ei näin

En voi loputtomiin jatkaa tätä yksinäistä elämää haaveiden seurana. En voi myöskään enää ottaa yhteyttä vaikuttamalta oudolta ahdistelijalta. Tarvitsisin jonkinlaista merkkiä irl. jotta uskaltaisin lähestyä. Jos mitään ei tapahdu on pakko jossain vaiheessa antaa periksi ja jatkaa elämää. Tuo jossain vaiheessa alkaa olla todella lähellä.
12299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja kun tunteet palavat ja korventavat, on yksinäisyyden tunne paljon paljon pahempi! Kaipaan niin paljon hellyyttä ja läheisyyttä, että kohta olen pahoilla teillä.
Ei loputtomin voi odotella.

Äänestä

odottelet ,toimi..

Niin kaikki muutkin tekee ,joskus jopa turhankin rohkeasti ..

Äänestä
  • Juurihan sen kirjotin etten voi enää. Jos olisin jättänyt ottamatta yhteyttä voisin vaikka yrittää törmätä häneen vaikka jonkun harrastuksen parissa. Loppujen lopuksi yhteydenotot vain vaikeuttivat tilannetta. Mulla ei ole mitään keinoa oikeassa elämässä tutustua häneen.

    Äänestä

Mitä jos sitä merkkiä et vaan saa, mutta antamalla rohkeasti itse sen merkin ja ottamalla sen ensiaskeleen voi alkaa jotain taphtumaankin. Miksi odottaa toiselta, kun se kaipuu on itsellä?

Ellei toimi, niin muut vie...ja jos jotain haluaa, niin se pitää näyttää, eikä odottaa että toinen on rohkeampi ja osaa olla ajatustesi lukija.

Äänestä
  • niinpä niin .Jos todellakaan pysty antamaan singaalia toiselle millään muotoa niin ajatus jää roikkumaan.

    Mutta jos ottaa asian puheeksi niin toinenkin osaa sanoa kyllä tai ei.

    simppeliä

    Äänestä

  • Aloittajan viestistä saa kuvan, että hän on jo ottanut yhteyttä, mutta ei ilmeisesti saanut vastakaikua. Vastaavanlainen tilanne itsellä. Pitäisi ymmärtää, ettei toista tosiaan kiinnosta.

    Äänestä

  • 3+5 kirjoitti:

    Aloittajan viestistä saa kuvan, että hän on jo ottanut yhteyttä, mutta ei ilmeisesti saanut vastakaikua. Vastaavanlainen tilanne itsellä. Pitäisi ymmärtää, ettei toista tosiaan kiinnosta.

    No jos ei sua häiritä tekstareilla tai puhelimella niin eikö Se tarkoita sen asian perillemenosta?

    Äänestä

  • eikö niin kirjoitti:

    No jos ei sua häiritä tekstareilla tai puhelimella niin eikö Se tarkoita sen asian perillemenosta?

    Tarkoitin itseäni, minun pitäisi ymmärtää ettei häntä kiinnosta.

    Äänestä

Sinne ne painuu syövereihin kaikki nostaaksen hetkekisiksi päätään painuakseen taas syvemmälle ja syvemmälle. Hänet nähdessä jossain käy ailahdus sekunnin sadasosan kaiho. Elämä voisi olla toisenlaista mutta se ei ole. Enkä kerro, että sittenkin, vaikka luulin muuta, niin jälleen suru nousee pintaan. Minä en tiennyt, koska luulin niin vahvasti.. niin paljon minä välitän mutta vielä enemmän painaa se, että sinä..

Äänestä

On epämiellyttävää, ei kukaan halua sellainen olla.

Minulla ei riitä talouskaan, muutakin ostettavaa,hankittavaa ja tekemistä olisi, on pakko vähentää..

Äänestä
  • Totta, siksi en halua ahdistella. Enhän tiedä loppujenlopuksi mitä hän musta ajattelee.

    Äänestä

  • voi elää kirjoitti:

    Totta, siksi en halua ahdistella. Enhän tiedä loppujenlopuksi mitä hän musta ajattelee.

    kysyä mitä hän susta ajattelee. Mä ainakin tykkään suorista yhteydenotoista ja kysymyksistä. Liian paljon on aina sanoja mitä ei sanota meidänkin välillä ja tuntuu kuin kumpikin välttelis tavatessa sellasta oikeaa puhumista. Liikaa kiertelyä ja kaartelua ja oikeiden asioiden välttelyä. Ei tästä näin ainakaan mitään tule. Jos muuta ei ole, niin sitten jää näin, vaikka kumpikin ois halunnut muuta. n -> m tämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi elää kirjoitti:

En voi loputtomiin jatkaa tätä yksinäistä elämää haaveiden seurana. En voi myöskään enää ottaa yhteyttä vaikuttamalta oudolta ahdistelijalta. Tarvitsisin jonkinlaista merkkiä irl. jotta uskaltaisin lähestyä. Jos mitään ei tapahdu on pakko jossain vaiheessa antaa periksi ja jatkaa elämää. Tuo jossain vaiheessa alkaa olla todella lähellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu