Millaisia ihmisiä narsistit pelkäävät ja karttelevat? Pelkääkö narsisti esim. ihmistuntijoita? Psykologeja? Psykiatreja?
Ketä narsisti pelkää?
113
12195
Vastaukset
- Ei varsinaisesti ket
Toista "paattia" (-sosio, psyko,) Toista yhtä hullua joka on valmis kostamaan samalla mitalla takaisin tultuaan petetyksi, pahoinpidellyksi, alistetuksi,
Ja sitä, joka tekee hänen valheistaan kovaan ääneen julkisia. - nähnyt näitäkin
yleensä henkisesti vahvoka,terveitä ja normaaleja he väistävät ja tuntevat itsensä heikoksi ja eivät osaa olla samalla aaltopituudella heikon itsetunnon vuoksi.he näkevät vain kohteena heikommat ja reppanat keitä voi vedättää-aikansa ja tuntea itsensä nokkanaiseksi tai mieheksi.he eivät tule toimeen normaalien ihmisten kanssa ja aistivat he ketkä näkevät heidän lävitseen.eivät haasta ,ellei ole se todellisuuden tunne jo harhainen että ei tunne olevansa edes sairas.he luulevat paranoidisesti ettei heitä vaivaa mikään koska muissa on vika,ketkä karttavat ongelmaihmistä.heikot taas tuntevat vetoa narskuihin ,ketkä narsisisti näkee kohteena hallita.ei ne ala fiksuille esittämään .ei pärjää ja osaa keskustella .
- 5+11
Narsistin uhriksi helposti päätyy juurikin liian kiltti ihminen, juuri eronnut joka haluaa epätoivoisesti tuntea jälleen itsensä rakastetuksi, vähemmän koulutettu, paljon nuorempi ja kokemattomampi, riippuvuuteen taipuvainen tms.
- 678
5+11 kirjoitti:

Juurikin näin. Lisäksi narsun "perussettiä" on testailla jatkuvasti, kenen oma narsismi lähtee lietsomalla kukkimaan. Ne joihin imartelu vetoaa, päätyvät helposti narsistin hoviin.
- Posteljooni Petskin
678 kirjoitti:
Juurikin näin. Lisäksi narsun "perussettiä" on testailla jatkuvasti, kenen oma narsismi lähtee lietsomalla kukkimaan. Ne joihin imartelu vetoaa, päätyvät helposti narsistin hoviin.
Hyvin sanottu, oma narsismi lähtee lietsomalla kukkimaan!
Reittejä lienee useitakin, yksi on imartelu. He taas, joilla on itsellään samansukuista säröä persoonallisuudessaan, tuntevat vetoa paitsi imarteluun niin heillä on lopulta se sama tarve alentaa melkein keitä ihmisiä hyvänsä, melkein millä tahansa perusteella kunhan sellaisen saa jostain revittyä tai itse keksittyä, väänneltyä, vääristeltyä. Joten hoviin tippuvat itsekin narsistiset, jotka parhaassa tapauksessa päätyvät levittämään narsistin valheita, niin hänen ei itsensä tarvitse. - maritza
toisaalta on narsisteja , jotka suorastaan etsivät mieleltään terveitä , rakastamiskykyisiä ihmisiä , joskus jammatti-ihmisiä , psykologeja tms. Sellaisia ihmisiä , joilla narsistin mielestä on jotain sellaista , jonka hän itselleen haluaa : mielnrauhaa , hyviäi hmissuhteita , elämäniloa yms . Narsu imee heistä voimaa, alkaa etsiä heistä vikoja , joita jokaisella on . Viat löydettyään narsisti manipuloi ja tuhoaa kadehtimansa ihmisen.
Narsisti pelkää kaikkein eniten jätetyksi tulemista ja paljastumista , uskoisin näin.
Ns tavallinen , mieleltään terve ihminen ei pelkää paljastumista , koska hän on mikä on , mitä sen näkemisessä olisi pelättävää ?
Vaan narsisti on jotain muuta kuin mitä hän aidosti on ja kammoaa kasvojensa paljastumista.
.
Veikkaukseni on , että kaikkein eniten aito narsisti pelkää paljastumistaan eli oikean minänsä näkyviin tuloa.
En tiedä , miksi narsistia pitäisi "pelotella" - parasta lienee antaa asian olla ja narsistin elellä omien lakiensa mukaan.
Lakata ajattelemasta narsistia , siirtää ajatukset omaan elämään - mun "ohje" narsistien kanssa eläville. - Varmaan ihan järk.
maritza kirjoitti:
toisaalta on narsisteja , jotka suorastaan etsivät mieleltään terveitä , rakastamiskykyisiä ihmisiä , joskus jammatti-ihmisiä , psykologeja tms. Sellaisia ihmisiä , joilla narsistin mielestä on jotain sellaista , jonka hän itselleen haluaa : mielnrauhaa , hyviäi hmissuhteita , elämäniloa yms . Narsu imee heistä voimaa, alkaa etsiä heistä vikoja , joita jokaisella on . Viat löydettyään narsisti manipuloi ja tuhoaa kadehtimansa ihmisen.
Narsisti pelkää kaikkein eniten jätetyksi tulemista ja paljastumista , uskoisin näin.
Ns tavallinen , mieleltään terve ihminen ei pelkää paljastumista , koska hän on mikä on , mitä sen näkemisessä olisi pelättävää ?
Vaan narsisti on jotain muuta kuin mitä hän aidosti on ja kammoaa kasvojensa paljastumista.
.
Veikkaukseni on , että kaikkein eniten aito narsisti pelkää paljastumistaan eli oikean minänsä näkyviin tuloa.
En tiedä , miksi narsistia pitäisi "pelotella" - parasta lienee antaa asian olla ja narsistin elellä omien lakiensa mukaan.
Lakata ajattelemasta narsistia , siirtää ajatukset omaan elämään - mun "ohje" narsistien kanssa eläville."En tiedä , miksi narsistia pitäisi "pelotella" - parasta lienee antaa asian olla ja narsistin elellä omien lakiensa mukaan."
Varmaan ihan järkevä ajatus. Mutta. Toisaalta. Siinä on tuo "antaa narsistin elellä omien lakiensa mukaan"... On hyvin arveluttavaa... Toisaalta.
Ettäkö esim. jos joku hurjastelija tiellä tapaisi kolhaista vaikka autolla muita autoilijoita ihan tavakseen, toisinaan vain hiukan ja toisinaan ryttäsisi oikein kunnolla, niin sekö sitten vaan unohdettaisiin? Vähän samanhenkistä toimintaa on narsistilla.
Vähän provosoidun tällaisesta välinpitämättömyydestä. Kun se ottaa muita mukaan siihen "omien lakien elämään". Jos pysyisikin vain yksinään jossain erämajassa. Varmaan ihan järk. kirjoitti:
"En tiedä , miksi narsistia pitäisi "pelotella" - parasta lienee antaa asian olla ja narsistin elellä omien lakiensa mukaan."
Varmaan ihan järkevä ajatus. Mutta. Toisaalta. Siinä on tuo "antaa narsistin elellä omien lakiensa mukaan"... On hyvin arveluttavaa... Toisaalta.
Ettäkö esim. jos joku hurjastelija tiellä tapaisi kolhaista vaikka autolla muita autoilijoita ihan tavakseen, toisinaan vain hiukan ja toisinaan ryttäsisi oikein kunnolla, niin sekö sitten vaan unohdettaisiin? Vähän samanhenkistä toimintaa on narsistilla.
Vähän provosoidun tällaisesta välinpitämättömyydestä. Kun se ottaa muita mukaan siihen "omien lakien elämään". Jos pysyisikin vain yksinään jossain erämajassa."Vähän provosoidun tällaisesta välinpitämättömyydestä."
Niin, asia on hyvin kakspiippuinen juttu, tottakai pitäisi jollain tavalla varoittaa muita ihmisiä jos se kyseisen narsistin toimet ovat sen laatuisia, että hänellä on todistettavasti tapana tehdä sen laatuisia tekoja, että ne täyttävät rikoksen tunnusmerkit ja aiheuttavat vaaraa muille ihmisille...
Mutta sitten taas jos kyse on sen tyyppisistä asioista kuin narsistin uusista suhteista...että pitäisikö uutta kumppania varoittaa...niin en lähtisi sellaiseen jos kysymys on aikuisista ihmisistä...
Siinä sitten aletaan jo liikkua sellaisilla rajoilla, että onko "uhri" itse se narsisti joka ei salli eksälleen uutta suhdetta...vaan pyrkii mustamaalaamaan hänet jokaiselle kumppanille, kun oikeasti sitä on vaikea tietää, miten sen narsistin uudessa/muissa suhteissa tulee käymään...
Että noilta osin katson viisaimmaksi pysyä tuossa neuvossa - parasta lienee antaa asian olla ja narsistin elellä omien lakiensa mukaan."
Jos ei hän suoranaisesti uhkaa kenenkään henkeä...tai väen väkisin tunge kenenkään elämään...
Näissä jutuissa tulee mieleen aina he, joilla on lapsia narsistin kanssa, tunnen syvää myötätuntoa heitä kohtaan...kun on ikäänkuin pakko olla yhteydessä lasten takia...
- Se on pahin kaikista
Narsistilla on kyky aistia ihmisten tunnetiloja. Niitä tunnetiloja narsisti kyttää ja käyttää häikäilemättömästi hyväkseen. Niinä hetkinä kun luotat narsistiin, se imee sinusta kaiken kuin verenimijä uhristaan. Se näkee heikot hetkesi, se aistii tilaisuutensa tulleen. Se tuhoaa sinut ja se käyttää apunaan sinulle rakkaita ihmisiä.
- aina samat taktiikat
Narsisti on loppujen lopuksi aika tyhmä ja ihmistuntemukseton. Hänen omahyväisyytensä ja halunsa alentaa, nähdä ihmiset millä tahansa tavoilla huonoina vaikka väkisin pettää hänet.
Ainakin itse tunsin sellaisen, joka kuola suusta valuen halusi kuulla ja uskoa ihmisistä pahaa niin kiihkeästi, että hän oli valmiudessa vääntää sitä mistä hyvänsä, yhdentekevästä, merkityksettömästä ilmaan heitetystä. Se ei ole ihmisen näkemistä. Niillä hetkillä hän ei näe sinua, vaan sinä näet hänet.
"Millaisia ihmisiä narsistit pelkäävät ja karttelevat?"
Noh, vastaan tähän Vakninin tekstillä...
"Jos he lakkaavat "toimimasta", jos - vaikka kuinka vähän - he saavat hänet epäilemään tuota illusorista, surkeaa itsetuntoa, he joutuvat terrorin kohteeksi. Narsisti alkaa loukata näitä "ei-alamaisia". Hän vähättelee ja nöyryyttää heitä. Hän osoittaa aggressiivisuutta ja väkivaltaa miljoonin eri tavoin. Hänen käyttäytymisensä muuttuu yhtäkkiä ennen niin hyödyllisen ihmisen yliarvostamisesta - saman ihmisen äärimmäiseen mitätöintiin. Narsisti kammoaa, lähes fyysisesti, ihmisiä, jotka hän on arvioinut "hyödyttömiksi"."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html
Tuossa tuo he, tarkoittaa muita ihmisiä...
Mutta noh, jotain samaa on havaittavissa monen uhrinakin esiintyvän tarinoissa...se alun "niin iihhana" mies tai nainen, on mitätöity ihmisenä monissakin kirjoituksissa milloin lapselliseksi, tyhmäksi, kertakaikkiaan, mitään osaamattomaksi ala-arvoiseksi ihmiseksi, jolla ei ole ihmisarvoakaan...
Ettei aina tiedä, kumpiko on tarinan konna...
varsinkin kun narsistin tiedetään loukkaantuvan pienestäkin epäilyksestä joka kohdistuu häneen itseensä...
"Hän loukkaantuu jokaisesta vihjeestäkin siitä, että hänen persoonallisuudessaan tai käyttäytymisessään olisi virheitä tai vahingollisia ominaisuuksia"- oletusarvon ulkopuol
Tottakai narsistin uhrit raivostuu jouduttuaan sellaisen petoksen kohteeksi, mitä narsiti harjoittaa. Narsistin tyypillinen koukutuskeino on esiintyä juuri "liian hyvänä ollakseen totta", ja koukuttaa uhrinsa näin. Ja kun uhri on koukussa paljastuu se järkyttävä petos, jonka narsisti tekee uhrilleen. Narsistihan se alunperin mitätöi ja pitää uhriaan ala-arvisena. Miksi ei saisi puolustaa itseään tai antaa potutut pottuina? Pitäisikö kynnysmatoksi suostua?
Ja narsistin tarkoitushan on herättää uhrissaan suunnatonta raivoa, ja häpeää. Ja uhrillako ei sitten ole oikeutta paljasta narsistin puuhia? Eikä oikeutta puolustautua tai hakea oikeutta? Pitäisikö väärinkohtelu vain hyväksyä? Siinäpä pohdintaa, varsinkin tavalliselle ihmiselle, joka on oppinut että kaikella on rajansa, kun törmäkin yllättäin narsistin pöyristyttävän häikäilemättömään käytökseen. Oletusarvona ei useimmilla ole kuitenkaan että läheisille tehdään sellaisia tekoja ja petoksia, joita narsisti tekee.
Onneksinykyään on alettu puhua asiasta ja ihmiset tiedostavat mistä on kysymys.
Julkitulon pelko kuitenkin rajoittaa narsismiakin paljastumisen pelosta monessa tapauksessa, ajatellaan nyt vaikka väkivältaan ja insestiin puuttumista. Sitä julkisuutta narsisti pelkää. Psykopaatti ei pelkää sitäkään vaan alkaa manipuloida sitä. - ei enää
oletusarvon ulkopuol kirjoitti:
Tottakai narsistin uhrit raivostuu jouduttuaan sellaisen petoksen kohteeksi, mitä narsiti harjoittaa. Narsistin tyypillinen koukutuskeino on esiintyä juuri "liian hyvänä ollakseen totta", ja koukuttaa uhrinsa näin. Ja kun uhri on koukussa paljastuu se järkyttävä petos, jonka narsisti tekee uhrilleen. Narsistihan se alunperin mitätöi ja pitää uhriaan ala-arvisena. Miksi ei saisi puolustaa itseään tai antaa potutut pottuina? Pitäisikö kynnysmatoksi suostua?
Ja narsistin tarkoitushan on herättää uhrissaan suunnatonta raivoa, ja häpeää. Ja uhrillako ei sitten ole oikeutta paljasta narsistin puuhia? Eikä oikeutta puolustautua tai hakea oikeutta? Pitäisikö väärinkohtelu vain hyväksyä? Siinäpä pohdintaa, varsinkin tavalliselle ihmiselle, joka on oppinut että kaikella on rajansa, kun törmäkin yllättäin narsistin pöyristyttävän häikäilemättömään käytökseen. Oletusarvona ei useimmilla ole kuitenkaan että läheisille tehdään sellaisia tekoja ja petoksia, joita narsisti tekee.
Onneksinykyään on alettu puhua asiasta ja ihmiset tiedostavat mistä on kysymys.
Julkitulon pelko kuitenkin rajoittaa narsismiakin paljastumisen pelosta monessa tapauksessa, ajatellaan nyt vaikka väkivältaan ja insestiin puuttumista. Sitä julkisuutta narsisti pelkää. Psykopaatti ei pelkää sitäkään vaan alkaa manipuloida sitä.Isäni koukutti minut juuri kuvaamallasi tavalla. Ensin hänellä oli oma kriisi jonka myötä hän muuttui, tai voisiko sanoa taantui narsistiksi. tämän jälkeen hänestä tuli esiin manipuloivia ja häikälemättömiä piirteitä, hän omien kriisiensä takia alkoi nauttimaan kiusaamisesta, aivan kuin kostona. Riidanhaluisuudesta tuli niin kaikkialle työntyvää ja vaikeaakin tunnistaa että laitoin välit poikki.
- pitäisi perehtyä
ei enää kirjoitti:
Isäni koukutti minut juuri kuvaamallasi tavalla. Ensin hänellä oli oma kriisi jonka myötä hän muuttui, tai voisiko sanoa taantui narsistiksi. tämän jälkeen hänestä tuli esiin manipuloivia ja häikälemättömiä piirteitä, hän omien kriisiensä takia alkoi nauttimaan kiusaamisesta, aivan kuin kostona. Riidanhaluisuudesta tuli niin kaikkialle työntyvää ja vaikeaakin tunnistaa että laitoin välit poikki.
Eli on saattanut se narsistinen vamma olla aina olemassa, mutta paheni vain narsitisen romahduksen myötä. Taantui lapsen tasolle. Voi olla merkki myös jostain mt- sairaudesta, joka on pahentunut kriisin myötä tai saanut jopa aikaiseksi sen kriisin. Lisäksi voi olla myös kyseessä silkasta yksinäisyydestä johtuva taantuminen, jos on vanhempi ihminen. Hylätyksi tulemisen kokemus on rankka kokemus kenelle tahansa, jos on elämänkriisistä kysymys. Hän ilmeisen selvästi hakee huomiota, jos ei hyvällä niin pahalla.
Voi olla kyse terveesti narsistisitakin tarpeista, jotka eivät tyydyty toivotulla tavalla ja siksi oireilee. Hylätyksi tulemisen pelko ja rakkauden menettämisen pelko. Ihminen ei vain tajua että kiukuttelemalla vaan työntää ne viimeisimmätkin tärkeät ihmiset pois läheltään. Voi kyseessä olla myös jokin ratkaisematon ristiriita, josta ei ole sopuun päästy, ja katkeruutta ja kaunaa puretaan myös ulkopuolisiin, kun riidan osapuolet eivät niitä pysty toisiinsa purkamaan. Patoutuneen vihan purkua väärään kohteeseen, jonka tarkoitus on saada tukea, mutta keinot ovatkin väärät. Jospa tilanne muutuisikin kun joku suostuisi kuuntelemaan häntä. Osoittaa huomiota ja välittämistä. Kannattaisko kokeilla sellaista menettelyä? Voi olla tietty että sekään ei toimi toisten kohdalla. Riippuu niin siitä ihmisestä ja tapahtuneista asioista. - Jotain oivaltanut
pitäisi perehtyä kirjoitti:
Eli on saattanut se narsistinen vamma olla aina olemassa, mutta paheni vain narsitisen romahduksen myötä. Taantui lapsen tasolle. Voi olla merkki myös jostain mt- sairaudesta, joka on pahentunut kriisin myötä tai saanut jopa aikaiseksi sen kriisin. Lisäksi voi olla myös kyseessä silkasta yksinäisyydestä johtuva taantuminen, jos on vanhempi ihminen. Hylätyksi tulemisen kokemus on rankka kokemus kenelle tahansa, jos on elämänkriisistä kysymys. Hän ilmeisen selvästi hakee huomiota, jos ei hyvällä niin pahalla.
Voi olla kyse terveesti narsistisitakin tarpeista, jotka eivät tyydyty toivotulla tavalla ja siksi oireilee. Hylätyksi tulemisen pelko ja rakkauden menettämisen pelko. Ihminen ei vain tajua että kiukuttelemalla vaan työntää ne viimeisimmätkin tärkeät ihmiset pois läheltään. Voi kyseessä olla myös jokin ratkaisematon ristiriita, josta ei ole sopuun päästy, ja katkeruutta ja kaunaa puretaan myös ulkopuolisiin, kun riidan osapuolet eivät niitä pysty toisiinsa purkamaan. Patoutuneen vihan purkua väärään kohteeseen, jonka tarkoitus on saada tukea, mutta keinot ovatkin väärät. Jospa tilanne muutuisikin kun joku suostuisi kuuntelemaan häntä. Osoittaa huomiota ja välittämistä. Kannattaisko kokeilla sellaista menettelyä? Voi olla tietty että sekään ei toimi toisten kohdalla. Riippuu niin siitä ihmisestä ja tapahtuneista asioista.Käsittämättömän älykäs puheenvuoro. Tämän takia keskustelupalstoja tarvitaan. Kiitos!
- minäsevaanolen
pelkää vahvoja persoonia joita ei voi jallittaa helposti!
- Narsisti pelkää
Narsisti pelkää kaikkia. Narsisti on tuomittu kerjäämään kaikilta hyväksyntää ja silloin jokainen ihminen muodostaa vaaran. Ajattelisin, että se hovi on tietoinen narsistin tukijoukko, jolle narsistin ylläpito on harrastus ja silloin hovi on se, mikä tarjoaa narsistille tilapäisen suojamajoituksen. Narsisti on tuomittu tarkastelemaan myös hovia, ja jos narsisti joutuu liian tiiviiseen kanssakäymiseen hovinsa kanssa, muodostaa yksittäinen hovilainenkin kerta toisensa jälkeen vaaran.
Narsistithan ovat levottomia, eivätkä viihdy paikallaan kauaa.- kiltti kissi
Tosiaan, jokainen ihminen on potentiaalinen totuuden näkijä ja paljastaja, sadun lapsi joka huusi että kuninkaalla ei ole vaatteita.
Ihmiset pitää pitää hallussa tavalla tai toisella. Osaan toimii ihan vaan manipulointi, pelottelu ja vedätys koska heillä ei ole uskoa itseen ja vahvuutta oikeasti kyseenalaistaa ja nousta vastaan. Toiset taas ovat vahvempia ja heihin käytetään "hyökkäys on paras puolustus" -keinoa eli heidät mitätöidään mahdollisimman laajasti jotta heidän uskottavuutensa menisi. Tai no, narsisti kyllä mitätöi kaikkia enemmän tai vähemmän.
Vaarallisia ovat ihmiset jotka tietävät narsistista liikaa eikä narsisti kykene manipuloimaan tai muuttamaan sitä kuvaa joka heillä narsistista on. He ovat nähneet narsistin "alastomana", ihmisenä jonka todelliset erityispiirteet ovat itse asiassa sellaisia joita narsisti ei kykene kohtaamaan koskaan: kateus, vastuuttomuus, valehtelu, hyväksikäyttö ym. Tuollaiset ihmiset ovat yleensä järkevän ja luotettavan maineessa. Heidän uskottavuuttaan narsistin on vaikea nakertaa, sitä yrittäessään narsisti saattaa lähinnä paljastaa itsensä. Narsistille jää vaihtoehdoksi vetäytyä hovinsa huomaan, turvaan. Uskoisin ettei narsisti päästä tällaisia ihmisiä lähelleen alkujaankaan ellei ole pakko, ellei esim. työkaveri tai läheinen sukulainen ole tällainen. Ja varmaan vääriä arvioita sattuu narsistillekin, kiltin kuoren alla voi olla hyvinkin vahva ihminen. - Karttaahan narsisti
kiltti kissi kirjoitti:
Tosiaan, jokainen ihminen on potentiaalinen totuuden näkijä ja paljastaja, sadun lapsi joka huusi että kuninkaalla ei ole vaatteita.
Ihmiset pitää pitää hallussa tavalla tai toisella. Osaan toimii ihan vaan manipulointi, pelottelu ja vedätys koska heillä ei ole uskoa itseen ja vahvuutta oikeasti kyseenalaistaa ja nousta vastaan. Toiset taas ovat vahvempia ja heihin käytetään "hyökkäys on paras puolustus" -keinoa eli heidät mitätöidään mahdollisimman laajasti jotta heidän uskottavuutensa menisi. Tai no, narsisti kyllä mitätöi kaikkia enemmän tai vähemmän.
Vaarallisia ovat ihmiset jotka tietävät narsistista liikaa eikä narsisti kykene manipuloimaan tai muuttamaan sitä kuvaa joka heillä narsistista on. He ovat nähneet narsistin "alastomana", ihmisenä jonka todelliset erityispiirteet ovat itse asiassa sellaisia joita narsisti ei kykene kohtaamaan koskaan: kateus, vastuuttomuus, valehtelu, hyväksikäyttö ym. Tuollaiset ihmiset ovat yleensä järkevän ja luotettavan maineessa. Heidän uskottavuuttaan narsistin on vaikea nakertaa, sitä yrittäessään narsisti saattaa lähinnä paljastaa itsensä. Narsistille jää vaihtoehdoksi vetäytyä hovinsa huomaan, turvaan. Uskoisin ettei narsisti päästä tällaisia ihmisiä lähelleen alkujaankaan ellei ole pakko, ellei esim. työkaveri tai läheinen sukulainen ole tällainen. Ja varmaan vääriä arvioita sattuu narsistillekin, kiltin kuoren alla voi olla hyvinkin vahva ihminen.Karttaahan narsisti sukuaankin. Tuskin antautuu kenenkään tädin tai sedän tms. vaikutuspiiriin, vaan hakee kaverinsa sellaisista, jotka voi ottaa tai jättää tarpeen mukaan.
- veljmiehis
Karttaahan narsisti kirjoitti:
Karttaahan narsisti sukuaankin. Tuskin antautuu kenenkään tädin tai sedän tms. vaikutuspiiriin, vaan hakee kaverinsa sellaisista, jotka voi ottaa tai jättää tarpeen mukaan.
Suku on pahin....Tosiaan, usein se setä tai täti tuntee narsistin lapsesta asti. Tietää kuinka tämä oli yökastelija ja kuinka tämän koti oli ihan tavallinen työläiskoti. Tietää ettei narsisti menestynyt koulussa keskivertoa kummemmin ja kuinka tämä oli pullukka pienenä. Setä tai täti on ehkä kuullut myöhemminkin narsistin elämästä "ikäviä" asioita: työttömyyttä, eroja, sairauksia, riitoja, rikoksia....Sedän tai tädin silmissä narsisti ei saa sitä glamourista hohtoa jonka hän haluaisi, vaikka kuinka yrittäisi. Sedälle tai tädille narsisti saattaa olla jopa se suvun "ressukka", rooli jota narsisi kammoaa.
- narsistin statisti
kiltti kissi kirjoitti:
Tosiaan, jokainen ihminen on potentiaalinen totuuden näkijä ja paljastaja, sadun lapsi joka huusi että kuninkaalla ei ole vaatteita.
Ihmiset pitää pitää hallussa tavalla tai toisella. Osaan toimii ihan vaan manipulointi, pelottelu ja vedätys koska heillä ei ole uskoa itseen ja vahvuutta oikeasti kyseenalaistaa ja nousta vastaan. Toiset taas ovat vahvempia ja heihin käytetään "hyökkäys on paras puolustus" -keinoa eli heidät mitätöidään mahdollisimman laajasti jotta heidän uskottavuutensa menisi. Tai no, narsisti kyllä mitätöi kaikkia enemmän tai vähemmän.
Vaarallisia ovat ihmiset jotka tietävät narsistista liikaa eikä narsisti kykene manipuloimaan tai muuttamaan sitä kuvaa joka heillä narsistista on. He ovat nähneet narsistin "alastomana", ihmisenä jonka todelliset erityispiirteet ovat itse asiassa sellaisia joita narsisti ei kykene kohtaamaan koskaan: kateus, vastuuttomuus, valehtelu, hyväksikäyttö ym. Tuollaiset ihmiset ovat yleensä järkevän ja luotettavan maineessa. Heidän uskottavuuttaan narsistin on vaikea nakertaa, sitä yrittäessään narsisti saattaa lähinnä paljastaa itsensä. Narsistille jää vaihtoehdoksi vetäytyä hovinsa huomaan, turvaan. Uskoisin ettei narsisti päästä tällaisia ihmisiä lähelleen alkujaankaan ellei ole pakko, ellei esim. työkaveri tai läheinen sukulainen ole tällainen. Ja varmaan vääriä arvioita sattuu narsistillekin, kiltin kuoren alla voi olla hyvinkin vahva ihminen.Minunkin tuntemani narsistin lempislogan oli " hyökkäys on paras puolustus", kun tietämättä narsismista mitään vielä silloin yritin selvittää hänen tekojaan, joihin hän oli syyllistynyt, ja joista hän ei suostunut ottamaan vastuuta.
Hyvä kirjoitus ja käytös juuri vastaavanlaista, kaavamaista.
Narsisti pelkää juuri kaikkia niitä ihmisiä, jotka pystyvät paljastamaan hänet.
Niin tyypillistä tuo uhrin mitätöinti ihmisten silmissä!
Narsisti pelkää kyllä hoviaankin, koska, jos uskottavuus menee, hän jääkin paljastuttuaan vaille lähteitänsä, ja se on kova paikka narsistille. Ja silloin tulee kova kiire vaihtaa maisemia. - valehtelee
veljmiehis kirjoitti:
Suku on pahin....Tosiaan, usein se setä tai täti tuntee narsistin lapsesta asti. Tietää kuinka tämä oli yökastelija ja kuinka tämän koti oli ihan tavallinen työläiskoti. Tietää ettei narsisti menestynyt koulussa keskivertoa kummemmin ja kuinka tämä oli pullukka pienenä. Setä tai täti on ehkä kuullut myöhemminkin narsistin elämästä "ikäviä" asioita: työttömyyttä, eroja, sairauksia, riitoja, rikoksia....Sedän tai tädin silmissä narsisti ei saa sitä glamourista hohtoa jonka hän haluaisi, vaikka kuinka yrittäisi. Sedälle tai tädille narsisti saattaa olla jopa se suvun "ressukka", rooli jota narsisi kammoaa.
Narsistit ovat surkeita ressukoita. Päteä kyllä osaavat ja selittävät olevansa kaikessa parempia kuin muut. Ovat omissa silmissään ja puheissaan muita parempia ja ahkerampia. Jokainen kyllä huomaa nopeasti todellisen laidan.
Narsiti petkuttaa puheillaan ja puhumalla teettää työnsä toisilla. Ei ole oikeasti monessa mukana ja eikä koskaan siellä missä on väittänyt olleensa. - oldmetall
valehtelee kirjoitti:
Narsistit ovat surkeita ressukoita. Päteä kyllä osaavat ja selittävät olevansa kaikessa parempia kuin muut. Ovat omissa silmissään ja puheissaan muita parempia ja ahkerampia. Jokainen kyllä huomaa nopeasti todellisen laidan.
Narsiti petkuttaa puheillaan ja puhumalla teettää työnsä toisilla. Ei ole oikeasti monessa mukana ja eikä koskaan siellä missä on väittänyt olleensa.Narsistinen ex-ystävätär oli kyllä siellä missä väitti olleensa.Molemmat ollaan taiteen ystäviä kyllä mutta narsu ex-ystävätär halusi antaa intellektuellin kuvan ulkopuolisille.Ateneumin suurissa näyttelyissä hän kävi jotta saattoi leuhkia ajankohtaisilla tiedoillaan.
Sen ajan mitä ystävyytemme kesti hän jaksoi aina ja alati ratkuttaa miten hän on älykäs, seuraa aikaansa ja pitää taiteista.
Kun olen taas suuri musiikin ystävä niin arvon ystävätär jaksoi ratkuttaa kun mulla ei ollut varaa käydä oopperassa vaan hän sanoi aina, että pyh mitä toi nyt on kun vaan käyt korkeintaan pari kertaa vuodessa oopperassa.
Ystävyytemme katkettua on ollut ihmeen huojentunut tunne kun ei tarvitse kokea itsensä mitätöintiä eikä madamen suunnatonta itsekehua! - suvun kiusaama
Karttaahan narsisti kirjoitti:
Karttaahan narsisti sukuaankin. Tuskin antautuu kenenkään tädin tai sedän tms. vaikutuspiiriin, vaan hakee kaverinsa sellaisista, jotka voi ottaa tai jättää tarpeen mukaan.
Minä ainakin kartan sukuani sen takia koska se on täynnä narsistisesti häiriinyneitä ihmisen kuvatuksia. Joissakin suvuissa kun kiusaaminen ja mitätöinti nimittäin on normi. Jos ei ressukan roolia automaattisesti omaa, niin se kyllä järjsetän vaikka väkisin. Huhuh. Onneksi olen jo omillani.
- peilinvihaajat
Miksi narsistin pitäisi pelätä sen enempää kuin kenenkään muunkaan? Jokaisella kun on jonkinasteisia neurooseja, luonnevaurioita tai perversiyksiä, ja myös narsistin piirteitä, eikä sitä pysty täysin peittämään vaikka kuinka yrittäisi.
Tässä aloittaja taitaa sekoittaa narsistin ja pyskopaatin keskenään.- On eri asia, pit.
On eri asia, pitäisikö pelätä vai pelkääkö. Tietenkään kenenkään ei pitäisi pelätä mitenkään erityisesti. Mutta narsistit nyt vain ovat erikoisia, ja juuri siitä kirjoittelemme. Että jos sallit, jarkamme mietiskelyä. Että kyse ei ole siitä, mitä pitäisi, vaan siitä, miten on.
Katsos kun me kaikki muut emme ole niin viisaita kuin sinä? Ehkä tulevaisuudessa olemme. - pieniä kuolemia
Narsisti pelkää omaa romahdustaan. On voimia vievää nähdä itsensä peilautuessa kanssaihmisiin, jollei peilistä näy miellyttäviä asioita, narsisti romahtaa. Siksi narsisti pelkää tasapainoisia, valtaansa taipumattomia, ettei joudu kohtaamaan pelottavaa totuutta itsestään. Romahdukset ovat narsistille pieniä kuolemia, jonka jälkeen narsisti kokoaa jälleen itsensä manipuloiden ja alistaen uusia uhreja.
- narsistikammoinen
pieniä kuolemia kirjoitti:

Siis tavallaan pelkää itseään. Narsisti kopio ihmisiä erilailla kuin me muut. Narsisti elää kopioinnista, eikä hänessä ole mitään persoonallisia piirteitä kuten normaaleissa ihmisissä. Lisäksi narsistin takaa paljastuu aina pikkulapsen asteelle jäänyt avuton rääpäle. Normaali lapsi kehittyy, mutta narsisti jää henkiseltä tasolta lapseksi. Se ei kuitenkaan näy samalla tavalla kuin kehitysvammaisen henkinen pysähdys lapsen asteelle, koska narsisti oppii matkimalla henkistä puolta.
pieniä kuolemia kirjoitti:
Narsisti pelkää omaa romahdustaan. On voimia vievää nähdä itsensä peilautuessa kanssaihmisiin, jollei peilistä näy miellyttäviä asioita, narsisti romahtaa. Siksi narsisti pelkää tasapainoisia, valtaansa taipumattomia, ettei joudu kohtaamaan pelottavaa totuutta itsestään. Romahdukset ovat narsistille pieniä kuolemia, jonka jälkeen narsisti kokoaa jälleen itsensä manipuloiden ja alistaen uusia uhreja.
Tästä peili asiasta tuli mieleeni... Olen tässä nyt pari päivää ahkerasti lueskellut narsismista ja patologisesta valehtelusta. Tajusin, että äärimmäisen moni piirre, viittaa täysin tulevaan ex-mieheeni. Sitten tuli tämä peilivertaus:" jollei peilistä näy miellyttäviä asioita, narsisti romahtaa."
Muistan, kun exäni sisar aikoinaan kertoi mulle, miten mieheni kammoaa peilejä ja ylipäätään kaikkea, mistä näkee oman kuvansa. On hajottanut humaloissaan kotitalostaan ikkunat ja peilit moneen otteeseen, ja kävipä kerran niin, että kun olimme autolla ajelemassa, exä ihan yllättäen ajoi auton pellolle ja hajotti autosta kaikki peilit ja ikkunat. Ikinä en ole kenenkään silmissä nähnyt sellasta vihaa ja raivoa, kun silloin näin, ja se oli karmaiseva kokemus. Jotenkin olen tässä vuosien saatossa unohtanut koko asian, mutta nyt kun siitä mainittiin niin muistui mieleeni, ja se taas selittääkin minulle jo monta asiaa...- Kuvapuoli
Eiköhän narsismi johdu nimenomaan pelosta. Narsisti pelkää että hän on vääränlainen ja yrittää kovasti arvata mikä on oikeanlainen ja esittää roolinsa sen mukaan. Hänen pitää itsenä vakuuttua siitä että hän on oikeanlainen, mutta hän tarvitsee muita vakuuttamaan itsensä.
Narsistin oikeanlainen vaan on jotakin mikä ei ole mahdollista ja siinä sitä sitten on työtä olla jotakin joka ei ole edes mahdollista.
Ajatusta siitä että olisi vääränlainen, eli oikastaan ihan normaali ihminen vikoineen ja heikkouksineen, narsisti ei vaan kykene käsittelemään. Se on se mörkö ja painajainen jota narsisti pelkää. Pelkää kuollakseen, joten myös puolustautuu raivolla joka ulkopuolisesta näyttää välillä täysin suhteettomalta, jopa vainoharhaiselta.
Narsisti vakuuttuu oikeanlaisuudestaan sillä että häntä ihaillaan, pelätään ja jopa vihataan. Sillä että hän herttää voimakkaita tunteita. Osoittamalla noita tunteita "peili" asettuu narsistin alapuolelle. Mutta jos peili ei oikein näytä mitään, ei osoita tunteita joihin narsistilla olisi osaa tai arpaa, narsisti hämmentyy. Pahinta on jos peili näyttääkin virheet ja heikkoudet eikä kuva muutu vaikka narsisti tekisi mitä. - No ei ainakaan
Kuvapuoli kirjoitti:
Eiköhän narsismi johdu nimenomaan pelosta. Narsisti pelkää että hän on vääränlainen ja yrittää kovasti arvata mikä on oikeanlainen ja esittää roolinsa sen mukaan. Hänen pitää itsenä vakuuttua siitä että hän on oikeanlainen, mutta hän tarvitsee muita vakuuttamaan itsensä.
Narsistin oikeanlainen vaan on jotakin mikä ei ole mahdollista ja siinä sitä sitten on työtä olla jotakin joka ei ole edes mahdollista.
Ajatusta siitä että olisi vääränlainen, eli oikastaan ihan normaali ihminen vikoineen ja heikkouksineen, narsisti ei vaan kykene käsittelemään. Se on se mörkö ja painajainen jota narsisti pelkää. Pelkää kuollakseen, joten myös puolustautuu raivolla joka ulkopuolisesta näyttää välillä täysin suhteettomalta, jopa vainoharhaiselta.
Narsisti vakuuttuu oikeanlaisuudestaan sillä että häntä ihaillaan, pelätään ja jopa vihataan. Sillä että hän herttää voimakkaita tunteita. Osoittamalla noita tunteita "peili" asettuu narsistin alapuolelle. Mutta jos peili ei oikein näytä mitään, ei osoita tunteita joihin narsistilla olisi osaa tai arpaa, narsisti hämmentyy. Pahinta on jos peili näyttääkin virheet ja heikkoudet eikä kuva muutu vaikka narsisti tekisi mitä."Eiköhän narsismi johdu nimenomaan pelosta. "
No ei ainakaan alunalkaen. Narsismi on varhaisessa lapsuudessa syntyvä häiriö, joka on tullut luultavimmin huomion puutteesta. Varmaan narsisti tunnistaa, koska häntä ei hyväksytä tai pidetään vääränlaisena, mutta itse hän on vakuuttunut, että koska on maailmankaikkeuden keskiössä, hän on se, mitä tähdistön olisi kierrettävä.
Itsetuntoa narsistilla ei sitten taas ole lainkaan. Ja noiden ilmiöiden kanssa kamppailee. Psykopaatti sitten taas, jotka kuulemma yleensä ovat narsisteja, ei tunne pelkoa (yleensä). Ja sitten taas, kuitenkin vain harva narsisti on psykopaatti. - Psykolokia kiinnosta
Kuvapuoli kirjoitti:
Eiköhän narsismi johdu nimenomaan pelosta. Narsisti pelkää että hän on vääränlainen ja yrittää kovasti arvata mikä on oikeanlainen ja esittää roolinsa sen mukaan. Hänen pitää itsenä vakuuttua siitä että hän on oikeanlainen, mutta hän tarvitsee muita vakuuttamaan itsensä.
Narsistin oikeanlainen vaan on jotakin mikä ei ole mahdollista ja siinä sitä sitten on työtä olla jotakin joka ei ole edes mahdollista.
Ajatusta siitä että olisi vääränlainen, eli oikastaan ihan normaali ihminen vikoineen ja heikkouksineen, narsisti ei vaan kykene käsittelemään. Se on se mörkö ja painajainen jota narsisti pelkää. Pelkää kuollakseen, joten myös puolustautuu raivolla joka ulkopuolisesta näyttää välillä täysin suhteettomalta, jopa vainoharhaiselta.
Narsisti vakuuttuu oikeanlaisuudestaan sillä että häntä ihaillaan, pelätään ja jopa vihataan. Sillä että hän herttää voimakkaita tunteita. Osoittamalla noita tunteita "peili" asettuu narsistin alapuolelle. Mutta jos peili ei oikein näytä mitään, ei osoita tunteita joihin narsistilla olisi osaa tai arpaa, narsisti hämmentyy. Pahinta on jos peili näyttääkin virheet ja heikkoudet eikä kuva muutu vaikka narsisti tekisi mitä.Narsistin kuvauksissa, usein kerrotaan että hän pelkää. Miksi kuitenkin sanotaan myös, että narsistisia luonteita on usein myös johtavassa asemassa olevilla henkilöillä! Sillloin voivat käyttää valtaansa. Voi vain kuvitella miten hänen alaisillaan on vaikeaa. Narsisti ei muutu. Asiantuntijan ohjeen mukaan neuvo on" pakene" narsistia, ennenkuin itse sairastut.
- laajennettu itsemurh
pieniä kuolemia kirjoitti:
Narsisti pelkää omaa romahdustaan. On voimia vievää nähdä itsensä peilautuessa kanssaihmisiin, jollei peilistä näy miellyttäviä asioita, narsisti romahtaa. Siksi narsisti pelkää tasapainoisia, valtaansa taipumattomia, ettei joudu kohtaamaan pelottavaa totuutta itsestään. Romahdukset ovat narsistille pieniä kuolemia, jonka jälkeen narsisti kokoaa jälleen itsensä manipuloiden ja alistaen uusia uhreja.
Ja narsimia on epäiltävä silloin kun ritiriitoja ei haluta selvittää riitakumppanin kanssa vaan lähdetään välittömästi etsimään uusia uhreja ja lähteitä ja aletaan manipuloida ulkopuolisia toisen riidan osapuolen selän takana. Uhri joutuu epäilyttävään valoon yrittäessään selvittää asoita ulkopuolisten kanssa, samalla tapaa kuin narisistikin. Näissä asioissa käy lopulta niin, että kukaan ei tiedä kuka on se tarinan konna ja kuka uhri. Tämäkin ovelaa narsistin hämäystaktiikkaa. Narsisti pakottaa uhrinsa käyttäytymään narsistisesti, jos tämä ei suostu uhriksi, ja alistu narsistin tahtoon. Tällä tapaa narsisti välttelee kokemasta omaa syyllisyyttään, ja pakenee omaa vastuutaan,koska hän ei pysty käsittelemään omaa syyllisyyttään, vaan kieltää sen.
Ja jos uhri kostaa, narsisti alkaa esittää ulkopuolisille uhria, ja näin yrittää kääntää kaiken uhrin syyksi, ja pyrkii saamaan tämän ulkopuolisten silmissä näyttämään syylliseltä valehtelemalla.
Narsisti pelkää uhriaan, koska ei kestä omaa syyllisyyttään.
Ja narsisti tuhoaa uhrinsa, vaikka hänen pitäisi tuhota itsensä. Projisoi itsetuhonsakin itsensä ulkopuolelle. - ohukainen paksukaine
Kuvapuoli kirjoitti:
Eiköhän narsismi johdu nimenomaan pelosta. Narsisti pelkää että hän on vääränlainen ja yrittää kovasti arvata mikä on oikeanlainen ja esittää roolinsa sen mukaan. Hänen pitää itsenä vakuuttua siitä että hän on oikeanlainen, mutta hän tarvitsee muita vakuuttamaan itsensä.
Narsistin oikeanlainen vaan on jotakin mikä ei ole mahdollista ja siinä sitä sitten on työtä olla jotakin joka ei ole edes mahdollista.
Ajatusta siitä että olisi vääränlainen, eli oikastaan ihan normaali ihminen vikoineen ja heikkouksineen, narsisti ei vaan kykene käsittelemään. Se on se mörkö ja painajainen jota narsisti pelkää. Pelkää kuollakseen, joten myös puolustautuu raivolla joka ulkopuolisesta näyttää välillä täysin suhteettomalta, jopa vainoharhaiselta.
Narsisti vakuuttuu oikeanlaisuudestaan sillä että häntä ihaillaan, pelätään ja jopa vihataan. Sillä että hän herttää voimakkaita tunteita. Osoittamalla noita tunteita "peili" asettuu narsistin alapuolelle. Mutta jos peili ei oikein näytä mitään, ei osoita tunteita joihin narsistilla olisi osaa tai arpaa, narsisti hämmentyy. Pahinta on jos peili näyttääkin virheet ja heikkoudet eikä kuva muutu vaikka narsisti tekisi mitä.Ei pitäisi sekoittaa ns. ohutnahkaisuutta ja paksunahkaisuutta. Nämä ovat lähes toistensa vastakohdat. Ohutnahkainen narsisti vetää puoleensa paksunahkaista vrt. peilausta jatkuvasti hakeva saa parikseen manipuloivan ja vahvemman narsistin.
Eikä kaikkia narsisteja voi ajaa samat motiivit. Paksunahkainenhan voi olla esim. täysin omnipotentti, jolloin hänen sosiaalinen elämä on lähes olematonta, koska kukaan ei ole tietenkään hänen mielestään hänen veroisensa. Hän vetäytyy muista ja ei alenna jakamaan viisauttaan muille. Ohutnahkainen taas hakee joka puolelta peiliä ja hyväksyntää ja on siten täysi vastakohta paksunahkaiselle.
- Muistan nuoruudesta
" hajotti autosta kaikki peilit ja ikkunat."
Muistan nuoruudesta joskus, kun en ollut tyytyväinen peilikuvaani, särjin ja peilin. Olin unohtanut tapauksen, mutta kun luin tuon jutun, palautui peilinsärkeminen mieleeni ja se tunnelma. Voin siis kuvitella, miltä peilinsärkijästä tuntuu, mahdollisesti.
Ainakin minulla se oli epätoivoinen tila. Onneksi olen pässyt sellaisesta lapsekkuudesta sentään. En muista kuin sen yhden kerran. Minulla on se peili muuten yhä tallella. Kehys on liimattu kokoon ja peililasi on vaihdettu. Voiko ihmisestä tuntua epätoivoisemmalta, kuin oma peilikuva on särjettävä.
Muistan tosiaan epätoivon ja vihan itseä kohtaan.
Tuleekohan muille mieleen nuoruusmuistoja, itselläni oli haudattu syvään. Varmaan muutakin, mikä olisi "kiva" jos muistaisi, lähinnä kasvukipuja.- Anonyymi
Kyllä
- For ever
Ei oikeastaan juuri ketään sillä narsistillahan on kavereita joita
hän auttaa jonkun toisen kustannuksella. Eräänlainen hovi.- tosiystävä hädässä
Pakkohan se on hovia haalia kun itse on kyvytön oman elämänsä asioita hoitamaan. Hovi tekee sen narsistin puolesta. Ja hovissa pitää olla juuri sellaisia henkilöitä, jotka narisiti sitten kärsittyään tappion yhdellä areenalla laittaa hoitamaan narsistin puolesta hänet taas jaloilleen. Hän tekeytyy uhriksi ja hänen ei tarvitse ottaa vastuuta tekemisistään, ja hoviväki ei tätä asiaa huomaa, vaan tekee juuri niinkuin narsisti käskee. Ja kun auttaja on tehnyt tehtävänsä, hän saa mennä ja turha odottaa kiitosta narsistilta. Sama kohtelu tulee auttajankin osaksi kuin mitä uhrin osaksi. Ja narsku porskuttaa tuhotyötään tehden eteenpäin.
Narsistin kanssa ystävänä oleminen on samaa kuin alistua vapaaehtoisesti hänen uhrikseen. Karkein esimerkki oli se vankilassa olleen psykopaatin siviilissä oleva ystävä, joka pyrki ilmeisesti auttamaan ja tukemaan tätä ja näki jotain hyvääkin narsistipsykopaatissa.Vapauduttuaan vankilasta tämä psykopaatti kävi tappamassa ensitöikseen tämän ystävänsä.
- narsisti onnistuu
Narsisti pelkää eniten maailmassa, että jollain sen lähipiiristä saattaisi olla hauskaa ja joku saattaisi olla onnellinen. Siksi narsisti pilaa kaikin keinoi orastavan hauskuuden ja onnellisuuden. ja sen jälkeen kenelläkään ei ole enää hauskaa, eikä kukaan ole enää koskaan onnellinen.
- ohukainen paksukaine
Amen.
- ei parane
Narsisti voi jättää kaiken, kun löytää uuden uhrin. Siinä ei entiset ihmis-suhteen enää merkitse mitään, olkoon vaikka omia lapsia tai lapsenlapsia.
Narsisti syyttää aina uhrejaan.- janoaa uutta uhria
Elämme tuossa uskossa ja toivossa.
- Niin syyttää. Ns.
Niin syyttää. Ns. "jättäminen" on usein näennäistä. Narsisti pitää yllä kokonaisvaltaista hallintaa menneeseen. Ilmeisen yleistä on, että tekee esim. uuden kumppanin kanssa sight seeingejä entisten kumppaneiden asuinpaikoilla ja ikkunoiden takana. Kehuskelee menneellä, välillä moittien ja sitten taas palvoen. Näyttää tällä tavoin pätevyyttään uudelle. Menneisyyden saa aina muokattua mieleisekseen... Mikä edullisemmalta kuulostaa missäkin tilanteessa.
Eli hyväksikäyttö jatkuu niin kauan kuin kielenkannat liikkuvat. Käy muistelu ja pätemismielessä tapailemassa entisiään. Narsisti on myös seksisuhteessa entistensä kanssa niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista. Kapasiteetti loppuu... entinen löytää uuden. Entiset ottavat myös yhteyttä narsistiin, kun menee välit jonkun kanssa poikki tai muuta ikävää. Narsisti saa energiaa lohduttamisesta. Narsisti on usein siellä missä tapahtuu. - tekee tihutyötään
Niin syyttää. Ns. kirjoitti:
Niin syyttää. Ns. "jättäminen" on usein näennäistä. Narsisti pitää yllä kokonaisvaltaista hallintaa menneeseen. Ilmeisen yleistä on, että tekee esim. uuden kumppanin kanssa sight seeingejä entisten kumppaneiden asuinpaikoilla ja ikkunoiden takana. Kehuskelee menneellä, välillä moittien ja sitten taas palvoen. Näyttää tällä tavoin pätevyyttään uudelle. Menneisyyden saa aina muokattua mieleisekseen... Mikä edullisemmalta kuulostaa missäkin tilanteessa.
Eli hyväksikäyttö jatkuu niin kauan kuin kielenkannat liikkuvat. Käy muistelu ja pätemismielessä tapailemassa entisiään. Narsisti on myös seksisuhteessa entistensä kanssa niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista. Kapasiteetti loppuu... entinen löytää uuden. Entiset ottavat myös yhteyttä narsistiin, kun menee välit jonkun kanssa poikki tai muuta ikävää. Narsisti saa energiaa lohduttamisesta. Narsisti on usein siellä missä tapahtuu.Narsistin lonkerot ylettyvät pitkälle. Pitkät välimatkat eivät ole este, kun entinen ihmettelee miksi uusi suhde säröilee. Narsisti siellä vihjailee sopivasti, ihmettelee ja kauhistelee, jolla saa tuttavien ja muiden yhdyshenkilöiden avulla heidän huomaamatta vankemmatkin suhteet rikki.
- paha perhe
Voi se uhrikin menttää kaikki ihmissuhteensa naristin tuhoamisen seurauksena.
Että voi käydä niinkin, jos ei suostu narsistin manipuloimaksi ja alistu hänen tahtoonsa.
Narsistillehan kaikki ihmiset ovat samaa puuroa, sama se kenenkä perheessä sitä asustaa ja elelee sen aikaa kun huvittaa. Narsisti ei piittaa perhestään lainkaan niin kauan kun siitä ei ole hänen asialleen hyötyä. - Viisastunut4
Niin syyttää. Ns. kirjoitti:
Niin syyttää. Ns. "jättäminen" on usein näennäistä. Narsisti pitää yllä kokonaisvaltaista hallintaa menneeseen. Ilmeisen yleistä on, että tekee esim. uuden kumppanin kanssa sight seeingejä entisten kumppaneiden asuinpaikoilla ja ikkunoiden takana. Kehuskelee menneellä, välillä moittien ja sitten taas palvoen. Näyttää tällä tavoin pätevyyttään uudelle. Menneisyyden saa aina muokattua mieleisekseen... Mikä edullisemmalta kuulostaa missäkin tilanteessa.
Eli hyväksikäyttö jatkuu niin kauan kuin kielenkannat liikkuvat. Käy muistelu ja pätemismielessä tapailemassa entisiään. Narsisti on myös seksisuhteessa entistensä kanssa niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista. Kapasiteetti loppuu... entinen löytää uuden. Entiset ottavat myös yhteyttä narsistiin, kun menee välit jonkun kanssa poikki tai muuta ikävää. Narsisti saa energiaa lohduttamisesta. Narsisti on usein siellä missä tapahtuu.Pakko nostaa vanha hyvä keskustelu kun tässä pähkäillyt jättääkö sairas ihminen koskaan rauhaan. Niin paikkansapitäviä lauseita kuin olla voi, tulee sellainen olo kuin keskusteltaisiin yhdestä ja samasta ihmisestä, että niin tunnistettavia lopulta ovat.
- Anonyymi
janoaa uutta uhria kirjoitti:
Elämme tuossa uskossa ja toivossa.
Sama
- Lune1
Tiedän , että on narsistisesti vammautuneita ihmisiä , jotka suorastaan etsivät vapaa-ajalla mielenterveys- , kasvatus- ja sosiaali-alan ammttilaisia ja pyrkivät aloittamaan suhteen heidän kanssaan.
Miksiköhän?
Koska narsisti uskoo heillä olevan jotain , jota hän itseleen haluaa ja jota hän kadehtii.
Koska kenelläkään ei ole antaa toiselle omaa mielehrauhaansa ja elämäniloaan , mitä narsisti haluaa, niin hän petyttyään pyrkii mitätöimään ja tuhoamaan kadehtimansa ihmisen ja pyrkii "näyttämään" : "minä olenkin parempi kuin tuo , ei minulla ole mitään häneltä kadehdittavaa"
Hybris ja triuphfi narsistille.
Ei mun mielestä ole vain yhtä stereotypiaa , kaavaa , keitä narsistit karttelevat , mitä pelkäävät - tärkeämpää on se , mitä he tarvitsevat.
Narsisti haluaa olla vahva, peloton ja suuri , pelkää omaa pienuuttaan ja avuttomuuttaan ja tarvitsevuuttaan.
Mieleltään terve ihminen hyväksyy ko asiat ihmisyyteensä kuuluvina.
Jos narsisti pelkää ihmistuntijoita , hänsaattaa ehkä heidän silmistään heijastuvaa omaa kuvaansa , totuudellisuutta. , ehkä.- tyhmätyhmempityhmin
Voi olla että etsivät hoiva-aloilta uhreja sen vuoksi, että ovat itse lapsen tasolla ja tarvitsevat itselleen hoitajaa, koska eivät kykene itse suunnittelemaan elämänsä perustuksia niinkuin normaalit ihmiset. Käyttävät näin "osaajia" hyväkseen. Tietty perusturva ja vakaus on hyväksi ja saavat näin itselleen oivan statistin, joka mahdollistaa sitten tietämättään sen narsistille tärkeän jatkuvan lähteiden etsimisen ja ylläpitämisen suhteen ulkopuolella. Voi rauhassa toteuttaa salaista elämäänsä, ja joku muu hoitaa sen tylsän arkielämän, joka on myös tarvittaessa oiva kulissi narsistille kätkeytyä. Siis etsii sellaista uhria, joka on autuaan tietämätön tällaisen ilmiön, kuin narsismi olemassaolosta. Sellainen hyväuskoinen on helppo vedätettävä.
Omia pahojen tekojensa ja petostensa paljastumista narsisti sitten pelkää ylikaiken, koska tietää tasan tarkkaan käyttävänsä uhriaan hyväkseen. Luomansa kulissin romahtaminen on sitten paha paikka, jos narsisti ei sitä itse ole halunnut, jos taas on halunnut, romahdus ei merkitse hänelle mitään.
Parasta narsistille on, jos uhri on myös tarpeeksi tyhmä ja tietämätön narsistin konnankoukuista ja ihailee tätä ja pitää vielä hyvänä ihmisenä. Tämä hoivaihminen toimii ikäänkuin hänen äitinään ja huoltajanaan ja tietämättään, vaikka luulee olevansa tasavaertaisessa parisuhteessa. Narsisti hämää tässäkin. Parisuhteeseen narsku ei kykene. Narskun parisuhde on minä itse ja siihen ei toista mahdu, kuin sen koukuttamisvaiheen ajan.
- Hoiva-alan ammat.
Hoiva-alan ammatit vetävät puoleensa läheisriippuvia. Läheisriippuva sairaanhoitaja tms. on unelmauhri narsistille. Kun vielä tiedetään, että hoitoalalle hakeutuu kilttejä naisia, he ammattinsa kautta vielä hillitsevät itseään... Narsisti on turvassa kaikelta siltä, mitä joutuisi kohtaamaan muunlaisen uhrin kanssa. Todennäköisimmin hoitaja ei kosta koskaan, ei anna kovaa palautetta, ei tärisytä narsistin jalkoja eikä mieltä, narsisti-pelle saa pelata rauhassa pelejään ilman pelkoa terävästä kielestä... ; ).
"Todennäköisimmin hoitaja ei kosta koskaan, ei anna kovaa palautetta, ei tärisytä narsistin jalkoja eikä mieltä, narsisti-pelle saa pelata rauhassa pelejään ilman pelkoa terävästä kielestä... ; )"
Juu ehkä noinkin, hoitaja toki saattaa enimmät mölyt mahassaan, kuten totesit kuuluu ammatin vaatimuksiinkin...
Mutta noh, hoitajakin on ihminen, että aikojen päästä kun ei enää veetuta niin hoitajakin saattaa mielessään olla hyvin huvittunut ja naureskella niin omalle tyhmyydelleenkin kuin narsisti-pellen edesottamuksille, sekä yksin, että yhdessä jonkun asiasta tietävän kanssa...
Rumaahan sekin tietysti on, mutta , kuten totesin ihmisiä vaan ne hoitajatkin...yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Todennäköisimmin hoitaja ei kosta koskaan, ei anna kovaa palautetta, ei tärisytä narsistin jalkoja eikä mieltä, narsisti-pelle saa pelata rauhassa pelejään ilman pelkoa terävästä kielestä... ; )"
Juu ehkä noinkin, hoitaja toki saattaa enimmät mölyt mahassaan, kuten totesit kuuluu ammatin vaatimuksiinkin...
Mutta noh, hoitajakin on ihminen, että aikojen päästä kun ei enää veetuta niin hoitajakin saattaa mielessään olla hyvin huvittunut ja naureskella niin omalle tyhmyydelleenkin kuin narsisti-pellen edesottamuksille, sekä yksin, että yhdessä jonkun asiasta tietävän kanssa...
Rumaahan sekin tietysti on, mutta , kuten totesin ihmisiä vaan ne hoitajatkin..."Ns tavallinen , mieleltään terve ihminen ei pelkää paljastumista , koska hän on mikä on , mitä sen näkemisessä olisi pelättävää ?"
Niin tuohon ja edelliseen liittyen, tekee mieli vielä kannustaa narsistin uhreja kertomaan tarinansa jollekkin luotettavalle ihmisille, kuin kertomaan myös siitäkin että kirjoittaa/keskustelee aiheesta esim. tällä palstalla...
Sen jälkeen uhrilla ei ainakaan ole mielestäni mitää pelättävää...- hoitsu
Osuit naulankantaan. Juuri noin se menee.
- Tajuatko kuitenkin
"Sen jälkeen uhrilla ei ainakaan ole mielestäni mitää pelättävää... "
Tajuatko kuitenkin, että narsisti on onnellisen tietämätön noista salaisista keskusteluista psykologien kanssa...
Narsistia ei pidä aisoissa uhrin psykologikäynnit. Jonkun rohkean täytyy aina uhrautua jo narsistille antamansa uhrin lisäksikin vielä antamaan narsistille sitä kovaa palautetta, joka pitää tätä edes vähän maanpinnalla, että ei kuvittele vallan mahdottomia itsestään.
Onneksi löytyy aina rohkeita ihmisiä, joita ei sido liiallinen pelko. Itseni kohdalla voin sanoa, että narsisti puhui minusta jo laajalti ennen kuin hänelle aloin palautetta antamaan. Hän väänsi palautettanikin itselleen edulliseen muotoon: "Joo siellä se soittelee ja itkee kun on niin rakastunut minuun ja minä jätin sen"... : ). Tuostakin huolimatta en ole antanut periksi. Narsistin jonkintasoinen paljastaminen on mielestäni tärkeää.
Jos kaikki uhrit käpertyvät vaan itsekseen jupisemaan, varsinainen narsisti saa jatkaa mellastustaan rauhassa. Nyt niitä häiritään ainakin jonkin verran... Korostan, että heidän häiritsemisensä ei ole mitään sellaista häirintää, mikä olisi moraalitonta, vaan yritystä estää heidän mellastustaan täysin vapaasti ja muistuttamista totuudesta. Ja totuus ei pala tulessakaan."Jonkun rohkean täytyy aina uhrautua jo narsistille antamansa uhrin lisäksikin vielä antamaan narsistille sitä kovaa palautetta, joka pitää tätä edes vähän maanpinnalla, että ei kuvittele vallan mahdottomia itsestään. "
Noh, itse en katso tuota omassa asiassani tarpeelliseksi, kuten sanoin olen sinut tapahtuneen kanssa, siltä osin kun Ännä on vaikuttanut minun elämääni...
minulle riittää ihan vaan, että joku tietää että minulla kyseenalainen suhde ko. ihmisen ihmisen kanssa, jota pidän narsistina...ja miten sen itse olen kokenut ja sen verran tällä palstalla olen kokenut joutuneeni "kaikenlaisen yrityksen" kohteeksi, että olen katsonut viisaimmaksi myös kertoa yhdelle ihmiselle, että kirjoitan aiheesta/kokemuksestani täällä narsismi palstalla...
Mutta muuten suhteeni on päättynyt ja reality elämässä en välitä hänen kanssaan olla sen kummemmin tekemisissä...periaatteesa ajattelisin, että jos sekaantuisin hänen asioihinsa niin se tarkoittaisi sitä että haluaisin olla vielä osa hänen elämäänsä...mitä en todellakaan halua...koska tiedän senkin , että narsisti ottaa kaiken palautteen, oli se positiivista tai negatiivista, lähteenä...
Että minun puolestani eläköön kuplassaan rauhassa, ei ole minun tehtäväni asettaa hänelle rajoja/sekaantua hänen elämäänsä...siltä osin jos asia ei liity minuun ja siitä olisi haittaa minulle
Mikäs sen parempi kuin, että narsisti olisi onnellisen tietämätön mistään "uhriinsa" liittyvästä...sehän tarkoittaa vain että hän olisi jättänyt entisensä tyystin rauhaan...joka kaiketi on se tila mitä toivotaan...
että ennemminkin ajattelisin, että narsistin häirintä uhrin toimesta tarkoittaa sitä, ettei uhri ole vielä päässyt irti narsististaan...
kuten tiedetään fyysisen erottautuminen on se helpoin, ajatuksen/mielen tasolla kokemus sitten jää kaivertamaan pitemmäksi aikaa...on se joka saa täälläkin kirjoittamaan...
Mutta kuten sanoin, vaikka tarvetta palata aiheeseen itsellänkin vieläkin on...niin Ännä ihmisenä on tässä kohtaa matkaa...alkanut enempi pelkästään mietityttämään minua siltä pohjalta, että oikeastiko tuollaisia ihmisiä ikäänkuin pellejä on olemassa...
tosissaanko ne suoltaa juttujaan ja uskovatko he niihin itse...voiko tosissaan olla niin vinksahtanut...ilman ettei se hetikohtakaan näin päällepäin kuten esim. skitsofreniassa ja mitä itseeni tulee niin käsittämättömältä se omakin osuus näin jälkeenpäin tarkastellen itsestänikin tuntuu...
"Onneksi löytyy aina rohkeita ihmisiä, joita ei sido liiallinen pelko."
Että tuohon liittyen vastaisin, että kyllä rohkea saa olla, mutta ei kannata olla tyhmä...jos ei se narsisti ny häiritse mitenkään elämää/siitä eroon on päässyt...niin mielestäni on silkkaa tyhmyyttä häiritä narsistinkaan elämää...minkään narsistin "opettamisen" varjolla...
puhun ny tässä kohtaa...todellisista ihmisistä siinä elämässä, mitä todellisuudessa eletään...- jkljlj
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Jonkun rohkean täytyy aina uhrautua jo narsistille antamansa uhrin lisäksikin vielä antamaan narsistille sitä kovaa palautetta, joka pitää tätä edes vähän maanpinnalla, että ei kuvittele vallan mahdottomia itsestään. "

puhun ny tässä kohtaa...todellisista ihmisistä siinä elämässä, mitä todellisuudessa eletään...Ajatella, että täällä lukee tällaista, joka on kirjattuna vuonna 2013. Lokakuussa siis tuntui tältä, hmmm. Saman vuoden huhtikuussa tapahtui mullistus, illuusiot mureni - ne, jotka olivat rakennettu tietoisesti seläntakaista ja salasuuksia hyödyntäen. Välillä tulee miettineeksi, että elävätkö ihmiset oikeasti myös kaksoiselämää, jopa kolmoiselämää: tosi elämä, salasuhde-elämä ja palstaelämä.
Kun ei sen kummemmin välitä olla tekemisissä, niin se tarkoittanee yhteyden pitämistä prepaid-liittymän välityksellä eli salaista edelleen. Aika defenssiä on siis väittää, ettei halua sekaantua toisen elämään. Että ihan pelle. - ootniinsalaperäinen
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Jonkun rohkean täytyy aina uhrautua jo narsistille antamansa uhrin lisäksikin vielä antamaan narsistille sitä kovaa palautetta, joka pitää tätä edes vähän maanpinnalla, että ei kuvittele vallan mahdottomia itsestään. "
Noh, itse en katso tuota omassa asiassani tarpeelliseksi, kuten sanoin olen sinut tapahtuneen kanssa, siltä osin kun Ännä on vaikuttanut minun elämääni...
minulle riittää ihan vaan, että joku tietää että minulla kyseenalainen suhde ko. ihmisen ihmisen kanssa, jota pidän narsistina...ja miten sen itse olen kokenut ja sen verran tällä palstalla olen kokenut joutuneeni "kaikenlaisen yrityksen" kohteeksi, että olen katsonut viisaimmaksi myös kertoa yhdelle ihmiselle, että kirjoitan aiheesta/kokemuksestani täällä narsismi palstalla...
Mutta muuten suhteeni on päättynyt ja reality elämässä en välitä hänen kanssaan olla sen kummemmin tekemisissä...periaatteesa ajattelisin, että jos sekaantuisin hänen asioihinsa niin se tarkoittaisi sitä että haluaisin olla vielä osa hänen elämäänsä...mitä en todellakaan halua...koska tiedän senkin , että narsisti ottaa kaiken palautteen, oli se positiivista tai negatiivista, lähteenä...
Että minun puolestani eläköön kuplassaan rauhassa, ei ole minun tehtäväni asettaa hänelle rajoja/sekaantua hänen elämäänsä...siltä osin jos asia ei liity minuun ja siitä olisi haittaa minulle
Mikäs sen parempi kuin, että narsisti olisi onnellisen tietämätön mistään "uhriinsa" liittyvästä...sehän tarkoittaa vain että hän olisi jättänyt entisensä tyystin rauhaan...joka kaiketi on se tila mitä toivotaan...
että ennemminkin ajattelisin, että narsistin häirintä uhrin toimesta tarkoittaa sitä, ettei uhri ole vielä päässyt irti narsististaan...
kuten tiedetään fyysisen erottautuminen on se helpoin, ajatuksen/mielen tasolla kokemus sitten jää kaivertamaan pitemmäksi aikaa...on se joka saa täälläkin kirjoittamaan...
Mutta kuten sanoin, vaikka tarvetta palata aiheeseen itsellänkin vieläkin on...niin Ännä ihmisenä on tässä kohtaa matkaa...alkanut enempi pelkästään mietityttämään minua siltä pohjalta, että oikeastiko tuollaisia ihmisiä ikäänkuin pellejä on olemassa...
tosissaanko ne suoltaa juttujaan ja uskovatko he niihin itse...voiko tosissaan olla niin vinksahtanut...ilman ettei se hetikohtakaan näin päällepäin kuten esim. skitsofreniassa ja mitä itseeni tulee niin käsittämättömältä se omakin osuus näin jälkeenpäin tarkastellen itsestänikin tuntuu...
"Onneksi löytyy aina rohkeita ihmisiä, joita ei sido liiallinen pelko."
Että tuohon liittyen vastaisin, että kyllä rohkea saa olla, mutta ei kannata olla tyhmä...jos ei se narsisti ny häiritse mitenkään elämää/siitä eroon on päässyt...niin mielestäni on silkkaa tyhmyyttä häiritä narsistinkaan elämää...minkään narsistin "opettamisen" varjolla...
puhun ny tässä kohtaa...todellisista ihmisistä siinä elämässä, mitä todellisuudessa eletään..."niin mielestäni on silkkaa tyhmyyttä häiritä narsistinkaan elämää...minkään narsistin "opettamisen" varjolla..."
Kyllä olen nähnyt tuota tehtävän. Eikö naiset nimenomaisesti yritä kokoajan kouluttaa ja opettaa seuralaisiaan? Joskus näyttää siltä, että koirakin saa paremman kohtelun.. - Voiko_sitten
ootniinsalaperäinen kirjoitti:
"niin mielestäni on silkkaa tyhmyyttä häiritä narsistinkaan elämää...minkään narsistin "opettamisen" varjolla..."
Kyllä olen nähnyt tuota tehtävän. Eikö naiset nimenomaisesti yritä kokoajan kouluttaa ja opettaa seuralaisiaan? Joskus näyttää siltä, että koirakin saa paremman kohtelun.."Eikö naiset nimenomaisesti yritä kokoajan kouluttaa ja opettaa seuralaisiaan?"
Voiko sitten narsistia pitää seuralaisenaan?
No, minä ihan itse tuossa ylempänä esiinnyin pelottomuutta vaatimassa... Tuossa vaiheessa siis vielä pelasin jonkinlaista peliä narsisti-psykopaattini kanssa.
Nyt en tiedä mitä tuosta ajattelisin, tunteethan siellä vielä paloivat ainakin jonkin verran taustalla tuolloin. Onneksi lopulta sammuivat, noin vuosi tuon kirjoituksen jälkeen. Sain narsistiltani kaiken mitä halusin hänestä, voiko enempää vaatia? Enkä todellakaan vihaa häntä enkä edes muistele sen enempää pahalla, miksi muistelisin? Mutta aika ei saa kullata muistoja epärealistisiksi. Hänet on muistettava juuri sellaisena kuin hän oli ja sen tiedon valossa, joka tieto minulla narsismista on. - kentieskenties
Voiko_sitten kirjoitti:
"Eikö naiset nimenomaisesti yritä kokoajan kouluttaa ja opettaa seuralaisiaan?"
Voiko sitten narsistia pitää seuralaisenaan?
No, minä ihan itse tuossa ylempänä esiinnyin pelottomuutta vaatimassa... Tuossa vaiheessa siis vielä pelasin jonkinlaista peliä narsisti-psykopaattini kanssa.
Nyt en tiedä mitä tuosta ajattelisin, tunteethan siellä vielä paloivat ainakin jonkin verran taustalla tuolloin. Onneksi lopulta sammuivat, noin vuosi tuon kirjoituksen jälkeen. Sain narsistiltani kaiken mitä halusin hänestä, voiko enempää vaatia? Enkä todellakaan vihaa häntä enkä edes muistele sen enempää pahalla, miksi muistelisin? Mutta aika ei saa kullata muistoja epärealistisiksi. Hänet on muistettava juuri sellaisena kuin hän oli ja sen tiedon valossa, joka tieto minulla narsismista on.Seuralainen, vähän varattu, tapailusuhde, mun narsistini, mun mieheni, mun hulluni, mun ties mitä. Pelasin peliä, eronneena halusin kokeilla markkina-arvoani ja sain pyydystettyä salasuhteeseen ihmisen, jota päivin öin haukuin, mutta oli se niin ihana, että soittelin ja tekstailin ihan lääpällään, vaikka samanaikaisesti olin todennut sen ihan kauheaksi, mutta silti pelasin omaa pikkupeliäni. Jouduin muuttamaan itseäni, koska en kelvannut sellaisenaan, piti ajella sieltä täältä, ottaa tupeeta ja verkkosukkaa. Opettelin ottamaan suihin ja puhumaan pornoja, että vain saisin tuon ihanaisen narsuni, ihan omakseni, halusin omistaa. Ei haitannut mitätöiminen, vaan nautin siitä, yritin olla kauniimpi kuin olinkaan, pukeuduin vain toista mielyttääkseni, odottelin vain kuumeisena tekstareita ja joskus kilahdin ja lähetin niitä itse tusinoittain. Olin niin onnellinen, kun hän tuli ruiskimaan aineensa, tämä oli onnea ja kaikkea sitä mitä halusin.
Siinä eräänlainen seuralaiskuvaelma - vai kenties pelikuvaelma. - Oot_kaista
kentieskenties kirjoitti:
Seuralainen, vähän varattu, tapailusuhde, mun narsistini, mun mieheni, mun hulluni, mun ties mitä. Pelasin peliä, eronneena halusin kokeilla markkina-arvoani ja sain pyydystettyä salasuhteeseen ihmisen, jota päivin öin haukuin, mutta oli se niin ihana, että soittelin ja tekstailin ihan lääpällään, vaikka samanaikaisesti olin todennut sen ihan kauheaksi, mutta silti pelasin omaa pikkupeliäni. Jouduin muuttamaan itseäni, koska en kelvannut sellaisenaan, piti ajella sieltä täältä, ottaa tupeeta ja verkkosukkaa. Opettelin ottamaan suihin ja puhumaan pornoja, että vain saisin tuon ihanaisen narsuni, ihan omakseni, halusin omistaa. Ei haitannut mitätöiminen, vaan nautin siitä, yritin olla kauniimpi kuin olinkaan, pukeuduin vain toista mielyttääkseni, odottelin vain kuumeisena tekstareita ja joskus kilahdin ja lähetin niitä itse tusinoittain. Olin niin onnellinen, kun hän tuli ruiskimaan aineensa, tämä oli onnea ja kaikkea sitä mitä halusin.
Siinä eräänlainen seuralaiskuvaelma - vai kenties pelikuvaelma.Oot kaista!
Kukaan palstalaisista ei ole ollut tuommoinen. Tuossa on lueteltu kaikkien tarinoiden kauheimmat puolet yhteensä.
:D Mutta kiitos nauruista. - kentieskenties
Oot_kaista kirjoitti:
Oot kaista!
Kukaan palstalaisista ei ole ollut tuommoinen. Tuossa on lueteltu kaikkien tarinoiden kauheimmat puolet yhteensä.
:D Mutta kiitos nauruista.Ole hyvä, mutta en ole kaista.
Perustele, miksi olisin kaista? Myönnän liikaa lukenut tätä narsushaibaa täällä ja siinä kyllä kaistottuu, onhan se nähty. - Koska_en
Koska en muista kenenkään hankkineen tupeeta ja verkkosukkia, olet luultavasti sinä itse nuo hankinnat tehnyt. Samoin olet opetellut suuhommat ja puhunut pornoja...
Nuo muut on voinut tehdä jotkut toiset. - kentieskenties
Koska_en kirjoitti:
Koska en muista kenenkään hankkineen tupeeta ja verkkosukkia, olet luultavasti sinä itse nuo hankinnat tehnyt. Samoin olet opetellut suuhommat ja puhunut pornoja...
Nuo muut on voinut tehdä jotkut toiset.Hah hah, niihinkö kompaistuit? Tupee voi olla mitä tahansa hiuksiin liittyvää jne. Aika tosikkoa on nyt kyllä. Itselläni ei ole verkkosukkaa, tupeeta eikä muutakaan. Muistaakseni täällä kuitenkin jossain vaiheessa kehuskeltiin, että jälkikasvu on opettanut, ettei ihan kaikkea täällä kirjoitettua tarvitse uskoa. Aika noloa, että osa täällä satuilee melkein provosti, niin toteat, että "Nuo muut on voinut tehdä jotkut toiset." Hmmmm
- Voi_sinua
Voi sinua poloa kun ei ole mitään hilavitkuttimia. Millä sinä sitten houkuttelet?
- kentieskenties
Voi_sinua kirjoitti:
Voi sinua poloa kun ei ole mitään hilavitkuttimia. Millä sinä sitten houkuttelet?
Huomenta kultani. Miksi kuvittelet, että minun pitäisi ketään houkutella? Peilaatko omasta elämästäsi nyt eli jollakin pitää houkutella, muuten ei saa? Hilavitkutin, itselläsi on siis jonkilaiset hilavitkuttimet käytössä? Voin kai sitten ollakin melkoinen polo, koska en ole houkutuslintuna ollut.
- Voisin_sanoa

Voisin sanoa, että sillä tasolla millä minä houkuttelen ei saa ilman hilavitkuttimia.
Minusta on vaarallista ottaa vastaan kaikenlaista mitä vain tulee.... mutta kukin tyylillään. Huolehtivana ihmisenä kuitenkin kehoitan pohtimaan asiaa, kuulostaa nimittäin huolestuttavalta. - adiaditte
Voisin_sanoa kirjoitti:
Voisin sanoa, että sillä tasolla millä minä houkuttelen ei saa ilman hilavitkuttimia.
Minusta on vaarallista ottaa vastaan kaikenlaista mitä vain tulee.... mutta kukin tyylillään. Huolehtivana ihmisenä kuitenkin kehoitan pohtimaan asiaa, kuulostaa nimittäin huolestuttavalta.Millä tasolla sinä sitten houkuttelet? Millainen on hilavitkuttimesi? Miksi neuvot pohtimaan? Mitä tarkalleen ottaen pitää pohtia? Oletko käsittänyt nyt jotenkin väärin?
- Neuvon_
adiaditte kirjoitti:
Millä tasolla sinä sitten houkuttelet? Millainen on hilavitkuttimesi? Miksi neuvot pohtimaan? Mitä tarkalleen ottaen pitää pohtia? Oletko käsittänyt nyt jotenkin väärin?
Neuvon pohtimaan että kannataako käytä ihan suoraan asiaan, kun siitä voi olla haittaa... Menee maine ja muuta, voi tulla ei toivottu raskauskin.
Hilavitkuttimet ovat käytössä myös saamisten estämisessä. Ja hilavitkuttimia voi käyttää kaikkeen muuhunkin hauskaan eikä sillä tarvitse olla mitään tekemistä saamisten kanssa. - ghghjgjgj
Neuvon_ kirjoitti:
Neuvon pohtimaan että kannataako käytä ihan suoraan asiaan, kun siitä voi olla haittaa... Menee maine ja muuta, voi tulla ei toivottu raskauskin.
Hilavitkuttimet ovat käytössä myös saamisten estämisessä. Ja hilavitkuttimia voi käyttää kaikkeen muuhunkin hauskaan eikä sillä tarvitse olla mitään tekemistä saamisten kanssa.Olet siis niin nuori, että pelkona on ei toivottu raskaus?
- Miten_minun
ghghjgjgj kirjoitti:
Olet siis niin nuori, että pelkona on ei toivottu raskaus?
Miten minun ikäni laskit siitä, jos neuvoin toista. Ja eikö raamatun Saarakin saanut lapsen vielä 90 vuotiaana?
http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.21.html
"Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. 2 Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. 3 Pojalleen, jonka Saara oli synnyttänyt, Abraham antoi nimeksi Iisak. 4 Kahdek- santena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympäri- leikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. 5 Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi. 6 [i] Saara sanoi: "Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani."* 7 Ja Saara sanoi vielä: "Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: 'Saara imettää poikia'? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään."" - ioioioioi
Miten_minun kirjoitti:
Miten minun ikäni laskit siitä, jos neuvoin toista. Ja eikö raamatun Saarakin saanut lapsen vielä 90 vuotiaana?
http://www.evl.fi/raamattu/1992/1Moos.21.html
"Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. 2 Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut. 3 Pojalleen, jonka Saara oli synnyttänyt, Abraham antoi nimeksi Iisak. 4 Kahdek- santena päivänä Iisakin syntymästä Abraham ympäri- leikkasi hänet, kuten Jumala oli käskenyt. 5 Abraham oli satavuotias, kun hänen poikansa Iisak syntyi. 6 [i] Saara sanoi: "Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani."* 7 Ja Saara sanoi vielä: "Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: 'Saara imettää poikia'? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään.""Raammattukin tähän vielä sotketaan??
- 888888888888
ioioioioi kirjoitti:
Raammattukin tähän vielä sotketaan??
Pyh!
- hhkhkhk
888888888888 kirjoitti:
Pyh!
Hei ny tajusin, toiveissa hedelmöittyminen vielä vanhemmalla iällä? Menikö oikein?
- 888888888888
Mikä ettei-
- Niin. Kaikki riippuu
"ei kannata olla tyhmä...jos ei se narsisti ny häiritse mitenkään elämää/siitä eroon on päässyt...niin mielestäni on silkkaa tyhmyyttä häiritä narsistinkaan elämää...minkään narsistin "opettamisen" varjolla..."
Niin. Kaikki riippuu jälleen kerran siitä mistä se roikkuu. Tavallaan päässyt ja tavallaan ei. Minulla on käynyt niin, että henkisesti eroonpääseminen on pitemmällä kuin fyysisesti.
Moni varmaan mielellään sanelisi madonluvut narsistille siinä vaiheessa, kun pelinsä on paljastunut. Tunteet ovat niin pinnalla ja vereslihalla kauan, että järki ei saa voittoa pitkään aikaan. Sen takia palautteen antaminen liukkaalle narsistille ei tahdo onnistua. Jos narsisti muutenkin hyväksikäyttää uhriaan, mitä haittaa on siitä, että naristi saa sitä lähdettä negatiivisen palautteenkin muodossa. Tai jonkinlaisen "opettamisen".
No, itse olen pähkäillyt tuon niin monimutkaiseksi, että asian pysyminen jälleen kerran anonyyminä olisi uhattu, jos tarkemmin selittäisin. Mutta jokatapauksessa mielestäni tässä sivussa, kun olemme muutenkin tavanneet, niin olen säilyttänyt itsetuntoni kun olen totuutta narsistille väläytellyt. - kokemuksen kautta
Jos mahdollista, narsistin kanssa ei kannata olla tekemisissä. Hankkikaa muutama luotettava henkilä, jolle uskoutua narsistiasioissa ja kaikki kannattaa kirjoittaa muistiinpanoiksi.
Älkää missään tapauksessa jääkö yksin narsistin aiheuttamien käänteiden kanssa. Yksin jäädessä narsistin uhriksi tulee hetki, ettei kukaan usko teitä. narsisti hoitelee tilanteen siihen malliin, ettei teillä ole yhtään ystävää tai muuta tukihenkilöä."Hankkikaa muutama luotettava henkilä, jolle uskoutua narsistiasioissa ja kaikki kannattaa kirjoittaa muistiinpanoiksi. "
Niin eihän vara venhettä kaada ja jotain todistusaineistoa kannattaa toki säilyttää...ihan vaan oman mielenrauhansa takia, että asioita voi tarkistaa, miten ne todellisuudessa olivatkaan, kun tietynlaista "elät mielikuvitusmailmassa" painostusta ja jos jonkinlaista yritystä horjuttaa toisen todellisuudentajua tulee usein täällä palstallakin...
Mitä tuohon tulee...
"narsisti hoitelee tilanteen siihen malliin, ettei teillä ole yhtään ystävää tai muuta tukihenkilöä."
Niin en tiedä, voiko noin käydä, ehkä jollekkin joka on katkonut kaikki ihmissuhteensa sen narsistin vuoksi...mutta tuskin täysin vaille apua/tukea jää kukaan...jos sitä ymmärtää itse hakea...
- On vaikea löytää
"Älkää missään tapauksessa jääkö yksin narsistin aiheuttamien käänteiden kanssa. "
On vaikeaa löytää yhtään ihmistä livenä, joka jaksaisi sitä soppaa kuunnella. Tahtoo mennä uskottavuus, jos alkaa selittämään, mihin on joutunut. Ei tuollaiseen voi ketään normaalia perheellistä ihmistä vetää mukaan edes kuuntelijan rooliin. Vähän olen valottanut tätä joillekin, mutta nyt ajattelen, etten enää kerro kenellekään mitään. Enkä puhu narsistista, oma maine vain menee. Joku ammattipsykologi on sopiva kuuntelija.
Onneksi olen nyt jo päässyt aika hyvin eroon koko narsistista, että vain tapaamme joskus ja tuntuu, että voisin päästä hänestä kokonaan eroon, jos vain haluaisin. Ehkä pian haluankin.
On pakko sanoa, että liiasta ystävyydestä tänä aikana en voi kiittää ketään. Ihmiset jättävät kaverin yksin, ainakin minut. En toisaalta tiedä, olisinko tämän jutun tiimoilta sitä seuraa halunnutkaan, mitä minulle on ollut tarjolla. Olisivat vain ihmetelleet ja sanoneet, että "jätä sellainen". Ei tuota tarvitse sanoa kenenkään. Tämä palsta on yksi ainoita paikkoja, missä on voinut puhua asioiden oikeilla nimillä.
Hyvä kun itse ymmärtää mistä on kyse.- pakolainen
Koen samalla tavalla, mutta jollain tavalla on tilanne tallennettava. Päiväkirja on yksi tapa. Koen myös, että on viisinta olla kertomatta kenelle tahansa, niin hullua kaikki on, eikä kukaan tiedä mitä se on, ellei ole omia kokemuksia.
Narsistit ovat mielenvikaisimpia ihmisiä, joita voi olemassa olla. On varsinaisia uhreja ja välillisiä uhreja, eikä välilliset uhrit huomaa millaiseen pyöritykseen ovat joutuneet.
Tuo hieman helpotusta, jos narsistin kanssa ei joudu suoraan tekemisiin.
Narsistin kanssa kahnauksiin joutuneen on paettava narsistia lopullisesti, muuten ei hyvää ole tiedossa jos sittenkään.
Narsisti on porukan outotyyppi, mutta kun ensimmäisen kerran olet narsistin mielipiteiden kanssa eri mieltä, olet siitä hetkestä lähtien narsistin vihollinen. Se ei siitä koskaan muuksi muutu. "On vaikeaa löytää yhtään ihmistä livenä, joka jaksaisi sitä soppaa kuunnella. Tahtoo mennä uskottavuus, jos alkaa selittämään, mihin on joutunut"
Noh, ehkä kannattaakin kertoa vasta siinä vaiheessa kun itsekin ymmärtää myös oman osuutensa/olleensa kiinni siinä samassa kauhan varressa...
Varsinaisesti uskottavuusongelmaa en ole kokenut, enkä sen kummempaa paheksuuntakaan, enempi ihmettelyä ja yritystä ymmärtää, että tuollaisiakin asioita on olemassa...
Mitä tulee tuohon maineen menetykseen...niin tottahan sitä hetki miettii, että joo, seksisuhde ns. varatun miehen kanssa ei kuullosta fiksulta...mutta noh, nykyään sekin on aikas yleistä ettei se maine ny kovasti siitä kärsi vaikka joku tietääkin...
loppujen lopuksi ihmiset ny ei niin kauheasti edes ole kiinnostuneita toisten asioista kuin me luulemme...eikä ne omatkaan asiatkaan kun ne tuo julki, sanoo ääneen tunnu itsestäkään enää niin suurilta...
salaisuudet ovat jännittäviä niin kauan kun ne pysyy salassa, julkitullessa ne menettävät hohtonsa niin hyvässä kuin pahassakin...
muistan joskus lukeneeni sellaisenkin lauseen, että harvemmin maailmassa on sellaista pahaa, mitä ei joku olisi jo ennen meitä tehnyt /nähnyt /kokenut...
että kun pikkusen kääntää välillä katseensa pois itsestään niin ne omatkin asiat asettuvat oikeaan kokoonsa...- Mistä_sen
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"On vaikeaa löytää yhtään ihmistä livenä, joka jaksaisi sitä soppaa kuunnella. Tahtoo mennä uskottavuus, jos alkaa selittämään, mihin on joutunut"
Noh, ehkä kannattaakin kertoa vasta siinä vaiheessa kun itsekin ymmärtää myös oman osuutensa/olleensa kiinni siinä samassa kauhan varressa...
Varsinaisesti uskottavuusongelmaa en ole kokenut, enkä sen kummempaa paheksuuntakaan, enempi ihmettelyä ja yritystä ymmärtää, että tuollaisiakin asioita on olemassa...
Mitä tulee tuohon maineen menetykseen...niin tottahan sitä hetki miettii, että joo, seksisuhde ns. varatun miehen kanssa ei kuullosta fiksulta...mutta noh, nykyään sekin on aikas yleistä ettei se maine ny kovasti siitä kärsi vaikka joku tietääkin...
loppujen lopuksi ihmiset ny ei niin kauheasti edes ole kiinnostuneita toisten asioista kuin me luulemme...eikä ne omatkaan asiatkaan kun ne tuo julki, sanoo ääneen tunnu itsestäkään enää niin suurilta...
salaisuudet ovat jännittäviä niin kauan kun ne pysyy salassa, julkitullessa ne menettävät hohtonsa niin hyvässä kuin pahassakin...
muistan joskus lukeneeni sellaisenkin lauseen, että harvemmin maailmassa on sellaista pahaa, mitä ei joku olisi jo ennen meitä tehnyt /nähnyt /kokenut...
että kun pikkusen kääntää välillä katseensa pois itsestään niin ne omatkin asiat asettuvat oikeaan kokoonsa..."Mitä tulee tuohon maineen menetykseen...niin tottahan sitä hetki miettii, että joo, seksisuhde ns. varatun miehen kanssa ei kuullosta fiksulta...mutta noh, nykyään sekin on aikas yleistä ettei se maine ny kovasti siitä kärsi vaikka joku tietääkin..."
Mistä sen tietää, kumpi teistä naisista oli 'varatun' miehen kanssa? Vai olitteko molemmat 'varatun' miehen kanssa. - muikkiluikki
Mistä_sen kirjoitti:
"Mitä tulee tuohon maineen menetykseen...niin tottahan sitä hetki miettii, että joo, seksisuhde ns. varatun miehen kanssa ei kuullosta fiksulta...mutta noh, nykyään sekin on aikas yleistä ettei se maine ny kovasti siitä kärsi vaikka joku tietääkin..."
Mistä sen tietää, kumpi teistä naisista oli 'varatun' miehen kanssa? Vai olitteko molemmat 'varatun' miehen kanssa.Jännä kysymys, kertakaikkiaan. miten ymmärsit yhteenlaskutoimituksen kirjoituksesta, että naisia oli kaksi, jotka kilpailivat varatusta, eikö siinä vain yksi kilpaillut varatusta?
- Ja pahinta tuossa
"Narsistit ovat mielenvikaisimpia ihmisiä, joita voi olemassa olla."
Ja pahinta tuossa on, että ovat yhteiskuntakelpoisia siinä kuin muutkin. Julmuudesta ja sydämettömyydestä sinänsä kun ei sairautta voi leipoa. Varsinkin kun meitä löytyy, jotka olemme valmiita todistamaan päinvastaista... Eli viivymme narsistin rinnalla niin, että tämä saa todistettua muille, että hän on rakastettava normaali... Normaali miesystävä, normaali aviomies, niin normaali niin monin tavoin, että ei sanoa saata. - Vastusta
niin kostoksi voit menettää läheisesi. Valheitakaan ei voi uskoa kun ne näkee.
- erilaisia pelkoja
Yksi Nnarsisti pelkää eniten itseään, siksi ei viihdy hetkeäkään yksikseen. Kaksi muuta narsistia väittävät, etteivät tarvitse ketään ja voisivat omien sanojensa mukaan elää erakkona kaukana ihmisistä.
- Entinen uhri
Narsu pelkää totuutta. Hämärryttäminen on sen mielipuuhaa. Mikään sen historiassa ei pidä paikkaansa. Lopulta se vääntää sinunkin historiasi uuteen uskoon. Menet aivan sekaisin niin uskottava se koittaa olla. Kun sen huijaukset selviävät se alkaa sekoittaa että sinä oletkin se epäluotettava. Uhri selviää sillä kun keskittyy tosiasioihin, luottaa omaan havaintokykyynsä ja tietää mistä on kyse.
Nykymaailmassa vallan tarpeellisia taitoja kehitettäväksi meille jokaiselle - pelkää kaikkea
Kokemukseni mukaan pelkää kaikkea ja kaikkia. Keneenkään ei voi luottaa, maailma on paska paikka ja siksipä on oikeutettu vaikka mihin. Ovat ahdistuneita ja ahdistuneessa mielessään keksivät kaikenlaista turhaa paskaa toisten päänmenoksi.
- ajanhukkaa
Täällä on ollut puhetta siitä, että monet kokevat jatkuvan paljastamisen tärkeäksi keinoksi horjuttaa narsistia. Itse henk.kohtaisesti välttelen tällaisia ihmisiä, ja mahdollisimman tehokkaasti. Ollaan liian rehellisiä ja unohdetaan rajat. Tämä on suomalaista kyläkultuuria, erilaisesti käyttäytyvän täytyy olla narsisti.
Heikkolahjaiset, hieman normaalia älyllisesti vajaammat ja elämässään paikalleen jääneet tuntuvat usein löytävän näitä narsisteja vähän liian monista ihmisistä. Eletään kuin pellossa, energia on oman elämän sijaan siirtynyt muiden elämien tutkimiseen. Niin, ja se kateus. Luullaan paljon asioita, mutta tiedetään vain vähän.
Jos useampi yksilö haluaisi keskittyä aidosti itsensä, tietojensa sekä taitojensa kehittämiseen esimerkiksi työelämässä, jäisi useat epämääräiset ja energiaa vievät ihmissuhteet pois. Ehkä se narsistitutkakin siirtyisi toiselle taajudelle häiritsemästä omaa yksityisyyttään arvostavia ihmisiä. Tämä oli vain oma toiveeni paremmasta maailmasta.- besserwisserit ry
"Eletään kuin pellossa, energia on oman elämän sijaan siirtynyt muiden elämien tutkimiseen. Niin, ja se kateus. Luullaan paljon asioita, mutta tiedetään vain vähän."
"Ehkä se narsistitutkakin siirtyisi toiselle taajudelle häiritsemästä omaa yksityisyyttään arvostavia ihmisiä."
Kiitos tästä. Järkipuhetta.
(Vaikka kohta saat nähdä, kun joku taho hyökkää kärkkäästi sinua arvostelemaan tästä kritiikistä, kuinka joku "julkenee" esittää tälläistä "haukkumista" tällä viisaiden narsismista kaiken tietävien itseoppineiden besserwissereiden palstalla.) - Tuota "Järkipuhetta"
besserwisserit ry kirjoitti:
"Eletään kuin pellossa, energia on oman elämän sijaan siirtynyt muiden elämien tutkimiseen. Niin, ja se kateus. Luullaan paljon asioita, mutta tiedetään vain vähän."
"Ehkä se narsistitutkakin siirtyisi toiselle taajudelle häiritsemästä omaa yksityisyyttään arvostavia ihmisiä."
Kiitos tästä. Järkipuhetta.
(Vaikka kohta saat nähdä, kun joku taho hyökkää kärkkäästi sinua arvostelemaan tästä kritiikistä, kuinka joku "julkenee" esittää tälläistä "haukkumista" tällä viisaiden narsismista kaiken tietävien itseoppineiden besserwissereiden palstalla.)Tuota "Järkipuhetta" ilmestyy aina silloin tällöin. Tuntuu jäykähköltä ja itsekritiikki puuttuu kokonaan. Arvostelu on kokonaisvaltaista palstalaisten arvostelua. Arvostelussa ei ole otettu lainkaan huomioon todellisuutta... Että narsisteja on oikeasti ja monet ovat ahdistuneita.
Arvostelevan kirjoituksen jälkeen ilmestyy lähes säännönmukaisesti tuo jäykkä ja eittämätön "Järkipuhetta", aivan kuin totuus asuisi arvostelijan lippalakin sivusaumassa...
Ole hyvä vain! - näkökulma sekin
Tuota "Järkipuhetta" kirjoitti:
Tuota "Järkipuhetta" ilmestyy aina silloin tällöin. Tuntuu jäykähköltä ja itsekritiikki puuttuu kokonaan. Arvostelu on kokonaisvaltaista palstalaisten arvostelua. Arvostelussa ei ole otettu lainkaan huomioon todellisuutta... Että narsisteja on oikeasti ja monet ovat ahdistuneita.
Arvostelevan kirjoituksen jälkeen ilmestyy lähes säännönmukaisesti tuo jäykkä ja eittämätön "Järkipuhetta", aivan kuin totuus asuisi arvostelijan lippalakin sivusaumassa...
Ole hyvä vain!Oli siinä pointtinsakin. Tunnistan mistä kirjoittaa, eihän tuokaan koske kaikkia kirjoittajia tällaisilla palstoilla.
Rajattomuus, haluttomuus arvostaa Muiden yksityisyyttä, pyrkimys hallita. Kun ei voi muuten lyödä, leimataan vaikka omadiagnoosilla. - En usko tosin, että heikkolahjaisuus on välttämätön lisä edellisten toteuttamisessa, mutta heitäkin löytyy.
- alistettu
Isään oli hyvät välit, kunnes alkoi suhteeseen narsistin kanssa. Narsisti teki isän ja lapsen yhteyden mahdottomaksi, narsisti yritti saada kaikki isän sukulaiset lasta vastaan, mutta onneksi kävi niin, ettei kukaan lähtenyt narsistin kelkkaan. Isän ja lapsen yhteys on kokonaan loppunut kuten isän yhteys kaikkiin sukulaisiin ja entisiin ystäviin. Isä on alistunut, juo päivittäin alkoholia ja on kokonaisvaltaisesti naisen vallassa. Nainen haukkuu isää, huorittelee kaikkia isän naispuolisia sukulaisia ja kutsuu lasta sekasikiöksi. Nainen kykenee selvänä kätkemään pahuuden sisäänsä, mutta humalassa kaikki pääsee valloilleen.
Kaikki ovat hyljänneet isän, sillä kukaan ei halua olla naiseen missään tekemisissä. - Onnea peleihin
Huumorintaju auttaa eli käytännön esimerkkejä narsistin viestinnästä: kysyt vaikka missä lainaamasi työkalu/ tavara on että voisiko niinkuin palauttaa. Tästä seuraa hyökkäys: Työkalu/tavara onkin muuttunut hänen omaisuudekseen. Mietit aha, ja vastaat todenmukaisesti miten asia oli, mistä seuraa pitkän ajan päästä: narsu ei muista ja juuri näitä asioita on todella vaikea muistaa narsun mielestä !!! Sitten ilmoittaa päälle että itse ei lainaa mitään kuulemma huonojen kokemusten vuoksi ??? olet tässä vaiheessa jo aika ymmällä. Ja mikä parasta; olette sopineet palautuksesta ja menet noutamaan kyseistä työkalua/ tavaraa. Ja miten ihmeessä käykin niin että narsu on juuri lainannut sen naapurille tai jollekin muulle eikä edes muista kuinka kauaksi aikaa ??? Tässä vaiheessa kannattaa ehdottomasti suksia Sudaniin.... tietty ottaa päähän toiminta mutta voit kääntää tilanteen voitoksi: opit jotain merkittävää narsulandian käyttäytymissäännöistä. Missään nimessä älä ikinä odota mitään johdonmukaisuutta, rehellisyyttä tai muutakaan vastaavaa Bing-Bong -peli sen sijaan odottaa. Tsemppiä peleihin:-)
- jormapetteri22
Itse lainasin kerran narsisti-tuttavalleni 50 euroa. Pyytelin sitä sitten viikon päästä takaisin ja kovaa tämä narsisti intti vastaan että on sen kuulemma jo maksanut. Oli siinä niin vakuuttava, että aloin jo itsekin epäilemään, että maksoiko hän sen sittenkin takaisin. Ei ollut maksanut, mutta sai on niin hyvä manipuloimaan, että aloin epäillä jo omaa henkistä terveyttäni.
Lopulta tein tarkat laskelmat ja päädyin tulokseen että hän on edelleen minulle sen 50 euroa velkaa. Lopulta maksoi sen vihaisena, mutta on edelleen siinä uskossa, että maksoi minulle kahdesti tuon 50 euroa. Ei kuulemma halua lainata minulta enää koskaan rahaa, koska olen epäluotettava. - Richard B.
Narsistissa tuntuu asuvan pikku kleptomaani jota se itsekin häpeää, ja sitten toteuttaa itseään "lainaamalla". Kyllähän tuttavanarsu on ihan varastanutkin, ainakin sairaalassa piilotteli kassiinsa tavaraa jolla ei ole edes mitään rahallista arvoa. Luuli että asia pysyisi salassa mutta perheenjäsen on asian kertonut vahingossa eteenpäin. Narsun puheet rehellisyydestään ja kristillisistä arvoistaan ovat olleet tuon jälkeen varsinaista arjen komiikkaa monelle.
Se on opittu ettei narsistille voi lainata mitään arvokasta kun sitä ei kuitenkaan palauteta. On tuota piirrettä käytetty hyväksikin eli ujutettiin yhden narsistin talouteen turvaistuin kun lapselle eivät sellaista saaneet hankittua. Jos se olisi suoraan annettu niin narsistihan olisi suuttunut ja ihan kiusallaan jättänyt käyttämättä. Nyt kun luuli sen lainanneensa, eli varastaneensa, niin käyttää ilomielin. Lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin takia on tullut huijattua narsistia muutaman kerran.
Narsisti taitaa oikein toivoa että joku kyselisi pikkutavaroidensa perään, voisi sitten isoon ääneen kuuluttaa että on tuollakin asiat huonosti kun yhden surkean sukkaparin perään huutelee, onkohan ainoat sukat....Mutta kalahti kyllä erään narsun omaankin nilkkaan kerran. Keksi että kun vie lapsen tutulle hoitoon ilman vaihtovaatteita niin lapsen mukana tulee kotiin tuttavan lapsen vaatteita jotka voi sitten "unohtaa" palauttaa. Kun lapsen mukana alkoi tulla toinen toistaan huonompaa riepua, nuhruista ja tahraista, ja usein liian pientäkin, vaatepartta niin muisti ne varavaatteet laittaa mukaan.
Sitten oli yksi tapaus jossa narsulla loppui bensa kesken ajon. Sitä hänelle vietiin mutta maksua ei meinannut tulla. Milloin oli käteisestä pulaa, ei vaan muistanut ja summakin oli unohtunut. Kun iskettiin kuitti käteen niin "vahingossa" sen repi palasiksi muita jutellessaan. Kun riittävän usein, ja riittävän monen todistajan nähden, rahaa kyseltiin niin löytyi se lopulta. Samaan aikaan tosin katosi työpaikan kahvikassasta rahaa....
Ja ei tämä tietysti lopu narsistiin vaan näyttää lapsillaankin olevan vähän vaikeuksia erottaa omaa ja muiden omaa. Kun narsun lapsi varasti rahaa niin syy oli sen ihmisen joka oli jättänyt rahat niin helposti varastettavaksi. Ja jos lapsen kassiin on jäänyt kaverin lelu niin sitä ei voi palauttaa kun lapselle tulisi paha mieli.
Opittu siis on, siinäkin määrin että ei ainoastaan osata torjua narsun manipulointiyrityksiä vaan osataan manipuloida tätä. Ja onhan se aika huvittavakin tyyppi joskus, vaikea pitää pokkaa kun tuo oman elämänsä Mrs Bucket pääsee vauhtiin.
- 12 + 15
"Ketä narsisti pelkää?"
Numero 1: Pappeja ja muita uskovaisia.
Näkevät sieluun ja omaavat hengellisen taisteluvarustuksen, jolle narsisti ei mahda mitään. - 20pitkää
Olen tuntenut anoppini jo 20vuotta.se kadehtii ihan kaikkea sillä on rahaa enemmän kuin meillä silti pitää meiltä kinua tavaraa vaikka sillä ei ole käyttöä niille.haukut tulee jos ei saa..anopin yleisimmät sanat minä,minä,kyllä mun saa,mitäs mä siitä piittaan.meillä oli pieni tulipalo niin se oli vahingon iloinen ei edes peitelly sitä.nyt kun appiukko on sairas ja tarvitsee apua niin ei anoppi mitään tee paitsi hokee minkäs mä nyt sille voin.saa raivareita jos kuulee että olen omassa kodissa esim pessy ikkunat tai jotain.kun se ite istuu kaikki päivät nojatuolissa ja komentaa appiukkoa tekeen sitä ja tätä.2v se ei enää ole sanonut että kaikki mun asiat kuuluu sille.todella sikainen ihminen ja minä ahkera siivooja ja se väittää että minä ja meidän koti ollaan epänormaalia.hyvä esimerkki sielä hiiret söivät leipää/keksiä me ei suostuttu syömään niitä niin se nauroi niin paskamaisesti.ollaanko me tässä nyt omituisia?
- kukaneiti
Narsisti pelkää että yhtäkkiä jossain sairaalan papereissa tai missätahansa on arkaluontoista asiaa hänen isästään tai äidistään ja lapsuudesta. Jos sattuisikin niin hassusti että joku saisi käsiinsä ne asiat hänestä ja iskisi päin naamaa. Näitä asioita narsisti pelkää.
- MrJuha82outolintu
Pelkäävät minua.
Kukaan narsku ei oo koskaan ollu mun kaa tekemis.
Kertoo paljon! - piiri-pieni-pyörähtelee
Narsisti pelkää, että tieto hänen pirullisista toimistaan leviää. Tämän vuoksi hän pelkää uhreja, joiden hallinnan on menettänyt.
Vuosien ajan niskassani oli sekopaattinen kiusaaja hoveineen. Jälkeenpäin olen huomannut, että pari hovinarria koettaa vieläkin tiedustella paitsi kuulumisiani, myös hieman kierrellen saada selville, kuinka innokas olisin muistelemaan kiusaajaporukan rakasta johtajaa ja hänen tekemisiään.
Joku voi ajatella, että tuohan on aivan normaalia menneiden muistelua vanhojen tuttujen kesken. Kun taustalla häilyy narsistin varjo, sen kyllä havaitsee. Usein asiaan liittyy pieniä yksityiskohtia, joilla narsisti lähettää terveisiä mafiapomon tavoin. Jos sanon kyselijälle jotain häntä kuumottavaa, yleensä parin päivän sisällä narsistin lähin narri ottaa yhteyttä ja vihjaa tietävänsä, mitä olen puhunut. Nykyisin tuo peli vain huvittaa, ennen siihen sisältyi aina myös uhkailua. Ymmärrän hyvin, että narsismi-ilmiötä kokematon pitää tätä kuvitteluna.- iuyddfghjkl
ajattelisin , ettei minun psykopaatti ainakaan psykologeja pelkää.
Hän on joskus antanut neuvoksi minullekin ettei psykologeille kuuluisi aivan avautua, vaan heille pitäisi osata puhua niin, että saa sen mitä on hakemassa.
- totuuus
Kaikkia niitä jotka näkevät heidän kuorensa taakse! Mikään ei pelota narsistia niin paljon kuin kasvojen menetys (suojakuoren menetys) ja totuuden paljastuminen. He halveksivat ja vihaavat itseään joten se oma aito itse pitää piilottaa kaikilta, mutta osa ihmisistä näkee heidän esityksensä läpi. Heitä he eivät voi huijata.
- 4882
Juurikin näin se on. Totuuden paljastuminen on selkeästi heidän pahin pelkonsa. Tätä suojelemaan on valjastettu hovit.
- Anonyymi
Narsti tippuu alas ja joutuu varmasti kokemaan todella vaikeita tunteita, kun joku uskaltaa ja sanoo hänelle. Hänelle pitää asiat sanoa tietyn kaavan mukaan, koska muuten hän ei kuuntele, mutta joskus joutuvat pakosta ottamaan vastaan omat heikkoudet ja sairaat touhut. Siinä onkin kova käynti asioissa läpi, on pakko uskaltaa kohdata jopa sairaat omat tunteet. Sen kyllä sitten näkee.
- Anonyymi
Narsisti elää muista ja saa heiltä sitä mitä tarvitsee selvitäkseen day by day. Pelkää jonkun näkevän hänen todellisen luonteen.
- Anonyymi
Minusta tuntuu ettei narsistilla ei ole hyvä olla sydämessään. Kohdattu, huomattu vuosien jälkeen, nyt kun miettii paljon taaksepäin niin asia on ollut jo vuosikausia pinnalla. Joskus tuntuu, että miksi haluavat olla sellaisia, jopa niin……
- Anonyymi
Ihmistä joka on menestyneempi rahallisesti kuin narsisti. Narsisti pitää ihmisiä esineinä, joten pelkää että hänet voidaan ostaa rahalla jonkun orjaksi.
- Anonyymi
Narsissit pelkäävät ufoja, alieneja ja kuningatar äiti Elisabethin piikikkäitä riimuja.
- Anonyymi
En minäkään rakasta psykiatreja tai psykologeja. Kuka heidän luokseen haluaa?
- Anonyymi
Narsisti ei ole juurikaan huolissaan psykologeista, psykiatreista, jne. Sosiaaliselta ja avoimelta vaikuttava narsu tekee heihin helposti valoisan vaikutelman positiivisella ja reippaalla esiintymisellään.
Sen sijaan narsisti pelkää ihmisiä, joihin hän ei saa otetta, joihin hänen esityksensä ei uppoa. Kaikki eivät usko pätevääkään valehtelijaa, vaan näkevät sumutuksen läpi. Narsisti vaistoaa tämän ja tekee kaikkensa vetääkseen sellaisen ihmisen lokaan. - Anonyymi
Tuskin kun eikö nää ammattilaiset ole heille vain pelin nappula. Hoitoon he voi kieltäytyä menemästä, mutta monesti se sirkus nimenomaan mahdollistuu jossain pariterapiassa eli oon lukenut ettei kannata narsun kanssa mennä terapiaan. Ne näkee elämän pelinä ja muut on nappuloita. Myös ammattilaiset. Se on kamalaa, mut karu fakta.
- Anonyymi
No pienissä mutta riittävän isoissa piireissä on pitkällä aikavälillä vaan hyväksi, jos on joutunut narsistin mustamaalauksen kohteeksi. Niin kaikki luonnevikaisen narskupsykon juoruamista uskovat tyypit jättää ennemmin tai myöhemmin rauhaan ja jäljelle jää sitten ne ihmiset, jotka osaa ajatella omilla aivoilla, ei juorua ja muutenkin on enemmän täyspäisiä ja täten siis hyvällä tapaa parempaa ja mielenterveydelle ja fyysisellekin voinnille paljon parempaa ja tasapainoisempaa seuraa..
Tosin narsku nyt pelkää kaikkia. Kun ne kostaa ja juoruaa kaikille ja kaikista ennemmin tai myöhemmin niin ne pelkää että kaikki muutkin on mahdollisia kostajia ja juoruajia niin ei niitten kanssa vaan voi saada kuin pinnallisen ihmissuhteen kun ne pelkää omien inhimillisten huonojen asioiden leviämistä.. eli osittain ovat siis harhaisia vaikka projisoivat ja kaasuvalottavat kohteensa sellaiseksi.. - Anonyymi
Narsisti pelkää eniten tulevansa nolatuksi ja saatetuksi naurunalaiseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768