Järkyttynyt!

Päiväkodista

Olen pöyristynyt ja järkyttynyt!
Minulla oli puolenvuoden "työtauko" omasta työpaikastani ja kävin työkkärissä ja he ehdottivat jos haluaisin olla sen ajan päiväkodissa töissä. No ajattelin että miksi ei, pidän lapsista paljon ja luulin sen olevan positiivinen kokemus.

No se oli kaikkea muuta, ei lasten vaan niiden "tarhatätien" takia.
He alkoivat samantien syrjiä minua,eivät puhuneet mitään paitsi pahaa selän takana!
Ajattelin että kestän kyllä kun olen vain vähän aikaa. Sitten kuitenkin huomasin että juoruavat myös pahaa lasten vanhemmista ja itse lapsistakin(kamalaa)
Selvästi myös suosivat niitä reippaampia ja omatoimisia lapsia, olivat kovin kohtuuttomia vielä apua tarvitseville ja ujoille lapsille.pahaa teki katsoa!
Myös ne hetket mitkä voisi käyttää lasten kanssa niin nämä ämmät vaan juorusivat keskenään.

Eivät ymmärtäneet lasten tarpeita, eivätkä edes halunneet!
Sellainen tapaus jäi mieleen kun vuoden ikäinen ujompi tyttö oli eka päivää hoidossa. Tyttö reagoi voimakkaasti äitinsä lähtöön ja itki pihalla täysin lohduttomasti, olihan hän vielä kovin pieni eikä osannut kävellä/puhua. Menin sitten tytön luo ja otin syliin,lohduttelin. Tyttö rauhoittui ja katselin hänen kanssaan pihaa(tyttö siis sylissäni) no sitten yksi täti tuli luokseni ja karjaisi että lapsi pitää laskea maahan, ei saa kuulema totuttaa tuollaiseen "palveluun"
Laitoin tytön hämmentyneenä maahan, rupesi sama tien itkemään, ai että kun teki pahaa! Eikö voi ottaa huomioon että lapsiin pieni, ensimmäinen päivä jne!

Kauhulla odotan jos joskus saan lapsia ja heidät pitäisi viedä päiväkotiin:(
Toivon todella että tälläistä ei ole missään muualla...

31

2331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ertertertg

      Pieniä lapsia hoidetaan rakkaudesta, ei rahasta ja juuri siksi, pienet lapset pitäs hoitaa kotona. Se päiväkodin täti ei ole oikeasti kiinnostunut muiden lapsista, vaan tekee sitä työkseen ja monesti haluavat vaan päästä mahd. helpolla itse (mikä ymmärrettävää, koska pieni palkka ja rankka työ). Erittäin harvoin enää näkee aidosti lapsirakkaita hoitajia puistoissa yms., näkemäsi ei ollut poikkeus! Tekee pahaa kun minäkin kotiäitinä ollessani näin hoitolapsia päivittäin puistossa ja voi, kunpa näiden vanhemmat olisivat nähneet hoidon tason: alle 3-vuotiaat kulkevat apaattisina yksin, itkuisina, ei niitä oteta syliin / anneta vauhtia, vaan hoitajat juoruavat ringissä keskenään! Eron oman äidin / isän hoitoon huomaa jyrkästi, koska se oma vanhempi on (yleensä) kiinnostunut lapsestaan. Sitten vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä tästä asiasta (tai sulkevat silmänsä).

      • 55666y

        Nyt vanhempien pitäisi olla tietoisia asiasta, jos lukevat näitä kirjoituksia netistä.
        Eli nyt tietävät.

    • ....................

      Tämä pienten kohtelu tuntuu järkyttävältä, mutta asia menee näin:
      Sanotaan että lapsiryhmässä on 12 lasta, 3 aikuista. Lapset 9kk-3v.
      Isoimmat lapset ovat siirtyneet isojen puolelle, ja uusia pieniä tulleet ryhmään.
      Pienet saa kaiken huomion, ja isommat oireilee ja uhmaavat ja keksivät mitä tahansa saadakseen huomiota aikuisilta.
      Jotta työ sujuisi edes jotenkuten, pienimpiä ei voi paapoa liikaa.
      Kuulostaa kylmältä ja järkyttävältä, ja on monta eri tapaa toteuttaa asiaa, mutta tämä nyt on faktaa.
      Kaikkihan kuitenkin tietää miten isompi sisarus käyttäytyy kun perheeseen syntyy vauva, kuivaksi oppinut pissaa yhtäkkiä taas housuihin jne....

    • ei itkusilmässä

      Kaupungissamme ei pieniä lapsia oteta päiväkotihoitoon, vaan lapsen täytyy olla yli 3-vuotias. Meillä ei myöskään vaippoja käyttävä lapsi pääse päiväkotiin, eikä seurakunnan kerhoihin.
      Omilla lapsillani on ollut ihana hoitotäti ja perhepäivähoitopaikkakin ihan nurkan takana.

      Minusta tämä on oikein hyvä hoitomalli

      • Erikoista on

        Kuulostaa aika oudolta? Mihin ne alle 3-vuotiaat sitten laitetaan, joiden vanhemmat menee töihin? Onko perhepäivähoitajia niin paljon vai lapsia vähän? Ja varsinkin tuo vaippahomma ihmetyttää. Jossain ulkomailla olen kyllä kuullut olevan tuommoista (olisko ollut Ranskassa toi vaippajuttu). Mutta onko kyse Suomen kaupungista? Suomessa on kuitenkin subjektiivinen päivhoito-oikeuskin, eikös tuo sodi sitä vastaan??

        Sinänsä tuo voisi olla ihan ok, jos maksettaisiin vanhempainrahaa sinne saakka, kun lapsi on 3 v.

      • ei itkusilmässä
        Erikoista on kirjoitti:

        Ne alle 3-vuotiaat laitetaan perhepäivähoitoon, eikä tämä sodi subjektiivista paivahoito-oikeutta vastaan.
        Kyllä, kyse on pienestä Suomen kaupungista (alle 30 000 asukasta), jossa on paljon kunnallisia perhepäivähoitajia, ryhmiksiä ja vain vähän päiväkoteja.

        Päiväkodeissamme on vain yli 3-vuotiaiden ryhmiä ja eskareita. Meillä oli aiemmin yksi päiväkoti, jossa oli nuorempia ja vaippaikäisiäkin, mutta se lakkautettiin.

      • Ei Onnela sekään

        Valitettavasti kaikki perhepäivähoitojatkaan ei ole hyviä hoitajia. On tullut joskus todistettua puistossa...

      • Ei onnela kotikaan
        Ei Onnela sekään kirjoitti:

        Valitettavasti kaikki perhepäivähoitojatkaan ei ole hyviä hoitajia. On tullut joskus todistettua puistossa...

        Eikä kaikki äiditkään ole hyviä hoitajia, On tullut joskus todistettua puistossa ja kaupassa...

      • ghji9,j,,i89
        Ei onnela kotikaan kirjoitti:

        Eikä kaikki äiditkään ole hyviä hoitajia, On tullut joskus todistettua puistossa ja kaupassa...

        Ei ihmisen tarvitse olla mikään jumalaisen täydellinen ihanneihminen, vaan oma itsensä. Tavallinen ihminen. Se on lapsellekin parasta.

    • Erilainen kokemus

      Työpaikkoja on erilaisia, miksipä ei päiväkotejakin. Itsellä kokemusta kahdesta päiväkodista ja kyllä niissä molemmissa ainakin pienempiä ja vähän isompiakin sylissä sai pitää ja pidettiinkin. Mahdollisuuksien mukaan.

    • totuus esiin

      Hyvät vanhemmat,

      Menkää kärpäseksi kattoon päiväkotiinne, missä lapsenne on. Vain sillä tavalla saatte tietää -todellisen- arjen. Viikon "harjoitteluaika" ei kerro mitään. Tottakai kaikki ryhmän aikuiset petraavat tuolloin käytöksessään. Välillä todella karua katsottavaa ja kuunneltavaa..

      Toki eroja on päiväkodeissa, mutta miettikää todella laitatteko pienen kultakimpaleenne (joka ei vielä puhu tai/ja kävele) päiväkotiin. Eri juttu on isommat lapset, jotka voivat jo kertoa päivien kulusta itse ja harmituksien aiheista.

      nimim. LTO

      • Missä ammattitaito

        Onko "ammatitaitoinen" LTO sitä mieltä että yhteiskunnassa siis vain yli 3-vuotiaiden vanhemmat pitäisi käydä töissä koska TE ette pysty/halua/osaa järjestää hyvää hoitoa?

      • totuus esiin
        Missä ammattitaito kirjoitti:

        Onko "ammatitaitoinen" LTO sitä mieltä että yhteiskunnassa siis vain yli 3-vuotiaiden vanhemmat pitäisi käydä töissä koska TE ette pysty/halua/osaa järjestää hyvää hoitoa?

        Ammattitaitoinen lto kehottaa vain miettimään tarkemmin pienen lapsen laittamista päiväkotiin.

        Kyse ei ole lastentarhanopettajien pystymisestä, halusta tai osaamisesta. Ylempi taho määrää muun muassa suhdeluvut, sijaisrahat, sekä sijoitukset. Raha valitettavasti menee usein lasten edun edelle. Piste.

      • wrwtwert
        Missä ammattitaito kirjoitti:

        Onko "ammatitaitoinen" LTO sitä mieltä että yhteiskunnassa siis vain yli 3-vuotiaiden vanhemmat pitäisi käydä töissä koska TE ette pysty/halua/osaa järjestää hyvää hoitoa?

        Ei vaan, ne alle 3-vuotiaat tulisi aina ensisijaisesti laittaa perhepäivähoitoon tai palkata hoitaja kotiin, en ymmärrä mitä monen "mukamas fiksun / koulutetun" ihmisen mielessä liikkuu, kun nimenomaan haluavat päiväkotiin 1-vuotiaan ja perustelevat ratkaisua hienoilla puitteilla, virikkeillä yms. HALOO! Meidän lapset aloitti yksityisellä pphoitajalla (asuu melkein naapurissa) 1v9kk ja 3.5 vuotiaina osa-aikaisesti kun töihin oli pakko palata, päiväkotiin aion laittaa vasta vuoden päästä kun ovat sitten 5v ja 4-vuotiaita. Nuorimmainen täyttää "jo" kolme pian, mutta ei vielä ole mielestäni valmis toimimaan 21 lapsen ryhmässä (mihin kaikki yli 3-vuotiaat joutuvat). Pieni lapsi ei vielä tarvitse hirveästi virikkeitä, riittää kun hoitaja on pysyvä/sama, arki on leppoisaa, ulkoillaan jne. eikä hirveätä hälinää ja sairastelua koko ajan.

      • kot,kot?
        wrwtwert kirjoitti:

        Kertokaa hyvät ihmiset mitä tarkoittaa: siellä saa virikkeitä? Siis oikeesti, minkälaisia virikkeitä päiväkodissa saa, mitä ei kotona tai perhepäivähoidossa ole. Ja jopa alle kolme vuotiatten vanhemmat laittavat lapsensa päiväkotiin saamaan virikkeitä, eli tosi tärkeä juttu sen täytyy olla,mutta kuka kertois sen mulle.

      • ...
        kot,kot? kirjoitti:

        Perhepäivähoidossa osaava hoitaja pystyy tarjoamaan samat "virikkeet" kuin päiväkoti, ja ainakin meillä perhepäivähoidossa olevat lapset käyvät päiväkodissa nukketeatteriesityksissä yms.

        Päiväkodin virikkeistä kirjoittavat ehkä sellaiset ihmiset, jotka eivät kotioloissa ulkoile, pelaa lautapelejä, askartele, lue ja laita ruokaa lasten kanssa. Samoin virikkeillä voidaan myös tarkoittaa samanikäsitä seuraa, jota kaikilla lapsilla ei kotioloissa ole tarjolla.

        Tiedän myös kotiäitejä, jotka ovat lasten kanssa omasta mielestään 24/7, mutta todellisuudessa he laittavat ruokaa, siivoavat, käyvät kaupassa, lukevat lehteä, täyttävät ristikoita, katsovat tv:tä, istuvat tietokoneella ja nukkuvat yöuntaan yhteensä 23,5/7 ja ovat lasten kanssa läsnä 0,5/7. Ihan ymmärrettävää, että tässä tapauksessa lapset halutaan hoitoon saamaan "virikkeitä". :D

      • fhyyyy
        Missä ammattitaito kirjoitti:

        Onko "ammatitaitoinen" LTO sitä mieltä että yhteiskunnassa siis vain yli 3-vuotiaiden vanhemmat pitäisi käydä töissä koska TE ette pysty/halua/osaa järjestää hyvää hoitoa?

        Tutkittu juttu, että lapsen on parasta olla kotihoidossa 3- vuotiaaksi. Ovat niin pieniä.
        En ole alalla, eikä minulla ole lapsia, joten tässä ei ole oma lehmä ojassa.

      • jjbgf13
        wrwtwert kirjoitti:

        Ei vaan, ne alle 3-vuotiaat tulisi aina ensisijaisesti laittaa perhepäivähoitoon tai palkata hoitaja kotiin, en ymmärrä mitä monen "mukamas fiksun / koulutetun" ihmisen mielessä liikkuu, kun nimenomaan haluavat päiväkotiin 1-vuotiaan ja perustelevat ratkaisua hienoilla puitteilla, virikkeillä yms. HALOO! Meidän lapset aloitti yksityisellä pphoitajalla (asuu melkein naapurissa) 1v9kk ja 3.5 vuotiaina osa-aikaisesti kun töihin oli pakko palata, päiväkotiin aion laittaa vasta vuoden päästä kun ovat sitten 5v ja 4-vuotiaita. Nuorimmainen täyttää "jo" kolme pian, mutta ei vielä ole mielestäni valmis toimimaan 21 lapsen ryhmässä (mihin kaikki yli 3-vuotiaat joutuvat). Pieni lapsi ei vielä tarvitse hirveästi virikkeitä, riittää kun hoitaja on pysyvä/sama, arki on leppoisaa, ulkoillaan jne. eikä hirveätä hälinää ja sairastelua koko ajan.

        Koulutetut laittavat lapsensa hoitoon heti kun mahdollista, jo 1- vuotiaana. Se johtuu rahasta eli haluavat mennä töihin tienaamaan, jos on hyvä palkka. Tuo virikkeet, hienot puitteet on vain valhe ja tekosyy, jotta näyttäisi hyvältä ulkopolisten silmissä.

    • Nuijat hoitajat

      Jos olisin harjoittelija tuollaisessa paikassa jossa oikein kielletään lasten ottamista syliin tai huomioimista menisin johtajan puheille ja kysäisin ihan häneltä että onko nämä hoito-ohjeet annettu henkilökunnalle.
      Ja mitä tulee noihin lto nimimerkillä oleviin mielipiteisiin että päiväkoti ei ole pienten lasten paikka niin miksi et itse tee mitään jotta päiväkoti olisi parempi paikka pienille. Surin osa ongelmista johtuu juuri siitä että hoitajina on jotain tunnekylmiä väärällä alalla olevia joiden päivän huvitus on juuri se vanhemmista juoruaminen kun sen sijaan voisi leikkiä lasten kanssa. Sitä on väkisin ryhdyttä päivkodinhoitajaksi kun muuta ei ole keksitty ja sitten ollaan niin kypisä siihen hommaan että! Älkää menkö alalle jos ette aidosti välitä lapsista. Aikaa kyllä riittäisi parempaan hoitoon jos vain moni viitsisi tehdä jotain!

      • totuus esiin

        "miksi et itse tee mitään jotta päiväkoti olisi parempi paikka pienille. Surin osa ongelmista johtuu juuri siitä että hoitajina on jotain tunnekylmiä väärällä alalla olevia joiden päivän huvitus on juuri se vanhemmista juoruaminen kun sen sijaan voisi leikkiä lasten kanssa. Sitä on väkisin ryhdyttä päivkodinhoitajaksi kun muuta ei ole keksitty ja sitten ollaan niin kypisä siihen hommaan että! Älkää menkö alalle jos ette aidosti välitä lapsista. Aikaa kyllä riittäisi parempaan hoitoon jos vain moni viitsisi tehdä jotain!"

        Ymmärrän kommenttisi, jos olet töissä päiväkodissa, (muuten en,) sillä itsekin näen liikaa työhönsä kyllästyneitä hoitajia, jotka ovat jämähtäneet toiminta-tapoihin eikä heiltä paljon lämpöä heru. Valitettavasti kunnan/kaupungin alaisuudessa työskennellessä ei vaikutusmahdollisuuksia juuri ole. Kuten jo aiemmin kirjoitin, ei ole työntekijöiden päätös esim. kuinka paljon lapsia ( itse työskennellyt ryhmässä, jossa aloitti samaan aikaan 7 lasta 10kk-1v ja muita 1-4v lapsia oli jo 13, aikuisia yhteensä 4) ja minkä ikäisiä ryhmään otetaan. Mielestäni tilanne, että 7 pientä tarvitsee syliä "yhtä aikaa" vaikka aikuisia koko ryhmässä on vain 4 on melko raakaa (unohtamatta 13:sta muuta lasta, jotka niin ikään myös tarvitsevat aikuista). Myös jos joku henkilökunnasta on sairaana, päättää johtaja "tarviiko" sijaista. Hoitajilla ei siis ole aina mahdollisuutta vaikuttaa "jotta päiväkoti olisi parempi paikka pienille".

        Ilkeyttäni en mielipidettäni pienten lasten päivähoidoon laittamisesta ilmaissut, vaan siksi, että ihmiset ajattelisivat millaista päiväkodin arki oikeasti on. Usein kuulen, että vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin, koska siellä on muita lapsia ja vuorovaikutustaidot harjaantuisivat. Parhaan vuorovaikutus"opin" lapset saavat kuitenkin yhdessä aikuisen kanssa kommunikoiden. Toisia lapsia lapsi ei siihen siis tarvitse. Ja tämä ei ole mielipiteeni, vaan fakta.

      • jjuuuf

        Pomolle kertominen ei auta mitään. Hoitajat väittävät että valehtelet ja pomo uskoo heitä "hyviä" työntekijöitä. Varsinkin jos on vasta harjoittelija. Maineesi mustamaalataan jos kerrot jotain ja urasi loppuu ennenkuin ehtii alkaakaaan.
        Ovathan hoitajat mukamas pitkäaikaisia ja luotettavia tekijöitä.

      • ddggtdchju
        totuus esiin kirjoitti:

        "miksi et itse tee mitään jotta päiväkoti olisi parempi paikka pienille. Surin osa ongelmista johtuu juuri siitä että hoitajina on jotain tunnekylmiä väärällä alalla olevia joiden päivän huvitus on juuri se vanhemmista juoruaminen kun sen sijaan voisi leikkiä lasten kanssa. Sitä on väkisin ryhdyttä päivkodinhoitajaksi kun muuta ei ole keksitty ja sitten ollaan niin kypisä siihen hommaan että! Älkää menkö alalle jos ette aidosti välitä lapsista. Aikaa kyllä riittäisi parempaan hoitoon jos vain moni viitsisi tehdä jotain!"

        Ymmärrän kommenttisi, jos olet töissä päiväkodissa, (muuten en,) sillä itsekin näen liikaa työhönsä kyllästyneitä hoitajia, jotka ovat jämähtäneet toiminta-tapoihin eikä heiltä paljon lämpöä heru. Valitettavasti kunnan/kaupungin alaisuudessa työskennellessä ei vaikutusmahdollisuuksia juuri ole. Kuten jo aiemmin kirjoitin, ei ole työntekijöiden päätös esim. kuinka paljon lapsia ( itse työskennellyt ryhmässä, jossa aloitti samaan aikaan 7 lasta 10kk-1v ja muita 1-4v lapsia oli jo 13, aikuisia yhteensä 4) ja minkä ikäisiä ryhmään otetaan. Mielestäni tilanne, että 7 pientä tarvitsee syliä "yhtä aikaa" vaikka aikuisia koko ryhmässä on vain 4 on melko raakaa (unohtamatta 13:sta muuta lasta, jotka niin ikään myös tarvitsevat aikuista). Myös jos joku henkilökunnasta on sairaana, päättää johtaja "tarviiko" sijaista. Hoitajilla ei siis ole aina mahdollisuutta vaikuttaa "jotta päiväkoti olisi parempi paikka pienille".

        Ilkeyttäni en mielipidettäni pienten lasten päivähoidoon laittamisesta ilmaissut, vaan siksi, että ihmiset ajattelisivat millaista päiväkodin arki oikeasti on. Usein kuulen, että vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin, koska siellä on muita lapsia ja vuorovaikutustaidot harjaantuisivat. Parhaan vuorovaikutus"opin" lapset saavat kuitenkin yhdessä aikuisen kanssa kommunikoiden. Toisia lapsia lapsi ei siihen siis tarvitse. Ja tämä ei ole mielipiteeni, vaan fakta.

        Ei ole fakta. Lapsi tarvitsee vuorovaikutuksen oppimiseen sekä aikuisia, että 3- vuotiaasta eteenpäin myös muita lapsia. Tämä on fakta, sinun ei ole fakta vaan valhe.

    • Minä vain

      Olen toista vuotta töissä päiväkodissa, sitä ennen olin pari vuotta perhepäivähoitajana. Oma lapsi hoidossa perhepäivähoitajalla. Ja täytyy sanoa että arvostus perhepäivähoitoa kohtaan noussut. Minusta ainakin ihan pienemmille lapsille hyvä perhepäivähoitopaikka on kullanarvoinen.

      Minuila on tietysti vain kokemusta tästä ryhmästä jossa työskentelen. Kaikki on aikapaljon kiinni siitä minkälainen tiimi ryhmässä työskentelee, sen yhteishenki ja organisointi. Meillä ei vain toimi oikein mikään. Ja monesti tekee pahaa se miten lapsia kohdellaan,monessa asiassa toimisin eritavalla. Eikä työnjakokaan ole aina selvä. Olen usein mielipiteeni sanonut, mutta nämä "konkarit" eivät hirveästi halua muuttaa toimintatapojaan, koen olevani ryhmässä aika ulkopuolinen, osittain siksi etten toimi juuri niinkuin muiden mielestä pitäisi. Keskityn kuitenkin olemaan omalla tavallani lasten kanssa ja mahdollisimman läsnä. Useimmiten sillä seurauksella, että minä olen se joka on lasten kanssa, muut tiimiläiset juttelevat keskenään. Meillä on ryhmässä n. 20 alle 5-vuotiasta lasta, ryhmä on hyvin levoton ja melutaso korkea, "tätien" kovalla äänellä rupattelu keskenään selkeästi lisää levottomuutta.

      "Kuria" ryhmään haetaan mielestäni ihan väärällä tavalla. Liikaa komentelua, moittimista, uhkailua( jos lapsi käyttäytyy lepohetkellä sopimattomasti uhataan pinnasängyllä, tai jos ei ruokapöydässä istuta kunnolla uhtataan syöttötuolilla, tai jopa sillä ettei anneta pastillia ym) . Kehuja lapset saa vähemmän. Haetaan se helpoin tie saada lapsi tottelemaan. Ja hiljaisemmat lapset jäävät liian vähälle huomiolle.

      Työ on vaativaa ja on minullakin huonot päiväni. Ala on kuitenkin oma valinta, ja jokainen lapsi ansaitsee arvostuksen ja hoitajan on ansaittava lapsen kunnioitus. Ei uhkailemalla, komentelulla ja moittimisella. Ja ennenkaikkea alle viisivuotiaat ovat vielä aika pieniä.

      On meidän talossa hyviäkin hoitajia ja ryhmiä joissa tiimityöskentely toimii,. Tämä ryhmä nyt on mitä on. Mutta siis, kaikenlaista näkee ja aina ei ole helppoa puuttua ja puuttuminenkaan ei välttämättä auta, vaan tekee lopulta oman olonsakin ryhmässä kurjaksi. Olen jopa ajatellu niinkin että olenko itse väärällä alalla.

    • Raakaa peliä

      Olen tehnyt kohta 30 vuotta lastenhoitotyötä...Yhden käden sormin on laskettavissa ne vanhemmat, jotka sanovat, ettei vuoden ikäinen lapsi tarvitse päiväkodin virikkeitä, etei se ole syy laittaa päiväkotiin.

    • Minä vain..

      Jatkan vielä. Se on jotenkin sääli että monet vanhemmat ajattelevat lapsensa saavan virikkeitä päiväkodissa. Tässä ryhmässä jossa minä työskentelen, saavat lapset mielestäni enemmän ärsykkeitä. Jatkuva melu ja levottomuus häiritsevät lapsen keskittymistä niihin "virikkeisiin" , hoitajien kireys ja väsymys vaikutavat myös lapsiin. Ärsykkeet vähenisivät, jos keskityttäisiin enemmän olemaan läsnä lasten kanssa, todellakin se organisointi olisi kunnossa ja hoitajilla yhtenäinen linja.

      Lapsia ei saisi myöskään koskaan aliarvioida. On ihan kamalaa kuunneltavaa, miten yksikin hoitajista arvostelee lapsia tai lasten vanhempia, jopa ruokailun aikana, niin että pienet korvat kuulevat kaiken. Lapset ymmärtävät enemmän kuin me hoitajat usein arvataankaan. Lähes jokaisessa lapsessa on jotain "vikaa". Kuka edes pystyy sanomaan minkälainen on normaali, kaikki me ollaan persoonia. Asia erikseen jos jollain lapsella on selkeästi jokin vaiva, mutta silloinkin hän tarvitsee tukea, eikä tunneta että on jotenkin hankala tapaus.

      Hohhoijaa, kyllä niin suututtaa! Mutta mikäs olisi sen mukavampaa,kuin että lapset leikkisivät kiltisti omissa nurkissan ja mielellään mahdollisimmaan hiljaa. Tädit saisivat rupatella mukavia kahvikuppostensa kanssa. Muistetaan tietysti kovasti hymyillä kun vanhempia näkyvissä. Työ on edelleenkin vaativaa, mutta millätavalla, se on ihan omasta asenteesta kiinni. Ja pitäisi muistaa niitä pienokaisia hoitaessa, että jonain päivänä voit sinä tarvita häntä pyyhkimään takapuolesi ja selviytymään arjesta.

      En tiedä poikkesinko jo aiheesta. Mutta pitipähän vielä vähän purkautua. Ja onneksi on aivan ihaniakin hoitajia, mutta yksikin huono on liikaa ja voi jättää jollekin lapselle syvät arvet

    • Lähihoitaja

      Valitettavasti päiväkodeissa ja henkilökunnassa on suuria eroja. Yleensä vielä käy niin, että näistä päiväkodeissa joissa työntekijät ovat erittäin epäammattimaisia ja välinpitämättömiä häätävät nämä muut ns. hyvät hoitajat pois, koska kukapa hyvä hoitaja tuollaisessa työpaikassa haluaisi olla. Ja tuo lapsista ja heidän vanhemmistansa juoruilu huoh, välillä ei edes välitetä onko lapsi paikalla kuulemassa kun vanhempaa moititaan ja välillä moititaan jopa suoraan lapselle "eik ö se äiti/isä taaskaan tuonut vara vaatteita" vaikka kyseessä olisikin ollut puhdas unohdus.

    • keveakuorma
    • fggggjuuu

      Tuollaista se on joka paikassa. Hoitajat ihmishirviöitä. Olen nähnyt monessa paikassa.
      Lapsia en osittain sen vuoksi tee, en halua heille sellaista kärsimystä ja painajaista.
      Mitä arempi, ujompi, osamaattomampi lapsi, sen julmempia ovat.
      Sairasta. Lapsia kannattaa tehdä vain jos on varaa hoitaa ne kotona itse, niin saavat hyvän varhaislapsuuden, hoitajat vain tuhoavat.

      • ...

        Nykypäivänä on vain niin, että heikoin aines päätyy lastenhoitajiksi tai ylipäätään hoitoalalle. Sosiaaliala on sopiva mielenterveyden ongelmistä kärsiville.

      • katkera kalkki
        ... kirjoitti:

        Nykypäivänä on vain niin, että heikoin aines päätyy lastenhoitajiksi tai ylipäätään hoitoalalle. Sosiaaliala on sopiva mielenterveyden ongelmistä kärsiville.

        Tähän jos vielä lisäisit jonkinlaista tutkimustietoa asiasta.

    • todellisuudesta

      Tiedän yhden naisen, jolla on itsellä kaksi lasta ja on päiväkodissa lastenhoitajana. Ei kyllä uskoisi. Lapsiaan ei ole juurikaan viitsinyt hoitaa, lapset ovat viettäneet suurimman osan lapsuudestaan mummolassa ja mummo on heidän kasvattanut. Tämä äiti juoksee kaikki viikonloput baareissa ja kaikenmaailman kissanristiäisissä. On yh-äiti mutta elää kuin lapseton sinkku. Kivahan se on viedä lapset mummolaan ja hakea sunnuntai-iltapäivällä kotiin että lähtevät kouluun taas maanantaina kotoaan.

      Ihmettelempä vaan, että kun omien lasten hoitokin on tuota tasoa, miten muka viitsii nähdä vaivaa toisten lasten eteen? Ei varmasti jaksakaan, vaan on yksi niistä keskenään juoruavista tädeistä siellä pihan nurkalla. Toivon ettei oma lapseni joudu ainakaan hänen kaltaistensa hoidettavaksi. Perhepäivähoitoa jatkan niin pitkään kuin mahdollista ja sitten mietin muita vaihtoehtoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5694
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2713
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      56
      2409
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1113
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1074
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      28
      1019
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      907
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      803
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      791
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      783
    Aihe