, EI KOSKAAN OLE PÄÄLLIMMÄISENÄ SE RAKKAUS!