Siis tässä on mun koulukiusaamistarina ihan tarina-muodossa. Mä toivoisin, että ottaisitte kantaa ja kommentoisitte. Myös kritiikkiä saa tulla. Ja mä myös toivoisin, että meilailisitte mulle koulukiusaamisesta ja kertoisitte omia mielipiteitä ossaan --> [email protected] :)
Olin juuri aloittamassa eka luokan. Kouluun oli enää muutama päivä aikaa. Olin leikkimässä pikkusiskoni, Sonjan, kanssa ulkona, kun yhtäkkiä meidän luokse tuli kaksi kivan näköistä tyttöä. He sanoivat: "Me ollaan just muutettu tänne. Mihin kouluun sä olet menossa? Mä meen tohon keltinmäen kouluun. Ja mun nimi on Sanna ja ton mun isosiskon nimi on Anne." MÄ vastasin niille, että mäkin olen sanna, ja tuo minun pikkusisko on sonja. Siispä minusta ja Sannasta tuli bestikset.
Koulu alkoi ja olin koko ajan sanna kanssa. Hän puhui minulle, että olen maailman huonoin ja surkein ihminen. Ihmettelin aluksi, että miten muka minä olisin muita huonompi, mutta sitten aloin itsekkin ajatella, että minut on tarkoitettu olemaan huonoin ihminen. Sellaista nälvimistä tapahtui koko ajan ja ihmettelin, että miten muka minä olen näin surkea ja vaivuin itsesääliin. Kerroin äidilleni näistä asoista ja äiti sanoi, että tuollaista ei pidä katsoa ja että minun tulisi etsiä uusia ystäviä. Ja niinpä tutustin muihin luokkalaisiini tyttöihin. Ja sain heistä ensin yhden kaverikseni, Lauran. Olimme päivän ystäviä, kunnes iso sanna meni lauran luokse ja sanoi tälle jotain pahaa minusta, niin etti laura enää halunnutkaan olla ystäväni. Joten etsin uuden ystävän. Taas sanna sanoi sällekin ystävälle jotain pahaa minusta. Ja menetin taas ystävän. Sitä jatkui noin kuukauden verran, kunnes kukaan ei enää halunnut olla ystäväni. Joten olin sitten taas isonsannan kanssa.
Hän edelleen jatkoi kiusaamistani. Mutta nyt se oli pahempaa. Hän yritti kaksi kertaa hukuttaa minut koulumme uima-altaaseen. Ensimmäinen kerta oli siten, että hän vei minut altaan kaikista syvimpään päähän, jossa minulla ei jalat ulottuneet pohjaan. Ja kun vielä olin uimataidoton, niin aloin vajota pohjaan, koska isosanna oli jo jättänyt minut siihen. Aloin itkeä ja huutaa apua, jonka seurauksena uintiopettaja tuli hakemaan minut pois altaasta. En kertonut, mitä oli tapahtunut, koska en halunnut sannaa huonoon valoon. Toinen kerta oli vain yksinkertaisesti, että hän vain painoi pääni veden alle, eikä päästänyt minua pois useaan sekuntiin. Siitäkään kerrasta en kertonut kenellekkään.
Sitten hän alkoi teettää minulla asioita. Hän pyysi rahaa - minä annoin, hän käski ottaa syyt niskoilleni jostain kepposesta, minkä oli itse aiheuttanut - minä otin syyt niskoilleni ja sain rangaistuksen. Hän tavallaan käytti minua hyväkseen, koska en ikinä uskaltanut sanoa ei. Hän jatkoi haukkumistani ja sai jopa muutkin siihen mukaan ja ykkösen joulujuhlassa, jossa laulettiin, sanna ja laura alkoivat ihan yhtäkkiä nauraa minulle, kun lauloin. Tietenkään en tiennyt että mistä oli kyse. Lähdin joulujuhlasta kyyneleet valuen pitkin poskiani. Kotona kerroin äidille tapahtuneen ja hän kertoi minulle, että en vielä ollut oppinut laulamaan nuotilleen.
Kevättä myöten, kun mentiin, kiusaaaminen rauhottui aina vain. Sitten tuli kesäloma ja minulla oli todella helpottunut olo.
Mutta koulukin alkoi taas pian ja minua pelotti. Kiusaaminen taas lähti pienestä, mikä johti aina vain isompiin asioihin. Ensin haukkumista, yksin jättämistä ja sellaista. Talvella minua heitettiin lampeen, kun olimme hiihtämässä erään lammen ympärillä. Minulle tehtiin tempauksia, että sanna keräsi ihmisiä ja tuli minun lähettyvilleni ja he alkoivat "isoon ääneen kuiskia" ja tietenkin he puhuivat "pikkusannasta", koska minuahan sanottiin tuolloin pikku sanna. Minä itkin usein välitunnilla joissain nurkissa, joissa kukaan ei huomannut minua. Jouluun mennessä se oli taas pahentunut siihen, että sain ensin sannalta postissa tavallisen ketjukirjeen, jonka jälkeen hän lähetti tälläisen viestin: "Hei sanna! olen salainen ihailijasi ja haluan alkaa sinun kanssasi. tuo vastauskirjeesi kuvan kanssa huomiseen mennessä roskalaatikopille ja muista ettet saa missään nimessä näyttää tätä kirjettä äidillesi!!!!!" Se kirje oli kirjoitettu kaunolla, josta en saanut kovin hyvin selvää, joten ajattelin, että ei se varmaan haittaa, jos näytän kirjeen äidilleni. Joten menin äidin luokse ja sanoin, että lue se minulle. Äiti sai melkein sydänkohtauksen kirjettä lukiessaan. Hän sanoi, että he yrittävät vain saada minut naurunalaiseksi ja etten missää tapauksessa saa lähettää takasin minkäänlaista vastausta.
Seuraavana anne ja sanna tulivat meille kylään ja kysyivät, että olenko saanut mitään kirjettä. Sanoin heille, että tiesin että he olivat sen kirjeen tehneet ja he alkoivat puhua, että se öö ville halusi vain tavata sinut ja me öö tunnetaan se. En välittänyt siitä, joten lähdin heidän kanssaan ulos luistelemaan. Siellä he yhtäkkiä sanoivat minulle: "Nyt jarmo on tuolla metässä, mee äkkii sinne, että kerkeät! tää on sun elämäs tilaisuus saada oikea poikaysti! mä sanoin heille vaan että minua ei kiinnosta.
Sen jälkeen he sanoivat minua mm. sanoilla "paska-aivo", "paskapää" ym.
Siitä minä loukkaannuin ja aloin itkien juosta kotiin. Siellä kerroin sitten äidilleni, mitä oli tapahtunut josta äiti oli niin vihainen, että meni sannan äidin luokse puhumaan. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, koska sannan äidin mielestä minä kiusasin heidän sannaa. Siitä tuli sitten puoli vuotta kestävä välirikko ja hän jatkoi nälvimistäni. Kesällä taas sovimme jaminä annoin anteeksi hänen kiusaamisensa, vaikkei hän tietenkään ollut aidosti pahoillaan.
Kolmas kouluvuoteni alkoi. Ja kiusaaminen jatkui entistäkin pahempana ja mikä kamalinta, sanna oli onnistunut käännyttämään kaikki nelos luokkalaiset minua vastaan, joten he kaikki kiusasivat minua. Minulle tultiin sanomaan, että olen ruma, haisen pahalta, minulla on rumia vaatteita yms. ja aina sain mennä itkien kotiin. Minulla oli todella vaikea ja sen takia koulumenestykseni oli huono. En oppinut kunnolla lukemaan ja en kyllä erityismmin mitään muutakaan.
Pieni hengähdystauko minulle sentään suotiin, siilä pääsin komannen maaliskuussa kahdeksi viikoksi jenkkeihin tätini häihin. Se oli todella ihana kokemus ja olin todella innoissani siitä.
Mutta kiusaaminen jatkui loman jälkeenkin.
Sitten äiti päätti, että nyt vaihdetaan koulua.
Neljännen kouluvuoteni aloitin toisessa koulussa. Sieltä tunsin erään kuudesluokkalaisen, Maijan. Hän toivotti minut tervetulleeksi ja hän halasi minua. Olin aivan ihmeissäni siitä miten minut otettiin vastaan. Lisäksi minua hämmensi vielä enemmän se, että lähes kaikki luokkalaiseni pojat kiinnostuivat yksi toisensa jälkeen minusta. Ja sain sormuksia ja rakkauskirjeitä. Ja etenkin hyvää palautetta. Minä tunsin ensimmäistä kertaa, että minut hyväksytään. En ollut koskaan ennen tuntenut mitään sellaista. Ja aivan yllättäen aloin saada hyviä arvosanoja koulusta ja suorituskykyni nousi huimaa vauhtia. Voitin jopa koulun olympia kisoissa kultaa pallon heitossa. Siitä olin todella iloinen ja onnellinen.
Itsetuntoni nousi ja aloin arvostaa itseäni. Se oli todella ihanaa aikaa.
Mutta sitten... ...luokkamme yhteihenki katosi jonnekkin ja luokalleni tuli kaksi uutta tyttöä, jotka alkoivat taas kiusata minua. Arvosanani laskivat kuin lehmän häntä ja itsetuntoni tippui nollille. Itkin päivät pitkät kohatloani ja rukoilin, että minua ei kuisattaisi.
Kiusaamista kesti vuoden, eli viidennen luokan, jonka jälkeen äitini päätti, että me lähdetään Jyväskylästä lopullisesti. Muutimme siis tänne Tampereelle.
Menin taas uuteen kouluun, jossa minut näytettiin taas hyväksyvän joukkoon. Silloin sain ensimmäisen poikaystävän, josta olin todella onnelinen. Ja lisäksi pääsin koulumme suosittujen tyttöjen joukkoon. Se oli aivan ihmeellistä.
Mutta minun oli myönnettävä, että kun hengailin suosittujen porukoiden kanssa, arvosanani alkoivat laskea taas. Lisäksi minulla oli mennyt poikki poikakaverini kanssa, joka alkoi minua kiusata. Hän kiusasi myös muita tyttöjä. Mutta se oli fyysistä kiusaamista, ja monta kertaa meinasin kuolla, koska hän kävi käsiksi niin kovasti.
Itsetuntoni alkoi jälleen laskea ja en halunnut enää elää.
Mietin itsemurhaa monesti, mutta en ikinä ajatellut sitä muuna kuin viimeisenä mahdollisuutena.
Kuudennen syksyllä minulle sattui erikoinen, positiivinen juttu. Toinen viidennen luokan kiusaajistani oli etsinyt käsiinsä meilini ja hän kirjoitti minulle syvät anteeksi pyynnöt ja sanoi, että hän eymmärtää, jos en ole valmis antamaan anteeksi, koska on nyt tajunnut, mitä minulle silloin teki. Annoin tietenkin anteeksi ja meistä tuli ystävät.
Sitten kuudennen keväällä, kun olin sattunut pääsemään entisen luokkani mukaan unkariin, toinen viidennen luokan kiusaajista pyysi minulta anteeksi ja hänkin sanoi, että minun ei tarvitsisi olla hänen ystävänsä, jos en haluaisi.
Tietenkin halusin ja meistäkin tuli hyvät ystävät.
Mutta kiusaaminen oikeassa luokassani jatkui. Olin ihan maassa.
Ja sitten tuli kesäloma. Olin todella iloinen siitä ja vapauduin todella paljon.
Ja aivan ihmeellisesti nyt kesän aikana, sain todella paljon itseluottausta. Aloin innostua koulunkäynnistä ja minulle tuli ihan kamala motivaati kouluun.
Sain uudelta luokaltani tosi paljon uusia ystäviä ja vielä heidänkin ystäviään ystävikseni.
Eräs ystävä, jonka sain, Titta, on minulle erityisen tärkeä. Hän jaksaa kuunnella minua ja hän ymmärtää minua tosi paljon.
Mä en mistään hinnasta haluaisi menettää häntä ja en varmastikaan tule menettämään. :)
Tuollain mä suunnillen muistan ne tapahtumat ja mä myönnän, että mä olen itkenyt tässä, kun kirjoitan, kun se sattuu vieläkin vähäsen. Mutta paljon olen päässyt yli:
Pienestä, hiljaisesta ja itseään inhoavasta tytöstä on vuosien kuluessa kasvanut rohkea, esiintymistahtoinen ja elämää rakastava nuori tyttö. :)
Olin juuri aloittamassa eka luokan. Kouluun oli enää muutama päivä aikaa. Olin leikkimässä pikkusiskoni, Sonjan, kanssa ulkona, kun yhtäkkiä meidän luokse tuli kaksi kivan näköistä tyttöä. He sanoivat: "Me ollaan just muutettu tänne. Mihin kouluun sä olet menossa? Mä meen tohon keltinmäen kouluun. Ja mun nimi on Sanna ja ton mun isosiskon nimi on Anne." MÄ vastasin niille, että mäkin olen sanna, ja tuo minun pikkusisko on sonja. Siispä minusta ja Sannasta tuli bestikset.
Koulu alkoi ja olin koko ajan sanna kanssa. Hän puhui minulle, että olen maailman huonoin ja surkein ihminen. Ihmettelin aluksi, että miten muka minä olisin muita huonompi, mutta sitten aloin itsekkin ajatella, että minut on tarkoitettu olemaan huonoin ihminen. Sellaista nälvimistä tapahtui koko ajan ja ihmettelin, että miten muka minä olen näin surkea ja vaivuin itsesääliin. Kerroin äidilleni näistä asoista ja äiti sanoi, että tuollaista ei pidä katsoa ja että minun tulisi etsiä uusia ystäviä. Ja niinpä tutustin muihin luokkalaisiini tyttöihin. Ja sain heistä ensin yhden kaverikseni, Lauran. Olimme päivän ystäviä, kunnes iso sanna meni lauran luokse ja sanoi tälle jotain pahaa minusta, niin etti laura enää halunnutkaan olla ystäväni. Joten etsin uuden ystävän. Taas sanna sanoi sällekin ystävälle jotain pahaa minusta. Ja menetin taas ystävän. Sitä jatkui noin kuukauden verran, kunnes kukaan ei enää halunnut olla ystäväni. Joten olin sitten taas isonsannan kanssa.
Hän edelleen jatkoi kiusaamistani. Mutta nyt se oli pahempaa. Hän yritti kaksi kertaa hukuttaa minut koulumme uima-altaaseen. Ensimmäinen kerta oli siten, että hän vei minut altaan kaikista syvimpään päähän, jossa minulla ei jalat ulottuneet pohjaan. Ja kun vielä olin uimataidoton, niin aloin vajota pohjaan, koska isosanna oli jo jättänyt minut siihen. Aloin itkeä ja huutaa apua, jonka seurauksena uintiopettaja tuli hakemaan minut pois altaasta. En kertonut, mitä oli tapahtunut, koska en halunnut sannaa huonoon valoon. Toinen kerta oli vain yksinkertaisesti, että hän vain painoi pääni veden alle, eikä päästänyt minua pois useaan sekuntiin. Siitäkään kerrasta en kertonut kenellekkään.
Sitten hän alkoi teettää minulla asioita. Hän pyysi rahaa - minä annoin, hän käski ottaa syyt niskoilleni jostain kepposesta, minkä oli itse aiheuttanut - minä otin syyt niskoilleni ja sain rangaistuksen. Hän tavallaan käytti minua hyväkseen, koska en ikinä uskaltanut sanoa ei. Hän jatkoi haukkumistani ja sai jopa muutkin siihen mukaan ja ykkösen joulujuhlassa, jossa laulettiin, sanna ja laura alkoivat ihan yhtäkkiä nauraa minulle, kun lauloin. Tietenkään en tiennyt että mistä oli kyse. Lähdin joulujuhlasta kyyneleet valuen pitkin poskiani. Kotona kerroin äidille tapahtuneen ja hän kertoi minulle, että en vielä ollut oppinut laulamaan nuotilleen.
Kevättä myöten, kun mentiin, kiusaaaminen rauhottui aina vain. Sitten tuli kesäloma ja minulla oli todella helpottunut olo.
Mutta koulukin alkoi taas pian ja minua pelotti. Kiusaaminen taas lähti pienestä, mikä johti aina vain isompiin asioihin. Ensin haukkumista, yksin jättämistä ja sellaista. Talvella minua heitettiin lampeen, kun olimme hiihtämässä erään lammen ympärillä. Minulle tehtiin tempauksia, että sanna keräsi ihmisiä ja tuli minun lähettyvilleni ja he alkoivat "isoon ääneen kuiskia" ja tietenkin he puhuivat "pikkusannasta", koska minuahan sanottiin tuolloin pikku sanna. Minä itkin usein välitunnilla joissain nurkissa, joissa kukaan ei huomannut minua. Jouluun mennessä se oli taas pahentunut siihen, että sain ensin sannalta postissa tavallisen ketjukirjeen, jonka jälkeen hän lähetti tälläisen viestin: "Hei sanna! olen salainen ihailijasi ja haluan alkaa sinun kanssasi. tuo vastauskirjeesi kuvan kanssa huomiseen mennessä roskalaatikopille ja muista ettet saa missään nimessä näyttää tätä kirjettä äidillesi!!!!!" Se kirje oli kirjoitettu kaunolla, josta en saanut kovin hyvin selvää, joten ajattelin, että ei se varmaan haittaa, jos näytän kirjeen äidilleni. Joten menin äidin luokse ja sanoin, että lue se minulle. Äiti sai melkein sydänkohtauksen kirjettä lukiessaan. Hän sanoi, että he yrittävät vain saada minut naurunalaiseksi ja etten missää tapauksessa saa lähettää takasin minkäänlaista vastausta.
Seuraavana anne ja sanna tulivat meille kylään ja kysyivät, että olenko saanut mitään kirjettä. Sanoin heille, että tiesin että he olivat sen kirjeen tehneet ja he alkoivat puhua, että se öö ville halusi vain tavata sinut ja me öö tunnetaan se. En välittänyt siitä, joten lähdin heidän kanssaan ulos luistelemaan. Siellä he yhtäkkiä sanoivat minulle: "Nyt jarmo on tuolla metässä, mee äkkii sinne, että kerkeät! tää on sun elämäs tilaisuus saada oikea poikaysti! mä sanoin heille vaan että minua ei kiinnosta.
Sen jälkeen he sanoivat minua mm. sanoilla "paska-aivo", "paskapää" ym.
Siitä minä loukkaannuin ja aloin itkien juosta kotiin. Siellä kerroin sitten äidilleni, mitä oli tapahtunut josta äiti oli niin vihainen, että meni sannan äidin luokse puhumaan. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, koska sannan äidin mielestä minä kiusasin heidän sannaa. Siitä tuli sitten puoli vuotta kestävä välirikko ja hän jatkoi nälvimistäni. Kesällä taas sovimme jaminä annoin anteeksi hänen kiusaamisensa, vaikkei hän tietenkään ollut aidosti pahoillaan.
Kolmas kouluvuoteni alkoi. Ja kiusaaminen jatkui entistäkin pahempana ja mikä kamalinta, sanna oli onnistunut käännyttämään kaikki nelos luokkalaiset minua vastaan, joten he kaikki kiusasivat minua. Minulle tultiin sanomaan, että olen ruma, haisen pahalta, minulla on rumia vaatteita yms. ja aina sain mennä itkien kotiin. Minulla oli todella vaikea ja sen takia koulumenestykseni oli huono. En oppinut kunnolla lukemaan ja en kyllä erityismmin mitään muutakaan.
Pieni hengähdystauko minulle sentään suotiin, siilä pääsin komannen maaliskuussa kahdeksi viikoksi jenkkeihin tätini häihin. Se oli todella ihana kokemus ja olin todella innoissani siitä.
Mutta kiusaaminen jatkui loman jälkeenkin.
Sitten äiti päätti, että nyt vaihdetaan koulua.
Neljännen kouluvuoteni aloitin toisessa koulussa. Sieltä tunsin erään kuudesluokkalaisen, Maijan. Hän toivotti minut tervetulleeksi ja hän halasi minua. Olin aivan ihmeissäni siitä miten minut otettiin vastaan. Lisäksi minua hämmensi vielä enemmän se, että lähes kaikki luokkalaiseni pojat kiinnostuivat yksi toisensa jälkeen minusta. Ja sain sormuksia ja rakkauskirjeitä. Ja etenkin hyvää palautetta. Minä tunsin ensimmäistä kertaa, että minut hyväksytään. En ollut koskaan ennen tuntenut mitään sellaista. Ja aivan yllättäen aloin saada hyviä arvosanoja koulusta ja suorituskykyni nousi huimaa vauhtia. Voitin jopa koulun olympia kisoissa kultaa pallon heitossa. Siitä olin todella iloinen ja onnellinen.
Itsetuntoni nousi ja aloin arvostaa itseäni. Se oli todella ihanaa aikaa.
Mutta sitten... ...luokkamme yhteihenki katosi jonnekkin ja luokalleni tuli kaksi uutta tyttöä, jotka alkoivat taas kiusata minua. Arvosanani laskivat kuin lehmän häntä ja itsetuntoni tippui nollille. Itkin päivät pitkät kohatloani ja rukoilin, että minua ei kuisattaisi.
Kiusaamista kesti vuoden, eli viidennen luokan, jonka jälkeen äitini päätti, että me lähdetään Jyväskylästä lopullisesti. Muutimme siis tänne Tampereelle.
Menin taas uuteen kouluun, jossa minut näytettiin taas hyväksyvän joukkoon. Silloin sain ensimmäisen poikaystävän, josta olin todella onnelinen. Ja lisäksi pääsin koulumme suosittujen tyttöjen joukkoon. Se oli aivan ihmeellistä.
Mutta minun oli myönnettävä, että kun hengailin suosittujen porukoiden kanssa, arvosanani alkoivat laskea taas. Lisäksi minulla oli mennyt poikki poikakaverini kanssa, joka alkoi minua kiusata. Hän kiusasi myös muita tyttöjä. Mutta se oli fyysistä kiusaamista, ja monta kertaa meinasin kuolla, koska hän kävi käsiksi niin kovasti.
Itsetuntoni alkoi jälleen laskea ja en halunnut enää elää.
Mietin itsemurhaa monesti, mutta en ikinä ajatellut sitä muuna kuin viimeisenä mahdollisuutena.
Kuudennen syksyllä minulle sattui erikoinen, positiivinen juttu. Toinen viidennen luokan kiusaajistani oli etsinyt käsiinsä meilini ja hän kirjoitti minulle syvät anteeksi pyynnöt ja sanoi, että hän eymmärtää, jos en ole valmis antamaan anteeksi, koska on nyt tajunnut, mitä minulle silloin teki. Annoin tietenkin anteeksi ja meistä tuli ystävät.
Sitten kuudennen keväällä, kun olin sattunut pääsemään entisen luokkani mukaan unkariin, toinen viidennen luokan kiusaajista pyysi minulta anteeksi ja hänkin sanoi, että minun ei tarvitsisi olla hänen ystävänsä, jos en haluaisi.
Tietenkin halusin ja meistäkin tuli hyvät ystävät.
Mutta kiusaaminen oikeassa luokassani jatkui. Olin ihan maassa.
Ja sitten tuli kesäloma. Olin todella iloinen siitä ja vapauduin todella paljon.
Ja aivan ihmeellisesti nyt kesän aikana, sain todella paljon itseluottausta. Aloin innostua koulunkäynnistä ja minulle tuli ihan kamala motivaati kouluun.
Sain uudelta luokaltani tosi paljon uusia ystäviä ja vielä heidänkin ystäviään ystävikseni.
Eräs ystävä, jonka sain, Titta, on minulle erityisen tärkeä. Hän jaksaa kuunnella minua ja hän ymmärtää minua tosi paljon.
Mä en mistään hinnasta haluaisi menettää häntä ja en varmastikaan tule menettämään. :)
Tuollain mä suunnillen muistan ne tapahtumat ja mä myönnän, että mä olen itkenyt tässä, kun kirjoitan, kun se sattuu vieläkin vähäsen. Mutta paljon olen päässyt yli:
Pienestä, hiljaisesta ja itseään inhoavasta tytöstä on vuosien kuluessa kasvanut rohkea, esiintymistahtoinen ja elämää rakastava nuori tyttö. :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voih, eivät olleet sinunkaan asiasi hyvin.. Mutta itselläni ovat olleet/ovat vieläkin paljon pahemmin.. Tuskin enää kestän kauaa, sittenpähän kaikki loppuu.
sentään luovuta vielä, kyllä elämä vielä jossain vaiheessa helpottaa ja tiedä miten hyvin sitä joskus asiat lähtee menemään eteenpäin, yritä uskoa tulevaisuuteen, helppoa se ei oo mut sinnittele vaan kovasti...jaksamisia... :)
Muutamia pointteja:
1. Älä tapa itseäsi!
Mitä tahansa teetkin, älä tapa itseäsi! Itsemurhalla et voita mitään, aiheutat vain harmeja kaikille muille. Ja jos epäonnistut niin saat vielä sen häpeän niskoillesi.
2. Kerro kiusaamisestasi.
Kerro opettajille, rehtorille (jos siis olet vielä koulussa, se ei käy ilmi viestistäsi.), ja vanhemmillesi, sisaruksillesi... Yritä löytää ratkaisu tai ainakin tukea sitä kautta.
3. Kysy miksi sinua kiusataan.
Kysy kiusaajiltasi, miksi he kiusaavat ja kerro, miltä se tuntuu. (Tämä voi olla vaikeata ja tuottaa lisää ongelmia, mutta joskus se auttaa.) Helpompaa se on, jos se tapahtuu jonkun kolmannen osapuolen (OPO, kuraattori tms.) ohjaamana neuvotteluna. Ohjaamisella tarkoitan sitä, että sinä ja kiusaajasi keskustelette ja valvoja vain rauhoittaa tunnelmaa ja ohjaa tarvittaessa keskustelua rakentavampaan suuntaan.
4. Kerro tilanteestasi
Tämä anonyymipalsta on oivallinen paikka oman tilanteen ruotimiseksi ja avun löytämiseksi. Et välttämättä saa täältä kaikki ongelmat ratkaisevaa neuvoa, mutta täällä voit ainakin suht. turvallisesti keskustella yksityiskohdistakin ja saada tukea meiltä muilta samanlaisia tilanteita läpikäyneiltä ja läpikäyviltä.
5. Pahoina päivinä kannattaa ottaa yhteyttä johonkin asiantuntijaan.
Alla on muutamia osoitteita, joista voi olla jotain hyötyä.
http://www.kiusattujentuki.fi/
http://www.vordingbsem.dk/vision/visionary.nsf/NA_fs_ma in_1024_768?OpenFrameSet
http://www.verkkoklinikka.fi/discussion/browse_messages _CUST.xsp?SID=CD7608E22754DB6FC02F&groupID=59
http://www.helppimesta.fi/
http://www.lastenjanuortennetti.net/
http://www.tukiasema.net/
http://www.mll.fi/lapset_ja_nuoret/koulurauha/aineistoa _koulurauhan_rakentamis/
Vastaa
Helppohan tollasta lässynlässyä on mennä puhumaan!
"älä tapa itseäsi"
Ehkäpä se on ainoa vaihtoehto? Jos ei vaan yksinkertasesti oo syytä elää? Ja minkä häpeän siitä muka saa? Eikö se häpeä nimenomaan tuu niille, jotka on sen aiheuttanu eli kiusaajat. Ei oo häpeä jos menee huonosti.
"Kerro kiusaamisestasi" No entäs jos kiusaajat hakkaa sut, jos kerrot. Entä jos apu ei auta. Entä jos kukaan ei usko? Niimpä. ei auta.
"Kysy miksi sinua kiusataan" No vastaukseks tulee: Etkö sä vitun huora oo sitä jo vielä tajunnu et sä oot maailman idiootein ja noloin ihminen. Vitun idiootti itke vaan siellä omassa sängyssä illalla, me ei välitetä vtun vertaa. Auttoipas paljon.
"Pahoina päivinä kannattaa ottaa yhteyttä joonkin asiantuntijaan"
jotka pyytää rahaa siitä että kerrot miltä susta tuntuu. Sä oot vaan saanu kertoa tunteesti ja saanu neuvon: kyllä se siitä, yritä unohtaa ja olla välittämättä. Ja sitten onkin jo maksun aika.
"älä tapa itseäsi"
Ehkäpä se on ainoa vaihtoehto? Jos ei vaan yksinkertasesti oo syytä elää? Ja minkä häpeän siitä muka saa? Eikö se häpeä nimenomaan tuu niille, jotka on sen aiheuttanu eli kiusaajat. Ei oo häpeä jos menee huonosti.
tappaminen ei ole koskaan hyvä vaihtoehto. kertoo vain heikkoudesta jos joutuu käymään itseensä käsiksi.
"Kysy miksi sinua kiusataan" No vastaukseks tulee: Etkö sä vitun huora oo sitä jo vielä tajunnu et sä oot maailman idiootein ja noloin ihminen. Vitun idiootti itke vaan siellä omassa sängyssä illalla, me ei välitetä vtun vertaa. Auttoipas paljon.
voi se auttaa. mikäli kiusaajien joukossa on joku vähän järkevämpi ja kuitenkin tässä kiusausporukassa suosittu ihminen, hän voi tajuta että ei kiusaamiseen ole mitään syytä, ja saa muutkin kääntymään pois kiusauksesta.
Olet oikeassa siinä että keskustelufoorumissa on todellakin paljon helpompi lässyttää kuin puuttua asiaan käytännössä...
1. Älä tapa itseäsi! -kohtaan:
Itsemurha ei koskaan ole ainoa vaihtoehto! Sen sijaan se on aina vaihtoehdoista huonoin. Elämiseen löytyy aina syitä kunhan vain sallii itsensä hyväksyä ne. Kuolemiseenkin löytyy masentuneella paljon, vakuuttaviltakin tuntuvia syitä, mutta ne ovat kuitenkin valheellisia.
Kannattaisi muuten lukea viestini tarkemmin, viittasin omalla häpeällä itsemurhassa epäonnistumisen mukanaan tuomaan ihmisten suhtautumisen muuttumiseen, mikä puolestaan aiheuttaa lisää paineita ja altistaa uuteen itsemurhayritykseen.
2. Kerro kiusaamisestasi. -kohtaan:
Entäs jos eivät hakkaakaan? Huomasitko muuten kohdan: "Yritä löytää ratkaisu tai ainakin tukea sitä kautta. "
3. Kysy miksi sinua kiusataan. -kohtaan:
elmeri3x wrote: "Helpompaa se on, jos se tapahtuu jonkun kolmannen osapuolen (OPO, kuraattori tms.) ohjaamana neuvotteluna. Ohjaamisella tarkoitan sitä, että sinä ja kiusaajasi keskustelette ja valvoja vain rauhoittaa tunnelmaa ja ohjaa tarvittaessa keskustelua rakentavampaan suuntaan."
5. Pahoina päivinä kannattaa ottaa yhteyttä johonkin asiantuntijaan. -kohtaan:
Koulun kautta saatava tuki on ilmaista. (terveydenhoitaja, kuraattori, OPO jne.)
Asiantuntijalla viittasin myös mainitsemistani linkeistä löytyviin tukipuhelimiin ja muihin tukikeinoihin.
Tulkitsen kommenttisi viittaavan psykologeihin ja muihin vastaaviin. Siinä asiassa olen kyllä samaa mieltä kanssasi että koulupsykologista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Varsinkin kun sellaisen penkille pitäisi istuttaa kiusaajat eikä kiusattua...
Mitä tulee kokemukseen, sitä löytyy minultakin ihan turhankin paljon...
missä tahansa oot ollu niin sua on kiusattu. pitäisikö miettiä jos syy sittenkin olisi sinussa. ehkä reagoit toisen pilkkaan liian voimakkaasti ja kiusaajat huomaavat et sinua on hyvä kiusata.
No voisihan tietenkin olla, että olisin reagoinut liian herkästi haukkumiseen, mutta tosiasia on, että eihän kukaan ihan heti ensi silmäyksellä ajattele, että tuo on sellainen, joka loukkaantuu helposti. Ja voisin jopa sanoa, että ennen kouluun lähtöä olin todella "kovanahkainen", joten en siis ihan pienistä loukkaantunut. Ja kun vielä ottaa huomioon senkin, että en koskaan näyttänyt loukkaantunutta, vaan sitten itsekseni itkin illalla. Nyt mä voin kyllä tunnusta, että musta on ihan tosi tullu sellanen ihminen, joka loukkaantuu tosi helposti. Ja itkenki tosi helposti, mutta en ihmisten nähden. Omapahan on kuitenkin mielipiteesi ja arvostan sitä, että uskalsit kirjoittaa myös kritiikkiä :D
toi on oikeesti tosi harmi. Voimia sulle! :)
äläs nyt ei tuo voi olla totta..
Ai tarkoitiko sä, helena, siis mun tarinaani? Jos tarkoitit, niin voin sanoa, että joka sana oli totta. Mä en todellakaan tulis tänne valehtelemaan ja kirjottamaan noin pitkästi turhaan. Sitä paitsi itseasiassa mun äiti sano mulle, että mun kannattais mennä johonkin keskustelufoorumiin kertomaan tästä ja purkamaaan kaikkea mitä on tapahtunut. Toivoisin, että ottaisit yhteyttä --> [email protected] ;D
kyllä ihan sääliksi käy sun ala-aste aikoja
aika moista vuoristorataa olet kokenut!
moni ei olisi edes selvinnyt tuosta
hyvää jatkoa sinulle!