Ajatukset lentelee, välillä pää on ihan tyhjä. En saa nukuttua ja on epätodellinen olo koko ajan. Ahdistaa ja pelottaa. Yksinolo on kamalaa. Lenkillä käydessä pelkään koko ajan katsoa vastaantulijoita silmiin kun pelottaa että ne muutttuu kaikenlaisiksi zombeiksi yms. Hävettää kun olen aikuinen ihminen ja pelkään mörköjä ja yksinolemista koko ajan. Olen myös tosi herkkä elokuville, uutisille yms. Ennen pystyi kauhuleffoja katsomaan kun ei mitään, nyt hyvä että pystyy iltalehden sivun aukaisemaan.
Kokeiltu on cipralex, mirtazapin ja nyt unilääkkeeksi ketipinor 25 mg jonka lääkärin mukaan piti myös viedä pois ahdistuneisuutta, tuntuu et mulla ahdistus on vaan lisääntynyt. Kaikista lääkkeistä on tullut mulle ihan kamala olo, mirtazapinista nyt ei niin paha mutta en saa nukuttua enää silläkään. Kahtena iltana olen ottanut ketipinoria ja on ollut todella kamalaa, pelkäsin kyllä lääkkeen aloitusta niin voi johtua siitäkin, mutta epätodellinen olo on pahentunut tosi paljon ja en meinannut uskaltaa nousta sängystä aamulla kun pelotti että oven takana tulee vastaan kaikki möröt. Unet eivät ole välttämättä olleet painajaisia mutta sitäkin erikoisempia ja ne ahdistaa kamalasti ja lisää paljon tätä epätodellista oloa.
Ihan kun en olisi tässä maailmassa ollenkaan. Sekoamisen pelko on myös tosi suuri.
Mikä lääke teillä on auttanut? Yritin olla lääkkeettömänä niin pitkään kun on mahdollista mutta nyt en vain pysty enkä jaksa enää. Silti pelottaa että mikään lääke ei enää paranna oloa, ja kannan huolta siitäkin että jos oikeasti joutuu laturiin psykoosin takia niin siellä ei varmaan lääkeyliherkkyyttä oteta huomioon.
Aikalailla viimeisiä vaihtoehtoja rupeaa lääkärin mukaan olemaan paroksetiini ja valdoxan, mutta niitä ei uskalleta alottaa ennenkuin tutkitaan voisiko olla kysymys (myös) kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja koska sain cipralexistä pahan reaktion.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kun sait pahan reaktion essitalopraamista?! Totta helvetissä sait pahan reaktion siitä, se on myrkyllinen aine! Totta kai menee nuppi sekasin ja alkaa mieliala hyppimään, se on tunnetua kyseisillä SSRI-aineille. Psykiatrisi lienee idiootti. Myrkyt helvettiin ja kunnon terapiaan hyvä ihminen. Sieltä saat todellisen avun, ellet halua olla lääkkein huumattuna loppuelämääsi ja ottaa riskiä saada ison läjän haittavaikutuksia ja muita, jopa pysyviä vammoja.
Olen terapiassa, silti oloni on koko ajan jatkuvasti huonontunut vaikka minulla ei olekaan välillä ollut mitään lääkitystä.
Tänään on niin vaikea olo että olen jo miettinyt pitäisikö mun soittaa jonnekkin että pääsisin hoitoon, olen ihan kauhuissani ja pelkään koko ajan.
Halusin itsekin päästä tästä ylös ilman lääkkeitä mutta oireet alkaa olla jo sen verran vakavia että en usko että pystyn.
Koetko, että terapiasuhteenne on ollut toimiva? Pääsettekö keskustelemaan asioistasi syvällisesti ja niin, että koet siitä olevan apua? Ilmapiiri ja luottamus ovat todella tärkeitä onnistuvan terapiasuhteen kohdalla.
Oletko tietoinen, että mielialalääkkeet yleensä pahentavat alkuperäistä vaivaa viimeistään pitkässä juoksussa. Pelkäämpä, että sinunkaan psykiatrisi ei ole tätä kertonut. Käytätköhän tällä hetkellä jotain mielialalääkettä tai oletko lopettanut jonkun aineen käytön viimeisen puolen vuoden aikana. Mielialalääkkeillä voi olla kauaskantoisia vieroitus- ja muita aivojenvaurioista johtuvia oireita, joiden parantuminen voi kestää kuukausia, joskus vuosia. Yksi tunnetuimmista vieroitusoireista on juuri merkittävästi lisääntynyt ahdistuneisuus ja masentuneisuus, joka voi tulla esiin vasta useampien viikkojen, joskus kuukausien jälkeen lopettamisesta.
Ensihätään ajattelin ehdottaa tällaista. Luuletko, että sinua voisi rauhoittaa keskustella tilanteestasi jonkun kanssa puhelimitse? Ei tarvitse pelätä, kun voi esiintyä nimettömänä. Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää päivittäin ja siellä on mukavaa ja ymmärtävää juttuseuraa. Tässä sinulle suoralinkki yhteistietoihin.
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin
Hyvää toivon sinulle.
En ole mielestäni saanut terapiasta kovin suurta apua, tai terapiassa oleva turvallinen olo kestää vain terapian ajan. Nämä pelkokohtaukset alkaa olla sitä luokkaa että pahoin pelkään että terapiasta ei niihin ole apua, ne ovat omasta mielestäni melkein psykoottista luokkaa, en siis pelkästään _pelkää_ kaikenlaisia mörköjä ja minulle pahaa tarkoittavia ihmisiä/olioita, vaan minusta siis tuntuu että niitä varmasti jostain ilmestyy. Siksi ajattelen että en lääkkeettömästi selviä.
Toisaalta minulle oli suuri harppaus että pystyin menemään terapiaan joten terapeutin vaihtaminen olisi erittäin vaikeaa.
Lisäksi en tiedä miten selviäisin alkuperäisesti cipralexin aiheuttamasta unettomuudesta koska jostain syystä en vain nuku, en vaikka minulla olisi ahdistuksetonkin päivä takana, ja jos nukahdankin niin herään viimeistään tunnin, parin päästä. Tenoxkaan ei saa minua nukkumaan. Minulla on koko ajan pakkoajatuksia ja ajatukset rientää ihan kamalaa vauhtia, tämäkin vaikeuttaa varmaan nukahtamista. Joskus taas pää on aivan tyhjä ja vaivun jonkinlaiseen "koomaan" jopa tunneiksi, erityisesti öisin. Tiedän että aivokemiat varmasti ovat aivan sekaisin, mutta en myöskään voi olla ilman lääkkeitä ja odottaa josko tilanne normalisoituisi koska unettomuus aiheuttaisi sekoamisen varmasti jonkin ajan kuluttua. Mitä "hyvä" psykiatri sitten voisi tilanteelle tehdä lääkkeettömästi? Tuskin sen kummempaa mitä nykyinenkään :/
Seuraavaksi aiotte kirjoittaa että taas yksi joka psyykenlääkkeen aiheuttamien haittojen takia joutuu korjailemaan jälkiä muilla lääkkeillä jotka eivät välttämättä auta, mutta sen jo tavallaan tiedänkin eikä siitä tule minulle sen parempaa oloa eikä tämän tajuaminen auta millään tavalla :(
Mulle määrättiin masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitoon sellaista lääkettä kuin Lamictal. Yleensähän sitä määrätään vaan bipoille tasaavaksi lääkitykseksi, mutta pienemmillä annoksilla se on myös erittäin vahva antidepressantti. Auttanut mua todella paljon, ahdistus ja masennus lievittyivät nopeasti aloittamisen jälkeen (tosin nyt olisi varmaan tarvetta taas nostaa). Tässä on musta todella inhimillinen sivuvaikutusprofiili SSRI-lääkkeisiin verrattuna.
Kokeile Lyricaa, itse olen pari kertaa kokeillut ja tuli sellainen huoleton ja tosi energinen olo. Ei juurikaan ahdistanut.
Kiitos vinkeistä! Pitää seuraavan kerran perjantaina psykiatrilta kysyä, toivottavasti vaan pysyy pää "kasassa" siihen asti ! :)
Joo Lyrica on tosi tehokas. Tulee suorastaan euforinen olo, ja taitaapi tuo olla addiktiivisuudessa samaa luokkaa kuin bentsot :(
Ei bentsoista tule mitenkään euforinen olo. Auttavat pahimpien ahdistus- tai paniikkihuippujen yli tai ohi. Jos auttavat. Mutta niillä mennään.