Pyyntö kuolleelle isälle

Pyysin unessa isääni opettamaan erään tietyn laulun. Teitittelin kuten meidän perheessä vanhempia puhuteltiin.
Ennenkuin menette pois, opettaisitteko tämän laulun. Isä sanoi jotain vastaukseksi.
Hän alkoi hyräillä jotain, mutta ääni oli möreää ja epämusikaalista. Uni loppui.

Muistin herättyäni kappaleen jota pyysin isääni minulle opettamaan. Se on mm. Tapio Rautavaaran erittämä, tummasävyinen, jotenkin kolkonoloinen kappale. En pidä siitä yhtään. Muistan nytkin sen sävelen, mutta en aihetta, mistä se kertoo.
Luulen, että hyräilen sen rautavaaran musiikkikappaleita tuntevalle ihmiselle, Hän kertoo minkäniminen laulu kyseessä.

Minulle miespuolisena isän puheet ovat merkinneet aina terveydellistä uhkaa, mm. pahoja tapaturmia. Äitiäni niinikään poisnukkunutta, näin päiväkaupalla näyssä päivätajunnassa monena päivänä ilmielävän oloisesti.
Hän tarkasteli etäämmältä työkentelyämme metsänraivaustyössä tyytyväisen ja onnellisen näköisenä. Kerroin tästä illalla veljelleni. Hän lähes shokin, luuli minun olevan sekoamassa.

Samalla maastolohkolla näin muutama vuosi sitten kuolleen naapurin miehenkin katselevan kaukaa mäeltä metsänraivausta. Emme olleet mitenkään samalla aaltopituudella hänen eläessään.

Näkyjen eideettinen tarkkapiirteisyys on erikoista. Muistan äitini kukallisen kesäleningin pilkuntarkasti, samoin naapurinmiehen uudet kumiteräsaappaat viimeisen päälle kiilloittuina.

Vuosia metsänraivausprojektin jälkeen koin juuri tuossa samalla maastoalueella merkillisen päivätodellisuustapahtuman. Oikeasti olin Etelä-Suomessa kotonani kun kotitreenausharjoituksen jälkeen menin euforiseen transsitilaan.
Ajatusenergian turvin siirryin tuohon samaan tapahtumamaisemaan. Olen kertonut tästä usein aikaisemmin.

Makasin kotitilan kanervikossa pää länteen päin. Oli illansuu. Kiinteä maankuori katosi kokonaan. Ilta pimeni niin että tähydet vilkkuivat sekä ylhäällä, että alhaalla. Kelluin tuntikausia painottomassa tilassa, eufoorisin tuntein.

Jotain merkillistä tuossa maastokohdassa Pohjois-Savossa on.
Toivo Lång
Inkeroinen, Kouvola

4

116

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seiska luokkalainen

      Mä oon kotoisin inksasta! :D

    • Kenen laulua laulat

      Oliko teillä ilottomat välit isän kanssa? Uni kertoo silloin lapsuuden tunnelmista hänen kanssaan. Ikävä tunnelma ehkä nousee mieleesi kun herkkänä ihmienä aavistat jotain vähemmän miellyttävää olevan tulossa.

      Tässä tuli mieleen sanonta kenen leipää syöt, sen laulua laulat. Tuleeko siitä jotain mieleesi, jonka voisit sovelta tähän hetkeen?

      • Sota vieraannutti paljon sotilaiden lapsia - niidenkin, jotka saivat tulla takaisin vieläpä fyysisesti ehjänä. Iso työtaakka suurperheen enemmän tai vähemmän pula-aikaan ei antanut isälle luoda läheisiä suhteita lapsiinsa.

        Murrosiässä näin freudilaisen unen isänmurhasta. Me tapeltiin pihamaalla isän kanssa teräasein. Viimein isän pää pyöri irti leikattuna nurmikolla. Minulle uni oli valtava shokki. Aavistin, että isäni vaistosi uneni sisällön.
        Piti kai tuota murrosikään kuuluvana unitapahtumana, eikä ollut siitä tietääkseenkään.


    • Kenen laulua laulat

      Isäsi sukupolvella oli rankkaa. Toinen uni on isän ja murkku-ikäisen aikuistuvan pojan sanasotaa ja kahnausta. Unet näyttävät asiat symbolisesti hurjan tuntuisesti. Teini-ikä on yhtä ristiaallokkoa ja herkkänä järkytyit unesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1562
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      906
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      696
    Aihe