Nyt tämä ahdistukseni on saanut tähän asti pahimmat piirteet.
Olen kaksi päivää tuskaillut, itkenyt ja vain kiertänyt ympäri asuntoa, koska en pysty vastaamaan yhteen tekstiviestiin. Siitä seuraisi puhelu ja en pysty puhumaan puhelimessa. Häpeän itseäni ja pelkään, että olen aiheuttanut toisille pahaa mieltä tai jotain. (en ainakaan tietääkseni ole tai mitään tapahtumaa tms)
En pysty hakemaan tähän asiaan apua enää koska se on mennyt niin pitkälle. Liian pitkälle ja olen tavallaan jumissa asunnossani. Kaupassa vielä käyn mutta opiskelupaikka on pian menetetty, koska ahdistus pelko ja häpeä vain kasvavat enkä tiedä mitä tehdä
Olen kaksi päivää tuskaillut, itkenyt ja vain kiertänyt ympäri asuntoa, koska en pysty vastaamaan yhteen tekstiviestiin. Siitä seuraisi puhelu ja en pysty puhumaan puhelimessa. Häpeän itseäni ja pelkään, että olen aiheuttanut toisille pahaa mieltä tai jotain. (en ainakaan tietääkseni ole tai mitään tapahtumaa tms)
En pysty hakemaan tähän asiaan apua enää koska se on mennyt niin pitkälle. Liian pitkälle ja olen tavallaan jumissa asunnossani. Kaupassa vielä käyn mutta opiskelupaikka on pian menetetty, koska ahdistus pelko ja häpeä vain kasvavat enkä tiedä mitä tehdä
Vastaukset 11
Vanhimmat
mikä puhelu kyseessä ja mikä siitä tekee pelottavan?
voin itse hieman samaistua, että en tykkää puhelimessa puhumisesta, mutta kyllä puhelut pystyn hoitamaan varsinkin jos on tärkeästä asiasta kyse.
mulla on ollut samaa koko aikuisiän. Huvittavaa, että töissä kyllä pystyy työpuhelimeen vastaamaan vaikka puhelimessa puhuminen ja kuunteleminen vaatiikin tosi paljon keskittymistä.
Mutta kotona, monesti annan vaan akun loppua lataamatta tai suljen sen kun se ahdistaa niin. Varsinkaan tuntemattomin numeroihin en melkeen koskaan vastaa, harvoin kyllä tuttuihinkaan. Yleensä tutuille lähetän vaan takaisin tekstiviestiä ja jonkun laimean tekosyyn miksen voi puhelimeen vastaa.
Voi kun asiat vois hoitaa vaan sähköpostilla! Mutta joka paikkaan pitää laittaa se puhelinnumero, "yhteystieto" aika turhaa kun ei puhelimella mua saa kiinni...
Nyt varsinkin on ihan hirveetä, kun olen hakenut töitä (ja haastatteluunkin pääsin kun se sovittiin sähköpostitse ja elävässä elämässä ihmisten kanssa toimin ihan normaalisti, kukaan ei ees tunnu aavistavan, että olis tämmöisiä kauheita pelkotiloja), ja puhelin vaan soi ja soi päivittäin mutta en vaan pysty vastaan tai varsinkaan soittamaan takaisin. Ahdistavaa ja tuskaista ja alkaa masentaa!
Varsinkin, jos ei uutta työtä saa niin milläs haet mitään työttömyystukia kun et uskalla soittaa minnekään.
ja tosiaan milläs haet apuakaan tämmöiseen kun joka paikkaan pitää soittaa :(
Tiedän tuon fiiliksen, kaikista ärsyttävintä on se kun olet esim hakenut jotain työpaikkaa ja sieltä soitetaan joku 5 kertaa eikä _ikinä_ jätetä viestiä vaikka en ole vastannut.
viesti olisi niin kätevä kun siinä lukisi hei olen x ja tavoittelin sinua asiasta x. mutta eivät voi laittaa
Kuulostaa siltä että teidän olisi syytä hakeutua psykologin juttusille ja kertoa näistä pelkotiloista ja ahdistuksesta.
Kyse voi olla ihan pelkästä paniikki häiriöstä.
Se ei ole mikään häpeän asia, monilla ihmisillä voi olla paniikki häiriö jossain vaiheessa elämäänsä.
Suuntautuuko teidän pelkonne vain puhelimeen vai tapahtuuko näitä ahdistus ja pelkotiloja muissa tilanteissa?
Tämä selvästi on mennyt siihen pisteeseen että se haittaa syvästi teidän elämäänne ja siihen olisi syytä hakea ihan ammatti apua. Teidän ei tarvitse yksin yrittää selvitä tuosta asiasta. On olemassa myös lääkkeitä jotka eivät sotke teidän psyykettä että älkää niitä pelätkö.
Teidän ei tarvitse varata sitä aikaa puhelimella sinne psykologille, sen voi tehdä ihan siellä terveyskeskuksessa / sairaalassa.
Toivottavasti uskallatte hakea apua ja pääsette eteenpäin elämässänne.
Kiitos kannustuksesta, otin selvää missä on psykologi, ja ajanvarauksen voi tilata sähköpostitse, mutta itse varauksen lähettävät postitse kotiin :(
Joten tulee se ongelma, kun en halua että kämppikset saa tietää asiasta jos joku muu ehtii nähdä että saan kirjeitä jostain mielenterveystoimistosta.
Kyllä se vaan ainakin omassa päässä on ihan hirveä häpeä myöntää, ettei pysty ihan normaalisti olemaan.
Tosin siitäkin voi väitellä, onko joku puhelin ihmiselle ylipäänsä normaali asia, sen sijaan nykymaailmassa sen käytöstä on tullut normi.
Jokaisen elämässä on kriisejä ja niitä on hyvin eri asteisia.
Nykymaailmassa ihminen on usein yksinäisempi ja maailma on vaativampi, tahti nopeampi, stressistä on tullut jokapäiväinen tunne. Meitä ei vain ole tarkoitettu elämään sillä tavalla.
Sinun olisi syytä ymmärtää että ei ihminen itse valitse sairauttaan, mielestäni vaatii aikamoista rohkeutta hakea apua ja myöntää että tarvitsee apua.
Kyse on sinun elämästäsi ja siitä että sinä voit olla onnellinen ja tyytyväinen, itseesi sekä elämääsi. Häpeää siitä ei tarvitse tuntea.
Voi kunpa jostain psykologeista olisikin apua tähän. Ehkä joillekkin onkin mutta itse taidan olla parantumaton tapaus.
Itse joutuisin kyllä juomaan aika monta viinapaukkua ennenkuin pystyisin soittamaan mihinkään. Sekään ei kuitenkaan ole hyvä idea, jos vaikka pyydetään lähtemään johonkin samantien.
Olin joskus töissä missä piti puhelimitse hoidella asioita. Luurin kaiutin oli niin hiljainen että taustamelulta oli hyvin vaikea kuulla mitä toisessa päässä sanottiin, vaati suunnatonta keskittymistä yrittää saada selville mitä toisessa päässä sanottiin. Tämä, sekä kielitaitovaatimukset aiheuttivat niin paljon stressiä että en kovin kauaa ollut siinä hommassa.
Sen jälkeen jonkinaikaa oli lievä puhelinkammo, en halunnut soittaa enkä vastata puhelimeen mutta se meni ohi kun omissa puhelimissani on äänenvoimakkuus ollut paljon parempi että kuulee helposti mitä sanotaan.
Hyi kamala, kuulostaapa ahdistavalta. Minulle on töissä tarpeeksi kamalaa se, kun vanhassa kivitalossa puhelu pätkii usein ja kun pari kertaa joudut pyytämään asiakasta toistamaan sanomansa, tämä alkaa puhua kuin vähäjärkiselle.
Jos yhtään lohduttaa niin minulla on asiat vielä huonommin kun en ole varmaan kohta kolmeen kuukauteen saanut käytyä edes kaupassa. Jos ei olisi henkilöä joka sen tekisi puolestani niin olisin varmaan jo kuollut nälkään.