Kysymykseni on siis että mitkä ovat mahdollisuuteni päästä johonkin ostastolle hoitoon masennuksen takia? Paljonko semmoinen maksaa? Lääkkeet maksaa?
Tässä on tarinani:
Kun aloitin eskarin minua alettiin kiusaamaan sukunimeni ja ulkonäköni perusteella, koetin olla vahva. Naapurini oli paras ystäväni mutta hän muutti yhtäkkiä pois kun oltiin 10v. Silloin myös vanhempieni erosivat. Sinnittelin ala-asteen läpi samojen kiusaajien kanssa ja luulin että ylä-asteella tulee muutos, turhaa luuloa oli. 13-vuotiaana alkoi itsemurha ajatukset entistä selkeämmin valloittaa mieltä. Äitini löysi minut itse teossa keittiön lattialla keskellä yötä keittiöpuukko kädessä. Hän vain hätisti nukkumaan ja ei puhuttu siitä sen enempää. 13-vuotiaana alkoi alkoholi maistumaan ja vietin päivät koulussa ja iltapäivät metsässä ison tuttavaporukan kanssa umikännissä. Kotona kun olin, olin aina yksin vaikka perheeseeni kuuluikin 6 jäsentä ja lemmikit. 14- vuotiaana seisoin asuntomme parvekkeella ja olin hyppämäislläni, mutta liukastuin ja en päässytkään niitä kuutta kerrosta alas.. 15-vuotiaana lopetin alkon käytön koska isästäni tuli alkkis. Kaveriporukkaa ei enään ollut ja istuin aina yksin kotona pasianssia tietonokeella pelatessa. Sain ensimmäisen poikaystävän ja oltiin useasti yhdessä, mutta tunsin aina olevani joku muu hänen läsnäollessa ja aina kotona itkin koska tunsin syyllisyyttä koska en voinut olla oma itseni hänen kanssaan. Hän lopetti suhteemme heti kun kerroin olevani masentunut. Siitä vuosi eteenpäin istuin vain. Olin kotona yksin, en jaksanut käydä koulussa enkä tehdä mitään. En muista siitä vuodesta juuri mitään.
16-vuotiaana tapaisin nykyisen avomieheni. Kerroin hänelle sairaudestani ja hän lohdutti ja järjesti minulle maksutonta puheterapiaa. Kävin sielä mutta en kykennyt avaamaan suutani täysin vieraalle ihmiselle. 17-vuotiaana muutimme yhdessä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Olemme asuneet nyt yhdessä 5 vuotta. Alussa me tehtiin asioita yhdessä, käytiin elokuvateatterissa, ulkona syömässä, metsäkävelyillä. Silloin me keskusteltiin. Keskustelut loppui vuoden päästä kun hän alkoi pelailemaan koneellaan entistä enemmän ja jouduin hankkimaan työtä jotta pystyisin elättämään itseni ja yhteisen koiramme. Sen jälkeen emme ole kunnolla keskustelleet. Joskus itkin hänen olkaa vasten kun tummat ajatukset alkoi vallata, mutta ei enään. Voimme olla viikkokausia puhumatta vaikka saman katon alla asutaan. Olen niin yksinäinen ja musertunut että en edes kykene itkemään. Tuijotan vain seinää ja olen samassa koomassa kuin silloin 14-15- vuotiaana. Sängystä ylösnousu on tuskaa, ruuan laitto on mahdottomuus siivouksesta puhumattakaan. Koiran ulkoilut ovat ainuita kertoja kun käyn ulkona..Senkin jälkeen riisun kengät ja takin ja menen peiton alle.
Olen niin loppuu että en pysty edes harkitsemaan itsemurhaa vaikka se on ollut ennen se lopullinen vaihtoehto. Olen aikuistunut siihen asti että tajuan ettei itsemurha olisi oikea vaihtoehto. Olen vain niin hukassa. Olen ollut masentunut niin kauan että en edes tiedä minkälainen ihminen painavan taakkani alta löytyy.. Tavallaan minun tilannettani on helpottanut että en enään tunne mitään. Olen tunnekoomassa. En kykene edes ajattelemaan. Päätä vain särkee ja joskus viimeiset voimani kuluvat siihen että räjähdän avomieheni pelailulle ja kun hän ei edes katso minua päin.
Olen niin yksinäinen ja masentunut että se mikä ennen oli sumussa etsimistä on nyt pilkkopimeässä ryömimistä..
Täällä on siis kaksi sairasta henkilöä parisuhteessa. Mitä pitäisi tehdä?
Onko minulla mahdollisuuksia päästä hoitoon johonkin mieelenterveysosastolle? Mitä lääkkeitä minun tilanteessa olevat popsivat? Paljonko hoito lääkkeineen maksaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
älä murehdi rahasta näissä asioissa. sostoimi voi myöntää erityisavustusta näissä tapauksissa. korvaa esim masenuslääkkeet.
Jos oikein ymmärsin niin olet töisäkäyvä ihminen tällähetkellä? jos olet niin työterveyshuollosta voisit pyytää apua. Jos ett uskalla avata suutsi vieraalle, koita vaikka kirjoittaa lyhyt kirje, jonka annat sille työterveyshoitajalle tai lääkärille, jonka uokse pääset. Voit myös varata vaikka tavan lääkäriajan, jossa koitat puhua ongelmistasi. Puhumattomuus on yksi vakeimpia asioita, mutta uskon että jotenkin saat sen sotkussa olevan vyyhdin pään ojennetuksi sille lääkärille, joka sinua rupeaa sitten auttamaan siinä vyyhdin oikomisessa. Lääkärit mthoitajat ja terapeutit ovat ammattilaisia autamaan, jos niille osaa sen vyyhdin pään antaa.
Toivon sinun puolesta että saat elämäsi taas kuntoon ja paistmaan sen auringon sinne risukasaankin :)
Varmaan ovomiehesi on väsynyt tilanteeseesi. Hän ei jaksa sinua auttaa ja voi olla hänelläkin oma sisäinen kipunsa. Et ole koskaan päässyt tuosta masennuksesta, joka tuli kiusaamisen alettua ja aloit paeta pahaa oloa tavallasi. Voi olla että kotona on nähty että et ole kunnossa, mutta heillä ei ole ollut keinoja ruveta sinua tukemaan. Ja kun isäsikin käyttää alkoholia niin on perheessä ollut voimavarat muutenkin vähissä. Uskon että läheiset rakastavat sinua ja olet heille hyvin tärkeä.