Kolkontaipale

Mäntyharju 29.2.2004. 7025 asukasta.
Mäntyharju 30.9.2013. 6281 asukasta!!
Mitä siellä oikein tapahtuu?? Kuoleeko koko kylä??
Halpoja näkyvät ainakin asunnot olevan, ja tarjontaa löytyy.
8336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Halpuus suhteellinen käsite,tarjontaa kylläkin on. Moni Mäntyharjulainen siirtynyt korkean iän saavuttaneena 1 kertaa 2 metrin tontille hautuumaalle. Perilliset realisoivat edesmenneiden maalista jäämistöä.

Äänestä

Ei hätää. Kunnasta löydetty timanttipitoista mineraalia. Tekninen teolliuus
kehittyy huimaavasti mikkelin mbb pusineskoulutuksen tuloksena. Naapurit,
kunnat siis lähettää hattulähetystöjjä kerjäten jatkuvan kehityksen kuntaan
osakkaaksi. Lisäksi väestökehitys on suotuisa muutaman pukkihemmon
avulla.
Joutuin nousuun mukaan, ensimmäiset saa..

Äänestä

Kyllähän väki täällä vähenee. Syynä on se, että köyhille annetaan täältä kyytiä. Saavat muuttaa kaupunkien gettoihin.
Tänne jäänyt varakkaampi väestö hankkii itselleen useampia asuntoja. Voi pitää silloin olohuonetta ja makuuhuoneita eri paikoissa. Siksipä asuntoja onkin niin vähän myynnissä. Täällä ei asunto kauan pysy tyhjänä.

Äänestä
  • Nopea vilkaisu asuntosivuille näytti mäntyharjuun n. 80 myytävää asuntoa. Se on paljon noin pienelle kylälle. Näkyvät hinnatkin oleven laskusuunnassa.

    Äänestä

  • ostajan päivät kirjoitti:

    Nopea vilkaisu asuntosivuille näytti mäntyharjuun n. 80 myytävää asuntoa. Se on paljon noin pienelle kylälle. Näkyvät hinnatkin oleven laskusuunnassa.

    Pieniä kyliäkin "tapetaan".. jonkunverran voesin kuvitella tämänkin vaikuttavan..

    Äänestä

  • ostajan päivät kirjoitti:

    Nopea vilkaisu asuntosivuille näytti mäntyharjuun n. 80 myytävää asuntoa. Se on paljon noin pienelle kylälle. Näkyvät hinnatkin oleven laskusuunnassa.

    Ei niitä kyllä ole kuin 60 myytävää ja niistäkin rakentamattomia 13 kpl. Elikkä sen verran vaihtoa on ollut jo vuosia. Hinnat ovat tippuneet joissain yksittäisissä kohteissa jotka ei ole mennyt kaupaksi. Ja vaihtuvuutta on ihan mukavasti. Joten ei pidä kirjoittaa ihan mitä vaan.

    Äänestä

  • e3r4teyjukio0+0i9uyh kirjoitti:

    Ei niitä kyllä ole kuin 60 myytävää ja niistäkin rakentamattomia 13 kpl. Elikkä sen verran vaihtoa on ollut jo vuosia. Hinnat ovat tippuneet joissain yksittäisissä kohteissa jotka ei ole mennyt kaupaksi. Ja vaihtuvuutta on ihan mukavasti. Joten ei pidä kirjoittaa ihan mitä vaan.

    Kävin tsekkaamassa kaikki myytävät kohteet mäntyharjulla kaikista ilmoituksista. Eli myytäviä eri kohteita löytyi 81, rakentamottomia lisäksi tuo 13.
    Joten ei pidä kirjoittaa ihan mitä tahansa!!

    Äänestä

Kun suuri ikäpolvi poistuu, niin nuoretko jäävät asuttamaan maaseutua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eipä uskalla ostaa kirjoitti:

Mäntyharju 29.2.2004. 7025 asukasta.
Mäntyharju 30.9.2013. 6281 asukasta!!
Mitä siellä oikein tapahtuu?? Kuoleeko koko kylä??
Halpoja näkyvät ainakin asunnot olevan, ja tarjontaa löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu