Hei. Tarvitsen muutoksen elämälleni. Minne yksinäinen 25-vuotias opiskelijatyttö voi mennä? Olen ihan muuten normaali. Olen vain tosi ujo ja herkkä ihminen. Multa löytyy halua tutustua kaikesta huolimatta muihin ihmisiin, mutta olen ihan neuvoton, miten saan ihmisiä elämääni. En ole ylipainoinen ja pidän huolta perusulkonäöstäni. Lisäksi minulla on työpaikka. Tarvitsen apua! Pidän eläimistä, luonnosta, elokuvista, ulkoilusta, tapahtumista (konsertit, festareita en ole koskaan kokenut)... Mä en pysty enää jatkamaan tätä yksinäisyyttä. En ole koskaan seurustellut ja mulla ei ole ystäviä. Miten muutos? Minne voi yksin mennä ja oikeasti tutustua uusiin ihmisiin?
yksinäinen opiskelija 25-vuotias?
kuolemavsomaelämä
282416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Itselläni on hyvin pitkälti sama tilanne kuin sinulla. Olen ollut niin pitkälle kuin jaksan muistaa tämän luonteinen kuin nykyäänkin olen vaikka ikää onkin muutaman vuoden päästä jo kolmekymmentä. Kaikki kuitenkin muuten kunnossa elämässä paitsi että yksinäinen olen aina ollut. Olen kertonutkin profiilissani yleisesti itsestäni.
Mutta sinusta sitten taas. Mitä voisi siis suositella? Olisiko sinulla jotain josta pidät, uiminen, tanssiminen tai jotain sellaista joka olisi sinulle mieluisaa toimintaa. Voisit ehkä kysyä jotakuta työpaikalta tai koulusta jos olisi kiinnostunut lähteä kokeilemaan tai harrastamaan jotain vaikka vain yhdeksi kerraksi alkuun jos ei muuta. Mietit mikä olisi sinulle mukavaa toimintaa jossa itsekin viihdyt.
Lähdetkö mun kanssa kalaan. Mennään heittää verkot vesille ja yritetään saada siikaa.? Tai voitais vaikka vaan mennä kahville jos asut raumalla päin!
En asu Raumalla. Muuten ois ollu kiva tutustua! :(
No jos olet opiskelija niin etkös jo käy sellaisessa paikassa?
Mitä paikkaa tarkoitat?
Koulua
www.tyttojentalo.fi
www.nyyti.fi
Täältä puhaltavat muutoksen tuulet, eli yhteyksiä vaan mailitse. Sumpit, leffat toimii..ja loppu onkin sitten kemioista kiinni :)
Hei. Se, että aikoo pärjätä elämässä, vaatii myös jonkinsortin oma-aloitekykyä, oli ujo tai ei. Kyllä monet asiat jännittää, joskus jopa pelottaa, mutta lukemani mukaan, useimmat jäävät yksin, koska eivät yksinkertaisesti omaa mitään oma-aloitekykyä: eivät osaa etsiä edes harrastuksia itselleen. Se on aika surullista ja selkeästi vanhemmat kasvattavat lapsensa lapsiksi eikä aikuisiksi pärjäämään. Kyllä ujokin osaa, hiljainenkin löytää seuraa ja ihan samalla tavalla ulospäin reippaampaa jännittää: mutta kotoa kukaan ei tule hakemaan!
Miten sinä voit olla "ihan neuvoton" noinkin normaalissa asiassa, kun että missä muihin tutustuu? Et ole ainoa, mutta ihmettelen vaan.
Sinulla on työpaikka, no, kuten huomaat, muihin ihmisiin tutustuu siellä, missä muita on: töissä, opinnoissa, kursseilla. Jos tuttavia etsii ja ne kelpaa, niin helposti. Osa ihmisistä jää aina tuttaviksi ja hyvä niin.
Pidemmän aikaa kehittyy kaveruus, eli pitää olla parin vuoden harrastus ja ystävyys siitä vielä pari vuotta... Joistain kavereista kasvaa ystäviä, tai suhteet päättyy.
Harrastuksista otetaan selvää, ota avoimesti, mitä haluat oppia tai mitä voit tehdä ja mihin sinulla on varaa. Sitten soitat sinne tai menet käymään: voiko tulla, mitä maksaa. Sitten alat käymään. Esimerkiksi kävelet salille, menet ovesta sisään, kysyt missä on pukkarit, vaihdan jumppavaatteet ja menet mukaan.
Marttakerhoon: soitat, menet paikalle, toimit ohjeiden mukaan.
Elokuvakerhoon: soitat sinne, kysyt miten toimitaan, toimit sen mukaan.
Tapahtumiin voi vaan lähteä, järjestät kyydin ja menet.
Ihmisille puhutaan ääneen, he eivät omaa telepaattisia kykyjä: osaat kirjoittaa hyvin ja selkeästi, joten muunnat sen vain puheeksi. Vittuilua? EI ole! Vaan sen toteamista, että juuri näin yksinkertaista se on: avaa ovi, mene ulos, lähde mukaan.
Ole ennakkoluuloton: mukavia ja tutustumisen arvoisia ihmisiä löytyy mmonista harrasteseuroista ja vaikka oman taloyhtiön kokouksista. Kaikenikäisistä myös. Ne kenellä on paljon kavereita, tutustuvat usein ennakkoluulottomimmin. Heidän elämänsä on myös mielenkiintoisinta.
Anna aikaa: kaikkia jännittää alusssa (myös aikuisia) ja asiat on opeteltava. Kaveruudet vie aikaa, eikä ketään opi tuntemaan hetkessä. Älä oleta siis löytäväsi parasta kaveria heti, vaan oleta, että tutustut 3-5 vuodessa ihmisiin.
Ylipaino eikä ulkonäkö liity mitenkään harrastusten ja elämän hankkimiseen, lakkaa jauhamasta ulkonäöstäsi sen puoleen, lisäät sen jonain "puolustuksena": suurinta osaa ei kiinnosta ulkonäkösi pätkääkään. Pidä siitä huolta, pidä mielesi hyvänä, ja luota siihen, että sinussa on muutakin kiinnostavaa. Tapaat siten miehen joka on kiinnostunut sinusta eikä ulkonäöstäsi.
Ja älä etsi harrastuksista prinssiä, vaan ole niissä itsesi takia: prinssi tulee jos on tullakseen.
Sosiaalisia taitoja voi harjoitella. Kun menee sosiaalisiin tilanteisiin. Mitä enemmän olet siellä, teet jne, sitä enemmän huomaat, että osaat, small talk alkaa luonnistua, opit tutustumaan, ja huomaat kaikenmoista. Se vaatii kehitystä. Anna itsellesi aikaa olla alussa kökkö, ujo ja tietämätön. Kaikkea ei tarvitse heti osata eikä tietää ja jos on kovin eristänyt itsensä, voi ensi alkuun tuntua kököltä olla mukana, mutta pitää mennä vaan! Ei saa luovuttaa.
Muista, että nyt sinun on jo aikuisena ihmisenä kehityttävä itse, oli ujo ja herkkä tai et. Sinulla on ikää jo 25 vuotta ja olet ihan itse vastuussa siitä nyt, osaatko ja opitko hankkimaan ystäviä ja harrastuksia. Jokapaikkaan voi mennä yksin: missä laissa se on muka keilletty? Aikuisena usein joutuukin menemään: aikuisuuteen se vaan nyt kuuluu. Ei tulla enää saattamaan eikä aina ole kaveria. Mutta muut aikuiset tietävät sen myös. On itseasiassa paljon ihmisiä, jotka aikuisena käyvät myös yksin paikoissa, itse olen aloittanut KAIKKI harrastukseni yksin. En tosiaan ole odottanut, että joku kaveri kiinnostuu samasta asiasta enkä olettanut, että harrastuksiin täytyy mennä parijonossa. Olen tutustunut ihmisiin sitä kautta todella paljon, ikähaarukalla 20-70 vuotta ja kivaa on ollut. Osan kanssa ei tule toimeen eikä kaikki ole mukavia, osa harrastuksista on jäänyt: joten älä odota täydellisyyttä (myös pettymykset kuuluu elämään). Osa kavereista on olleet tilapäisiä. Mutta osasta on tullut iptkäaikaisia ystäviä ja olen roikkunut porukoissa jo vuosia. Ja olen tutustunut laajalla ikähaarukalla mielenkiintoisiin ihmisiin ja oppinut kaikilta jotain.
En osaa muuta sanoa, kun että kannustan sinua todella astumaan ulos ovesta. Koska ihan totta, ei se juuri muuta vaadi.
Usko huviksesi, kaikki oikeasti osaavat sen ja sinäkin osaat!!!
Tulet kyllä löytämään ihmisiä, kun vaan astelet ovesta ulos.
Lähde jäbän kaa vaikka leffaan stadissa.
Nyt ryhtiä! ;) kirjoitti todellista asiaa. Kiitos siitä, nimittäin minäkin tarvitsen tuollaista suoraa tekstiä ja tsemppiä muistutukseksi! :) Minulla on ollut samanlainen tilanne aloittajan kanssa. Olen nyt 26 v. ja tästä nyt on jo vähän aikaa,, mutta todella piti käydä itseni kanssa sellainen keskustelu että mikä tässä nyt mättää. Kaikki uusi tai totutusta poikkeava on ollut minulle vaikeaa koska olen ne vaikeaksi tehnyt. Kun innostuin esimerkiksi lenkkeilystä, piti todella hokea itselleni että kyllä sinne lenkille voi yksin mennä, enkä tarvitse siihen kaveria. Tai yksin shoppailemaan meno, ei se ole mitään kiellettyä olla kaupungilla yksin :D ei kukaan tule kysymään minulta "häh, siis miksi oot yksin liikenteessä" Koin vaan sitten jonkun valaistumisen tän asian suhteen ja musta tuli kertarysäyksellä tuhat kertaa rohkeempi enkä enää edes mieti jotain yksin liikkumista. Toki silti joskus tulee jossain olo et ois kiva jos olis kaveri mukana, mutta sellasella normaalilla tavalla. En koe et oon enää riippuvainen muista. Ja olo on mahtava ja vapaa. Voin lähteä, mennä ja tulla, olla oma itseni. Olla aikuinen ja vastuussa itse itsestäni. Valitettavasti minulla ainakin taustalla on juuri nuo vanhemmat jotka ovat kasvattaneet lasta, ei aikuista. Heille on joka kerta shokki kun teen jotain itsenäistä. Kyllähän se vituttaa suoraan sanottuna, koska joitain vuosia ja hetkiä on varmasti tullut hukattua, mutta en nyt mikään ikäloppu ole vieläkään. :)
Nyt ryhtiä! ;) tuli kyllä mielenkiintoinen viesti. Tuollaisia kirjoituksia ei näe juuri ollenkaan.
Itse voisin vielä tarkentaa omaa tilannettani. Itse minulla ei ole ollut juuri koskaan sitä tunnetta että nyt on PAKKO löytää kaveri tai naisystävä. Olen aina mennyt lenkille ja ostoksille ilman ajatusta että PITÄISI olla joku seurassa että voisi lähteä ulos. Ongelma vain on siinä etten pääse keskustelua pitemmälle jos ihmisille puhun. Minua pidetään huvittavana ja mukavana kun puhun, saattaa kyllä olla usein vaiheita että olen vain hiljaa porukassa kun en yksinkertaisesti keksi mitään puhuttavaa. Harrastuksissa, koulussa ja työssä aina sama tilanne ollut.
Kestän kyllä yksinäisyttä ilmeisesti varsin hyvin mutta aikaajoin tulee kyllä ikäviä tunteita kun ei ole kavereita eikä seurustellut koskaan. Kaikki muu, koulutus, työ ja talous kuitenkin hyvässä kunnossa mutta yksinolo pistää aina välillä mietityttämään.
vaiha tuo babydick nickis tuo saattaa hiemna karkottaa
Hei aloittaja, missä päin vaikutat? Suhun olisi kiva tutustua. :)
Pääkaupunkiseudulla asustelen. Nyt rustaan siirto opiskelu hakemusta toiselle paikkakunnalle.
Jos asut pääkaupunkiseudulla niin em. Tyttöjen talo on erinomainen paikka. Sinne voi mennä vain oleskelemaan tai voi osallistua erilaisiin ryhmiin, tutustu niiden sivuihin ja mene vaikka heti tänään käymään!
Okei, no itte asun Turusssa, mut pk-seudullakin tulee välillä käytyä. Olikohan se niin ettei tänne palstalle saanu laittaa enää sähköpostiosotetta?
Ei tähän keskustelupalstalle mutta profiilissa saa toki ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Eli kyllä se siis melkein vaatii profiilin teon jos toiseen meinaisi ottaa yhteyttä. Mutta sehän on tietysti vapaaehtoista.
Suosittelisin jotain seurakunnan nuorten tilaisuutta.
Saatat löytää sieltä itsellesi ystävän.
Muuta pohjois-savoon sielä on paljon sinkkumiehiä mutta todella vähän vapaita naisia.
Nimparit on tuttavalla
Minuakin vaivaa yksinäisyys - olen ollut "syrjitty" jo ala-asteelta lähtien. Nyt olen 25v ja opiskelen yliopistossa. Tykkään harrastaa liikuntaa, koiria, shoppailla, jne jne. Ihan normi tyyppi. EI vaan kaverit pysy elämässä. En tykkää käydä opiskelijabileissäkään kun ei siellä kukaan minun kanssa halua hengailla. Hävettää olla yksin jossain nurkassa. "Kaverit" ei koskaan pääse meille vierailulle, eivätkä jaksa edes viesteihin yleensä vastata. Joku jos olis joskus suoraselkäinen ja kertois mikä mussa niin mättää että tarttee karttaa kuin ruttoa....
Olen ihan puheliaskin ja vieraiden kanssa heitän sujuvasti small talkia, mutta siihen se sitten jääkin. Ei ole ystäviä, on vain hyvän päivän tuttuja. Ei kukaan koskaan kutsu käymään tai viettämään aikaa yhdessä. Seurustelen ja mieheni onkin paras ystäväni tällä hetkellä. Olisi vaan niin kiva joskus viettää aikaa tyttöjen kanssa ja jutella tyttöjen juttuja. Kadehdin ihmisiä joilla on hyviä ystäviä. Rakastan Frendit ja Sinkkuelämää sarjaa kun niitä katsoessa voi uppoutua sarjaan ja kokea kuinka ihania ystäviä heillä on.
Mitenköhän noita ystäviä saisi elämäänsä? Tosiaan jo ala-asteella minut jätettiin aina ulkopuolelle - muut pitivät juhlia ja kukaan ei minua kutsunut (pieneltä paikkakunnalta olen kotoisin ja onneksi olen sieltä helvetistä päässyt jo muuttamaan pois). Minua ei sinänsä kiusattu, mutta ei minulla kavereitakaan ollut. Harrastan siis kaikenlaista ja harrastuksien kautta on toki noita tuttavia, mutta en uskalla ketään kysyä esim kahville kun tulee heti sellainen fiilis, että eihän sitä nyt mun kanssa kiinnosta hengailla. Tarpeeksi monta kertaa kun on jätetty porukan ulkopuolelle, niin alkaa jo automaattisesti ajattelemaan että ei kukaan mun kanssa halua olla.
Että tämmöinen avaus tänne :) Aloittajalle terveisiä, että on yksinäisiä meissäkin, jotka ulospäin näyttävät reippaille ja puheliaille.
Toivottavasti löydät harrastusten kautta kaltaisiasi ja saat ystäviä! Sympatiahalaus!
Moikka, ap!
Itte olisin kanssa ystäviä vailla, rauhallisia iltoja, konsertteja tai vaan mukavaa yhdessäoloa kahvi/teekupin ääressä. Käy blogissani ja tsekkaa sp.os alalaidasta
Oon 30 v kundi pk. seudulta.
ps. os blogiin on rukiista.blogspot.fi
En minäkään tiedä miten täältä yksinäisyydestä noustaisiin kun olen niin ujo että ventovieraille puhuminen pelottaa.
Pidän itseäni kohtuu normaalina mutta uusien kontaktien luominen on vaan niin työlästä.
Kun saatan vaikuttaa kylmältä tai töykeältä mutta se johtuu vain siitä että jännitän niin kauheasti uusia tilanteita,jos saisi sen alkujään murrettua juttukin voisi luistaa paremmin mutta se yleensä loppuu ennen kuin ehtii alkaakaan..
Tsemppiä ap ollaan samanikäisiäkin:)
Voi ei, kykenin niin samaistumaan. Jotenkin tuntuu myös, että se kun kenelläkään (eikä itselläkään) ole enää aikaa kuin tehdä töitä, saattaa opinnot loppuun ja liikkua, niin yksinäisyys on kyllä lisääntynyt. Ei sillä, ettäkö koskaan olisin ollut mikään suupaltti ja olisin kovinkaan helposti tutustunut muihin, päinvastoin, mutta kyllä se on vielä hankalampaa nykyään. Olen tosin aika kriittinen sen suhteen mitä suustani päästän ja yritän välttää viimeiseen tappiin asti päästämästä sammakoita suustani. Ja sitten kun ei oikein nappaa se alkoholilla löträäminenkään tai örvellys/biletys (mitä monesti on näin opiskelijapiireissä), olen kasvanut ulos siitä monia vuosia sitten. Näilläkin on kyllä tekemistä asian kanssa... Olen ollut tyytyväinen, kun on ollut muutamia hyvin läheisiä ystäviä, mutta näin aikuistuessa sellainenkin jotekin alkaa pikkuhiljaa hälvenemään, etenkin kun opiskelut veivät eri paikkakunnille. Ja ei sellaiset pari vuotta tunnetut ihmiset vain tunnu ollenkaan samalta, kuin sellaiset, jotka ovat kasvaneet samaan suuntaan ja jotka on tuntenut 13/6 -vuotiaasta asti. Että samaa on täällä pohdittu ja yksinäisyys kyllä kalvaa jo! Ja ikää 24 vuotta.
*13/16. Hyvin nuoresta iästä siis.