Kauheen vaikeaa mihinkään kertoa, tehdä statusta erikseen, että nyt tilitän tässä sitten, että minä. Kaikista maailman kiinnostavista ihmisistä Minä tahdon nyt osoittaa pahoitteluni, kaikille mielensä pahottaneille. Erityisesti niille, joiden mieltä olen pahoittanut koskaan miteenkään, edes pinnasta pahalla energialla hipaissut ilman mitään aietta. Jos oiskin ollut aie pahoittaa mieltä, ja siinä onnistuin, niin toivottavasti edes pyhitti pahat hyvällä tarkoituksella. Vaikka eihän se niin mene.
En minä ketään tahtonut jättää. Tai pahempaa, hylätä. Pelata mitään pelejä, leikkiä etäistä. En mä tahtonut kenenkään silmissäni itsestäni marttyyria tehdä, että kuinka uhraudunkaan kaikkien puolesta. Minä tahdoin vaan olla yksin. En ilman ketään erityisesti, en tarkoituksella ollut erityisesti kenenkään tavoittamattomissa, tai valikoinut mitenkään kenet jättäisin auringonpaistaessa silmiin huomaamatta. En ketään lakkaa rakastamasta ja sitä tilaisuudentullen näyttämästä.
Vaikea vielä tietää haluanko enemmän pois täältä vai vaan lähteä mihintahansa muualle. Mutta yksin se ois keskeisintä. Olen niin ihanasti niitä onnekkaita, joilla on lähipiiriä ollut pyörimiseksi asti. Ja mihintahansa olenkaan mennyt olen aina ollut kiitollinen niistä kaikista lämpimistä ystävistä, jotka ovat kanssani iloja ja suruja jakaneet. Olen aina voinut soittaa jollekin. Teoriassa.
Tälläinen täydellinen sisäinen tyhjyys on kuitenkin keskustelemattomissa, kertomattomissa. Ei ole mitään. Ja kun ei ole mitään, ei se ole niin vakavaa. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt elämästä vähintään sen, että se saaadaan, ainakin me lottovoittajakansan parissa, itse valita millä sen sisäisen tyhjiön sitten täytämme. Perheellä, ihanaa. Työllä, inspiroivaa ja jos se on taloudellisesti kannattavaa, kaipa se on sitä järkevääkin. Harrastuksilla, intohimoilla. Kaikenmaailman tärkeillä elämää meissä ravitsevilla ja kokoavilla palapelinpalasilla. Se tyhjä aukko kyllä minulle tietää sitä, etten edes tiedä millä se tyhjiö pitäisi minunkaan mielestä täyttää.
Olen jokseenkin niinikään väsynyt miettimästä mitä pitäisi ja olisi järkevää elämässänsä tehdä. Ja vaan tykkäisin tehdä, kuten ansiokkaasti teenkin päivittäin ja olen joka hetki eheämpi, vaikka toki niitä vasaraniskuja sormille välillä tuleekin, niin ihan hyvin menee tää puuhailu. Ja siitähän eipä saakkaan kyllikseen.
Mut miten mun onkaan niin mahdoton vaan toteuttaa itseäni, kun hyvää tahtovaa aiettani käytetään surutta hyväksi. Kyllä, olen sen verran nyhverö, että jos minusta on iloksi, avuksi tai hyödyksi autan ketä tahansa tuttavaani, sukulaista, ystävääni kuin olisin itse pulassa. Ei minulle jää juuri muita kuin totaalinen yksin oleminen, matkailu, elämä itse. Mä menen sinne. Pois täältä netistä, enkä tahdo jättää sen kummemin hiili kuin datajälkiä itsestäni. Tahdon tulla otetuksi auringonlaskussa, täydenkuunaikaan, paratiisissa jossa meri huuhtoo hiekalle painautuneet jalanjäljet.
En minä ketään tahtonut jättää. Tai pahempaa, hylätä. Pelata mitään pelejä, leikkiä etäistä. En mä tahtonut kenenkään silmissäni itsestäni marttyyria tehdä, että kuinka uhraudunkaan kaikkien puolesta. Minä tahdoin vaan olla yksin. En ilman ketään erityisesti, en tarkoituksella ollut erityisesti kenenkään tavoittamattomissa, tai valikoinut mitenkään kenet jättäisin auringonpaistaessa silmiin huomaamatta. En ketään lakkaa rakastamasta ja sitä tilaisuudentullen näyttämästä.
Vaikea vielä tietää haluanko enemmän pois täältä vai vaan lähteä mihintahansa muualle. Mutta yksin se ois keskeisintä. Olen niin ihanasti niitä onnekkaita, joilla on lähipiiriä ollut pyörimiseksi asti. Ja mihintahansa olenkaan mennyt olen aina ollut kiitollinen niistä kaikista lämpimistä ystävistä, jotka ovat kanssani iloja ja suruja jakaneet. Olen aina voinut soittaa jollekin. Teoriassa.
Tälläinen täydellinen sisäinen tyhjyys on kuitenkin keskustelemattomissa, kertomattomissa. Ei ole mitään. Ja kun ei ole mitään, ei se ole niin vakavaa. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt elämästä vähintään sen, että se saaadaan, ainakin me lottovoittajakansan parissa, itse valita millä sen sisäisen tyhjiön sitten täytämme. Perheellä, ihanaa. Työllä, inspiroivaa ja jos se on taloudellisesti kannattavaa, kaipa se on sitä järkevääkin. Harrastuksilla, intohimoilla. Kaikenmaailman tärkeillä elämää meissä ravitsevilla ja kokoavilla palapelinpalasilla. Se tyhjä aukko kyllä minulle tietää sitä, etten edes tiedä millä se tyhjiö pitäisi minunkaan mielestä täyttää.
Olen jokseenkin niinikään väsynyt miettimästä mitä pitäisi ja olisi järkevää elämässänsä tehdä. Ja vaan tykkäisin tehdä, kuten ansiokkaasti teenkin päivittäin ja olen joka hetki eheämpi, vaikka toki niitä vasaraniskuja sormille välillä tuleekin, niin ihan hyvin menee tää puuhailu. Ja siitähän eipä saakkaan kyllikseen.
Mut miten mun onkaan niin mahdoton vaan toteuttaa itseäni, kun hyvää tahtovaa aiettani käytetään surutta hyväksi. Kyllä, olen sen verran nyhverö, että jos minusta on iloksi, avuksi tai hyödyksi autan ketä tahansa tuttavaani, sukulaista, ystävääni kuin olisin itse pulassa. Ei minulle jää juuri muita kuin totaalinen yksin oleminen, matkailu, elämä itse. Mä menen sinne. Pois täältä netistä, enkä tahdo jättää sen kummemin hiili kuin datajälkiä itsestäni. Tahdon tulla otetuksi auringonlaskussa, täydenkuunaikaan, paratiisissa jossa meri huuhtoo hiekalle painautuneet jalanjäljet.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.