Jumala on luonut maailmalle järjestyksen ja ajan. Hän asettaa myös jokaisen ihmisen elämälle rajat ja päivien määrän.
Kun Jumala antaa ihmiselle elinpäiviä, niistä hahmottuva elämänkaari on monimuotoisuudessaan rikas. Siihen sisältyy eri elämänvaiheisiin liittyviä muutoksia ja kysymyksiä, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Ihminen elää ajassa ja Jumalan luomien rajojen puitteissa.
Jumala on antanut ihmiselle sekä työn että levon. Ajan hallinta ja oikean rytmin löytäminen ovat jaksamisen kannalta tärkeitä. Työn lisäksi ihmisellä tulisi olla aikaa myös lepoon ja elämään läheisten kanssa.
Nykyihmisen ja hänen käytettävissään olevan ajan suhdetta häiritsee monesti se, että hänen tavoitteensa ovat hyvin korkealla. Jos elämänrytmi kiihtyy kiihtymistään ja aikataulut hallitsevat elämää, seurauksena saattaa olla uupumus.
Monien työmäärä on valtava, vaikka maassamme on myös niitä, jotka etsivät työtä. Useilla yhteiskunnan aloilla on siirrytty nonstop-elämään, jossa työntekijöitä tarvitaan jokaisena viikonpäivänä kaikkina vuorokauden aikoina. Usein sen lähtökohtana on jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu. Raamattussa muistutetaan, että kun ihmisellä on ruoka ja vaatteet, hänen kannattaa tyytyä siihen.
Jumalan sana kehottaa lepäämään. Luodessaan maan Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ilmoittaessaan tahtonsa hän käski pyhittää lepopäivän. Lepopäivän syvin tarkoitus on pysähtyminen Jumalan eteen. Silloin voimme levätä työstä ja hiljentyä Jumalan sanan kuuloon.
Raamatun mukaan ihmisen elämän tarkoitus on löytää pelastus Jeesuksessa Kristuksessa ajallisen elämän aikana. Kristinuskon perusajatus on Jumalan rakkaus, joka ei lopu kuolemaan, vaan kestää iankaikkisesti. Jumala lähetti Poikansa pelastamaan tämän maailman. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).
Pääkirjoitus 25.9.2013
Yhteisten asioiden hoitaminen edellyttää vastuullisuutta
Viikko sitten Suomessa vietettiin kansanvallan juhlaa. Tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Venäjän keisari Aleksanteri II antoi Suomen säädyille luvan kokoontua valtiopäiville. Nykyinen eduskunta kunnioitti tätä päätöstä hyvin perinteisin menoin järjestämällä jumalanpalveluksen Helsingin tuomiokirkossa, laskemalla seppeleet Aleksanteri II:n ja J.V. Snellmanin patsaille sekä kokoontumalla juhlaistuntoon.
Eduskuntaryhmät käyttivät istunnossa kukin oman puheenvuoronsa. Niiden sävy oli yleensä maltillinen ja rakentava. Suurimman mediahuomion sai puhuja, joka esiintyi niin sanottu sateenkaarisolmio kaulassaan. Tämä koettiin kannanotoksi sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Kiusalliseksi tilanteen teki se, että eduskuntaryhmät olivat puhemiehen johdolla sopineet, että puheissa pidättäydyttäisiin jyrkistä kannanotoista. Kiusallista oli sekin, että juhlaistunnon puhetta kuunteli joukko Venäjän duuman jäseniä. Heidän kotimaassaan ajatellaan avioliitosta hyvin perinteisellä tavalla, kuten Suomessakin suuri osa kansalaisista ajattelee.
Tämänkaltaiset irtiotot ovat nykyään tavallisia. Ne ovat osa arvokasta kansanvaltaa. Suomessa on mielipiteen vapaus. Sekin kuuluu demokratiaan. Irtiotoissa on se huono puoli, että niissä yksittäinen henkilö ottaa räväkästi kantaa ja pääsee kyllä esille, mutta asioiden kokonaisuus ja pääasia jäävät taka-alalle. Nytkin kansanvallan arvokas juhla peittyi yhden solmion taakse.
Irtiotot ovat yksi esimerkki tälle ajalle ominaisesta yksilökeskeisyydestä ja vapauden väärästä ihannoinnista. Kaikki eivät halua sitoutua. Ei haluta sitoutua pysyviin ihmissuhteisiin, avioliittoon, ei aatteisiin, ei kirkkoon, ei uskoon. Joillakin on tapana moittia julkisesti omaa taustaansa, uskonnollista tai poliittista. Se on yksi tapa saada julkisuutta. Kun yksi lyö, kaikki kärsivät. Kun yhtä lyödään, siitäkin kaikki kärsivät. Kun yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii. Vastuullisempaa olisi korjata epäkohtia sisältäpäin rakentaen ja maltillisesti.
Jumalan edessä jokainen ihminen on yksin. Vaikka Jumalan valtakunnan asuminen on yhteisöllistä, jokainen sen jäsen on vastuussa Jumalalle omasta elämästään. Jokainen käy henkilökohtaista kilvoitusta elämänmatkallaan. Ympärillämme on voimia, jotka haluaisivat riistää kalliin uskon lahjan. Jumalan lapsi ei kilvoittele omin voimin, vaan Jumalan Hengen vaikutuksesta. Ajassamme kuuluu yhä ylösnousseen Kristuksen kehotus: ”Pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi” (Ilm. 3:11).
Kun Jumala antaa ihmiselle elinpäiviä, niistä hahmottuva elämänkaari on monimuotoisuudessaan rikas. Siihen sisältyy eri elämänvaiheisiin liittyviä muutoksia ja kysymyksiä, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä. Ihminen elää ajassa ja Jumalan luomien rajojen puitteissa.
Jumala on antanut ihmiselle sekä työn että levon. Ajan hallinta ja oikean rytmin löytäminen ovat jaksamisen kannalta tärkeitä. Työn lisäksi ihmisellä tulisi olla aikaa myös lepoon ja elämään läheisten kanssa.
Nykyihmisen ja hänen käytettävissään olevan ajan suhdetta häiritsee monesti se, että hänen tavoitteensa ovat hyvin korkealla. Jos elämänrytmi kiihtyy kiihtymistään ja aikataulut hallitsevat elämää, seurauksena saattaa olla uupumus.
Monien työmäärä on valtava, vaikka maassamme on myös niitä, jotka etsivät työtä. Useilla yhteiskunnan aloilla on siirrytty nonstop-elämään, jossa työntekijöitä tarvitaan jokaisena viikonpäivänä kaikkina vuorokauden aikoina. Usein sen lähtökohtana on jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu. Raamattussa muistutetaan, että kun ihmisellä on ruoka ja vaatteet, hänen kannattaa tyytyä siihen.
Jumalan sana kehottaa lepäämään. Luodessaan maan Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ilmoittaessaan tahtonsa hän käski pyhittää lepopäivän. Lepopäivän syvin tarkoitus on pysähtyminen Jumalan eteen. Silloin voimme levätä työstä ja hiljentyä Jumalan sanan kuuloon.
Raamatun mukaan ihmisen elämän tarkoitus on löytää pelastus Jeesuksessa Kristuksessa ajallisen elämän aikana. Kristinuskon perusajatus on Jumalan rakkaus, joka ei lopu kuolemaan, vaan kestää iankaikkisesti. Jumala lähetti Poikansa pelastamaan tämän maailman. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).
Pääkirjoitus 25.9.2013
Yhteisten asioiden hoitaminen edellyttää vastuullisuutta
Viikko sitten Suomessa vietettiin kansanvallan juhlaa. Tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Venäjän keisari Aleksanteri II antoi Suomen säädyille luvan kokoontua valtiopäiville. Nykyinen eduskunta kunnioitti tätä päätöstä hyvin perinteisin menoin järjestämällä jumalanpalveluksen Helsingin tuomiokirkossa, laskemalla seppeleet Aleksanteri II:n ja J.V. Snellmanin patsaille sekä kokoontumalla juhlaistuntoon.
Eduskuntaryhmät käyttivät istunnossa kukin oman puheenvuoronsa. Niiden sävy oli yleensä maltillinen ja rakentava. Suurimman mediahuomion sai puhuja, joka esiintyi niin sanottu sateenkaarisolmio kaulassaan. Tämä koettiin kannanotoksi sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Kiusalliseksi tilanteen teki se, että eduskuntaryhmät olivat puhemiehen johdolla sopineet, että puheissa pidättäydyttäisiin jyrkistä kannanotoista. Kiusallista oli sekin, että juhlaistunnon puhetta kuunteli joukko Venäjän duuman jäseniä. Heidän kotimaassaan ajatellaan avioliitosta hyvin perinteisellä tavalla, kuten Suomessakin suuri osa kansalaisista ajattelee.
Tämänkaltaiset irtiotot ovat nykyään tavallisia. Ne ovat osa arvokasta kansanvaltaa. Suomessa on mielipiteen vapaus. Sekin kuuluu demokratiaan. Irtiotoissa on se huono puoli, että niissä yksittäinen henkilö ottaa räväkästi kantaa ja pääsee kyllä esille, mutta asioiden kokonaisuus ja pääasia jäävät taka-alalle. Nytkin kansanvallan arvokas juhla peittyi yhden solmion taakse.
Irtiotot ovat yksi esimerkki tälle ajalle ominaisesta yksilökeskeisyydestä ja vapauden väärästä ihannoinnista. Kaikki eivät halua sitoutua. Ei haluta sitoutua pysyviin ihmissuhteisiin, avioliittoon, ei aatteisiin, ei kirkkoon, ei uskoon. Joillakin on tapana moittia julkisesti omaa taustaansa, uskonnollista tai poliittista. Se on yksi tapa saada julkisuutta. Kun yksi lyö, kaikki kärsivät. Kun yhtä lyödään, siitäkin kaikki kärsivät. Kun yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii. Vastuullisempaa olisi korjata epäkohtia sisältäpäin rakentaen ja maltillisesti.
Jumalan edessä jokainen ihminen on yksin. Vaikka Jumalan valtakunnan asuminen on yhteisöllistä, jokainen sen jäsen on vastuussa Jumalalle omasta elämästään. Jokainen käy henkilökohtaista kilvoitusta elämänmatkallaan. Ympärillämme on voimia, jotka haluaisivat riistää kalliin uskon lahjan. Jumalan lapsi ei kilvoittele omin voimin, vaan Jumalan Hengen vaikutuksesta. Ajassamme kuuluu yhä ylösnousseen Kristuksen kehotus: ”Pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi” (Ilm. 3:11).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Missään ei Raamatussa kerrota sitä, että valtio ottaa johtajan roolin seurakuntiin nähden.
Seurakuntia tulee johtaa vanhemmisto, joka ei toteudu yhdessäkään luterilaisessa seurakunnassa Suomessa, he siis toimivat Raamatun vastaisesti.
Todellinen kristitty seurakunta ei edes pohdi Raamatun selvää sanomaa, avioliiton pyhyydestä naisen ja miehen välillä.
Kiristinusko ei ole kansanvaltaa, kuten alussa kirjoitit, vaan Jeesuksen täydellistä valtaa. Eduskunnalla ei siihen ole sijaa.
Tähän sopii päivän sana; Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
Heillä on sitä kansanvaltaa?
>>Jumalan edessä jokainen ihminen on yksin. ** Ei ole, yksikään ihminen ei mene sinne yksin, vaan siinä ollaan Jeesuksen takana. Jeesus päästää sisään sen joka muistaa kunnioittaa Häntä. Matt 10;32,33; "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
>>>Vaikka Jumalan valtakunnan asuminen on yhteisöllistä, jokainen sen jäsen on vastuussa Jumalalle omasta elämästään. ** Mitäh? Onko Jumalan Valtakunta jo tullut?
Siinä ihmiset ovat henkiruumiissa ja siellä ei ole tauteja, ei naida (kuten te lapsianne), eikä vahoja muisteta?
Ihanaa, näytätkö missä se on. Hallelujaa???
Toisaalta voit olla juuri niitä, jotka valehtelee; Matt 24;23,24
Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko.
Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan.
Taitaa olla, että olet juuri tuo, josta Jeesus varottaa?
Pave kirjoittaa myös Thessalonikiin; Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät
Tarkistatko hieman kantaasi, lue 2 Tim;4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.
Naurattaa tuo Filadelfian seurakunnalle annettu ”kruunu” varoitus, tajuatko, se on osaltasi täyttä sekularismia.
Lue muutakin kun yksi jae.
Olipa VL satuja.
Kes.
Voitko helluntalainen mulkoilla joko sivusta, tai siirtyä kokonaan helluntalaisten tai muiden huitojien palstalle. Antisi on tasan nolla tai miinus yksi uskovaiselle ihmiselle!
Ymmärtänet?
Uskovalle, ethän niihin isteäsi lue, ja se todella on nolla, johon teillä on vaikea lisätä.