Mielekkyys?

Miten te ihmiset käsittelette mielessä jäytävää merkitsemättömyyttä ja tyhjyyttä? Miten te löydätte mielekkyyden ja merkityksen elämään kun ja jos olette yksin?
Riipastaanko kännit? Poltetaanko jointti? Syödäänkö suklaalevy? Ei ajatella koko asiaa?
695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Liikunta oli ennen mun juttu, mutta kun jalka meni paskaksi, niin se jäi. Sitten alko alamäki: alkoholi, uhkapelit, syöminen jointtejakin polttelisisn, jos sais jostain.

Äänestä

En mä koskaan ole löytänyt mitenkään. Mikään mainitsemistasi ei ainakaan auta. Ajattelun lopettaminen on kyllä mahdotonta ja ns. positiivisen ajattelun voi työntää perseeseen. Ei itselleen voi valehdella, vaikka kuinka yrittäisi. Täytyy vaan yrittää sietää tätä, kun ei ole kanttia edes päivien päättämiseen oman käden kautta. Voihan sitä aina yrittää suunnata ajatteluaan itsensä ulkopuolelle mahdollisimman paljon, mutta yksinäiselle sekin on vaikeaa. Aika paljon tulee elettyä mielikuvitusmaailmassa, kun muuten tätä tylsyyttä ei kestä.

Äänestä

Nuorena koin tyhjyyttä ja mrkityksettömyyttä enemmän. Minua on auttanut valtavasti se kun olen tullut uskoon ja tiedän, että olen Jumalan luomana ainutlaatuinen yksilö. Minut on luotu elämään iankaikkisesti Luojani suunnitelmissa tässä ajassa ja sitten tulevassa. Olen arvokas ihmisenä, vaikka en tekisi mitään merkittävää tässä ajassa. On aivan sama olenko köyhä, rikas, oppinut, oppimaton: pääasia kun vain saan olla se palapelin osa, johon minut on tarkoitettu.

On totta että joskus on väsynyt, kokee, että jo muistaa leivän maun ja elämä ei ole niin kivaa. Kun tuollainen tunne tulee, ajattelen että huomenna on taas pirteämpi fiilis. Silloin yleensä rukoilen ja huokailen ylöspäin, että Herra anna väsyneelle väkeä. MInua auttaa että täräytän kunnon kahvit, heittäydyn sohvalle ja alan tekemään sanaristikkoja. Joskus pieni alakulo menee ohi kun käy happihypyllä, poikkeaa jonkun ystävän luona.
On luonnollista, että välillä on harmaita päiviä.

Äänestä
  • tulee ja pelastaa mut! Vedän lärvit ja seuraavan päivän jälkeen olen onnellinen jos olo joskus paranee.

    Äänestä

Yksin ollessa teen mielekkäitä juttuja mutta aina ei tietty saa inspiraatiota. Nukun todella paljon. Olen aina väsynyt. Se on kivaa nukkua, pääsee "pois paikalta." Kun herää, jaksaa taas hetken heilua.

Tyhjyyden tunnetta koen joskus. Ihmiset vois tehdä maailmasta paljon parempaa, siis yhteisöistä jne. Mutta kun ei. Olenkin alkanut hyväksymään "olemisen sietämätöntä typeryyttä" ja sen, ettei oikeastaan ole mitään järkevää tarkoitusta jonka voisi saavuttaa. Joitakin tavotteita on itellä ja ne on pystynyt saavuttamaan mutta olemassa olon turhuutta tarkotan. Täällä vaan synnytään, nukutaan, syödään ja paskotaan ja lopulta kuollaan. Aivan kuin eläimet. Sitten siirretään sama turhuus jälkipolville. No, tärkeintä lienee itse matka, eli miten kuluttaa aikansa. Sen tähden toisten kohtelu on oleellinen asia, että matkalla olis mukavaa. Itse yritän nauttia elämästä siten, etten tee sitä toisten kustannuksella.

Ja kyllä, haluan joskus kuolla. Ajatus ikuisesta elämästä puistattaa minua.

Äänestä

Siitä että on kuitenkin olemassa muita varten. Riittää että on joku josta välittää, vaikka ei olisi lähellä. Monet ihmiset ovat antaneet minulle hyviä asioita vaikka en edes tunne heitä. Olen tästä kiitollinen kun muistan. Samoin luonto ja eläimet pelkällä olemassaolollaan, vaikka niistä välittäminen nykyaikana onkin samalla kurjaa kun ahneet ihmiset tuhoavat kaiken. Itsekin voin antaa muille aina jotain, oli sitten miten pientä tahansa. Itse uskon että jo ajatuksen voimalla voi vaikuttaa asioihin vaikka mieluiten jotenkin konkreettisesti.
Jos ei välitä mistään eikä kenestäkään niin sitten eksistentiaalinen kriisi iskee. Siksi se on varmaan tavallisinta teini-ikäisenä kun on normaalia että ajatukset pyörivät oman navan ympärillä. Toisaalta nuoria kannustetaankin vain oman itsen löytämiseen ja oman tulevaisuuden miettimiseen. Luulen että masennus johtuu nimenomaan tuosta. Pohjimmiltaan ihminen saa iloa siitä että on tärkeä muille, ei vain itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies30_ kirjoitti:

Miten te ihmiset käsittelette mielessä jäytävää merkitsemättömyyttä ja tyhjyyttä? Miten te löydätte mielekkyyden ja merkityksen elämään kun ja jos olette yksin?
Riipastaanko kännit? Poltetaanko jointti? Syödäänkö suklaalevy? Ei ajatella koko asiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu