Häpeän yli kaiken sitä, millainen olin pari vuotta sitten. EN KESTÄ! Tämä häpeä lamaannuttaa minut ja en kestä sitä, että ne ihmiset, jotka tunsivat minut silloin (esim. luokka"kaverit") muistavat minut sellaisena ääliönä. Eniten kuitenkin häiritsee se, että jopa itseni mielestä olin täysi idiootti nolo ääliö ja mietinkin, että mitä ihmettä minä oikein ajattelin! Edes perheeni ei tiedä miten nolo olinkaan. En kehtaisi myöskään tutustua keneenkään, sillä minusta tuntuisi teeskentelijältä, jos he eivät tiedä millainen olin sen parin vuoden ajan, mutta en myöskään todellakaan halua kertoa kenellekään.
Olen siis nyt jo yli 20 vuotias ja tämä vaikuttaa minun itsetuntooni vieläkin, vaikka olen muuttunut todella paljon. Ja häpeän tosiaan vain aikaa, kun olin n. 16-17 vuotias. Olen yrittänyt hyväksyä sen, mutta en vain pysty ja vertaan elämääni muiden ihmisten elämään ja tunnen itseni niin huonoksi ja tyhmäksi.
Mikä avuksi?
Olen siis nyt jo yli 20 vuotias ja tämä vaikuttaa minun itsetuntooni vieläkin, vaikka olen muuttunut todella paljon. Ja häpeän tosiaan vain aikaa, kun olin n. 16-17 vuotias. Olen yrittänyt hyväksyä sen, mutta en vain pysty ja vertaan elämääni muiden ihmisten elämään ja tunnen itseni niin huonoksi ja tyhmäksi.
Mikä avuksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitäs olit ääliö. Kärsi nyt paskakasa.
Eivät ihmiset yleensä muistele eivätkä usein edes muista toisten noloja juttuja, varsinkaan parin vuoden takaisia. Ja sellaiset, jotka muistelevat, ovat ihmisiä, joilla ei ole omaa elämää.
Jatka vaan rohkeasti sellaisena kuin olet nyt. Vain siten saat luotua uutta menneisyyttä itsellesi!
Muutaman vuoden jälkeen ehkä näet asiat eri tavalla. Itse tosin juuri jokin aika sitten häpesin jotain asiaa joka oli tapahtunut ALA-ASTEELLA.
Olin sanonut samaa sukupuolta olevalle luokkakaverille jotain sellaista jota en silloin naiivina lapsena osannut lukea mitenkään seksuaalissävytteiseksi mutta olin jo siinä iässä jossa "seurusteltiin". Tilanne oli sellainen joka on varmasti jäänyt luokkakaverille mieleen ja ainakin jälkeenpäin hän on saattanut miettiä että oliko kyseessä kömpelö ihastumisentunnustus. Varsinkin kun myöhemmin olen jossain tilanteessa tunnustautunut biseksuaaliksi ja saatan olla olemukseltani sellainen vaikka miesten kanssa seukkaankin, onkohan sillä luokkakaverilla edelleen luulo että olin ala-asteella häneen ihastunut : ) Olin myös koulukiusattu tuolloin ja hän oli suosittu tyttö mikä pahentaa asiaa.
Mutta kyllä tuollaisille jutuille jossain vaiheessa pitää tajuta nauraa. Ihmiset elämässä vaihtuvat, kaikilla on menneisyys vaikkei se näy päällepäin, ja mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän luurankoja itse kullakin. Olen jo oppinut että elämä on tavallaan jatkuvaa nöyryytystä. Kovin ylpeänä ja täydellisenä pystyy pysymään harva.
Ja tässäkin itseäni on auttanut usko. Kun kokee että Jeesus Kristus on elämäni virheet, synnit ja möhläykset sovittanut, niin saa ne itsekkin unohtaa. Jumala on antanut voimaa antaa ateeksi myös itselleen. Tietenkin jos läheisiään on tietoisesti loukannut, pitää pyytää anteeksi ja selvittää asiat.
Jos on sisimmässää vapaa, en haittaa vaikka joku ajattelis ja huomauttais menneistä. Koee vain että asioita ei enää ole.
Turhaa podet huonoa omatuntoa! Minulla ollut vähän samanlaisia fiiliksiä joskus. Olin vähän nolo 17-19 vuotiaana. Jossain vaiheessa todella häpesin et miksi olin sellanen ääliö, mulla aina meni vähän turhan lujaa vaikka todellisudessa kai vaan esitin niin. Olin ehkä vähän rasittava ja lapsellinen juuri kun muut alkoi aikuistumaan. Todellinen luonteeni on kuitenkin suht rauhallinen ja harkitseva. Eli esitin jotain mitä en ollut ja nämä nuoruuden ihmiset pitää mua varmaan ositain sellasena edelleen. Ei se mua enää hävetä ja luulen et moni ymmärtää ajan tehneen tehtävänsä. Taisin vaan aikuistua vähän myöhemmin:D Ne jotka edelleen näkee minusta vaan ne huonot asiat en muutenkaan koe tärkeinä ihmisinä joten samapa tuo. Joskus ajattelin vähän kadehtien miten jokut osas nuoruuden olla niin neutraaleja mutta toisaalta ovat sitten vanhempanakin niin neutraaleja että haukotuttaa..
Ainut ehkä mikä oikeesti harmittaa on etten sit saanut oikein hyviä ystävyyssuhteita jotka vois olla vieläkin olemassa, kumpa olisin vaan ollu vähän rauhallisempi :D
Mutta niin sulle, voit ihan hyvin ajatella lähteväsi ns. puhtaalta pöydältä. Silloin se vanhan painolasti tipahtaa ja olet oma itsesi. Ei sinun tarvitse kantaa niitä vanhoja mukanasi, laitat vaikka nuoruuden piikkiin. Tärkeintä että menet eteenpäin etkä piiloudu. Pikkuhiljaa vanha unohtuu kun saat enemmän uusia hyviä kokemuksia ja tästä uudesta sinusta tulee se ainut ja oikea. :)
Kannattaa myös varautua että jotkut ihmiset tulee aina pitämään sua sinä vanhana sinuna, niin minä ainakin koin, mutta ei sille minkään voi, pitää vaan jatkaa omia juttuja eikä mennä toisten muottiin. Tärkein et oot itse sinut itses kanssa ja valmis unohtamaan ja nauramaankin vanhoille..
Käy asia rauhassa läpi mielessäsi, ja mielestäni sinun kannattaisi avautua jollekulle luotettavalle, niin saat myös perspektiiviä. Jos ottaa virheistään opikseen, on viisas. Olethan ollut tosi nuori ja kehityksesi kesken. Jos tarvitsee pyytää joltakulta anteeksi, niin anteeksipyytäminen on todella arvostettava teko. Se vaikuttaa myös nykyiseen itsekuvaasi. Useimmilla on varmasti kokemusta itsensä nolaamisesta.
Verratkaapa ap:tä Sindeen. Joillakuilla koko persoonaa koskettava häpeä lamauttaa niin, että kehitys on seis pysyvästi pikkuteiniasteelle. Näitä näkee vielä vanhoina ukkoina, ja voitte uskoa, että on nolo näky. Sitten on niitä toisia, joiden vaimoilla on käynyt tuuri.
Koetapa muuttaa häpeä joksikin muuksi tunteeksi, jotta pääset asiasta yli, sen herraksi. Häpeä lamaannuttaa eikä kasvata lainkaan ja jos et kehity ja mene eteen päin, jämähdät häpeääsi. Millainen on silloin tulevaisuutesi?
Jokaisella on oikeus kasvuun ja muutokseen. Harva on sama ihminen kuin vaikka 5v sitten. Ja sehän on hyvä, jos menee eteenpäin. Katsele ja muista itseäsi armollisesti ja lämmöllä; sitä ihmistä joka olit ja iloitse, että olet päässyt eteenpäin. Useimmat on jossain vaiheessa "tyhmiä" ja parhaassa tapauksessa muuttuu parmpaan suuntaan. Jälkeenpäin näkee, että olinpa höpsö, vaikkei siinä tilanteessa.