Mistä saan haettua apua? ! Minua on alkanut pelottaa se, että voin kuolla. ... luin, että joku oli sairastanut bulimiaa vain 2kk ja kuollut siihen. Itse olen 16 vuotias ja ollut bulimia noin kaksi vuotta. Olen normaali painoinen ja oksennan 0-5 kertaa päivästä riippuen. Olen muutaman kerran tuntenut kun sydämeni muljahtelee rinnassani ja luin, että se voi olla vaaratonta, jos on terve sydän. Bulimikoillahan ei ole ihan terve sydän, että pitäisikö mennä tutkii tää mun pumppu..? Voiko lääkäriin mennä ilman, että vanhemmat saavat tietää siitä? Haluan niin paljon parantua, mutta tuntuu että en mitenkään pääse tästä eroon :( Osaako kukaan kertoa miten tästä voi parantua? En halua kumminkaan, että vanhempani saavat tietää, joten voiko mennä juttelemaan jollekki ammattilaiselle ilmaiseksi ja ilman, että siitä kerrotaan vanhemmille? Olisi suuri apu jos joku pysyisi kertomaan(:
Elämäni menee muuten loistavasti jos tätä sairautta ei lasketa!
Elämäni menee muuten loistavasti jos tätä sairautta ei lasketa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ainakin veren suola-arvot (kalium) kannattaa tarkastaa verikokeella. Oon joutunu tiputukseen useamminkin niiden pudotessa ja voi tosiaan olla vaarallista sydämelle!
mä parannuin kahden vuoden jälkeen (nyt oon 17) bulimiasta ihan omin nokkineni, ainoa joka tietää koko hommasta, on poikakaveri.
Mulla oli kahden vuoden ajan sellasta 0-7 kertaa päivässä laattailua ja järjetöntä ahmimista ja paastoamista, välillä oli hyviä viikkoja. Parantuminen alkoi siitä omasta päätöksestä, ja ensin aloin syömään aamupalaa, sitten rupesin syömään koulussakin, ja nyt syön 5 kertaa päivässä 3-4h välein. Mulla se säännöllisyys on tärkein - kun syö säännöllisesti, ei tee mieli ahmia. Mun ei tee nykyään enää koskaan mieli ahmia, eikä myöskään tee mieli herkkuja. Jos joskus tuntuu siltä, että halun oksentaa, niin dataan/luen/menen kävelylle tai ylipäätänsä teen jotakin joka kestäisi tunnin verran. Koska tunnin jälkeen on jo ihan turha oksentaa, kun kaikki on kuitenkin imeytynyt.
Pitää opetella antamaan itselleen anteeksi, ja rakastamaan itseään. Ymmärtää se, että on täydellinen juuri sellaisenaan. On myös hyvä jos on joku jolle puhua (kaveri/poikakaveri etc..)
Näin mä siis parannuin omin nokkineni. Sä voit mennä koulusi kuraattorille tai terveydenhoitajalle puhumaan, niillä on vaitiolovelvollisuus. Oot 16v, eli voit itse päättää siitä, ettei vanhemmillesi kerrota. Mun muistaakseen alle 15v tyypin vanhemmille kerrotaan. Painotat vaan sitä, ettet todellakaan halua että kukaan saa tietää.
kauhean sekava romaani, joka tapauksessa, tsemppiä! Parantuminen on helvetin rankkaa ja vaikeaa, mutta kaiken sen arvoista.
terveisin entinen bulimikko, nykyään terve ja iloinen tytön tyllerö