Tämän palstan positiivisin viesti selailun jälkeen on se että joku kertoo eroavansa sovussa puolisostaan ja hoitavansa yhdessä lapset. Siis joku tekee sovussa jotakin vau. Joskus tuntuu että me täällä olevat olemma aika riitaisia ihmisiä.
Täällä tulee
ristiriitainen olo
2101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis tähän palattiin ,epäilemättä ja odotusten mukainen.
Tuskin kukaan ex puolisoaan vihaa oli nainen tai mies,Jutut jotka tulevat täällä esille ovat aina omasta näkökulmasta. Eriasia on, haluaako´kukaan puhua totuutta.
Ei siis ole mitään sovinistista taikka feminististä näkökulmaa , voidaanko tälläisella palstalla asioista kertoa niistä, koska toinen ei ole varmuudella esittämässä omaa käsitystään asioista.
Ainoastaan tieto siitä kenelle oma ex puoliso on asioitaan kertonut, voi muuttaa tilannetta.On väärin puhua niistä täällä koska kukaan ei "tiedä"mitä tosiasiassa on elämän varrella tapahtunut .Se ei selviä täällä eikä tuolla irl koska aina pyritään asiat kertomaan itselle sopivalla tavalla.
En ole kumpaakaa viestiä kirjoittanut
Ei tarvi
Ja olen sanonut etten ole vihainen
Kaikki ei mene niinkuin elokuvissa
Mutta olen irl sanonut että uskon ja toivon että asiat alkaa sujuun
En tiedä miten
Ja alkaako