Big Brother ei ole kiltteyskilpailu

Läyhääjät voittoon!

Big brother ei ole pikkukakkosen kiltteyskilpailu. Missään säännöissä ei lue, että voittajaksi pitäisi valita kiltein, fiksuin ja hyväkäytöksisin asukas.

Itse olen aina äänestänyt joko talon viihdyttävintä tai aidointa asukasta.

Itse olen usein äänestänyt ns. "läyhääjiä". Minusta on hyvä, että BB-ohjelma herättää ihmisissä ajatuksia ja voimakkaita tunteita. Esimerkiksi viime vuonna keskustelupalstoilla kirjoitettiin runsaasti kiusaamisesta. Hyvä, että tällaisiakin asioita nousee keskustelun kohteeksi. BB-talon "läyhääjät" tekevät arvokasta kiusaamisen vastaista työtä.

14

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tylsistynyt tytsy

      Sanotaanko niissä säännöissä, että voittoon pitää valita mahdollisimman kuspäinen asukas?

      Ehkä siellä sanotaan, tai ainakin jo useana vuotena peräkkäin juuri noin on tehty. Viime vuonna taikuri Kopponen, joka on oikeasti ihan kiva kaveri, oikein esitti sekopäistä paskiaista jotta tulisi pelattua varman päälle. Koko kauden ajan piti roolia yllä, eikä varsinaisesti antanut itsestään juuri mitään.

      Teijasta en edes aloita, olkoon sitten vaikka aito kansannainen minun puolestani. Ja Janica esitti viimeisen päälle omahyväistä miehiä ja poikia vonkaavaa stripparihutsua alusta loppuun. BB:n psykologikin kommentoi vaihtopaneskelua rooliodotusten täyttämiseksi...

    • Sara olis saanut voittaa viimevuonna

    • whitetrash-2012

      Teijan kaltaisia kus'päitä kannattavat toiset samanlaiset, koulu-, työpaikkakiusaajat ym. pas*at

    • Teija-fani

      "Whitetrashin" mielestä olen pas*at", koska äänestin Teijaa!?

      Millä oikeudella jakelet sieltä ruudun takaa ikäviä kommentteja muille ihmisille?

      "whitetrash" on tyypillinen nettikiusaaja, toivottavasti osaat käyttäytyä paremmin työpaikallasi!

      Teija oli kaudella 2012 suosikkini alusta asti, paras voitti!

    • whitetrash-2012

      Teija ja Anne ovat katkeroituneita, ku*ipäisiä koulukiusaajia joka haukkuivat selän takana varsinkin tiettyjä naisasukkaita. Syykin on aivan selvä kun kuvia vertailee.
      Kertoo paljon sellaisista katsojista jotka kannattavat huorittelevaa ja ruuminvammoja toisille asukkaille toivovaa Teijaa.
      Yhtä halveksittavaa whitetrash-pas*aa sekä nämä että niitten fanit.

      • Teija-fani

        Nimimerkki "whitetrash-2012" jatkaa tällä palstalla ihmisten nimittelyä: jos äänestää eri tavalla kuin "whitetrash-2012" on mm. "pa*ka".

        Millä oikeudella asetut ihmisten yläpuolelle ja nimittelet heitä, epäilen että olet vielä hyvin nuori iältäsi - kyllä elämä vielä opettaa sinua. Opettele elämään ihmisten kanssa sulassa sovussa, niin pärjäät paremmin tulevaisuudessa!

        Itse olen akateemisen koulutuksen suorittanut ja maksan kuukausittain paljon veroja tälle yhteiskunnalle. Kun äänestän omilla rahoillani Annea tai Teijaa, en tarvitse näsäviisailta teineiltä äänestysohjeita.

        Muuten itse olen työpaikallani aina se, joka puolustan kiusattuja. Sen takia minua ärsyttävät "whitetrashin" kaltaiset riitaa lietsovat henkilöt, jotka korottavat itsensä muitten yläpuolelle.


    • whitetrash-2012

      Minä en kysele keneltäkään lupaa asukkaiden ja niiden kannattajien arvosteluun.
      Kiusaavaa ihmisjätettä arvostava on samaa luonnevikaista sontaa kuin se itsekin ja sitä ei koulutukset tai mikään muukaan muuta yhtään miksikään.

      On myös pas*anjauhamisen multihuipennus väittää että muka puolustaisi työpaikalla kiusattuja kun on ensin itse äänestänyt ja kannattanut kaikkien koulu ja työpaikkakiusaajien äitiä tosi-tv ohjelmassa.

      Myös tekopyhyyden maailmanennätys nähdä televisio-ohjelmassa kiusaaminen viihteenä ja maksullisen äänestyksen verran kannatettavana ja väittää että oikeassa elämässä muka puolustaa kiusattuja.

    • Teija-fani

      Me ei olla koskaan tavattu, mutta tekstistäsi luen, että minä olen "luonnevikainen sonta", eräs kauden 2012 kilpailija on "ihmisjäte" jne. Onpa todella empaattista! Toivottavasti me kaksi ei koskaan jouduta samalle työpaikalle!

      Jokin aika sitten työskentelin eräässä työpaikassa, jossa kiusattiin erästä henkilöä. Yritin aina puhua hänestä hyvää selän takana enkä koskaan osallistunut kiusaamistilanteisiin. Eräs työntekijä suuttui minulle siitä, kun en osallistunut kiusaamiseen ja alkoi syrjiä minuakin. Minulla on kuitenkin aina ollut periaatteena, että en osallistu kiusaamiseen enkä puhu muista pahaa selän takana. Joskus oli todella vaikea olla osallisena tilanteissa, joissa tätä työntekijää kiusattiin. Välillä tuntui kuin olisin toiminut ukkosenjohdattimena kiusaajien ja kiusatun välillä. Kun lähdin työpaikasta pois, minulla oli kova suru siitä, miten tilanne jatkuu lähtöni jälkeen.

      Jos whitetrash ja minä kohdattaisiin tosielämässä, sanoisin varmaan sinulle, että yritä suhtautua muihin ihmisiin empaattisemmin ja lampimämmin. Lue vaikka ihmisten omaelämäkertoja, jotta alkaisit ymmärtää ihmisluonteiden kirjoa.

      Sinun pitäisi oppia ymmärtämään, että maailmassa on hyvin erilaisia ihmisiä eivätkä kaikki ihmiset ajattele asioista samalla tavalla kuin sinä, kuitenkin he ovat ihmisinä ihan yhtä arvokkaita kuin sinä.

      Uskon, että olet vielä hyvin nuori mutta kun tulet vanhemmaksi opit varmasti enemmän suvaitsevuutta muita ihmisiä kohtaan.

    • whitetrash-2012

      Minä' uskon että sinä olet pas*anpuhuja ja työpaikka kiusaaja koska kukaan muu ei kannata Teijan kaltaista ala-arvoista huo*ittelijaa, ihotaudin toivojaa, Hitlerin symppaajaa. Jos me kohdattaisiin tosielämässä niin tekisin saman kuin Teijalle.
      Lässytyksen huippu: kiusaaja-Teijan fani puhuu empaattisuudesta. :D

    • Teija-fani

      Omalta puoleltani lopetan viestittelyn kanssasi tähän.

      Syy: Me ei olla koskaan tavattu, mutta kirjoittelet minulle jatkuvasti epäystävällisiä kommentteja-nuo kommenttisi todella loukkaavat minua!

      Esim. väitteesi siitä, että olen pas*kanpuhuja on todella ilkeä!

      Olen sellaisessa ammatissa, että monet työkaverini usein valehtelevat asiakkailleen, itse sanon asiat aina niin kuin ne ovat, esim. kunta säästää tässä asiassa jne. Pari kertaa olen valehdellut asiakkaalle, mutta tilanteet ovat olleet sellaisia, että jos olisin kertonut kuinka asiat ovat, se olisi pahoittanut asiakkaan mielen ja vaikuttanut häneen hyvin negatiivisesti.

      Kaikissa työpaikoissa minusta pidetään sen takia, että olen erittäin sosiaalinen ja kiltti, tasapainotan usein ryhmissä ristiriitatilanteita-kenenkään ei tarvitse pelätä minua.

      Jatko-ohjeeksi whitetrash 2012:lle: Sinun olisi hyvä itse miettiä, miten kirjoittamasi asiat vaikuttavat muihin ihmisiin, sinun pitäisi oppia enemmän empatiaa muita ihmisiä kohtaan! Usko pois, että minä, Teija ja monet muut olemme tuntevia ihmisiä ja sanoillasi loukkaat monia- mieti, miksi nautit muitten ihmisten loukkaamisesta.

      Kirjoituksistasi päätellen olet vielä hyvin nuori, kun vanhenet, saat lisää elämänkokemusta ja viisautta ja opit lisää ihmistuntemusta.

      BB on nimenomaan siinä mielessä hyvä ohjelma, että sellainenkin ihminen, jolla ei ole ystäviä- jota vaikka kiusataan työpaikalla- voi tutustua ihmisten sielunelämään-niin kiusaajien kuin kiusattujenkin- ja lisätä sitä kautta ihmistuntemustaan. Kiusattu voi oppia ohjelmasta, miten kiusaamiseen tulee suhtautua, voi saada esim. vinkkejä, kuinka itse voi lopettaa kiusaamisen. Aina kiusatunkaan ei tarvitse rasittaa työterveyshuoltoa kiusaamisasioissa, asiaan voi itsekin vaikuttaa ja lopettaa itse kiusaaminen, kunhan hallitsee tekniikat.

      Sinä olet kirjoituksillasi loukannut minua niin paljon, että en toivota sinulle hyvää jatkoa-toivot, että aikuistut!

      • uguiguivkjv

        Miksi äänestit Teijaa, vaikka väität itse olevasi empaattinen, kiusaajien vastustaja ja muuta sellaista?

        Teija ei ollut empaattinen. Teija oli kiusaaja joka ei koskaan sanonut mitään hyvää kenestäkään muusta paitsi Annesta, joka oli samanlainen kiusaaja.

        Mieti että jopa kaksi vuotta tuon hulluuden jälkeen Annen ja Teijan esiintyessä televisiossa, he naureskelivat Saulille etteivät pidä mitään yhteyttä "tiettyihin" kautensa asukkaisiin.

        Sano suoraan onko tuollainen muka empaattista ja reipasta käytöstä noilta kahdelta?


      • whitetrash-2012

        Jos olen loukannut Teijan kaltaisia ja sen faneja niin ei haittaa pätkääkään koska toista asukasta huo*itteleville ja sairauksia toivoville työpaikka/ koulukiusaajatyypeille kuten Teijalle ja Annelle ja niitten symppaajille ei riitä täältä muuta kuin halveksuntaa.
        Kiltin esittäminen perään on tekopyhyyden huippu kuten myös se että saarnaat muitten loukkaamisesta vaikka oma suosikkisi harrasti sitä television tositv-ohjelmassa.

        Enkä usko että työpaikka tai koulukiusaamisen kohteeksi joutuneelle oli kovinkaan mukava seurata kun pari luonnevikaista tapausta harrasti kiusaamista tv-ohjelmassa.


      • Hyvien puolesta
        uguiguivkjv kirjoitti:

        Miksi äänestit Teijaa, vaikka väität itse olevasi empaattinen, kiusaajien vastustaja ja muuta sellaista?

        Teija ei ollut empaattinen. Teija oli kiusaaja joka ei koskaan sanonut mitään hyvää kenestäkään muusta paitsi Annesta, joka oli samanlainen kiusaaja.

        Mieti että jopa kaksi vuotta tuon hulluuden jälkeen Annen ja Teijan esiintyessä televisiossa, he naureskelivat Saulille etteivät pidä mitään yhteyttä "tiettyihin" kautensa asukkaisiin.

        Sano suoraan onko tuollainen muka empaattista ja reipasta käytöstä noilta kahdelta?

        Ihmettelen vähän samaa. Inhottaa vieläkin ajatella sitä tilannetta kun Teija myhäili hymy kasvoillaan kun oli saanut sen ruotsinsuomalaisen naisen itkemään.

        Vaikka vanhenisin kuinka paljon, niin tuollaista käytöstä en edes halua oppia hyväksymään. Muutenkin tuo "olet niin nuori" -argumentti on aika väsynyttä touhua. Yritetään vaan mitätöidä toisen mielipiteet pelkkään ikään vedoten.


    • voittaja.

      En tykännyt voittaja Janicastakaan, joka ei ollut lainkaan esimerkillinen.
      Koska touhusi pornon parissa, veteli helmiä vit****n talossa ollessaan.

      Käyttäytyi aikalailla typerästi vaihdossa ollessaan Norjassa.

      Janican äänesti voittoon "pornoperhe", joksi hän itse sen alan ystäviään nimitti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1348
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      216
      1170
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      281
      942
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      306
      934
    Aihe