Room. 5:1-2
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Paavalin kirje roomalaisille. Siis roomalaisille.
Mutta mistä me tiedämme, että olemme oikeassa uskossa ja vanhurskautetut, kun niin moni väittää samaa? Eikä kellään ole toistaan parempia todisteita.
Minulla ainakin on uskonvarmuus. Oli niin voimakas kokemus aikoinaan
parannuksen teko. Tunsin todella saaneeni syntini anteeksi.
Niin sanovat myös jehovantodistajakaverini ja helluntailaiskaverini. Mielestäni kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen kokemus, uskonliikkeestä riippumatta.. Toisen emotionaalinen kokemus ei siis riitä todisteeksi oikeasta uskosta.
Olen myös ollut uskossa, ja tunnistan tunnetilojen voimakkuuden. Tunteisiin uskonliikkeiden rituaalit voimakkaasti perustuvatkin. Mutta itselleni sellainen ei todista yhtään mitään.
Uskomalla Jeesukseen Kristukseen saamme synnit anteeksi ja saamme vanhurskauden, niin nuo jakeet sanovat. Armon saamiseksi riittää usko Jeesukseen Kristukseen, eikä tarvitse edes ry:llä käydä kuuntelemassa äänellistä synninpäästöä!
## Armon saamiseksi riittää usko Jeesukseen Kristukseen, eikä tarvitse edes ry:llä käydä kuuntelemassa äänellistä synninpäästöä!##
Amen!
## Armon saamiseksi riittää usko Jeesukseen Kristukseen, eikä tarvitse edes ry:llä käydä kuuntelemassa äänellistä synninpäästöä!##
Ei kuule riitä! Väärä armonjärjestys!
Eihän tässäkään tarvita mitään ihmisen antamaa tai ihmisen julistamaa synninpäästöä:
1. Joh. 1:9
"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."
5; 1: kertoo alkukielellä, että on Rauha Jumalan kanssa.
Rauha on enemmän, kun vapauden tunne, se on vallitseva tila kahden sopijapuolen välillä, eli Jumalan ja Ihmisen.
Tämä suhde on vain mahdollista vain JK;N välityksellä.
Paavali kutsuu Jeesusta nimellä Kupois, Herra, ei vapahtaja.
Toisessa jakeessa Pave nostaa toisen asian, jonka syyttömäksi julistaminen saa aikaan; - Pääsy tähän armoon, jossa nyt olemme, terminä Hän käyttää metafoorista (vertauskuvannollista) ilmaisua ja merkitystä.
Se sisältää ajatuksen Jumalan palvojasta, joka lähestyy pyhää uhripaikkaa, uhrin kanssa. Riemuitkaamme on sana alkukielessä, joka viittaa kerskaukseen ja iloitsemiseen Jumalan luotatettavuudesta.
Tämän osan Hän kirjoittaa siellä eläville juutalaiselle, jotka tuntevat kirjoitukset.
Hän myös painottaa ja antaa vakuuden siitä, että tulevaisuudessa kristitty saa nauttia Jumalan suuresta kirkkaudesta.
Kes.