Honkanen kirjoittaa viisaita sanoja kouluasiasta tämän päivän Iikkarissa: isoissa hankkeissa ei sadekuurojen kulkemisen mukaan voi suuntia muutella.
Järkipuhetta
tyhmärusina
3120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä Erkki !! Se on just noin, eiköhän tässä alkasi tosiaan olla tärkeintä, että se koulu nyt tulisi ja pian johonkin, tai sit sitä ei tarvi kohta tehdäkkää, ku ei ole kelle tehdä. Täältähän on kaikkien lapsiperheiden muutettava kohta pois, kun kaikki sairastuvat ja mieluummin pikkusen ennen sitä. Ajatelkaa, että jokainen valitus vain viivästyttää asiaa ja siihen meillä ei tosiaan ole varaa. Kyllä ne muut asiat järjestyvät sitten sitä mukaa, kun ne tulevat eteen. Tärkein se koulu.
Honkanen on nähny pudasjärveläistä politiikkaa sen verran pitkään, että ei tyhjien vouhatusten perään lähde. Hyvä Erkki! Juuri niin ovat asiat kuin kirjotat. Ihmetyttää mikä käänti muutamassa kuukaudessa monien valtuutettujen päät. Näissä asioissa päättäjien ei pitä kumartaa joka suuntaan ja kaikkia koittaa miellyttää.
Arhimäki näyttää vasemmistolle miten pitää toimia. Tenniläkin ihmettelee Arhinmäen käytöstä. Honkanen toimii samalla tavalla, on samaa mieltä kunnan ylimpien virkamiesten ja muutaman johtavan politiikon kanssa. Valtakunnan tasollahan vasemmisto tottelee kun kokoomus ja sdp määrää. Pudasjärvellä vasemmisto vikisee kun keskusta määrää.
Koulu kaavaa ei ole vielä hyväksytty ja siitä tullaan todennäköisesti tekemään valitus. Milloinkanhan koulua todellisuudessa päästään rakentamaan. Muutaman vuoden päästä.
Siihen mennessä on tullut lisää vakavasti sairaita lapsia.
Eikö nyt ole kiire rakentaa uusi terve koulu lasten terveyden vuoksi. Jos rakennettaisiin sellaiseen paikkaan, jossa on valmis koulukaava, päästäsisiin heti rakennus töihin ja näin uusi koulu olisi pian käytössä.
Nyt sitten odotellaan ja odotellaan ja odotellaan. Jospa se uusi koulu on valmis vuonna 2020.