Muille aloille lisää aloituspaikkoja - EI lääkikseen!

kansainvälinen

No niin hallitus pistää pystyyn yli tuhat uutta aloituspaikkaa purkaakseen hakijapulaa korkeakouluihin. Tämä ei kuitenkaan koske lääkiksiä. Katsokaas lääkäreiden palkkakehitys vaarantuisi muuten pahasti.

Nyt saavat ressukat vain yli 6000€/kk ennen valmistuessaan terveyskeskustyössä (tuplasti vuokralääkärinä). Suomessa on auki ainakin useita satoja lääkärinvirkoja. Yksityispuolellekin tarvittaisiin lisää lääkäreitä, mutta paikkoja ei edes laiteta hakuun, mutta kun ei ole lääkäreitä!

Maailmalla on trendi lisätä aloituspaikkoja, mutta Suomessa niitä vähennettiin rajusti 1990-luvulla Lääkäriliiton painostuksesta.

Poliitikkojen on aika laittaa lääkärit polvilleen ja samalle linjalle muiden yliopistossa koulutettujen veronmaksajien kanssa.

En ole toisesta maasta kuullut, jossa 4-5-vuotta opiskelleet lääkäriopiskelijat tahkoavat pääministeritason palkkoja kesäsijaisina työskennellessään.

Hullu maa on Suomi, mutta onneksi muutan Saksaan. Siellä terveydenhuolto toimii- "huolimatta" lääkärityöttömyydestä. Olen kuitenkin huolissani omaisistani, miten heille käy riistäjälääkäreiden armoilla?

37

920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex tempore

      HS uutisoi tosiaan tänään koulutuspaikkojen lisäyksistä, mutta jätti jostain kumman syystä kertomatta, että myös lääkärikoulutuspaikkoja on lisätty ja ollaan myös paraikaa lisäämässä. Kehoittaisin tutustumaan faktoihin ennen kuin huutelee asiasta, josta ei tunnu olevan ollenkaan kartalla.

      Nimittäin Valtioneuvosto päätti jo jokunen aika sitten, että lääkärikoulu-
      tuksen aloituspaikkamäärän tavoite on 770 vuodelle 2016. Vuonna 2012 lääketieteen opiskelijoiden sisäänotto oli 600 ja vuonna 2015 se tulee
      olemaan yliopistojen antamien ilmoitusten perusteella 756. Aloituspaikkamäärä nousee siis neljänneksellä, mikä on kyllä merkittävä kertalisäys.

      Ns. lääkäripula johtuu viime laman rajuista leikkauksista myös lääkärikoulutuksessa. Vähiten lääkäreitä koulutettiin vuonna 1994, jolloin sisäänotto oli 354. Korjausliike tehtiin onneksi 2000-luvulle tullessa, jolloin sisäänotto on ollut jo yli 600.

      Muutokset tapahtuvat kuitenkin hitaasti, sillä koulutus ottaa oman aikansa. Yhdessä yössä ei valitettavasti lääkäriä kenestäkään saada. Toisaalta tulee muistaa, että jo nyt lääkärikoulutusmäärä on yli 1 % ikäluokasta. Eli siis yksi sadasta ikäluokassaan on lääkäri! Luku on aivan käsittämätön millä mittapuulla tahansa tarkasteltuna. Lääkäripulan todellinen ongelma ei olekaan lääkäreiden vähyydessä, vaan ongelma kumpuaa paljon syvemmältä terveydenhuollon rakenteista lähtien.

      • kansainvälinen

        Hevonulostetta, Ikäluokasta koulutetaan muuten n. 4% ekonomeiksi. Pitää kuitenkin muistaa noissa 1% lääkäreiksi luvuissa se että yhä suurempi osuus lääkäreistä ei tee potilastyötä.

        Lääkärit ovat tutkijoina, luennoitsijoina, byrokraatteina, lasten kanssa kotona jne. Lisäksi yli 65-vuotiaista vain mitätön osuus tekee laisinkaan töitä. Töissäkäyviä potilastyötä tekeviä lääkäreitä ei siis koskaan tule olemaan lähellekään 1%:a väestöstä.

        Suomessa on työikäisiä lääkäreitä 0,35% väestöstä ja tässä luvussa on mukana myös ne byrokraatit, kotiäidit, tutkijat ym.

        1% sopii lääreiden koulutusmääriksi jo siksisin että lääkärit ovat yhteiskuntamme prosenttijengi - kiristävät rahaa ihmishengillä.

      • kansainvälinen
        kansainvälinen kirjoitti:

        Suomessa on n. 2,7 lääkäriä/1000 asukasta. EU:n keskiarvo on 3,4/1000 asukasta. Suomen väestö on kuitenkin muuhun EU-alueeseen verrattuna ikääntynyttä. Väestöön suhteutettuna EU maista vain Puolassa on vähemmän lääkäreitä kuin Suomessa.

        Meillä on siis erittäin paha lääkärivaje.

      • ex tempore
        kansainvälinen kirjoitti:

        Hevonulostetta, Ikäluokasta koulutetaan muuten n. 4% ekonomeiksi. Pitää kuitenkin muistaa noissa 1% lääkäreiksi luvuissa se että yhä suurempi osuus lääkäreistä ei tee potilastyötä.

        Lääkärit ovat tutkijoina, luennoitsijoina, byrokraatteina, lasten kanssa kotona jne. Lisäksi yli 65-vuotiaista vain mitätön osuus tekee laisinkaan töitä. Töissäkäyviä potilastyötä tekeviä lääkäreitä ei siis koskaan tule olemaan lähellekään 1%:a väestöstä.

        Suomessa on työikäisiä lääkäreitä 0,35% väestöstä ja tässä luvussa on mukana myös ne byrokraatit, kotiäidit, tutkijat ym.

        1% sopii lääreiden koulutusmääriksi jo siksisin että lääkärit ovat yhteiskuntamme prosenttijengi - kiristävät rahaa ihmishengillä.

        Näin on varmasti ihan jokaisessa ammattiryhmässä, eivät lääkärit ole mitenkään poikkeus asiassa. Toisaalta lääkärit tekevät huomattavan paljon enemmän tuntimääräisesti töitä kuin keskiverto palkansaaja.

        Ja kyllähän sitä yksityisellä voi palkkaa kiskoa miten huvittaa (eettistä tai ei, mutta kuitenkin laillista yritystoimintaa), mutta toisin on kyllä julkisella puolella, jossa kuitenkin se suurin osa lääkäreistä työskentelee. Sairaalalääkärin peruspalkka ei ole kaksinen työmäärään ja vastuuseen suhteutettuna. Lisät (päivystykset yms.) ovat tietenkin asia erikseen, mutta eikö kovasta työnteosta tule aina palkita asianmukaisesti?

        Ekonomin on turha olla kateellinen lääkärille. Kyllä ne kovat rahat liikkuvat jossain ihan muualla kuin lääkärin taskussa. Suomi on kyllä totisesti jännä maa, kun aina tuntuu palkka/raha olevan ykkösasia asiassa kuin asiassa. Kateellisuudella (erityisesti turhalla kateudella) ei tunnu olevan tässä maassa mitään määrää. Onneksi kuitenkin edes sinä pääset pois täältä sinne Saksanmaalle, jossa lääkäritkin tekevät varmasti työtä täysin ilman korvausta vain puhtaasta kutsumuksesta.

      • kansainvälinen
        ex tempore kirjoitti:

        Niin ja otetaanpa tuossa "1% ikäluokasta lääkäreiksi" jutussa huomioon seuraava:
        Esim. väestön keski-ikä 90v
        Lääkäriksi valmistumisen keski-ikä: 30v
        Eläkkeellejäämisen ikä: 65v
        Jäljelle jää 35v/90v
        Eli jos koulutamme lääkäreitä reilu 1% ikäluokasta, jää lääkäreiden määrä korkeintaan samalle tasolle kuin nykyisin. Tämä siis sillä oletuksella, että lääkärit eivät koskaan sairasta, jää varhain eläkkeelle, äitiyslomaile, isyyslomaile, tee tutkimusta, tee väitöskirjaa, toimi byrokraatteina, tee osa-aikatyötä, muuta ulkomaille....
        Tosiasiassa lääkäreiden määrä tulee siis vähenemään nykyisillä koulutusmäärillä suhteutettuna väestönkokoon- ja varsinkin suhteutettuna väestön ikään!!

        Lääkäreitä pitäisi kouluttaa 1,5-2% "ikäluokista"

        Ja turha vedota kateuteen, kysymys on ennenkaikkea oikeudenmukaisuudesta ja potilaiden asemasta. Nostamalla koulutusmääriä reippaasti lääkärityöttömyys tulisi silti olemaan n. nollatasolla.

      • komererer

        "Muutokset tapahtuvat kuitenkin hitaasti, sillä koulutus ottaa oman aikansa. Yhdessä yössä ei valitettavasti lääkäriä kenestäkään saada. Toisaalta tulee muistaa, että jo nyt lääkärikoulutusmäärä on yli 1 % ikäluokasta. Eli siis yksi sadasta ikäluokassaan on lääkäri! Luku on aivan käsittämätön millä mittapuulla tahansa tarkasteltuna."

        Vaikea sanoa, onko tuo paljon vai vähän. Nyt ylioppilaaksi valmistuvan ikäluokan koko on jotain 65 000. Jos siitä reilut 600 aloittaa lääkisopinnot, ja esim. 550 valmistuu lääkäriksi jossain vaiheessa (osa opiskelijoista tippuu matkan varrella todettuaan alan vääräksi, sairastuttuaan tms.), niin onhan se ehkä kohtalainen määrä. Mutta mikä olisi sopiva määrä?

        Omasta mielestäni lääkäreitä olisi syytä ennemmin yli- kuin alikouluttaa. Hoitotarpeet kasvavat väestön ikääntyessä, ja erilaisen mukavuushoidon kasvattaessa osuuttaan. Lääketieteen opinnot on ihan hyvä yleiskoulutus alalle kuin alalle. Moni lääkäri on töissä ihan muissa tehtävissä kuin hoitoalalla niin nykyään kuin tulevaisuudessakin. Aivan samoin kuin muidenkin tutkintojen kohdalla asia on.

    • kaidekuuqa

      Tänään kävin näyttämässä tyttäreni silmää (haava silmässä), päivystyksessä. Ja täytyy kyllä sanoa, että lääkäreitä lisää töihin ja kouluun lisää hakijoita. Hoitaja tokaisi vaan, että kaikki kynnelle kykenevät lääkärit ovat tänään töissä purkamassa jonoa ja silti saimme odottaa 3 tuntia, ensin hoitajalle tunti ja sitten lääkärille 2 tuntia.

    • Mä kone oon

      Kyllä suomessa lääkäreitä riittää. Kyse on vain kehnoista resursseista toimipisteissä sekä mahdollisuudesta vaikuttaa työhönsä (lääkärinä). Ei siis lisää lääkäreitä, vaan inhimillisempi työaika vähempine päivystyksineen, enemmän aikaa potilaille ja vähemmän byrokratiaa. Tällä tavalla riittää myös tulijoita avoimiin virkoihin.

      Itse en jaksa julkisen puolen höykytystä jossa 15 minuutin aikana pitää tutkia potilas, tehdä hoitosuunnitelma ja kirjasta huonosti toimivaan järjestelmään koko potilaskäynti. Niin ja kaiken maailman todistusten kirjoittaminen flunssaisille yms vie aikaa myöskin ison osan ajasta.

      • Kansainvälinen

        Oikein huonosti toimiviin järjestelmiin? Ihan tiedoksi: muissakin ammateissa tapellaan huonojen järjestelmien kanssa, muissakin ammateissa on kireä minuuttiaikataulu, muissakin ammateissa on turhaa byrokratiaa.

        "Mä kone oon" lienee sellainen lukiosta lääkikseen medisiinari, jolla ei ole mitään käsitystä työelämän realiteeteistä. Katsoit varmaan teho-osastoa tai Housea ennen lääkikseen pääsyä ja nyt ihmettelet miksi sinulla on tavallisia ja tylsiä potilaita, tai miksi joudut kirjaamaan potilastietojärjestelmään!

        Ja kehtaat vielä valittaa työoloista. Tiedoksi: muissa ammattikunnissa ihmiset kiljuisivat riemusta minkälaisen p*skatyöpaikan edessä tahansa. Juristit, ekonomit, psykologit saattavat sietää vuosia työpaikkakiusaamista, palkattomia ylitöitä ja simputusta pysyäkseen edes jossakin työpaikassa ja sinä valitat kun on vähän kiirettä!!!!

        Sitä paitsi Lääkäriliitto on se jonka vuoksi lääkärit valvovat vuorokauden ympäri, eivätkä tee vuorotyötä kuten muut! Nimittäin ilman nykyistä päivystyssysteemiä lääkärit eivät saisi mahtavia päivystyspalkkioitaan.

        Uusia tulevia lääkäreitä tuplamäärä koulutukseen niin saadaan tk:t täyteen!

        PS. Suomessa ei riitä lääkäreitä, sen kertovat jo luvut: 2,7/1000 as Suomessa, EU:n ka. 3,4/1000.

      • Mä kone oon
        Kansainvälinen kirjoitti:

        Mä menin kolmekymppisenä lääkikseen. Kyllä niitä lääkäreitä riittää, tiedän sen hyvin. Monet vain hakeutuvat potilastyöstä pois. Sinä et selvästikään ymmärrä lääkärin työn haasteita, tämä on aivan eri asia kuin ekonomien ym. hommat. Vastuu on täysin eri luokkaa kun on kyse ihmishengistä ja terveysasioista ylipäätään. Kiireessä on sitä paitsi kyse siitä, ettei potilaalle ole sitä aikaa. Mitään ei ehdi tekemään kunnolla, mutta silti vastuu on kova toisen terveydestä.

        PS. Jos luulet että päivystys on herkkua, niin siitä vaan itse kokeilemaan.

      • economiaa
        Mä kone oon kirjoitti:

        Eli työurasi pituus tulee olemaan alle 30v. Tähän voi vain sanoa: mitäs läksit. 30-vuotiaan aikuisen kuvittelisi jo ymmärtävän mihin soppaan on lusikkansa pistämässä. Jos on noin rankkaa, niin jätä hommat ja ala siivoajaksi tai muuta ulkomaille hommiin.

      • ööhööhööh

        "Kyllä suomessa lääkäreitä riittää. Kyse on vain kehnoista resursseista toimipisteissä sekä mahdollisuudesta vaikuttaa työhönsä (lääkärinä). Ei siis lisää lääkäreitä, vaan inhimillisempi työaika vähempine päivystyksineen, enemmän aikaa potilaille ja vähemmän byrokratiaa. Tällä tavalla riittää myös tulijoita avoimiin virkoihin."

        Samaa mieltä. Päivystyssysteemejä olisi syytä lopettaa. Vuorotyö sopisi tarpeeseenmonessa tapauksessa paljon paremmin, jolloin päivystystä ei tarvisi. Niin kauan kuin alalla on työvoimapula, vuorotyötä vaan ei saa teettää. Sairaanhoitajat ovat vuorotyössä, lääkärit eivät saa tehdä vuorotyötä, vaan päivystävät.

    • Koodiapina

      En kadehdi lääkärien tuloja. Serkku on lääkäri ja kertoi aikanaan melko tarkasti mitä kaikkea koulutukseen kuuluu. Ei kestäisi minun mahani niitä opintoja. Joka sellaisen läpäisee, on jo palkkansa ansainnut oli se mitä hyvänsä.

      • jjjjj85

        Kuule olen itsekin ollut näkemässä obduktioita, vaikeasti haavoittuneita ihmisiä ja silmästä silmään katsellut väkivaltarikollisiakin, vaikka en ole lääkäri. Ihan turhaa gloriaa liitetään tuohon osaan lääkärin työstä. Opiskelijoista todella pieni osa pyörtyy ruumiinavauksissa tai näkee niistä painajaisia. Psyykkisesti terve ja vahva aikuinen oppii kestämään nuo tilanteet. Lääkäreillä toki on paljon opiskeltavaa ja se tiedollinen puoli ja epävarmuus omasta osaamisesta lienee sen ammatin suurin haaste. Osin samat haasteet on kuitenkin monessa muussakin akateemisesti koulutettujen ammatissa.

    • Päivystää päivystää

      Lääkäreitä tarvitaan enemmän, jotta kaikilla ei ole vara valita työpaikkojaan vaan kaikki kelpaavat ainakin muutamalle hakijalle (eli jonkin verran pitää jäädä työttömäksi/yrittäjiksi). Näin saadaan palkat pysymään aisoissa. Samalla vähennetään osaan porukasta kohdistuvaa päivystysrasitusta, joka on liian kuormittavaa kun se vedetään ihan huippuunsa. Tutkimuksissa on todettu, että ihmisen muisti ja päättelykyky kärsivät huomattavasti kun on rankka väsymystila päällä. Ihmisiä ne lääkäritkin ovat.

      • Hohhoijaa

        Lääkäri omaa universaalin tiedon, jolla saa kyllä duunia mistä tahansa puolelta maailmaa (anatomia ja fysiologia on aika lailla vakio kamaa joka puolella maailmaa). Nyt jo tämä sosialismin ihmemaa haluaa, että lääkäri (tai muu kohtuullisen hyvin tienaava) maksaa veroja viiden duunarin edestä... jos haluat tarjota vain keppiä täällä Suomessa, niin soronoo...porkkanaa kun on tarjolla joka puolella maailmaa.

        Muuten, lääkärin koulutus maksaa n. 200 000 euroa/lääkäri, siis perus LL-koulutus. Yksi kallimmista korkeakoulututkinnoista. Kuinka kauan olet valmis katsomaan aivovuotoa, ennenkuin käsität, että Suomella ei ole mitenkään varaa sellaiseen.

      • economiaa
        Hohhoijaa kirjoitti:

        Kuvitteellinen esimerkki: jos lääkärin palkkaa saadaan alennettua kouluttamalla muutama työtön kortistoon ja lääkäreiden palkat tippuvat sen ansiosta esim. 500€/kk julkisella sektorilla, niin kymmenen lääkärin täytyy toimia töissä vain nelisen vuotta ja työttömän koulutus on maksettu palkka-alella.

        200k koulutuksesta on pieni summa, lääkärin palkkajen pyöriessä 50k-100k/vuosi tasolla.

      • economiaa.

        Joo tosin ensin tarvitset riittävän kielitaidon ja EU/ETA-alueen ulkopuolella laillistuksetkin.Onnea yritykseen! Juuri tämänkaltaiseen oppurtunismiin on syytä varautua lisäämällä aloituspaikkoja lääkiksiin.

      • Hohhoijaa
        economiaa. kirjoitti:

        Joo tosin ensin tarvitset riittävän kielitaidon ja EU/ETA-alueen ulkopuolella laillistuksetkin.Onnea yritykseen! Juuri tämänkaltaiseen oppurtunismiin on syytä varautua lisäämällä aloituspaikkoja lääkiksiin.

        En missään vaiheessa väittänyt, että pieni työttömyys olisi koulutuksen hinnan takia katastrofaalista...miksi esimerkkisi siis käsittelee sitä? Ja ota nyt ihmeessä huomioon muutkin kulut kuin se 200k LL-koulutuksesta. Jos vastavalmistunut lähtee Suomesta pois, niin siinähän menee peruskouluun ja lukioon, puhumattakaan terveydenhuoltoon ym. "sijoitetut" rahat mukana kohdemaahan. Riittävän kielitaidon... sen enempää lääkärien oppimiskykyä ylistämättä sanon kuitenkin, että lääkäri on muutamaan kertaan osoittanut kykenevänsä oppimaan paljon asiaa, varsinkin jos motivaatiota riittää. Onnea yritykseen...kiitos, se ei tosin ole onnesta kiinni.

        Mitä tulee opportunismiin, niin HAH! Nyt ne silmät auki ja pää pois perseestä, vastaavaa aivovuotoa tapahtuu monesta paikasta juurikin parempien työehtojen toivossa. Parempi olisi nostaa niitä paikkoja hyvinkin tuntuvasti (noin vaikka 500%), koska jos kutsut tuota maalaisjärkeä "opportunismiksi" niin tulisit kyllä huomaamaan kuinka monet olisivat valmiita muuttamaan. Tutustuppa nyt vaikka Espanjan akateemisten työttömien tilanteeseen..."opportunisteja" kaikki tyyni.

        Hyvä kyllä, että valittu ala on näinkin universaali, kyllä pistäisi vituttamaan jos oikeasti täytyisi nöyrtyä röyhkeän kiristyksen äärellä.

      • läääkäriliitto kurii

        Ymmärrät varmaan, että lääketieteen opiskelun maksavat veronmaksajat, eli kansa. Koulutuksen tarkoitus on ennenkaikkea se, että sinä hoidat suomalaisia potilaita, ei se, että lähdet nostelemaan ulkomaille paremman palkan perässä. Mikään ei toki estä sinua lähtemästä lompsimaan ulkomaille ja hakemasta sikäläiseen lääkikseen. Voi tosin tulla kalliiksi.

        Suomessa voitaisiin ottaa mallia puolustusvoimien hävittäjälentäjistä; koulutukseen pääsee, kunhan vain sitoutuu tekemään töitä lafkalle muutaman vuoden. Palkka juoksee, tottakai, mutta ei ole niin suuri kuin yksityisellä puolella. Puolustusvoimat joutui turvautumaan edelliseen, koska osa lentäjistä kävi opportunisteina nostamassa kalliin mutta ilmaisen koulutuksen ja lähtivät koulun penkiltä suoraan yksityiselle sektorille.

        Tämä voi olla edessä lääkiksessäkin, jos tähän hommaan ei saada jotain rotia. Siinähän sitten istutte jossain takahikiän terveyskeskuksessa katsomassa mummojen liikavarpaita ja pappojen peräpukamia seuraavat viisi vuotta. Olen varma, että hakijoita löytyy siitä huolimatta, kun tietää, että 100 000 eurollakaan ei vielä pääse lääkikseen siellä ulkomailla...

      • hhh9
        läääkäriliitto kurii kirjoitti:

        No kyllähän se terveyskeskuspalvelu pitää suorittaa nykyäänkin... Ja mietippä erikoistumista, kestää 5-6 vuotta ja surkealla palkalla(koulutukseen ja vaativuuteen nähden). Töitä tehdään ihan normaalisti ja palvellaan kansaa.

      • yfyfy
        hhh9 kirjoitti:

        Oi Jeesus. Ja nyt sitten erikoistuminenkin on ihan orjapalvelusta. Niin kuin terveyskeskustyökin. Ilmeisesti lääkäreiltä on täydellisesti kadonnut suhteellisuudentaju. Muilla aloilla moni tohtorin tutkinnon suorittanut erikoisasiantuntija kituuttaa eläkkeelle saakka 3000€ kuukausipalkalla, ja käytännössä lähes kaikki nuoret erikoistuvat lääkärit tienaavat huomattavasti enemmän. Pitää myös ottaa huomioon, että erikoislääkärinä tienaa huomattavan hyvää palkkaa. Mikä on lääkäreiden mielestä kohtuullinen palkka, 10000€ kuukaudessa?

      • ...?
        yfyfy kirjoitti:

        Sittenhän ongelma on duunarien palkkauksessa. Jos koulutusta ei tehdä kannattavaksi, koko systeemi tulee romahtamaan, Suomen kokoinen valtio ei pysy nykyisen kaltaisena pystyssä ellei koulutettuun pääomaan panosteta. Jos amiksen käynyt putkimies tienaa saman kuin "tohtorin tutkinnon suorittanut erikoisasiantuntija" niin voit olla varma, ettei tilanne tule kauaa olemaan tällainen. 2 vaihtoehtoa:

        a) Suomen elintaso laskee Itä-Euroopan tasolle, koska ainoastaan koulutettu kansa pitää yllä kilpailukykyä. Jos koulutus ei kannata, kuka haluaisi kouluttautua?
        b) Duunarit tulevat tekemään duunarin töitä duunarin palkalla ja tyytyvät siihen, tai alkavat opiskelemaan/yrittäjiksi. Suomessa kun ei nykyään kannata mitään valmistaa kun apinankin duuneilla on varsin korkea palkkataso.

        Valitat suhteellisuudentajusta, vaikket nähtävästi omaa sitä itse ollenkaan. 3 vuoden koulutus ilman isompaa vastuuta tulisi olla samanarvoinen kuin 9 vuoden koulutus, jossa olet vastuussa ihmishengistä? Ei jumalauta...Nyt niitä valoja päälle.

        Mitä tulee kohtuullisuuteen... Katso kuule miten muualla maailmalla tämä "kohtuullisuus" määritellään. Suomessa ei ole kyllä mitään huomautettavaa kohtuullisuudesta...

      • Arman
        yfyfy kirjoitti:

        Oi Jeesus. Ja nyt sitten erikoistuminenkin on ihan orjapalvelusta. Niin kuin terveyskeskustyökin. Ilmeisesti lääkäreiltä on täydellisesti kadonnut suhteellisuudentaju. Muilla aloilla moni tohtorin tutkinnon suorittanut erikoisasiantuntija kituuttaa eläkkeelle saakka 3000€ kuukausipalkalla, ja käytännössä lähes kaikki nuoret erikoistuvat lääkärit tienaavat huomattavasti enemmän. Pitää myös ottaa huomioon, että erikoislääkärinä tienaa huomattavan hyvää palkkaa. Mikä on lääkäreiden mielestä kohtuullinen palkka, 10000€ kuukaudessa?

        Oletko kenties ottanut selvää lääkärin työstä? Miten mielestäsi määritellään suhteellisuudentaju siinä kohtaa kun makaat sairaalassa tajuttomana ja henkihieverissä. Ei sinua silloin pelasta taiteiden erikoisasiantuntija. Eikä hän myöskään kirjoita sinulle reseptiä tai saikkua terveyskeskuksessa.

        Taitaa olla itselläsi tuo suhteellisuudentaju kadonnut jos odotat, että kaupungin puistoja siivoava työmies saa työstään saman rahan kuin henkiä pelastava lääkäri.

        Ja erikoistuminen tuo lääkärille valmiuden hoitaa tiettyä osa-aluetta ammattitaitoisesti. Mielestäni tätäkin tulisi arvostaa ja kannustaa nuoria lääkäreitä erikoistumaan.

      • economi.
        Arman kirjoitti:

        Mikä ihmeen siivooja? Noita 3000€:n kk palkkoja vetävät mm. useat DI:t, psykologit, opettajat...jopa vastavalmistuneet proviisorit. usein erikoistuvat lääkärit tienaavat sellaiset 5000€/kk, vähintään. Se on aika kova palkka koulutuksessa olevalle henkilölle. Kouluttautumisesta maksetaan sitten myöhemmin yleislääkäriä kovemmilla palkoilla mielekkäämmällä työnkuvalla. Raha ei tule seinästä, vaan veronmaksajilta. Voit varmaan arvata voiko tälläinen tuloerojen kasvu ammattiryhmien ja veronmaksajien riisto jatkua ikuisesti. Yksityiset lääkäriasemat taas pyörittävät bisnestään lähinnä työterveyshuollolla, josta valtio maksaa 50%

        Ihan tälläisenä pikkujuttuna, että esim. psykologit, jotka opiskelevat yliopistossa psykoterapeutin pätevyyden maksavat koulutuksestaan n. 20000€. Lääkärille tietysti ihan taskurahoja, mutta psykologille se on vuoden nettopalkka.

      • economi.
        economi. kirjoitti:

        Niin ja siivooja saa ehkä 1600€/kk. Et tietysti tätäkään tiennyt, koska lääkärinä/tulevana sellaisena olet kadottanut todellisuudentajusi.

      • EiKoskaanEnääTKhon
        economiaa kirjoitti:

        Kuvitteellinen esimerkki: jos lääkärin palkkaa saadaan alennettua kouluttamalla muutama työtön kortistoon ja lääkäreiden palkat tippuvat sen ansiosta esim. 500€/kk julkisella sektorilla, niin kymmenen lääkärin täytyy toimia töissä vain nelisen vuotta ja työttömän koulutus on maksettu palkka-alella.

        200k koulutuksesta on pieni summa, lääkärin palkkajen pyöriessä 50k-100k/vuosi tasolla.

        Eipä taida lääkärien palkat tippua mihinkään paitsi jossain vuokrafirmoissa. Julkisella sektorilla eli käytännössä kunnissa palkat sovitaan Kuntatyönantajan ja Lääkäriliiton kesken eikä palkanalennukset ole tainneet koskaan toteutua millään alalla.

        Lääkäreitä koulutetaan enemmän kuin koskaan ja lääkärimäärä on kaksikertaistunut 25 vuoden aikana eli koulutukseen on kyllä panostettu. Maassa on yli 25000 lääkäriä eli luulisi määrän jo riittävän.

        Lääkäreitä olisi kyllä riittävästi mutta kun työaika menee muuhun kuin potilastyöhön eli tietojärjestelmien kanssa tappelemiseen ja todistusten tekoon. Esimerkiksi uusi sähköinen reseptiohjelma lähettää joka reseptiä minuutin ajan joten mummon uusittavat reseptit voivat viedä kymmenen minuuttia vastaanottoaikaa. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta mutta jos reseptejä onkin vaikka kuusikymmentä koko päivälle niin se on jo tunti.

        En yhtään ihmettele terveyskeskusten lääkäripulaa kun nykyiset työolosuhteet muistuttavat monessa paikkaa suolakaivosta.

      • Arman
        economi. kirjoitti:

        Niin ja siivooja saa ehkä 1600€/kk. Et tietysti tätäkään tiennyt, koska lääkärinä/tulevana sellaisena olet kadottanut todellisuudentajusi.

        Kylläpäs tiesin. Olen ollut kaupungilla työssä enkä todellakaan saanut tuota 1600€/kk.
        Ja työstä maksettiin sen vaativuustason mukaan. Ihan kuin lääkäreilläkin. Tarkoitin sillä sitä, että roskien kerääminen puistoista ei ole sama asia kuin esim. jalan kipsaaminen. Get it?

        Minkä hintainen sitten on ihmishenki? Veronmaksajat maksavat lääkäreiden palkan ja saavat siitä hyvästä terveydenhuoltoa. Ei minun mielestäni mikään pöllömpi diili. Ja koko summaahan ei tietenkään oteta yhdeltä veronmaksajalta, mutta senhän sinä jo varmaan tiesitkin? :)

        Ja vastavalmistuneen lääkärin palkka ei oikeasti ole niin hyvä mitä väitetään.

      • hmmhmmg
        EiKoskaanEnääTKhon kirjoitti:

        Eipä taida lääkärien palkat tippua mihinkään paitsi jossain vuokrafirmoissa. Julkisella sektorilla eli käytännössä kunnissa palkat sovitaan Kuntatyönantajan ja Lääkäriliiton kesken eikä palkanalennukset ole tainneet koskaan toteutua millään alalla.

        Lääkäreitä koulutetaan enemmän kuin koskaan ja lääkärimäärä on kaksikertaistunut 25 vuoden aikana eli koulutukseen on kyllä panostettu. Maassa on yli 25000 lääkäriä eli luulisi määrän jo riittävän.

        Lääkäreitä olisi kyllä riittävästi mutta kun työaika menee muuhun kuin potilastyöhön eli tietojärjestelmien kanssa tappelemiseen ja todistusten tekoon. Esimerkiksi uusi sähköinen reseptiohjelma lähettää joka reseptiä minuutin ajan joten mummon uusittavat reseptit voivat viedä kymmenen minuuttia vastaanottoaikaa. Voi kuulostaa lyhyeltä ajalta mutta jos reseptejä onkin vaikka kuusikymmentä koko päivälle niin se on jo tunti.

        En yhtään ihmettele terveyskeskusten lääkäripulaa kun nykyiset työolosuhteet muistuttavat monessa paikkaa suolakaivosta.

        "Lääkäreitä koulutetaan enemmän kuin koskaan ja lääkärimäärä on kaksikertaistunut 25 vuoden aikana eli koulutukseen on kyllä panostettu. Maassa on yli 25000 lääkäriä eli luulisi määrän jo riittävän."

        Tuo luku 25 000 sisältää "laillistetut lääkärit". Luvussa ovat mukana sekä eläkeläiset että kaikki ne, jotka ovat joskus elämänsä varrella hakeneet Suomesta laillistuksen lääkäriydelleen. Luvussa on 6000-7000 eläkeläistä ja monta tuhatta sellaista, joka ei Suomessa edes asu, vaan jotka ovat hakeneet luvan lääkärinä toimimiseen monesta maasta. Uusia lääkäreitä valmistuu tällä hetkellä Suomeen alle 600 vuodessa, ja eläkeikään tulee lääkäreitä vuosittain suunnilleen saman verran, eli vähän alle 600 vuodessa.

      • mietinvaan
        Arman kirjoitti:

        Kylläpäs tiesin. Olen ollut kaupungilla työssä enkä todellakaan saanut tuota 1600€/kk.
        Ja työstä maksettiin sen vaativuustason mukaan. Ihan kuin lääkäreilläkin. Tarkoitin sillä sitä, että roskien kerääminen puistoista ei ole sama asia kuin esim. jalan kipsaaminen. Get it?

        Minkä hintainen sitten on ihmishenki? Veronmaksajat maksavat lääkäreiden palkan ja saavat siitä hyvästä terveydenhuoltoa. Ei minun mielestäni mikään pöllömpi diili. Ja koko summaahan ei tietenkään oteta yhdeltä veronmaksajalta, mutta senhän sinä jo varmaan tiesitkin? :)

        Ja vastavalmistuneen lääkärin palkka ei oikeasti ole niin hyvä mitä väitetään.

        "Tarkoitin sillä sitä, että roskien kerääminen puistoista ei ole sama asia kuin esim. jalan kipsaaminen. Get it?"

        Kumpi on vaikeampaa? Olettaakseni molemmat hommat oppii tekemään kohtalaisen hyvin parissa viikossa tai parissa kuukaudessa asiantuntevassa ohjauksessa.

        Itse en ole ymmärtänyt koskaan sitä, minkä takia voidakseen erikoistua pitää ensin opiskella 6 vuotta lääkärin perustutkintoa ja sitten erikoistua monta vuotta perään, niin että loppujen lopuksi sen perustutkinnon tiedoista suurin osa on käytännössä työtehtävän kannalta tarpeetonta. Miksei voisi suoraan kouluttaa erikoistuneisiin tutkintoihin? Jos joku vaikkapa erikoistuisi vain luuasioihin tai kipsaukseen, tämä voisi puolessa vuodessa suorittaa lääkiksestä ne osuudet, jotka asiaan oikeasti jotenkin liittyvät sen lisäksi erikoistua aiheeseen huomattavan paljon syvemmin. Tällaisia tutkintoja vaan ei tarjota, vaan lähtökohtana on, että kaikkien pitää ensin opiskella kaikki mahdollinen, ja vasta sen jälkeen saa erikoistua.

        Mitä kipsauksiin muutoin tulee, niin suuressa osassa suomalaista terveydenhoitolaitoksia kipsauksia ei hoida lääkäri, vaan joku hoitaja, joka osaa rutiininomaisesti asian jo tehdä.

      • hmmhmmhmm
        economi. kirjoitti:

        Mikä ihmeen siivooja? Noita 3000€:n kk palkkoja vetävät mm. useat DI:t, psykologit, opettajat...jopa vastavalmistuneet proviisorit. usein erikoistuvat lääkärit tienaavat sellaiset 5000€/kk, vähintään. Se on aika kova palkka koulutuksessa olevalle henkilölle. Kouluttautumisesta maksetaan sitten myöhemmin yleislääkäriä kovemmilla palkoilla mielekkäämmällä työnkuvalla. Raha ei tule seinästä, vaan veronmaksajilta. Voit varmaan arvata voiko tälläinen tuloerojen kasvu ammattiryhmien ja veronmaksajien riisto jatkua ikuisesti. Yksityiset lääkäriasemat taas pyörittävät bisnestään lähinnä työterveyshuollolla, josta valtio maksaa 50%

        Ihan tälläisenä pikkujuttuna, että esim. psykologit, jotka opiskelevat yliopistossa psykoterapeutin pätevyyden maksavat koulutuksestaan n. 20000€. Lääkärille tietysti ihan taskurahoja, mutta psykologille se on vuoden nettopalkka.

        Rakennesuunnittelijatkin tienaavat usein jotain 2000-3000 euroa. Siis ne tahot, joiden piirustukset vaikuttavat miljoonien suomalaisten terveyteen. Esimerkiksi homekoulujen terveysvaikutukset ovat aika laajoja. Aloitteleva insinööri saa palkkaa 2000 euroa tai DI saa palkkaa esim. 2400 euroa, mikä ei kannusta vastuullisiin tehtäviin kaikkia parhaita kykyjä. Väitän, että moni insinööri ammattitaitoineen tai sen puutteen kanssa voi vaikuttaa paljon enemmän muiden ihmisten terveyteen kuin lääkäri. Vesi-insinöörikin voi vaikuttaa tuhansien ihmisten terveyteen. Yksi insinööri voi tuhota tai säilyttää ammattitaitonsa kautta tuhansien ihmisten terveyden. Ihmisten terveyden ylläpidosta ja ennakoivasta hoidosta huomattava osa tehdään lääketieteellisten laitosten ulkopuolella.

    • Kummajuttujuu.

      Kummaa tämä, ettei lääkärin työtä arvosteta. Itse olen ainakin kiitollinen jokaisesta hoidosta jonka olen saanut. Aina murtuneesta kädestä keuhkokuumeeseen.

      Ja myös niistä resepteistä joita olen saanut päivystyskäynneillä sen 10 minuutin aikana.

      Lääkäreiden mollaaminen ja halveksunta kertoo ihmisestä vaan sen, ettei omaa terveyttä arvosteta. Entäs sitten kun nämä valittajat saavat jonkin vakavan taudin ja joutuvat esim. osastolle henkitoreissaan makaamaan? Ei varmaan tule mieleen sanoa hoitavalle lääkärille että: S'''tanan ylipalkattu kermaperse.

    • Trolliko?

      Tämähän on täyttä kukkua koko väite? Juuri nyt tänä vuonna Turkuun lisättiin 30 aloituspaikkaa, ja muiden kaupunkien tiedekunnat lisäävät paikkojaan ensi vuonna. Vaikea uskoa, että AP olisi oikeasti noin ulkona väittämästään asiasta...

      • ffjfjjf

        Pässi, tässä puhutaan uusista hallituksen suunnitelmista. Nuo opiskelijapaikkojen lisäykset lääkiksiin on päätetty jo aikoja sitten.

      • ---
        ffjfjjf kirjoitti:

        Pässi, tässä puhutaan uusista hallituksen suunnitelmista. Nuo opiskelijapaikkojen lisäykset lääkiksiin on päätetty jo aikoja sitten.

        Hän sanoo väitteen olevan kukkua, koska asiasta vihastuneet tuskin ovat tietoisia siitä että lääkäreiden aloituspaikkoja on jo päätetty lisätä.

        Eli siis väite "lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja ei suostuta lisäamään, koska ahneus/ lääkäriliitto/ jne" ei pidä paikkaansa siinä mielessä, että aloituspaikkoja kyllä lisätään.

      • farmis
        --- kirjoitti:

        Ei lisätä riittävästi.

    • laotkaaköyhät

      Tässä ketjussa on ihan väärää tietoa: lääkäreiden keskipalkka kunnallisella puolella on 7183€ kuussa, ei 6000€.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      323
      7678
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1866
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1402
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      58
      1196
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe