Todella harvinainen oireyhtymä

nuoriaikuinen_nainen

laitetaan tämä vielä tännekkin, kun vihdoin toivon mukaan löysin oikean palstan.

Kromosomipoikkeama 9p- on yksi erittäin harvinaisista oire yhtymistä.
En tiedä muita suomalaista kenellä on tämä kromosomipoikkeama.
Kromosomipoikkeama 9p- on ruumiin rakenteisiin liittyvä oire yhtymä.

Hoikkuus seuraa kokoajan (ei siis yhtään rasvaa kehossa ulkopuoliset voi helposti luulla anorektikoksi) paino on siis n. 46 – 50kg,
Sormet käsivarret ovat pitkät ja hoikat,
jalkaterät kääntyneet ulospäin,
Korvat pienet
Korkea otsa,
Iho todella ohut (verisuonet kimmeltävät / näkyvät ulospäin)
pieni suu

Kromosomipoikkeamaan kuuluu myös monipuolinen oppimisvaikeus (tällainen ihminen tarvitsee erityistukea oppiakseen asioita peruskoulussa ja ammattikoulussa), lievä Epilepsia.

Kromosomipoikkeama 9p- ta ei, kuitenkaan vielä ole todettu sellaiseksi oireyhtymäksi, että saisi kelalta minkäänlaista vammaistukea (olen kokeillut monta kertaa jopa Jorvinkin kautta hakea tuloksetta).

Omatarina / kokemukset

Olen opiskellut koko elämäni ajan melkein pienryhmässä ensimmäisestä luokasta aina ammattikouluun asti.2007 vuonna valmistuin ensimmäisen kerran ammattikoulusta kotitalousyrittäjäksi ja se oli erityisammattikoulu, josta valmistuin.
2011 Pääsin unelmoimaani alalle (lähihoitaja), josta olisin halunnut valmistua ja erikoistua lapsiin ja nuoriin. sitä ennen yritin neljä kertaa hakea erilaisiin ammattikouluihin. Pääsin kuitenkin normaali tavoitteeseen ryhmään. Jouduin kuitenkin keskeyttämään koulutukseni monimuotoisten oppimisvaikeuksieni takia keväällä 2013. Sain kuitenkin suoritetuksi puolet. Tällä hetkellä olen työtön ja koulutukseltani kotitalousihminen.

25v nouriaikuinen nainen

0

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei sua enään tunnista

        Kun olet vanhentunut ja lihonut.
        Ikävä
        214
        7404
      2. Etsin vastaantulevista sua

        Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
        Ikävä
        44
        4749
      3. Huomenet naiselle

        Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
        Ikävä
        59
        4742
      4. Mikä kaivatussasi kolahti?

        Mikä oli erityistä?
        Ikävä
        75
        3418
      5. Kaikesta muusta

        Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
        Ikävä
        16
        2005
      6. Tekis mieli lähestyä sua

        Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
        Ikävä
        30
        1850
      7. Hyvää yötä.

        Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
        Ikävä
        31
        1809
      8. Ajatteletko koskaan

        Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
        Ikävä
        44
        1667
      9. Kyllä hävettää!

        Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
        Taivalkoski
        37
        1568
      10. Haluaisitko enemmän ?

        Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
        Ikävä
        143
        1317
      Aihe