Erilaiset hyvinvointisairaudet kuten allergiat, diabetes ja keliakia yleistyvät nopeasti. Esimerkiksi allergiasta kärsii jo melkein joka toinen suomalainen. Varsinkin lapsista ja nuorista on tullut yliherkkiä, kun maasta irronneen kaupunkilaisen vastustuskyky pettää yhä useammin.
Elinpiiriämme hallitsee asfaltti ja betoni, teemme työmme toimistoissa, käymme autoilla kauppakeskuksissa ja vietämme yli 90 % ajasta sisätiloissa – sananmukaisesti luonnottomassa ympäristössä. Kun monimuotoinen farmiympäristö on jäänyt taakse, immuunitutka ei enää opi varmuudella erottamaan omaa vieraasta ja vaaratonta vaarallisesta. Herkistymme turhasta.
Kymmenien tuhansien sukupolvien aikana koulittu immuunipuolustus tarvitsee viruksia, bakteereita, itiöitä ja ötököitä toimiakseen tarkoituksenmukaisesti. Luontaiseen immuniteettiin vaikuttavat eniten mikrobit ja pieneliöt, joille iho ja hengitysteiden ja suoliston limakalvot altistuvat koko elämän aikana. Immuunipuolustus on sitä vahvempi mitä monimuotoisemmin sitä koulutetaan, erityisesti lapsuudessa.
Elävä monimuotoinen luonto ei ole uhka vaan terveytemme perusta.
luonnontutkijat.jpg
Kansallinen allergiaohjelma 2008-2018 rohkaisee ihmisiä yleistä terveyttä ja immuunipuolustusta vahvistavaan elämäntapaan, kuten liikuntaan ja luonnossa tapahtuvaan toimintaan.
Partio, luontoleirit ja -retket, marjastus ja sienestys, puutarhanhoito – siinä hyviä aineksia kohti terveellisempää tulevaisuutta.
- ”Lapsilta saisi ottaa kengät pois heti kesäkuun alussa ja antaa ne takaisin vasta elokuussa. Pieni lika kynsien alla ei tee pahaa”, vakuuttaa allergologian professori emeritus Tari Haahtela.
Me allekirjoittaneet vetoamme jokaiseen alle kouluikäisen lapsen vanhempaan: vahvistakaa lapsen immuunipuolustusta tarjoamalla oikea luontokokemus tai -seikkailu vähintään kerran tai kaksi viikossa. Lähimetsä, pellonpiennar tai puistikko tuo jälkikasvulle terveyttä ja tarjoaa ohessa myös virkeämpää mieltä vanhemmille!
LISÄTIETOA:
- Kansallisen allergiaohjelman väestöviestintähanke: www.allergiaterveys.fi
- Allergiat kavahtavat monimuotoista luontoa: http://mmm.multiedition.fi/syke/luonnon_kirjo/2011/3-2011-/3-metsanvuosi.php
- Mistä allergiaohjelmassa on kysymys? http://youtu.be/1hZ2-5JEXo0
Lapsella on oikeus luontopäivään
Ulkoilemaan
0
90
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun533836Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1182887Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko6432485KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar892156Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei202127Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo441831- 221733
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1431685Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?971536- 281496