Onko naisista ministereiksi?

skriivari

Kysyn vain.

Viime vuosina ovat juuri naisministerit joutuneet eroamaan, kuka mistäkin syystä.

Anneli Jäätteenmäki oli peräti pääministeri. Mutta ei auttanut. Luottamus oli mennyt sen siliän tien. Lähdettävä oli ja voi vain vain kuvitella hänen tuntojaan silloin. kun hän ojensi eropaperin toiselle naiselle Tarja Haloselle, joka silloin oli presidenttinä.

Demarinaisministeri Arja Alho, joka oli eroamaan joutuessaan toinen valtiovarainministeri joutui eroamaan siksi, että hänen väitettiin hölöttäneen ennen aikojaan tärkeitä asioita Suomen liittyessä EMU:un siis euroon.

Ja nyt tämä Greenpeac:in edustaja Suomen hallituksessa Heidi Hautala joutui eroamaan, kun hän ei osannut erottaa Suomen valtion intressejä omista intresseistään. Ja päälle päätteeksi valehtelu oli se, joka vaikutti pääministeriinkin kielteisellä tavalla.

Nämä kolme tapausta viime vuosilta tulee mieleeni. Samalta ajalta ei yhtään miesminsteriä ole eronnut väärinkäytösten vuoksi tai erotettu epäsopivana. Aihetta kyllä olisi ollut. Paljonkin.

En minä naisia vihaa, pikemminkin päinvastoin. Mutta otsikoitu kysymys tuli vaan mieleeni, kun tosiasiat puhuvat selvää kieltään.

29

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no voivoi

      Etkö muista Kanervan tekstailua, joka vei uskottavuuden ??

    • Multimedia

      Ilkka Kanerva?
      Unohdit ansiokkaan ministerimme.

      • sitä on liikkeellä

        Multimedia unohti lukeneensa vastauksen Kanervasta , joka tuossa oli jo aikaa sitten. Otti sitten oivalluksen omaan piikkiinsä.


    • skriivari*

      Anteeksi hyvät naiset. Eipä tullut mieleeni, vaikka Ilkka on mulle henk. koht. tuttu harrastuselämästä.

    • !?:

      Samoja näpyttelijöitä?

    • älykkyys pitää olla

      huippuluokkaa, samoin rehellisyys ja vilpitön tahto tehdä työtä koko kansan eduksi,,,




      alotukseen :=

      Nainen voi ministeriksi JOS omaa hyvän laaja-alaisen kyseisestä asioista hyvin perillä olevan koulutuksen ja lakiasiat hallinnassa,
      naisen pitää omata myös sataprosenttinen rehellisyys ,
      jämäkkä käsitys oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnassa,
      salakavalaa hyväveliverkoston toiminta ehdottomasti kielletty,
      siis riippuu naisen persoonasta onko hänestä ministeriksi.

    • *Kukkahame*

      Meitä inehmoja on kahta laatua miehiä ja naisia, molemmat osaa, joskus toiset paremmin kuin toiset.

      Tuskin tässä on kyse tasa-arvon tavoittelua, vaan joillakin 'nousee päähän' valta ja vastuu unohtuu, tässä tapauksessa Hautala, sai hetken leikkiä 'piällysmiestä' vaan onneksi jäi lyhyeen.

      Onpahan tuleville ja jo viroissa oleville esimerkkinä huonosta johtamistyylistä, kyvyistä ei voi olla mitään mieltä.

      Kanervan hommat olivat pientä näpertelyä naisten parissa, siis Hautala voitti tämän erän!

    • *Kukkahame*

      Jotain jäi ...
      Olihan Kanervalla 'syntymäpäivät, mutta selvää on että vapaaehtois avustuksista harva kieltäytyy, ja niin teki Kanerva näyttävät juhlat.

      Muutamilla on 'taulukauppa' että kaikilla puolueilla yrittäjyyttä ;-))!

    • ollaampas tasapuolis
    • darja*

      Kyllä olen naisministerien ja naisvaikuttajien kannalla.
      Hyväveli verkostot tekevät suomesta hyvin korruptoituneen maan. Korruptio on sulle mulle jakelua. Tähän pitäisi puuttua kovalla kädellä. aloittaja on muutenkin väärässä, veli suojelee veljeä, nainen jää usein yksin.
      Toinen räikeä virhe oli, ettekö muka miesministereitä olisi erotettu.

      • moccasiini3

        Kyllä ne valtaa tavoittelevat ja siellä pysyvät naiset yhtä lailla hyväveli ja hyväsisko -verkostoissa ovat. Eipä löytynyt Kanervallekkaan suojelijaa, kun tiukka paikka tuli. Kanerva sentään mokasi vain yksityiselämässään, on niin vaikea vastustaa naisten suosiota. Eipä tuossa aloituksessa nyt räikeitä virheitä muutenkaan, kuka sitä kaikkea just silloin muistaa.

        Darja on hyvä ja laittaa täydellisen aloituksen kun niin osaa arvostella.
        Joku sentään näkee vaivaa aloituksia tehden, ei ihan pelkästään säistä riitä puhuttavaa.


      • Naisten mieleen?
        moccasiini3 kirjoitti:

        Kyllä ne valtaa tavoittelevat ja siellä pysyvät naiset yhtä lailla hyväveli ja hyväsisko -verkostoissa ovat. Eipä löytynyt Kanervallekkaan suojelijaa, kun tiukka paikka tuli. Kanerva sentään mokasi vain yksityiselämässään, on niin vaikea vastustaa naisten suosiota. Eipä tuossa aloituksessa nyt räikeitä virheitä muutenkaan, kuka sitä kaikkea just silloin muistaa.

        Darja on hyvä ja laittaa täydellisen aloituksen kun niin osaa arvostella.
        Joku sentään näkee vaivaa aloituksia tehden, ei ihan pelkästään säistä riitä puhuttavaa.

        Oliko se Ike niin naisten suosiossa? Itse hän niitä tekstareita suolsi ja piti sen takia terapiaakin ottaa. Vaikka olihan siellä se yksi, joka kai oikein Iken oven takana kävi kolkuttelemassa, vai oliko se vain seiska-lehtien paljastuksia.


      • olihan Ikellä
        Naisten mieleen? kirjoitti:

        Oliko se Ike niin naisten suosiossa? Itse hän niitä tekstareita suolsi ja piti sen takia terapiaakin ottaa. Vaikka olihan siellä se yksi, joka kai oikein Iken oven takana kävi kolkuttelemassa, vai oliko se vain seiska-lehtien paljastuksia.

        Paula Koivuniemi ja nykyinen avovaimokin kaunotar.


    • jjoutava

      Kyllä epäiltiin Pertti Paasionkin olevan sopimaton ministeriksi, kun piti puhetta jaloissaan eriväriset kengät. Vaikka tiedän Pertin toivovan että asia jo unohdettaisiin, niin tiedän kuitenkin hänellä olevan riittävästi huumorintajua että siihennäden uskallan mainita hänet tässä yhteydessä.

    • Mikä vuosisata????

      Jako miehiin ja naisiin ei ole ainoa tapa luokitella ihmisiä, tiedoksesi vaan.Näillä mainitsemillasi on ehkä enemmän yhteistä esimerkiksi omien puolueidensa miesten kuin toistensa kanssa.
      Missä muuten naispuolinen Kanerva?

      Kylläpä on kilttiä, että et vihaa naisia, vaan päinvastoin! Kyllä me tytönhupakot ollaan nyt mielissämme.
      En minä miehiä vihaa, mutta ei päinvastoinkaan.

    • nais-puolinen

      Kylläpä nyt vuosisata on tohkeissaan kun pääsee opettamaan ihmisten luokitteluja. Milloinkas sukupuoli on mikään luokittelun aihe ollut, no tälle modernille kysyjälle tuntuu olevan. Miksi ihmeessä pitäisi keksiä naispuolinen Kanerva, vai onko sinulla itselläsikin miespuolinen vastine ? Varmaan joku androgyyni, sukupuoleton, kun se on sinulle tätä vuosisataa.

      • Ota iisisti

        Hyvä nais-puolinen!
        Pitäisikö myöntää, että naisista ei ole ministereiksi, kun löytyy näin monta, kolme peräti, esimerkkiä eroamaan joutuneista?
        Voihan sitä sukupuolenkin mukaan luokitella ja joihinkin yhteyksiin se sopii, mutta politiikassa erot menevät toisella tavalla. Muutenhan meille riittäisi kaksi puoluetta: naisten puolue ja miesten puolue.
        Äläkä sä mun sukupuolestani huolehdi. Se ei ole ainoa ominaisuuteni.
        En muuten ehdottanut nais-kanervan keksimistä. Kysyin, että missä se on. Ei minulla ole mitään endrogyynejäkään vastaan. Siinä menevät joukon jatkona.

        Vakavasti puhuen en usko, että näissä erojutuissa lopullinen tai mikään syy on ministerin sukupuoli.


    • On. Ei kai tämä ole sukupuolikysymys. Aina vain ei valinta osu kohdalleen, olipa mies tai nainen. Sekin vielä riippuu "katsojan silmästä."

      • Poliitikon koulutuksella on tietty tekijä julkisuuskuvan suhteen. Mm. Tuija Brax voitti 10-1 imagonsa hoitelun vs Matti Vanhanen. Eihän Matti V, pääministeriydestään huolimatta voinut pitää piilossa puberteettimäisistä hälmöilyistään.
        Sori vaan, eihän niitä susikaan ulvomatta voinut katsella, kuunnella.

        Kipeimmät tyypit eivät vieläkään voi antaa anteeksi Tarja Haloselle, että hänet valittiin vaaleissa kahdelle kaudelle pressanduunissa. Ulkomailta muistamme rautarouva Thacherin tai tai "ossienpuolisen" Angela Merkelin. Voimanaisia!


    • Ramoona*

      Opetusministeri Sari Sarkomaa erosi tehtävästään perhesyistä, jotta voisi olla enemmän kasvavien lastensa kanssa. Paula Lehtomäki on ollut äitiyslomalla, Paavo Arhinmäki malttoi muutaman isyyslomaviikon pitää.

      "Tiedotusvajeita" ja muistamattomuutta on molemmilla sukupuolilla esiintynyt. Eikä epäonnisia tekstareitakaan voi vain Kanervan piikkiin panna, Hautalan selonteon tärkeä tekstiviesti oli ensin jotenkin kaikessa kiireessä jäänyt pois monistettavista papereista....
      Muistelen, että Esko Aho aikoinaan kertoi pitävnsä arkisin yhtettä lapsiinsa tekstiviesteillä ja siitä seurasi isyyden arvostelua, oli itsekin pahoillaan tilanteesta. Lapsia on sekä naisilla että miehillä, ja kun ministereissä on nuoriakin, näitä asioita pitää sovitella.

    • skriivari*

      Kiitoksia mielipiteistänne nettiystävät. Kuten arvata saattoi provosoiva avauksni poiki monia kivoja mielipiteitä.

      Eihän se ministeriys ole kiinni tietty sukupuolesta. Esim. se Anneli Jää-tteenmäen eroon johtanut tapahtumasarja sai alkunsa siitä, kun silloinen pääministeri Paavo Lipponen ylitti toimivaltuutensa USA:n matkallaan tavatessaan USA:n presidentin Bush nuoremman ja lupasi tälle, että Suomi osallistuu Irakin jälleenrakentamiseen sen jälkeen, kun USA on ensin pommittanut Irakin maan tasalle.
      Anneli Jäätteenmäki nosti asiasta hälyn ja sitä ei Paavo "Mooses" Lipponen voinut sulttaa, kun Keskusta v ielä voitti vaalitkin osittain sen tapauksen vuoksi.

      Paavo Lipponen siis oli syypää Anneli Jäätteenmäen eroon.
      Minä olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että Jäätteenmäki teki oikein, kun nosti Lipposen toimivaltuuksien ylitykset esille. Jäätteenmäki joutui siis eroamaan aivan turhaan, vain Lipposen kaunan ja kostonhalun vuoksi.

    • ei tykätä Braxista

      Hyvä kun Brax ymmärsi kieltäytyä Hautalan ministerin paikalle tulosta,
      olisi ollu yhtä kiero tehtävään,
      ei Braxillakaan ole puhtaatjauhot pussissa kun oikein tarkaan aletaan tonkimaan hänen tekemisiään,
      hän on istunu Forttumin hallituksessa vuosia, ja hyväksyny aikoinaa liliuksen valtavat poonukset ja älyttömät pallkiot,
      varmasti on saanu itsekki melkoset rahat istuessaan Forttumin hallituksessa, ja hyväksyesssään LILIUKSEN palkkiot,

    • darja*

      Kyllä pääministeri K. on töppöillyt myös. Poliittinen urakin lähti käyntiin papereita väärentämällä. Sitten himanen, eikä ne tähän lopu.

      • En ajan hermolla

        Mitkä paperit?


    • --------------------

      vihreitten toimia seuranneena olen tehny oman arvion heidän ideologiastaan, se lähinnä muistuttaa " algaidan " touhuja,
      heillä on läheinen suhde greenpiisiin,
      joka muistuttaa suuresti terroristi järjestöä,
      politiikassa ovat tehnee lakipykäliin paljon porsaanreikiä joista muutamat riistopolitiikkaan tottuneet saneraaja johtajat ovat vapaasti pääseet luikkimaan pakoon ilman vastuuta,
      ja rahat ovat kadonneet paratiisisaarille sun muihin piilopaikkoihin,
      kaiken törkeyden ovat sallineet pannna tavallisen veromaksajan maksettavaksi,
      onnekis vihreät on pieni puolue ja kun suomalaisten silmät aukeaa se pienenee entisestäänki,
      vihreitten toiminta on ollu kyseealaista vuosia ,

    • don mie vaan

      Vihreät ei ole oikeastaan mikään puolue. Se on ikääntyvien kettutyttöjen häiriköivä porukka, joka ei enää viitsi liata käsiään päästämällä turkiseläimiä häkeistään öisin, kun normaalit ihmiset nukkuvat.

      Nyt he vartuttuaan ovat saaneet sen verran salonkikelpoisuutta, että ovat päässeet hallitukseen, kun Katainen tarvitsi enemmistön turvaamiseksi napin painajia eduskuntaan.

      Mutta Katainen sai samalla kaikkialla häiriköivät mukavihreät riesakseen hallitukseen.

      Eiköhän Katainenkin saa pian tarpeekseen siitä porukasta.

    • ih-mi-nen

      Aloittajan riidan halu ja naisviha näkyy. Ihmisiä olemme.

    • ih-mi-sen kateus

      ja heikko itsetunto näkyy tuossa.

    • Minusta aloitus on hyvä, hiukan provoa siinä otsikossa on, mutta sillähän kirjoitushaluja vain herätellään.
      Minusta on ikävää tuo henkilöön meno aloituksen tehneen kohdalla yleensäkin. Mistähän motiivista siinä on kyse?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7766
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5280
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4822
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3507
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      1991
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1849
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1707
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1652
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      165
      1501
    Aihe