Se on ikävää että mies menee velvollisuudesta (nyky Suomessa!) naimisiin naisen kanssa, vaikka nainen on miehelle yhdentekevä. Eikä kerro sitä naiselle. Väittää rakastavansa mutta kohtelee vaimoaan kylmästi vuosikausia. Kaikki muut naiset ovat parempia kuin oma vaimo. Vaimoon tyydytään paremman puutteessa ja koska vaimo on hyvä vaimo.
Ja samaan aikaan jollekin toiselle miehelle se nainen olisi ollut tärkeintä maailmassa. Ja toisin päin.
Puhutaanko vuosien varastamisesta? Siitä mikä on oikein? Siitä että katkeruus-palsta kuulostaa hyvältä.
Ja samaan aikaan jollekin toiselle miehelle se nainen olisi ollut tärkeintä maailmassa. Ja toisin päin.
Puhutaanko vuosien varastamisesta? Siitä mikä on oikein? Siitä että katkeruus-palsta kuulostaa hyvältä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mitä kirjoitusta!
Ei voi miehestä minusta noin väittää.
Jos SEN naisen itselleni saisin vaimoksi, olisin loppuelämäni tyytyväinen.
Sen verran tutustuttiin jo toisiimme.
Avioliitto pitäisi perustaa rakkaudelle ja sitä tulee vaalia ja hoitaa. Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin ---
Minäkin uskoin joskus molemminpuoliseen rakkauteen.
Uskoin että kiikkustuolissa joskus vierekkäin vanhenemme.
Minun hän sanoi että ei vuosilla ole väliä ja hän on aina vierelläni.
Toisin kävi, mutta ei voi mitään.
Elämä nakkelee joskus isoilla kivillä,
Ja ei kaikki mene niinkuin toivoo
Toihan alkaa olla ihan nykypäivää Suomessa maahanmuuttajien ja heidän lastensa keskuudessa
Se onkin niin väärin.
Se on sille vaimollekkin väärin.
Se on kaikille väärin.
Ei pidä tyytyä, vaan sanoa rehellisesti että ei kiitos.
Jos ei kerta halua elää ja rakastaa niin ei pitäisi antaa toisen luulla muuta eikä viedä toiselta vuosia .
Mutta onhan se omakin vika että uskoo toisen höpinöitä, ja siitä voin syyttää vain itseäni että halusin uskoa rakkauteen niin että luulin että toinenkin rakastaa.
Sain kuitenkin paljon ja ne on aina mukanani enkä niitä jättäisi vaikka uutta rakentaisin.
sitten aina SUORAAN
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=Z1ExBjLQK-g
vähän samanlainen tilanne ,mutta toinen heitti kamat komeroon ja sanoi et asun täällä ,,,no jokainen soittaisi sitten viranomaiset paikalle ,ja eletään edelleen ,samapa tuo
Ei se itse varmaan noin ajattele vaan ei vain saa ketään muuta pysyvään parisuhteesee kanssaan kuin tämän naisen tai kukaan muu ei hänestä yhtä paljon välitä. Varmaan se mies on ihan yhtä kylmä muillekin naisille kuin tälle.
Nostan kyllä hattua jos lapsen takia naimisiin, niin on ennenkin tehty.
Onko se jotain omakuvan vääristymistä että ihastutaan itseään korkeammalla oleviin ja tyydytään sitten muihin. Mutta alan uskoa että romanttista rakkautta ei ole olemassa tai sitten minulla on olleet romantiikat aina väärissä kohteissa. Mutta jos koko elämän odottaa vaan sitä "oikeaa" niin ehkä sitä jää yksin. Tästä ei tarvise kenenkään suuttua, tämä on lähinnä itsensä tutkiskelua ja pohdintaa.
pakkonaiminen voi olla kestävää. Se syö molempia, kalvaa siihen asti, kunnes päätös erosta ja siitä turhautumisesta avio/avoiliitosta on tullu tiensä päähän.
En jaksais, enkä meniskään jos tiedossa että toinen vain velvollisuudesta menee kanssani vihille, tai lyö muuten hynttyyt yhteen.
Lähden siitä ajatuksesta että ihmiset ovat tasa-arvoisia. Ei ole ylempi-tai alempiarvoisia.
Ei tasa arvo ole sitä ettei ota vastuuta omista teoistaan vaan sanoo että ku sä. Mut ku sää
Pohtiminen syö ihmistä. Kerron tarinan itsestäni. Meillä molemmilla oli
samat intressit aloittaa mutta toisen "vika" aina ja kaikessa sai aikaan
sen että rakastuin toiseen. Rakkaus siinä edellisessä oli jo loppunut aikapäiviä
sitten mutta sen lopulta huomasin vasta tuon toisen kautta.
Pääni oli jo tosi syvällä suossa. Desmond Tutu oli jo kauan sitten mulle
opettajani mutta elämän syövereissä unohdin hänenkin oppinsa ja todella
uskoin että vika on aina minussa. Nyt olen löytänyt oppi-isäni tämän uuden
rakkauden kautta jälleen enkä häntä enää koskaan unhoita:
Teille on tuttua,
miten me kaikki puhkeamme kukkaan
sellaisen ihmisen lähellä,
joka näkee meissä olevan hyvää
ja osaa houkutella esiin parhaan meissä.
Ja tiedämme,
miten me kuihdumme
sellaisen ihmisen lähellä,
joka koko ajan löytää meistä vikoja.
Desmond Tutu.
Kyllä miniunkin hän oli alussa iloinen ja kaikki sanoivat että loistimme. Kyllä hän vakkuutteli rakkauttansa. Muttei kauan jaksanut.
Halusi muuta ja kehu nyt sitten sellaisesta.
Seli seli seli seli. Tahto puuttui, ei sen kummempaa.
Mä kans olen varma että sunkin liitossa olit aluksi ihan myytynä. Jos ja kun on liitto mennnyt karille niin haluat ajatella ettei mitään ollut. Se on sinun tapasi varmaan yrittää vaientaa omaa tuntoasi. Jos liittosi kesti vuosia niin se tunne mistä kerroit oli ehkä eniten sinun omaa ajatusta ja ehkäpä levitit sen liittoosikin? Voisiko olla että et jaksanut panostaa hyvää yhteiseen? Entä uusi kiitosi. Kauanko huuma jatkuu. Tilastojen mukaan 1/2 - 2 vuotta. Mitäs sitten. Syytätkö uutta kumppania kaikesta. Kun taas tulee tunne ettet riitä ja sinua ei arvosteta. Onko kaikki sinun entiset olleet huonoja arvostamaan. Vai oletko aina tuntenut niin kun tahdot elää huumassa ja vaientaa pahaa oloasi.
Mielestäni ikävämpää on se, että en pääse kauniin ja rikkaan mallinaisen kanssa naimisiin saadakseni häneltä puolet omaisuudestaan eron sattuessa.
rakkautta että arvostelee toisen ulkonäköä?
Musta ei koska itse tunsin niin paljon silloin etten olisi voinut koskaan arvostella
toisen ulkonäköä.
tämmä padska kone juonittelee - en tiedä saanko tätä kirjoitettua kun jumittaa!
Siis rakkaus oli jo kauan six feet under, vaikka itse sitä yritin ylläpitää.
Huumassa ei olla todellakaan eletty tämän uudenkaan kanssa, jalat
tukevasti ...
Sitäpaitti ollaan tunnettu jo kolmisen vuotta joten huuma-aikakin ohi mutta
se silti ajatuksissa ja voimistuu kuin myrsky aina välillä.
Velvollisuudentunnosta menee naimisiin, kun rikkoi kortsun, sellaisen naisen kanssa joka on aivan toisesta maailmasta. Tekee naisen mieliksi vielä toisenkin lapsen. Oman elämän nälkä alkaa kuitenkin painaa päälle ja vapaa-aika kuluukin harrastuksissa ja baarissa, ei naisissa kuitenkaan.