Ajonopeus

Jokohan pian saataisiin useampiakin peltipoliiseja tuonne uuden Pekkalan sillan vaiheille? On sen verran reippaita nuo ajonopeudet. Se kiire vähenee kivasti, kun iskee täsmäiskun kukkarolle.
74682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Ihan asiallista olisi.
Ja niille jotka ajattelee ja valittaa että taas kansaa "holhotaan" ja kytätään niin sanoisin että itse saatatte sen ajelemalla ei liikennesääntöjen mukaan.

Noudattakaa lakia niin vähemmän sitä teidän sanomaa kyttäämistä!

Äänestä

Jospa se muiden vauhti ei tuntuisi niin kovalta jos uskaltaisit itse ajaa enemmän kuin 60 km/h ja osaisit käyttää kiihdytyskaistaa.

Äänestä
  • Nynnyjä ovat kaikki ylinopeutta ajavat! Ei voi olla tyhmempää kuin ajaa omilla säännöillä! Oikeasti kenelläkään ei ole minnekään kiire vaan kyseessä on pelkkä pätemisentarve. Kunhan ikää ja ajokilometrejä tulee tarpeeksi niin osaa sovittaa ajonopeutensa sääntöjen mukaiseksi.

    Äänestä

Minä en kaupunkissa aja koskaan kuin 40 kilometriä tunnissa ja hyvin olen aina kerinnyt.
Tehkää te muutkin kuten minä.

Äänestä

Sinäkö olet se tientukko joka aamu ja vedät perässäsi jumalatonta letkaa.
HÄPEÄ aiheuttamaasi mielipahaa kanssaihmisissä, jotka tekee ajamista työkseen.

Äänestä
  • Ja sinäkö olet se paras kuski siellä kun ihan työksesi ajelet?
    Jos työksesi niin pitää niitä rajoituksia ja lakia noudattaa sinunkin, eikö?
    vai luuletko ettei ne koske sinua?

    Minäkin ajelen rajoitusten mukaan tukkona tai ei ja jos joku ohittaa niin hän on se joka rikkoo lakia, en minä.
    Vai oletko eri mieltä?

    Äänestä

Minullen on sanottu jotta minä en ruhkaa tie se on ne muut siellä minun perässä. ja se on varmasti totta kun minä en oikein millonkaa ruuhkia nää. Se tuo 40 on virallinen kaupuntinopeus jos ei merkitty jotta 30. Jos on niin en aja 40 vaan 30 ja sillonnii kerkijää hyvin kun lähtöö aikannaan.

Äänestä

Niimpä samaa mieltä oon aloittajan kans.. Jos ajat 85 mittarissa joka on tolla kotterolla aika tarkkaan 80 oikeeta nopeutta niin surutta painetaan ohi vasenta kaistaa.. Sais poliisit nopeesti kuukauden "sakkokiintiön" täyteen jos pari pv tutkaisivat... Noi ns. ammattiautoilijat vois pistää vähäks aikaa takas autokoulun penkille:D

Äänestä

Taidat olla se joka aamuinen rampin tukko pekkalan sillalla tulet sieltä rampista hurjat 60km/h ja sitten mulkoilet pahasti kun takana tulijat välkyttelevät pitkiä valoja ja soittavat torvea sinulle, kun et älyä rampissa kiihdyttää 80km/h rajoitusalueella tavoitenopeuteen. Täällä itket sitten kun ihmiset ajavat tientukosta ohi.

Äänestä

Ketä se haittaa jos noin hyvällä tiellä vähän kovempaa latelee menemään..kyllä virkavaltakin sen tajuaa, eikä sakkorysiä tommoisille pätkille laita. Alinopeutta ajajat ne enemmän vaarallisia tilanteita aiheuttaa, kuin hiukan "raskaammalla" kaasujalalla ajelevat. :) :) :) :) ps. näitä ylinopeuksia ei olis niin paljoa, jos ihmiset osais ajaa tasaista nopeutta, eikä seilata 60 ja 80 välillä...näitä ohitellessa vauhtia löytyy yleensä myös tästä tukkoilijasta:):)

Äänestä
  • Tuolla ajatusmallilla ei mitään rajoituksia tarvitsisi ollakaan kun ajellaan miten halutaan.

    ONNEKSI ON RAJOITUKSET JA POLIISIKIN SAKOTTAA JA VALVOO!

    Edes joskus saa nuo hurjastelijat maksamaan siitä että kaasujalka on raskas. JES!

    Äänestä

Mitä se muita rassaa jos joku ajaa vasenta kaistaa nopeammin? Ei se aiheuta muille vaaraa. Ei siellä ole vastaantulijoita, eikä sieltä kiilata muiden väliin. Keskittykää siihen omaan nynnyttämiseenne vaan! Peltipoliisit on rahan tuhlausta, koska niiden kohdalla vain löysätään kaasua.

Äänestä
  • Niin hankkikaa elämä.
    Ketä se haittaa jos siinä oikealla kaistalla ajaa kuski nopeusrajoitusten mukaan.
    Voihan siitä ohi mennä vasemmalta.
    Kyse pekkalansillasta.

    Mitä on nynnyttäminen?

    Löysätään kaasua ja sit kaahataan taas kun ei valvontaa, mutta sehän on hieman niin kuin tarkoituskin että se kaasujalka nousee edes hetkeksi.
    Noooo teille hienosti autioleville ei sit mikään passaa, pitäis päästä ajelemaan/tekemään niin kuin itse haluatte, olette itsekkäitä ettekä osaa ottaa muita huomioon.

    Äänestä

  • rajoitusten mukaan kirjoitti:

    Niin hankkikaa elämä.

    Vanha auto vai ruma eukko? Vai molemmat?

    Äänestä

  • mikä risoo? kirjoitti:

    Vanha auto vai ruma eukko? Vai molemmat?

    Eipä oo kumpaakaan.
    Auto on kondiksessa ja eukkoa en tosiaankaan kaipaa.

    Äänestä

  • kujhygtrf kirjoitti:

    Eipä oo kumpaakaan.
    Auto on kondiksessa ja eukkoa en tosiaankaan kaipaa.

    saisitkaan.

    Äänestä

  • ja tuskin... kirjoitti:

    saisitkaan.

    Niinhän sitä luulis vaikkakin en sitä eukkoo haluakaan tai tarvitse.
    Mulla on hyvä auto (parempi kuin sulla) ja nainen kun olen ja hetero niin eukkoja en katsele.
    Elämä mallillaan.
    Mutta miten tää eukko ja auto liittyy tuohon aloittajan kirjoitukseen, eikös olla kuitenkin siitä keskustelemassa?
    Vai haluatko keskustella eukoista ym. sitten uusi aihe palstalle niin ehkä joku vastaa sulle........taiiiiii en usko. ;DD

    Oli niin akkamainen kirjoitus liikenteestä.

    Äänestä

  • jo ihmettelinkin kirjoitti:

    Oli niin akkamainen kirjoitus liikenteestä.

    Vastaan vielä yhden kerran ja sit saat mennä.
    Ensin kyselit että " kumpi risoo Vanha auto vai ruma eukko? Vai molemmat?"
    sitten kun saitkin selville että olen nainen niin vaihdoit "haukkumisen" suuntaa.
    Osaatko yleensäkään päättää mitä mieltä olet?
    Ja jos liikenteessä olet samanlainen niin en ihmettele jos aina tökkii se ajaminen toisten seurassa. ;DD

    Nimimerkki akka tai ei ;)

    Taitaa sinulta se akka puuttua kokonaan vai onko niin et olet tossun alla ja täällä pitää päteä?
    Piste!

    Äänestä

  • jo ihmettelinkin kirjoitti:

    Oli niin akkamainen kirjoitus liikenteestä.

    Mitäs akkamaista tuossa kirjoituksessa oli?

    Äänestä

Kyllä se tuo Pekkalan silta on yksi Joensuun ottavampia mäkiä, kun henkilöautotkin hyytyy 80km/h -> 60km/h. Ainakin kun ajetaan prismaa kohti.

Äänestä

No. Ajatelkkee positiivisest, ku tulloo tuo ajoneevvo kiloomeetri perustteene verotus. Joka aatto laitetta vehe joka kahtelloo minnekkä mänet, mite piitkä matka ajat, varmmaannii kuink kovvoo mänet ja ookko maksanna parkkimaksu. Sitt alakkaa kaikill, kuuliaissuuve aikk. Ee tarvvii kenenkkää marmattoo yll noppeuksist. Varmmaannii liikennepolliisittii jiäp työttömix. Voijjaa nehhii hommat viä vaikk Intiijaan. Meinaa nuo sako lähetykset.

Äänestä
  • Ajan työkseni aikatauluineen.
    Liikenteen sujuvuus on tärkeää ettei aikataulut petä.
    Ymmärrän niitä jotka ajavat 5-10km alle suurimman sallitun nopeuden, heillä kun ei ole kiire yhtään minnekään. Eläkelläisiä ja työttömiä?

    Kilpailukyvyn kannalta liikenteen sujuvuus on yksi tärkeä asia. Pekkalan silta taitaa olla sellaisia paikkoja jotka eivät ole erityisen vaarallisia jalankulkijoille jne. Kaksi kaistaa antaa mahdollisuuden korkeimpiin nopeuksiin, hitaat oikealle puolen kiitos.

    Maailman metropoleissa ajetaan 100km kaupungin ohitusteillä, Suomessa vain 80km/h joka on aika hidas nopeus nykyautoille. 1980-luvulla oli samat nopeudet , autojen tekniikka oli paljon huonompaa.

    Äänestä

  • Sujuvuutta kirjoitti:

    Ajan työkseni aikatauluineen.

    Miksi pitäisi mielestäsi kaupungin ohitustiellä saada ajaa 100km/h?
    Mihin teillä on kiire?

    Äänestä

Mikään ei ole niin mukavaa, kuin aiheuttaa kiusaa muille autoilijoille ruuhkassa ajelemalla alinopeutta. KYlä on mukava olla lainkuuliainen ja ottaa varmanpäälle, nopushan on sovitettava tien näkyvän osan ja muiden osatekijöiden mukaan mm. muu likenne jne. se rajoitus on vaan maksiminopeusarvo ko. tieosuudelle.

Köyhillä kiire, lähtekää aikaisemmin liikkeelle niin ei tarvii ylinopeutta päästellä.
Minä kyllä junnaan edessä ja vedän letkaa. Rajoitus on rajoitus ja joskus sekin liikaa.

Mitä lähemmäs tullaan puskuriin hiillostamaan, sitä enemmän otetaan vauhtia pois, jos turvaväli kunnossa, niin voin ajaa rajoituksen mukaan.

Äänestä
  • Siinäpähän teet kiusaa muille autoilijoille ajelemalla alinopeutta. Nimittäin silloin syyllistyt rikkomalla seuraavia lakipykäliä näitä poliisi soveltaa kohdallasi sitten TTL 3§

    Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

    Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

    Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.

    JA

    24§

    Liikennettä estävän tai haittaavan ajon kielto

    Liikennettä ei saa estää tai haitata ajamalla aiheettoman hitaasti tai tarpeettomasti äkkiä jarruttamalla.

    Että siihen malliin vaan törtteile tiellä nimittäin joko kerta se ole sinä joka tien tukkona pyörit niin saat sakot siitä liikenteen häiritsemisestä.

    Äänestä

  • tientukoille sakot kirjoitti:

    Siinäpähän teet kiusaa muille autoilijoille ajelemalla alinopeutta. Nimittäin silloin syyllistyt rikkomalla seuraavia lakipykäliä näitä poliisi soveltaa kohdallasi sitten TTL 3§

    Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet

    Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

    Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.

    JA

    24§

    Liikennettä estävän tai haittaavan ajon kielto

    Liikennettä ei saa estää tai haitata ajamalla aiheettoman hitaasti tai tarpeettomasti äkkiä jarruttamalla.

    Että siihen malliin vaan törtteile tiellä nimittäin joko kerta se ole sinä joka tien tukkona pyörit niin saat sakot siitä liikenteen häiritsemisestä.

    Mutta kuka sen todistaa ajatko tarpeettomasti liian hitaasti.
    Jokainen ajaa kykyjensä mukaan ja mieluummin hitaasti kuin kaahaten.

    Oletko koskaan lukenut uutista jossa on mainittu että kuljettaja ajoi kolarin kun ajoi liian hitaasti?

    Äänestä

Jep :D hahaa...hajoa ruuhkajonoon, kukaan ei voi todistaa, että teet tahallasi kiusaa ajamalla vähän hitaammin....köyhillä kiire vaan muahhaahaa!!

Äänestä

Juu, näyttää noita työmatkalaisia vittuvan kun ammattiautoilijat tekee samaa.. Ohi on pakko päästä vaikka ei oo tilaa... Kyllä elämä on ihanaa, kun ei tarvitse kiiruhtaa!!!

Äänestä

Akat ja nhienot autot ärsyttää! T. Rantakylän runkkari

Äänestä
  • kun ittelläs ei oo kumpaakaan..

    Äänestä

  • ujhygtfred kirjoitti:

    kun ittelläs ei oo kumpaakaan..

    Sovitaan niin että kaikki alkaa työttömiksi tai eläkelläisiksi niin ei voi ajaa vaikka 60 km/h silloin kun autoa tarvitsee käyttää.
    Maa pysähtyy mutta ei sillä ole väliä. Onhan seinässä automaatti ja KELA maksaa etuuksia.

    Äänestä

  • Taidat olla noita naisia pelkäävä mies?

    Äänestä

Pahimpia autoilijoita ovat juuri nämä, jotka noudattavat nopeusrajoituksia. Ja niille, jotka kirjoitus sai vihan valtaan: TÄMÄ ON PROVO!

Äänestä
  • Niin juuri, eihän lakia pidä noudattaa....missään....eletään kuin pellossa... ;D

    Äänestä

Korkealentoista on keskustelu ;)

Minusta on oikein mukavaa, kun joku on miettinyt minun puolesta sopivat ajonopeudet. Niitä vaan noudattelen ja matka soljuu mukavasti.

Olen tarkistanut autoni todellisen nopeuden ja ajelen hieman yli ( n 4 km/h) sallitun.

Joensuun ohitustien ongelmat ovat ylinopeus sekä paikan ottaminen rampilta tultaessa. Ja osittain nuo ongelmat ruokkivat toisiaan. Paikan ottaminen hankaloituu, jos tulija ei saavuta ohitustiellä vallitsevaa nopeutta. Siitäpä aiheutuu vaarallisia tilanteita sekä ohitustiellä että takana ajaville. Toisaalta...sekaan ei meinaa mahtua sallitullakaan nopeudella, jos kohdalle sattuu ylinopeutta ajava.

Peltipoliisien sijoituspaikoiksi ehdottaisin kohtia ennen ramppeja. Ylinopeudet vähenisivät ja rampilta tuleminen helpottuisi.

100 km/h vaatisi ehkä pidemmät kiihdytyskaistat. Reaktioajat nykyisillä rampeilla lyhenisivät ja aiheuttaisivat vaaratilanteita. Ja mitä ihmettä ihmiset tekisivät sillä muutaman sekunnin ylimääräisellä ajalla siellä määränpäässään? Voe voe!

Ja onhan ajotyyli silloilla parantunutkin. UUdet asiat vaativat opettelua ;)

Äänestä

Kysymys: Kiihdytät kiihdytyskaistallasi ajonopeutesi 80 km/h:ssa ja aikomuksenasi on tietenkin siirtyä pääväylälle. Pääväylällä ajetaan kuitenkin turvavälit minimissään tappituntumalla samaista 80 km/h:ssa.
Puolitanko (tai itse asiassa vähennänkö turvavälin puoltakin pienempään) survomalla välinne vai miten minun kuuluisi tehdä? Sinne vasemmallehan ei pääväylällä mielestänne saa siirtyä...

Äänestä
  • voi se turvaväli hetkelliseti olla pienempi.

    Äänestä

  • sekaan vaan kirjoitti:

    voi se turvaväli hetkelliseti olla pienempi.

    Esitin kysymyksen, mutta sitä miinustettiin, miksi? Oliko kysymyksessä jotakin vikaa?

    Jatkokysymys: Olin em. tapauksessa tuomassa kesämökiltä tavaroita ja minulla oli peräkärrikin vedettävänä, josta roikkui vielä kärrin yli lautojakin. Pituutta ajoneuvoletkallani oli siis useita metrejä. Samalla keinoin sekaan vain, kuten ihan kannasani oleva autoparikin teki? Kuka olisi kolaritapauksessa maksanut? Hiukan pelottaa tuollainen "sekaan-vain" ajattelu, kun en saa autoani pysähtymään, JOS PÄÄVÄYLÄLLE EI MAHDU ja vauhtini on tuo 80 km/h...

    Äänestä

Ainahan liikenteen sekaan mahtuu näitä kuolemattomia, jotka pitävät nopeusrajoituksia vain suosituksina ja paahtavat menemään ihan niitä omia nopeuksiaan. Eivät vain osaa ajatella, että muunkin tasoisia ajajia ja ajoneuvoja on liikenteessä ja että joillekin on tärkeää se perille pääsy, ei suinkaan matkan aikana koetut g-voimat ja "räikkös-fiilinki".

Äänestä

Ja onhan pääväylällä ajelijan annettava sitä tilaa rampilta tulijalle. Sehän se ongelma myös on, ettei eteen laskettaisi vaan sinne "minun" taakse ehkä.

Tilanteiden mukaan ajellen...välillä joutuu hiljentelemään reilusti ja välillä tilapäisesti ajamaan yli rajoitusten...toiset huomioiden, että kaikki pääsevät turvallisesti määränpäähänsä.

Äänestä
  • Joskus vaan näitä "ei-mun-eteeni" -autoilijoita voi sattua kaksi tai kolmekin peräkkäin ja silloin saattaa rytistä.

    Äänestä

  • Itseasiassa ei ole, laki ei velvoita mitenkään, vaan rampilta tulijan väistettävä. Toki todellisuudessa kyllä sitä teiden ritarit väistää ja antaa tilaa kohteliaasti. Vaan jos tiukkana ollaan niin ei tarvii tiloja antaa ja jotkut tämän tietää ja tekevät tahallaan kiusaa lainmukaan.

    Äänestä

  • niin ku noinkii kirjoitti:

    Itseasiassa ei ole, laki ei velvoita mitenkään, vaan rampilta tulijan väistettävä. Toki todellisuudessa kyllä sitä teiden ritarit väistää ja antaa tilaa kohteliaasti. Vaan jos tiukkana ollaan niin ei tarvii tiloja antaa ja jotkut tämän tietää ja tekevät tahallaan kiusaa lainmukaan.

    savolainen liikennekultuuri on hengen vaarallista...

    Äänestä

  • "...pääväylällä ajelijan annettava sitä tilaa rampilta tulijalle..."

    Miten? Kiihdyttämällä ylinopeuteen vai jarruttamalla. Entäs, jos jarruttajan takana olisitkin sinä itse kärkkymässä ja sinun takanasi vielä lisää puskurissa kärkkyjiä? Sille vasemmalle kaistallehan ei kuulemma saisi siirtyä.
    Mitä virkaa lienee sitten sillä kolmiolla, joka on kiihdytyskaistan päässä? Ja pelaakohan normaali kolmioristeyskin samalla periaatteella: sekaan vain, pääväylää ajavan on annettava tietä, vai se kiihdytyskaistako kumoaa koko kolmion?

    "...se turvaväli hetkelliseti olla pienempi..."
    Eli hetkittäin voi aiheuttaa vaaratilanteita? Hetkessähän ne kolaritkin tulevat.

    Äänestä

  • mites lienee? kirjoitti:

    "...pääväylällä ajelijan annettava sitä tilaa rampilta tulijalle..."

    Miten? Kiihdyttämällä ylinopeuteen vai jarruttamalla. Entäs, jos jarruttajan takana olisitkin sinä itse kärkkymässä ja sinun takanasi vielä lisää puskurissa kärkkyjiä? Sille vasemmalle kaistallehan ei kuulemma saisi siirtyä.
    Mitä virkaa lienee sitten sillä kolmiolla, joka on kiihdytyskaistan päässä? Ja pelaakohan normaali kolmioristeyskin samalla periaatteella: sekaan vain, pääväylää ajavan on annettava tietä, vai se kiihdytyskaistako kumoaa koko kolmion?

    "...se turvaväli hetkelliseti olla pienempi..."
    Eli hetkittäin voi aiheuttaa vaaratilanteita? Hetkessähän ne kolaritkin tulevat.

    Heh heh, kyllä nyt kannattaa jättää jo se auto kotiin ja lähteä matkaan vaikka hevosella.

    Asuin vuosia sellaisessa kaupungissa jossa asui yli 5 miljoonaa asukasta. Ajokulttuuri Suomessa on uskomattoman hyvä. Suurkaupungeissa ajetaan todella kovaa turvavälin ollessa vain pari autonmittaa.
    Miksi valitatte, onhan Suomessa tilaa sekä aikaa ajaa ihan eri tavalla.

    KYllä itselläni o n aikaa odottaa kiihdytyskaistalla kunnes pääväylälle tulee tilaa hitaalle autolleni. Ihan jokainen päivä pääsen töihin. eikä mielestäni ole ilmentynyt ongelmia puoleen tai toiseen.

    Äänestä

  • niin ku noinkii kirjoitti:

    Itseasiassa ei ole, laki ei velvoita mitenkään, vaan rampilta tulijan väistettävä. Toki todellisuudessa kyllä sitä teiden ritarit väistää ja antaa tilaa kohteliaasti. Vaan jos tiukkana ollaan niin ei tarvii tiloja antaa ja jotkut tämän tietää ja tekevät tahallaan kiusaa lainmukaan.

    Itseasiassa olen kiinnittänyt huomiota että rampista tulevat puusilmät eivät edes katso tuleeko ohitustiellä rinnalla autoa vaan vaihtavat kaistaa vaikka suoraan kylkeen, muutaman kerran on näitä puusilmä kuskeja ollut jotka eivät huomioi sokeaa kulmaa että siinä rinnalla voi olla auto tulossa jota ei nää peilistä edes. Muutaman kerran ollut läheltä piti tilanne :) olen soittanut torvea ja väläyttänyt valoja ja sen jälkeen ajanut näistä puusilmä kuskeista ohi keskisormi pystyssä. Ilmeisesti rampista tulevat puusilmät eivät tajua että ovat väistämisvelvollisiakin kaiken muun hyvä lisäksi. Myös rampista kiihdyttäminen on ihmisille vaikeaa, ihmettelen että mikä siinä voi olla niin vaikeaa vaan ohitustielle toivottomimmat kiihdyttävät rampista hurmat 60km/h, itse saan näistä rampeista kelattua jo 60-70km/h vauhtia melkein 30 000kg painavalla kuorma-autolla, että näin

    Äänestä

  • läheltä piti kirjoitti:

    Samaa mieltä, miten voi olla vaikea ennakoida omaa vauhtiaan rampilta tullessa.
    Aika hyvin näkee ennakolta millainen letka on tulossa, ehtiikö ennen letkaa vai himmaako hieman ja jättäytyy taakse. Yks idiootti volvo kuski tuli rampilta Lehmon kohdalla varmaan 140km. että ehti mun ja toisen auton väliin. Mun takana ei ollut ketään.
    Joutui jarruttamaan oikein h..., ettei ajanut toisen p...

    Äänestä

  • vali vali kirjoitti:

    Heh heh, kyllä nyt kannattaa jättää jo se auto kotiin ja lähteä matkaan vaikka hevosella.

    Asuin vuosia sellaisessa kaupungissa jossa asui yli 5 miljoonaa asukasta. Ajokulttuuri Suomessa on uskomattoman hyvä. Suurkaupungeissa ajetaan todella kovaa turvavälin ollessa vain pari autonmittaa.
    Miksi valitatte, onhan Suomessa tilaa sekä aikaa ajaa ihan eri tavalla.

    KYllä itselläni o n aikaa odottaa kiihdytyskaistalla kunnes pääväylälle tulee tilaa hitaalle autolleni. Ihan jokainen päivä pääsen töihin. eikä mielestäni ole ilmentynyt ongelmia puoleen tai toiseen.

    oikeasti kiihdytyskaistalle???
    taidat olla niitä autoilijoita jolla ei koskaan ole mitään vaikeuksia liikenteessä, mutta takana on tapahtumia...
    tuleeko monta perään ajoa vuositasolla?

    Äänestä

Viestiketjua lukiessa tulee mieleen että pitäisiköhän kaikki autoilijat tai ainakin tänne kirjoittelijat määrätä uudelleen autokouluun?
Ei näy kaikille olevan nuo liikennesäännöt selvillä ja tuo uho olis kitkettävä pois, se ei kuulu liikenteeseen ollenkaan.

Äänestä
  • Jospa kertoisit pääpiirteittäin täällä peräänkuulutettuja liikennesääntöjä, ettei tarvitse lähteä autokouluun.

    Äänestä

  • kortiton. kirjoitti:

    Jospa kertoisit pääpiirteittäin täällä peräänkuulutettuja liikennesääntöjä, ettei tarvitse lähteä autokouluun.

    Mee kuule autokouluun jos et osaa, en pidä täällä autokoulua.

    Äänestä

  • oioioioioiooioi kirjoitti:

    Mee kuule autokouluun jos et osaa, en pidä täällä autokoulua.

    Mut jonkinlaista älämölöä tuntuu löytyvän.

    Äänestä

  • Älämölö-oppinut? kirjoitti:

    Mut jonkinlaista älämölöä tuntuu löytyvän.

    Niinhän tuota tuntuu löytyvän.. ;DD

    Äänestä

  • kortiton. kirjoitti:

    Jospa kertoisit pääpiirteittäin täällä peräänkuulutettuja liikennesääntöjä, ettei tarvitse lähteä autokouluun.

    Jos kerta olet kortiton niin kannattaa mennä autokouluun, ei se täällä oppimalla se kortti tule. Vois sanoa et päinvastoin, opit huonoksi kuskiksi.

    Äänestä

Taitaa olla joku köyhä, jonka opetti isi ajamaan paskalla ritsalla.

Äänestä
  • Tuntuupa melkoisen... "nuorekkaalta" tuo kirjoitustyylisi. Oletko koululainen?

    Äänestä

  • Minäkin ihmettelen kirjoitti:

    Tuntuupa melkoisen... "nuorekkaalta" tuo kirjoitustyylisi. Oletko koululainen?

    Sinulla jäänyt koulut käymättä, kun oikeinkirjoitus ei oikein onnistu? :-)

    Äänestä

  • ihmettelenköyhiä kirjoitti:

    Sinulla jäänyt koulut käymättä, kun oikeinkirjoitus ei oikein onnistu? :-)

    Ja virhe oli missä...?

    Äänestä

  • Miten köyhyys tähän asiaan liittyy?

    Äänestä

  • etq ty kirjoitti:

    Ja virhe oli missä...?

    Ihan ensinnäkin siinä, että lause aloitetaan isolla kirjaimella pisteen jälkeen.

    Äänestä

  • ihmettelenköyhiä kirjoitti:

    Ihan ensinnäkin siinä, että lause aloitetaan isolla kirjaimella pisteen jälkeen.

    ??????????????

    Äänestä

  • ihmettelenköyhiä kirjoitti:

    Ihan ensinnäkin siinä, että lause aloitetaan isolla kirjaimella pisteen jälkeen.

    "Vuonna 1948 julkaistu Aarni Penttilän Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi selostaa ”piste­ryhmän” yhtä käyttöä seuraavasti:

    Osoittamaan, että esitys katkeilee esim. esittäjän (puhujan) vain vaivalloisesti saa­des­sa sanotuksi sanottavansa t. äkkiä hillitessä itsensä taikka että esitys kat­kais­taan, koska kirjoittaja t. puhuja ei enää löydä riittävän sattuvia ilmauksia t. pitää jatkoa niin selvänä, että voi jättää sen lukijan sanoitta ymmärrettäväksi. Pisteitä on ta­val­li­ses­ti kolme."

    Äänestä

  • Jotenkin näin... kirjoitti:

    Täällähän sitä varmasti noita sääntöjä käytetään.
    Eikä ole tarviskaan sillä jokainen omalla kirjoitustyylillä saa tänne kirjoitella ilman että joku pilkunviilaaja kommentoi niitä.

    Asia tulee selväksi niin siinä oikeinkirjoitusta kylliksi.

    Äänestä

Nyt kun tullut lunta niin pitää vahtija hillitä jottei auto keikahdA katonkautta ympäri niinkuin on käyny Tohmajärveläiselle. Oli varmsti liika vauhtia autolla. Toivottavasti rajoittaisivat heti kohta nopeuksia koska vaikka peltivaurion on helppo korjata niin ihmisen korjaaminen on paljon hankalanpaa. Erityisen vaarallisia ovat nämä Joensuun sillat siellä ei saa ajaa yli 60.

Äänestä
  • Miksi pitäisi ajaa 60 km/h, kun menee kaksi kaistaa toiseen ja kolme kaistaa toiseen suuntaan? Jos se tuottaa ongelmia, niin kannattaa kiertää koko silta keskustan kautta 40 km/h!

    Äänestä

Tuossa kolmen kaistan kohdallahan tuo hyvin toteutuu. Reunimmaisella ajetaan 40, keskimmäisellä 60 ja ohituskaistalla 80. Ohituskaistalla ajetaan normaalisti. Lopuilla kahdella pelätään polkea kaasupoljinta?

Äänestä
  • No siellä oikeanpuoleisella kaistalle kun nouset utrantieltä niin ei ehdi kiihdyttää heti siihen pekkalansillalle saapuessa ja onhan tuohon joku aina eteen työntymässä joten hiljentääkin pitää.

    Mutta jos tosiaan noin rassaa ajelu pekkalansillalla niin voi ajaa muuta kautta.

    Äänestä

Täällä käpykylässä on niin pas** autokanta, että siltojenkin pitäis viettää vaan menosuuntaan :D

Äänestä

voe tokkiisa nythän tänne pitää joensuuhunkin saada 92metrinen kiertoliittymä vaan. Mutta ei se liikenne siitä huolimatta lähde vetämään tuosta risteyksestä kun lehmolaiset töppöilijät ajelevat miten sattuu kajaanin tiellä ajetaan kesällä 100km/h rajoitusalueella 60-70km/h "lehmolaisten" huippunopeuksia, että ehkäpä poliisin kannattaisi seurata näitä muutamia törttöilijöitä ja kirjoittaa nille sakkoja liikenteen tarpeettomasta häiritsemisestä hitaalla ajollaan

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/37664-kajaanintien-pahimpaan-risteykseen-suunnitellaan-turbokiertoliittymaa

Äänestä
  • Se on kumma kun ei enää osata ajaa liikennevaloissa pitää tehdä kiertoliittymä/liikenneympyrä.
    Ja huomattu on ettei siinäkään osata ajaa sääntöjen mukaan.

    Onko niin ettei sitä jarrupoljinta enää osata polkaista eikä haluta pysähtyä ollenkaan?
    On niin kiireiseksi mennyt elämä ettei keretä pysähtyä ennen kuin siinä viimeisessä risteyksessä.

    Äänestä

Paljon on näitä autoilijoita joensuussa. Mitkä eivät osaa rampista kiihdyttää tuohon ohitustielle, kun rampissa jo alkaa 80km/h rajoitus niin nämä eräät köröttelijät ajavat tuohon ohitustielle 60km/h ilmeisesti eivät siitä auton ropposestaan löydä oikelta puolelta sitä "kaasupoljinta" kun körötellään tientukkona rampeissa vaikka takana tulijat väläyttelevät pitkiä valoja ja soittavat jo torvea, että hanaa törttöilijä

Äänestä
  • Aina ei siitä rampista pääse noin vain ajamaan, sillä sieltä toiselta kaistalta kaaha joku hurjapää siihen kaistalle heti kun vaan voi, eikä välitä tuleeko rampista muita.

    Koettu on aika monta kertaa.

    Äänestä

Et taida vaan osata. Tästä pitäs Liikenneturvan järjestää koulutus teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SUURIN sallittu kirjoitti:

Jokohan pian saataisiin useampiakin peltipoliiseja tuonne uuden Pekkalan sillan vaiheille? On sen verran reippaita nuo ajonopeudet. Se kiire vähenee kivasti, kun iskee täsmäiskun kukkarolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu