Osaako joku kokemuksesta tai mututuntumalla kertoa miten suuria ovat yleensä esikoisromaanien painosmäärät? Onko lanun kohdalla painosmäärissä eroa?
Esikoisromaanin painosmäärät
PilPong
102700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pirjo Rautiaisen kirjan Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi mukaan esikoisteosten keskimääräinen myyntimäärä on 500-2000. Painosmäärästä en osaa sanoa mitään.
Ah, olen itsekin lukenut tuon kirjan, mutta eipä jäänyt mieleen!
Minulla oli 3000 kpl. Syy isoon painokseen oli että Suomalainen tilasi sitä ennakkoon ison satsin.
Nykyään kun on digipainanta, ei painosmäärien tarvitse olla isoja vaan kirjaa voidaan painattaa aina tarpeen mukaan lisää. Kirjat myydään ennakkoon isoille ketjuile ja näiden ennakkomyyntien mukaan arvoidaan painosmäärä. Eskarikirjoissa normimyynti on parin tuhannen luokkaa 1000-3000. Mutta sitten on ne menestyjät, jotka jo ekana vuotenaan hakkaavat yli 10 000 myynnit. Miten päästä heidän joukkoonsa? Siinäpä kysymys.
Oho, paljon isompia määriä kuin kuvittelin. No, itselläni on kustantajana pieni kustantamo ja genrekin on lanua, että varmaan pienemmät määrät kyseessä. Mutta tapaan kustannustoimittajan parin viikon päästä, joten ehkä kysyn asiaa silloin...
Mikä on lanu?
lasten- ja nuortenkirjat
Alle 1000 kpl.
Joo, jotakin 500-1000 kappaleen välillä tulee varmaan omani ensipainos olemaan. Eihän tämä nyt mikään huippuolennainen asia ole, mutta kaikki aiheeseen liittyvä kiinnostaa ;D
Joo, kyllä lanu-puolella muutenkin pienemmän painosmäärät. Esim. eräs WSOY:llä nuortenkirjoja julkaissut kertoi ekan painoksen olleen n. 1500 kpl, yleensä otettu sitten lisäpainosta. Ei siis ollut esikoiskirjailija vaan jo aika kokenut.
Ihan pienissä kustantamoissa eka painos voi olla muutamasta sadasta ylöspäin...
No mutta, isot onnittelut, esikoiskirja tulossa!! :)