Löytyykö kanssa veljiä pelin parista? Tuntuisi olevan aika paljon löysää rahaa liikkeellä kyseisessä pelimuodossa. Itsellä on kertynyt kesäkuusta tähän päinvään 160k kättä ja voittoa hieman yli 3ke. Pelaan aivan pienempiä tasoja, eli 0,15-0,25 blindeilla ja 0,25-0,50 blindeilla. Välillä olen paistien perässä juossut plo5 100e pöytään.
Mitä kokemuksia muilla on viiden kortin omahasta? Yleisin harhaluulo lienee että bluffit loistavat kokonaan poissa olollaan kun kaikilla viisi korttia. Tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa, vaan välillä tuntuu että bluffaan jopa enemmän kuin normaalissa plo:ssa. En ala tarkkoja statsejani luettelemaan, mutta vpip pyörii 30 ja 40 välissä, joten pelaan huomattavasti löysempää kuin normaalia plota, jossa sama statsini on alle 25-30. Sökötettyjä potteja pystyy ryöstämään myöhäisestä positiosta huomattavasti helpommin, kuin normaalissa plossa. Tämä tietenkin aina pöytädynamiikan ja vihujen mukaan.
Kreikkalaisia sankareita jonkun verran paisteilemassa pöydissä ja samoin israelista tulee muutama todella paistikas kaveri. Mm. positio on näille kavereille täysin tuntematon käsite.
Pokerstars; Viiden kortin omaha
plo5 cards
1
413
Vastaukset 1
- plo5 cards
Pienenä korjauksena, eli normi plo vpip 25-30 VÄLILLÄ. Raken merkitys mikroissa unohtui myös mainita. Olen maksanut sitä hieman alle 10 000 dollaria 160k käden aikana. Voisi toisin sanoen todeta että ilman rakea voisin tehdä tätä työkseni. Tällä tahdilla maksan vuodessa rakea noin 30 000 dollaria ja voittoa kertyy 13 000 dollaria.
Suhteellisen sick tuo maksetun raken määrä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131427
- 49941
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145740- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e113512Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 52413
- 42410