Miten suhtautuisit jos 18v tyttäresi alkaisi seurustella 30v

miehen kanssa?

Meillä niin että tutustuttiin kun minä olin 16-17vuotias ja mies jotain 28-29 sitten. Aluksi meistä tuli vaan kavereita.

Nyt sitten täys-ikäsenä minä muutin lähemmäksi miestä ja 16-vuotiaana olin kyllä jo asunut omillani koska opiskelin sillä paikkakunnalla ja se oli jonkun verran kauempana sieltä missä vanhempani asuivat niin koin että mun on järkevämpää asua siellä ja on esimerkiksi lyhyempi matka kouluun.

18-vuotiaana jatkan nyt kouluja loppuun tällä paikkakunnalla, jotka loppuu ensvuonna ja sitten toivon mukaan siitä työelämään.

Omat vanhempani ottivat meidän parisuhteen ihan hyvin, ihmettelivät vaan vähän ikäeroa mutta eivät suuttuneet tai mitään, ovatko vanhempani siis outoja? Ainoastaan eivät pitäneet siitä että miehellä on huume/rikollis menneisyys, mutta se on menneisyyttä. Vaikka vanhempani eivät olisi pitäneet asiasta, niin eipä sillä olisi ollut väliä koska minulla on nyt aikuisuus ja oma elämä edessä ja aikuisuuteen kuuluu tavallaan se ettei välitä muiden mielipiteistä. Isäni työpaikalla on suurin piirtein saman ikäinen mies ja tunnen myös hänet ja isäni joskus kysyi, että onko meidän välillä jotain ja sanoin ei, mutta isä sanoi sitten siihen että vaikka olisi ollut niin ei hän olisi sitä pahaksi pistänyt koska molemmathan me nuoria ihmisiä olemme ja isä tuntee sen tyypin niin hän tietää että se on hyvä jätkä.

Joskus olen vain pistänyt merkille että vaikka ihminen olisi yli 18-vuotias, niin se ei saa edes omistaan seurustelukumppaneista päättää ilman motkotuksia, voi kuinka raskasta... Niiden mielestä se motkotus on varmaan jotain suojelua, mutta onhan se vähän rasittavaa jos ei saa jo n. parikymppisenä ja sen jälkeen päättää miehistään/naisistaan rauhassa. Väärin. Mut joidenkin perheessä on valitettavasti varmaan ihan normaalia et anoppi sitä ja tätä..... huh. Minulla ei toimisi, en suostuisi siihen.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vanhempani myös tapasivat seurustelukumppani ennen kun muodostivat minkäänlaista kuvaa hänestä. Vanhemmillani on onneksi hyvä ihmisvaisto, niin he olisivat kyllä tajunneet jos miehessä olisi ollut jotain hämärää ja että hän tulisi kohtelemaan minua huonosti. Eli vaikka miehellä on tausta mikä on, minulla on myös menneisyyteni, niin ei hän taustoistaan huolimatta ole paha ihminen. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirella. kirjoitti:

miehen kanssa?

Meillä niin että tutustuttiin kun minä olin 16-17vuotias ja mies jotain 28-29 sitten. Aluksi meistä tuli vaan kavereita.

Nyt sitten täys-ikäsenä minä muutin lähemmäksi miestä ja 16-vuotiaana olin kyllä jo asunut omillani koska opiskelin sillä paikkakunnalla ja se oli jonkun verran kauempana sieltä missä vanhempani asuivat niin koin että mun on järkevämpää asua siellä ja on esimerkiksi lyhyempi matka kouluun.

18-vuotiaana jatkan nyt kouluja loppuun tällä paikkakunnalla, jotka loppuu ensvuonna ja sitten toivon mukaan siitä työelämään.

Omat vanhempani ottivat meidän parisuhteen ihan hyvin, ihmettelivät vaan vähän ikäeroa mutta eivät suuttuneet tai mitään, ovatko vanhempani siis outoja? Ainoastaan eivät pitäneet siitä että miehellä on huume/rikollis menneisyys, mutta se on menneisyyttä. Vaikka vanhempani eivät olisi pitäneet asiasta, niin eipä sillä olisi ollut väliä koska minulla on nyt aikuisuus ja oma elämä edessä ja aikuisuuteen kuuluu tavallaan se ettei välitä muiden mielipiteistä. Isäni työpaikalla on suurin piirtein saman ikäinen mies ja tunnen myös hänet ja isäni joskus kysyi, että onko meidän välillä jotain ja sanoin ei, mutta isä sanoi sitten siihen että vaikka olisi ollut niin ei hän olisi sitä pahaksi pistänyt koska molemmathan me nuoria ihmisiä olemme ja isä tuntee sen tyypin niin hän tietää että se on hyvä jätkä.

Joskus olen vain pistänyt merkille että vaikka ihminen olisi yli 18-vuotias, niin se ei saa edes omistaan seurustelukumppaneista päättää ilman motkotuksia, voi kuinka raskasta... Niiden mielestä se motkotus on varmaan jotain suojelua, mutta onhan se vähän rasittavaa jos ei saa jo n. parikymppisenä ja sen jälkeen päättää miehistään/naisistaan rauhassa. Väärin. Mut joidenkin perheessä on valitettavasti varmaan ihan normaalia et anoppi sitä ja tätä..... huh. Minulla ei toimisi, en suostuisi siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu