Olen tiennyt olevani lesbo niin kauan kuin muistan, aivan lapsuudesta lähtien. Mitään kiinnostusta miehiin ei romanttisessa eikä varsinkaan seksuaalisessa mielessä ole. Haaveilen vain naisista ja ihastunkin suhteellisen helposti. MUTTA aina kun mietin unelmatulevaisuutta, tätä monen ihmisen perinteistä omakotitalo-kaksi-lasta-koira-unelmatyö -elämää (:D) niin en osaa kuvitella puolisokseni naista. Tosin en miestäkään, tietenkään.
Ihmettelenkin, miksen osaa ajatella eläväni vakituisessa parisuhteessa naisen kanssa. Ehkä jollain tavalla olen luovuttanut, koska täytyy myöntää että minulla on melko kovat kriteerit naisten suhteen. Luonteen ja ulkonäön on oltava kohdillaan, enkä kelpuuta mitään "elämän koululaista" enkä rekkistä, ei nyt millään pahalla. Itse olen korkeasti koulutettu, naisellinen lesbo ilman henkisiä ongelmia, joten uskallan vaatia tulevalta(?) naiseltani samaa. Vielä tämänkään ikäisenä en ole seurustellut kunnolla, joten tuntuu kummalliselta että minulla joskus olisi oikeasti parisuhde naisen kanssa.
Vai onko kyse niin voimakkaasta ulkopuolisesta "heterosaatiosta" ja heteromielikuvien tuputuksesta? Homoseksuaalisuus ei ole ollut koskaan edes mikään vaihtoehto eikä siitä ole puhuttu lähipiirissäni. Jouduin pitämään kaiken pitkään sisälläni. Vaikka olen aina ollut sinut seksuaalisuuteni kanssa, niin silti välillä koen epätoivon ja jopa kateuden hetkiä kun heterotuttavani pariutuvat niin helposti, ja tunnen olevani suvun musta lammas kaikkien heteroiden keskellä. Myös kaveripiirini koostuu lähes ainoastaan heteroista.
Tämä nyt oli vain tällainen avautuminen enkä edes tiedä mitä tällä haen. Mutta jos jollakin on samanlaisia ajatuksia tai muita kommentteja niin kertokaahan. :)
Ihmettelenkin, miksen osaa ajatella eläväni vakituisessa parisuhteessa naisen kanssa. Ehkä jollain tavalla olen luovuttanut, koska täytyy myöntää että minulla on melko kovat kriteerit naisten suhteen. Luonteen ja ulkonäön on oltava kohdillaan, enkä kelpuuta mitään "elämän koululaista" enkä rekkistä, ei nyt millään pahalla. Itse olen korkeasti koulutettu, naisellinen lesbo ilman henkisiä ongelmia, joten uskallan vaatia tulevalta(?) naiseltani samaa. Vielä tämänkään ikäisenä en ole seurustellut kunnolla, joten tuntuu kummalliselta että minulla joskus olisi oikeasti parisuhde naisen kanssa.
Vai onko kyse niin voimakkaasta ulkopuolisesta "heterosaatiosta" ja heteromielikuvien tuputuksesta? Homoseksuaalisuus ei ole ollut koskaan edes mikään vaihtoehto eikä siitä ole puhuttu lähipiirissäni. Jouduin pitämään kaiken pitkään sisälläni. Vaikka olen aina ollut sinut seksuaalisuuteni kanssa, niin silti välillä koen epätoivon ja jopa kateuden hetkiä kun heterotuttavani pariutuvat niin helposti, ja tunnen olevani suvun musta lammas kaikkien heteroiden keskellä. Myös kaveripiirini koostuu lähes ainoastaan heteroista.
Tämä nyt oli vain tällainen avautuminen enkä edes tiedä mitä tällä haen. Mutta jos jollakin on samanlaisia ajatuksia tai muita kommentteja niin kertokaahan. :)
Vastaukset 68
Vanhimmat
Olet vielä niin nuori ja vaatimuksesi ovat korkealla. Jossain vaiheessa elämää tosin voit havahtua tajuamaan, että joistakin vaatimuksista on tingittävä jo haluat olla jonkun naisen kanssa tai sitten tyydyt olemaan vain yksin. Nimittäin niitä naisista tykkääviä naisia ei kasva ihan joka oksalla, ei varsinkaan juuri sellaisia, jotka täyttävät jokaisen toiveesi ja jos täyttääkin jokaisen kriteerisi, voi olla, että se nainen ei olekaan sinusta kiinnostunut tai luonteenne eivät sovi yhteen. Voi olla, että tällaista unelmien naista ei ole edes olemassakaan. Jos on koulutettu, niin luonne tai ulkonäkö ei välttämättä ole kohdillaan, jos taas ulkonäkö on kohdillaan, luonne ei jne. Jos on taas koulutettu, luonne jokseenkin ok, mutta sitten käykin kaiken aikaa vieraissa tai sitten se toinen haluaakin suhteelta ihan eri asioita kuin sinä. Korkeasti koulutettuja ei kasva joka oksalla, ei myöskään sellaista, jolla ei olisi mitään ongelmia ja mistä sitä tietää jos kiinnostus ei olekaan molemminpuolista. Nimittäin meillä kaikilla ihmisillä on ongelmia, pieniä tai suuria. Vahvuus onkin siinä, että uskaltaa myöntää, että on ongelmia. Sellaista ihmistä ei olekaan, jolla ei olisi yhtään ainutta vastoinkäymistä elämässä.
Se, että monilla on unelmana omakotitalo-kaksi-lasta-koira-unelmatyö -elämä, ei tarkoita sitä, että sinun unelmasi pitäisi olla sama kuin kaikilla muilla. Sinulla voi olla omat unelmasi. Se on sitten eri asia, toteutuuko unelmasi koskaan, mutta hyvähän se on, että on unelmia. Jos ennakkoon päätät, että tuollaisen ja tuollaisen kumppanin haluat, eikä suinkaan sen takia, että haluaisit jonkin tietyn ihmisen kumppaniksi, koska olet tähän ihastunut, rakastunut tai kenties rakastatkin tätä, kielii, että kenties haluaisit järkisuhteen tia järkiliiton. Elämässäsi siis pitäisi olla kulissia, koska kaikilla muillakin on. Todellinen rakastuminen ei kuitenkaan katso noita kulisseja tai statuksia. Voi olla, että rakastutkin ihan erilaiseen ihmiseen kuin olit suunnitellut. Itseasiassa rakastumista ei voi etukäteen suunnitella, se on tullakseen jos tulee.Jossain vaiheessa sinulle voi tulla eteen sellainen tilanne, että kumpi on sinulle tärkeämpää, jäyhät ja hienot kulissit vai oikea rakkaus. Tuskin kulisseissa kukaan loppupeleissä on onnellinen, ei ainakaan pidemmällä tähtäimellä.
Olet nuori ja naiivi. Kyllä se siitä. Elämä opettaa. Katsotaan sitten 10 tai 20 vuoden päästä asiaa uudestaa;)
Jos olet syntynyt vuonna 1988, miten voit olla korkeasti koulutettu? OLet mielestäni liian nuori ollakses esim. tohtori tms.
No tohtori en aivan ole mutta maisteriksi olen juuri valmistunut yliopistosta luonnontieteelliseltä alalta. Ajattelen sen olevan jo sellainen koulutusaste että voin kutsua itseäni hyvällä omatunnolla ainakin melko korkeasti koulutetuksi :)
No, se riippuu siitä miksikä jokainen mieltää korkeasti koulutetuksi. Omasta mielestäni maisteri tai tuleva maisteri on perusyliopistosettiä, eikä sen enempää korkeakoulutetumpi kuin muukaan yliopistolainen. Jotkuthan nimittävät itseään korkeasti koulutetuksi kun ovat tradeja... Omasta mielestäni esim. luonnontieteellisestä valmistuneet tai valmistuvat ovat lähinnä alakastia, jos aletaan arvottamaan eri tiedekuntia.. Joidenkin mielestä korkeasti koulutettu on tohtori ja sekin juuri vain tietyiltä aloilta kuten esim. Lääkkis tai Oikkis. Joidenkin mielestä esim. luonnontieteellinen tai vaikkapa humanistinen on todella alinta sakkia Lääkkikseen verrattuna. Joten se riippuu kamalasti henkilöiden omasta arvomaailmasta se. Ehkä parempi olisi sitten arvottaa omaa tulevaa kumppaniaan sillä, että on valmis maisteri ja muut eivät kelpaa kuin, että täytyy olla korkeakoulutettu. Itse en ainakaan olisi tippaakaan kiinnostunut luonnontieteilijästä. Yöks.
No sä et vaan ole vielä tavannut sitä just oikeaa... Kunhan tapaat niin sitten tiedät ;) ja toivottavasti tapaat...
Sitten et päästä häntä silmistäsi ja ajatuksistasi ja varmasti pystyt ja haluat ajatella yhteistä tulevaisuutta.
Anteeksi vain, mutta taisi vastauksesi mennä väärälle hekilölle.. Tarkoitit kai tuon tekstin aloittajalle...
Korjaan, henkilölle.
Sorry, niin tarkoitin ...
Tekstisi on kyllä aivan naurettavaa. Suomalaisessa järjestelmässä on esiaste, perusaste, toinen aste (lukiot ja ammattikoulut) ja korkea-aste (ammattikorkeakoulut ja yliopistot). Eli maisteriksi yliopistosta valmistunut on ns. korkeakoulutettu.
en mä nyt ihan kauheaa henkistä hyvinvointia sun tekstistä löydä. Se että sä vaadit naiseltasi jotain ominaisuuksia on ihan kiva ajatelma mitä varsinkin nuoret ja pikkaisen kokemattomat ihmiset ajattelee mitä pitäisi olla. Vähän kuin shoppaisi autoa, tykkäät tietynlaisesta, se imago sun päässä sopisi sun kylkeen.
Mutta rakkaus ei toimi sillälailla.
Sä et ole oikein vielä edes seurustellut ja luulen että sun lista vain kasvaa mitä haluaisit. Se on hyvä että on tavoitteita mutta tarkoitus olisi myös alkaa elämään tätä nykyistä elämääsi mihin ei kuulu omakotitalo ja perhe.
Älä kuvittele että vaikka kuinka suunnitelisit elämää se menisi juuri siten. Sulla on matkaa edessä enemmän kuin takana, eikä kukaan selviä elämästä ilman kunnon ylläreitä. Joten sinuna en nyt miettis vaatimuksia mahdolliselta naiseltasi ja minkä värinen omakotitalo olisi kiva. Tee asioita jotka tuntuu hyville, kuuntele itseäsi, etsi se sun tie ja katso mihin se johtaa. Elämä on parhaimmillaan tuoreena, tässä ja nyt. Ota siitä kaikki irti. Tulevaisuus tulee kyllä, mitä enemmän tunnet itseäsi ja olet kokenut niin sen selvemmäksi asiat muuttuu.
Uskalla enemmän olla nyt.
nimimerkille yöks:
Pientä kateellisen panettelua ilmassa? Taidat itse olla aloittajan mainitsema "elämän koululainen" ilman minkäänlaista koulutusta? Huomaa sun kirjoitustyylistäsikin kun et edes osaa kirjottaa sanoja lääkis ja oikis.
Mitä vikaa luonnontieteilijöissä? Kyllä kovat luonnontieteet vetää pidemmän korren kuin joku taiteilijahumanistiala.
Luonnontieteen maisteri on alemman luokan korkeakoulutus. Ei näissä mutu-tuntumalla mennä.
Eikä ole, vaan nimenomaan ylempi korkeakoulututkinto. Eikä muuten olemassa luonnontieteiden maisteria, vaan koulutus on filosofian maisteri, ja alana luonnontiede. Alempi korkeakoulututkinto samasta asiasta on sitten luonnontieteiden kandidaatti.
Eli aloittaja on ilmeisesti filosofian maisteri, jolloin hän on jo tehnyt aiemmin luonnontieteiden kandin tutkinnon ja sen jälkeen pro gradun, jonka jälkeen valmistuu filosofian maisteriksi? Mutta hänen alansa/pääaineensa on edelleenkin jokin luonnontiede.
Huom. En ole kateellinen. En myöskään ole elämän koululainen. En vain yksinkertaisesti pidä luonnontieteistä, en ole koskaan pitänyt enkä koskaan tule pitämään. Kukaan ei voi minua pakottaa pitämään luonnontieteistä. That´s it. En myöskään halua missään nimessä työllistyä mihinkään mikä liittyy luonnontieteisiin. En myöskään halua seurustella kenenkään kanssa, joka millään tavalla liittyy luonnontieteisiin. Minulla on oikeus valita oma kumppanini ja en todellakaan halua ketään, joka millään tavalla liittyy luonnontieteisiin.
Minulla on oikeus valita. Jokaisella on oikeus valita.
Tässä nimerkki Yöks kirjoittelee. En ole taiteilija. Minulla on myös koulutusta, kenties enemmän kuin sinulla. En myöskään halua, että joku tuputtaa jotain luonnontieteitä samalla tavoin kuin ääriuskovaiset uskontoansa tai ääripersut heterosaatiotansa. Jos joku ei millään pidä luonnontieteistä, niin sitten ei pidä. Ketään ei pidä pakottaa pitämään mistään luonnontieteistä. Haluaisitko sinä, että sinut pakotettaisiin pitämään jostain mitä ole aina pienestä lapsesta saakka inhonnut?
Kaikki ei pidä kaikesta. Minä en pidä luonnontieteistä enkä halua olla asian kanssa missään tekemisissä. Sinullakin on varmasti sellaisia asioita, joista sinä itse et millään pidä, vaikka joku tuputtaisi ja tuputtaisi asiaansa. Minusta ei tule luonnontietelijää. En halua työllistyä luonnontieteelliselle alalle. En halua olla missään tekemisissä luonnontieteilijöiden tai luonnontieteellisten asioiden kanssa. Tätä päätöst ei muuta, vaikka kuinka tuputtaisit sitä täällä palstalla ihan samoin kuin lesbo ei muutu heteroksi vaikka kuinka tuputtaisi "heterosaatiotansa".
Mitä oikeinkirjoitukseen tulee, niin itsekin taas jälleen kerran aloitat lauseen pienellä kirjaimella, joten se siitä oikeinkirjoituksesta. Oikeustieteellinen ei kirjoiteta muuten oikis.
Joten yöks vaan kaikelle tuputtamiselle. Minusta ei tule heteroa, olen lesbo. Minusta ei tule eheyttämisen tuloksena heteroa. Minusta ei myöskään tule minkään aivopesun kautta luonnontieteiljää. En myöskään minkään aivopesun kautta missään nimessä mene töihin sellaiseen mikä millään tavalla liittyy luonnontieteisiin. En myöskään minkään aivopesun tuloksena ota kumppanikseni missään nimessä sellaista mikä millään tavalla liittyy luonnontieteisiin. Minua ei kukaan käännytä. Olemme kaikki omia persooniamme.
Ja mitä vikaa on humanisteissa? Kaikki pätee jollakin. Otetaan nuo edellä mainitut.
Lääketieteellinen, oikeustieteellinen: potentiaalisesti varakkain
Luonnontieteellinen: potentiaalisesti älykkäin
Humanistinen: potentiaalisesti sivistynein, legitiimein taidemaku.
Ok, et halua iskeä lääkäriä tai juristia, jos olet köyhä.
Älä lähesty luonnontieteilijää, jos analyyttisyys tai looginen päättely ei ole vahvin osa-alueesi.
Eikä kannata sanoa humanistille, että paras kirjailija on Stieg Larsson, Greyn anatomia on mahtavin tv-sarja ikinä ja että just kävin katsomassa Cheekiä jäähallissa.
Ja se on tilastollinen tosiasia, että ihmiset valitsevat kumppaninsa samasta sosioekonomisesta ryhmästä.
Korkeasti koulutettu ihminen voi olla tunne asioissa ja ihmis-suhde taidoissa ihan ns. saapas. Tässä meille hyvä esimerkki :D Kannustan sinua suuntautumaan miehiin.
ottamatta kantaa koulutukseen niin mua henkilökohtaisesti vähän tympii toi että jos on älykäs ja koulutettu yms niin ihan varmasti on puutteita tunne- ja suhdetasolla.
kun te nyt sitä pilkkua niin viilaatte, niin sanonpa minäkin, ei koulutettu ole välttämättä älykäs ja älykäs välttämättä koulutettu... kyllä viisaus on ihan jotain muuta. vaikka nyt en käytäkkään isoja alkukirjaimia... :)
Typerää saivartelua. Sivistys ylettyy viiden aterian päähän, sen jälkeen olette samaa brutaalia sakkia.
Kokemuksesta voin sanoa, että se koulutettu voi olla sitten ihmissuhdeasioissa täys tampio tai sitten muuten vaan todella sopimaton, ylipinnallinen, tunnekylmä, sitoutumiskyvytön pettäjä, luonnevikainen jne. Toisaalta se kouluttamaton voi olla vieläkin epäsopivampi ja vieläkin tyhmempi ja idiootimpi. Valitse sitten siitä. Haluan vain korostaa, että kouluttautuneisuus ei tee automaattisesti ihmisestä sen parempaa kumppania. On niin paljon muitakin asioita, joita tarvitaan ihmissuhteeseen, pelkillä maisterin papereilla ei ihmissuhteissa pitkälle päästä. Itseasiassa ne maisterin paperit eivät ole tarkoitettu ensisijaisesti kumppanin hakuun tai statuksen pönkittämiseen, vaan ihan johonkin muuhun.
Hei aloittaja. Ymmärrän sua hyvin. Älä tyydy mihinkään vain siksi, että yleinen taso tuntuu luokattomalta. On meitä muitakin tasokkaita naisia olemassa, vaikka selvä vähemmistö vähemmistön joukossa. On mahdollista löytää kaltaisensa silloin, kun ei haaskaa aikaansa vääriin ihmisiin, pitää itsestään huolta ja mielen avoinna. Haaveile rohkeasti tulevaisuudesta ihanan naisen kanssa! :)
En ole aloittaja, mutta toivon tosiaankin, että Suomenkin kokoisessa pienessä maassa olisi vähän enemmän näitä kaikkia muita kuin niitä elämänkoululaisia. Olen tavannat vasta yhden, ja ikää minulla on 27 vuotta. Amiksen kesken jättäneitä, sivistymättömiä, alkoholiriippuvaisia "urheilijoita" löytyy kyllä, mutta maisterintutkinnon suorittaneita fiksuja naisia varmaan vain kourallinen. Anteeksi nyt vaan jos joku loukkaantui, mutta onneksi saan itse määrittää tasoni ja sen, kenen kanssa haluan seurustella ja ehkä joskus perustaa perheen.
Tämä on taas jonkun organisaation piilomainos: "Työllisty luonnontieteelliselle alalle! Työllisty kaupalliselle alalle! "
No, muuten en varmasti työllisty. Valitsen ammattialani ihan kuule itse, samoin kumppanin. Kumppanikseni en ota vakoojaa, korruptoitunutta enkä muutenkaan mitään hämärää tyyppiä.
Mulla on ollut myös vähän samanlaisia ajatuksia siitä, että jotenkin vaikea nähdä itseä elämässä loppuelämääni jonkun naisen kanssa, kun mut on kasvatettu aika konservatiivisesti ja ainut malli, joka on iskostunut takaraivoon on heterosuhde. Mutta silti mä haluan tehdä omat valintani kun miehet ei ole kiinnostaneet ja haluan uskoa, että se oikea nainen vaan tarvitaan, kun kuitenkin haluan sitoutua, mun mielestä siinä on jotain kaunista, että haluaa rakastaa pitkällä tähtäimellä :)
Tää ammattikeskustelu on jotenkin outo mulle kun en voisi kuvitella ammatin perusteella valitsevani puolisoa, vaikka varmasti jotenkin koulutustaso voi vaikuttaa yhteisiin keskustelunaiheisiin ym, mutta mulle ihan muut asiat painaa, etenkin sellainen kypsä ajattelu ja näkökulma elämään, ymmärtää mikä oikeasti on tärkeää ja osaa katsoa asioita myös muiden näkökulmasta.
Saanko ihan mielenkiinnosta kysyä minkä takia koulutustaso vaikuttaa? En haluaisi henkilöä ilman minkäänlaista koulutusta tai työtä. Oon kuitenkin sitä mieltä, että on fiksua kouluttautua alalle, joka tuntuu omalta, vaikkei se vaatisi korkeakouluopintoja. Samoin mun mielestä on vaan fiksua tehdä just niitä töitä, joita itse tykkää tehdä, oli kyse ihan mistä töistä tahansa. Kuten yllä oleva kirjoitti, mäkään en voisi ammatin perusteella valita puolisoa.
Kaikki koulutukseen liittyvä on lisäksi aika suhteellista. Peruskoulun kesken jättänyt on varmasti sitä mieltä, että ammattioppilaitoksesta valmistunut on korkeasti kouluttautunut, kun taas tohtoriksi väitellyt tuskin pitää yliopistosta valmistunutta kovin korkeasti koulutettuna.
En ole aloittaja, mutta ajattelen kyllä, että koulutuksella on usein jotain merkitystä. Tämäkin keskustelu osoittaa erään seikan, mikä kytkeytyy valitettavan usein koulutustaustoihin: jostakin kumman syystä vähemmin koulutetut kokevat joutuvansa puolustautumaan, kun joku korkeammin koulutettu toteaa, että haluaa korkeakoulutetun puolison. Mistä ihmeestä se mahtaa johtua? Kai meillä jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiimme ja ajatuksiimme, vaikkemme osaisikaan niitä aina kovin täsmällisesti perustella? Vastaavanlainen erottelu tuntui alkavan jo lukiossa tai vielä tarkemmin peruskoulussa, kun heikommin menestyvillä tai vähemmän opiskeluihinsa panostavilla oppilailla oli kummallinen tarve arvostella muita heidän menestyksestään.
Itse ajattelen, että koulutustaustalla ei ole lähtökohtaisesti merkitystä, vaan monilla muilla asioilla. Kuitenkin, seurustellessani vähemmän koulutettujen naisten kanssa olen saanut useamman kerran havaita, että oma korkeakoulutukseni häiritsee vähemmän koulutettua osapuolta ja vaikuttaa sen myötä negatiivisesti parisuhteeseen.
Korkeampi koulutukseni on usein tuonut suhteeseen omat sivujuonteensa ja itse asiassa näin kävi jo opiskeluaikana. Vähemmän koulutetut seurustelukumppanit eivät esimerkiksi ymmärtäneet sitä, mitä opinnot oikeasti vaativat. Saatettiin esimerkiksi kuvitella, että 20 sivun essee yliopistoon syntyy suunnilleen samassa ajassa kuin äidinkielen kirjoitelma yläasteella. Usein koin, että ajatukset eivät kohdanneet, mikä heijastui keskinäiseen kommunikointiin. Opiskelu ja työ ovat suuri osa elämää ja niistä toivoisi voivansa keskustella myös kotona, mutta mikäli aina tuntee, että toinen ei ymmärrä, näivettää se keskustelua.
Korkeampi koulutukseni saattoi myös synnyttää tämän keskustelun kaltaisia asioita, eli toisen osapuolen tarvetta perustella omaa pätevyyttään ja koulutuksensa merkitystä, vaikka en itse sellaista kaivannut enkä vaatinut. Arvostan esimerkiksi puuseppien ammattitaitoa todella paljon, mutta en välttämättä jaksaisi toistaa asiaa joka päivä suhteessa, jossa toinen ei itse koe olevansa riittävän hyvä ja tuntee jatkuvaa alemmuutta.
Eli kiteytettynä, olkoon koulutus mikä hyvänsä, tärkeintä minulle on se, että ihmisestä löytyy intohimoa ja hänellä on selkeitä elämäsuunnitelmia. Minulle on aivan sama, mikä toisen osapuolen koulutus on, mikäli hän suhtautuu työhönsä kunnianhimoisesti, haluaa tehdä parhaansa ja kokee olevansa hyvä siinä, mitä tekee.
Vastaavasti odotan, että vähemmän koulutettu puoliso kunnioittaa myös omaa osaamistani ja ammattitaitoani, eikä koe tarpeelliseksi vähätellä työni vaativuutta vain sen vuoksi, että kokee alemmuutta oman koulutuksensa ja ammattinsa takia. Tiedän itse tekeväni haastavaa työtä ja toivon saavani parisuhteestani täyden tuen itselleni ja tekemälleni työlle, aivan kuten itse tuen toista ja hänen elämänvalintojaan.
Hyvin kirjoitettu.
Hmm, paitsi että ollaksesi tohtori täytyy ensin suorittaa maisterintutkinto. Pitäisin tohtorin- ja maisterintutkintoa enemmän käsikkäin kuin amista tai lukiota esim. yliopistoon tai ammattikorkeakouluun verrattuna.
Tohtori ja maisteri on kyllä ainakin näin maisterintutkintoa suorittavan mielestä aika kaukana toisistaan...
Amiksen ja lukion ero on se, että toisessa opiskellaan ammattiin ja toisessa opitaan peruskoulun aineita vaikeammlla tasolla kuin yläasteella. Lukio on fiksu päätös niille, jotka eivät vielä tiedä mille alalle haluavat kouluttautua ja niille ketkä haluavat yliopistoon (johon lukio-opinnot usein tietyllä tavalla valmistaa). Jos jo peruskoulussa tietää haluavansa alalle johon voi opiskella amiksessa, amis on mun mielestä fiksumpi valinta. Amiksen starttiluokka taas voi olla fiksu valinta jos tietää haluavansa käytännön alalle, muttei tiedä vielä mille.
Lukio on teoreettisesti vaikeampi kuin amis, mutten silti koe, että ne on hierarkkisesti eri tasolla. Maisterin - tohtori on mun mielestä vähän kuin alempi korkeakoulututkinto - ylempi korekeakoulututkinto. Täytyy valmistua maisteriksi jo haluaa väitellä tohtoriksi ja täytyy suorittaa alemman korkeakoulututkinnon jos haluaa suoritta ylemmän. Nämä ovat hierarkkisesti eri tasolla, toisin kuin amis ja lukio, jotka mun mielestä on enemmänkin käsikkäin - samantasoisia mutta erilaisia.
No nyt mul meni kyl vähän ohi aiheen...
En mä ole tässä ketjussa huomannut, että vähemmän koulutetut olisivat olleet sen enempää puolustusasemissa kuin korkeammin koulutetut. Aika tasaista vääntöä puolin ja toisin.
Mulle koulutuksella ei olemerkitystä kumppanin valinnassa.
Arvostan hyvää yleissivistystä, mutta sen voi hankkia usealla tavalla. Jotkut korkeakoulukoulutukset eivät ole edes kovin yleissivistäviä. Esimerkiksi omani on yleissivistyksen osalta sellainen. Siihen verratuna lukiokin on 10 kertaa yleissivistävämpi.
Apua. :D Joko kirjoitin todella huonosti, minut ymmärrettiin aivan väärin tai sitten täällä on vain todella takakireää jengiä (minkä olen kyllä huomannut aiemmkin tätä palstaa selaillessa, eli eipä tullut sittenkään yllätyksenä).
Tämä kiteyttää ehkä paremmin sen mitä itsekin ajattelen toisen ihmisen koulutuksesta:
"olkoon koulutus mikä hyvänsä, tärkeintä minulle on se, että ihmisestä löytyy intohimoa ja hänellä on selkeitä elämäsuunnitelmia. Minulle on aivan sama, mikä toisen osapuolen koulutus on, mikäli hän suhtautuu työhönsä kunnianhimoisesti, haluaa tehdä parhaansa ja kokee olevansa hyvä siinä, mitä tekee."
Aloitusviestissä tosiaan kirjoitin hieman huolimattomasti tuosta koulutusvaatimuksesta. En siis vaadi kumppanilta samantasoista yliopistokoulutusta, vaan ylläolevan lainauksen mukaan kumppanin koulutustasolla ei niinkään ole väliä, vaan hänen suhtautumisella siihen ja esim. työntekoon. Elämänkoululaisella tarkoitin lähinnä sellaista ihmistä, joka on jättänyt tyyliin lukion tai amiksen kesken laiskuuden vuoksi, ei käy töissä jne. Tällaisethan kutsuvat itseään usein just elämänkoululaisiksi. Ainakin olisi suuri kynnys hyväksyä puolisokseni sellaista naista (tai silloin muiden ominaisuuksien olisi kompensoitava täyttä kouluttamattomuutta - ja paljon.)
Edelleen nimimerkki yöks: En tiedä itkeäkö vai nauraa. Missäs h*lvetin kohdassa olen tuputtanut luonnontieteellistä koulutustani? Tuli harvinaisen selväksi että SINÄ et halua olla missään tekemisissä luonnontieteilijöiden kanssa ja sinulla on aggressiivinen suhtautuminen heihin. Huomasitko että jauhoit yhdessä viestissä samat asiat neljä kertaa? Ainoa mitä kerroin luonnontieteistä oli maininta, että olen filosofian maisteri luonnontieteelliseltä alalta = tuputusta? Huhhuh ei voi muuta sanoa. Taitaa olla alitajunnassasi jo maailmaa suuremmat traumat ala-asteen ympäristötiedon tunneilta? Ja minä en muuten kirjoittanut tuota "luonnontieteet vetää pidemmän korren kuin humanistit", kannattais vilkaista myös kirjoittajan nimimerkki viestistä. Itse ainakin arvostan kaikenlaista koulutusta. Arvostan esim. siivoojia, monia ammattikoulun aloja, lääkisläisiä, humanisteja jne. En vihaa mitään alaa toisin kuin sinä. Ja vielä vähän pilkkua viilatakseni: kirjoitit lääkiksen ja oikiksen isoilla alkukirjaimilla ja vieläpä kahdella k:lla, sekö on mielestäsi oikein?
Ja kuten joku jo sanoikin, jos joku ei laske maisteria korkeasti koulutetuksi niin vasta tohtorinko sitten? Mitä ihmettä. Maisterin koulutukseni on nimenomaan ylempi korkeakoulututkinto yliopistossa, jota ennen olen suorittanut alemman korkeakoulututkinnon. Eikö nimi korkeakoulu jo kerro korkeasta koulutuksesta? :D Jo on ihme kriteerit joillakin täällä.
En olisi kyllä uskonut että porukka täällä tarttui nyt niin voimakkaasti tähän koulutustasojuttuun, kun se nyt ei ollut oikeastaan tämän keskustelun pointti edes.
Aloituksen pointti olikin siinä, että olet vielä hieman epävarma itsestäsi ja identiteetistäsi, siksipä saatat kateellisena katsella hetskumeininkiä tai siksipä sinun on vaikea siihen kuvitella naista. Siksipä olet helppo uhri kaikenmaailman heterosaatioaivopesulle. Siksipä sinun on vaikea luoda kestävää parisuhdetta, vaikka kaikki kriteerit molemmin puolin olisivat kunnossa.
Kokemuksieni myötä ainakin itsellä ehdoton kriteeri naisen suhteen on, että ei ole epävarma identiteetistä. Epävarman ja epävaakaan persoonan kanssa on erittäin hankala luoda minkäänlaista pitkäaikaista ja tasapainoista ihmissuhdetta, olkoonkin ihminen miten sosiaalinen ja miten maisteri tahansa.
Kiitos monille kuitenkin hyvistä vastauksista! Ymmärrän kyllä että jossain vaiheessa minun on luovuttava joistakin kriteereistäni, jos haluan ikinä seurustella. Vaikka ei pitäisi yleistää, voi olla jossain määrin totta, että ns. korkeasti koulutettu ja paljon opiskeleva voi olla avuton ihmissuhteissa, mutta ei välttämättä. Itse olen sosiaalisesti hyvinkin lahjakas, ja ihmissuhteissakin ihan jees :D Taitaa siis olla pikemminkin kyse ajanpuutteesta. Olen kouluttautunut suhteellisen nopeasti, joten tuntuu ettei seurustelulle edes olisi aikaa nyt kun tarkemmin ajattelee.
Pyrinkin elämään hetkessä niin kuin monet täällä neuvoivat. Vaikka aloitusviestin perusteella saattaa vaikuttaa siltä että murehdin tulevaisuuttani jatkuvasti, niin asia ei ole niin. Päätin vain kirjoittaa tästä "huolestani" kun yksi päivä lenkillä ollessani asia tupsahti mieleen. :)
Painottaisin myös aloitusviestissäni enemmän tuota heterosaatiota. Onko ns. heterotuputus osasyynä siihen, etten osaa kuvitella puolisokseni naista? Minulla on hämäriä muistikuvia, että olisin pikkutyttönä ajatellut että menen joskus naimisiin miehen kanssa ja perustan perheen, ja samalla kuitenkin panikoin tästä koska ajatus ei tuntunut houkuttelevalta. En kuitenkaan tiennyt muista vaihtoehdoista, en tiennyt silloin ala-asteella että on ihan mahdollista ja sallittua olla naisenkin kanssa, vaikka ihastuin jo silloin vain tyttöihin. En tajua miksi silti luulin, että joudun perustamaan perheen miehen kanssa.
femme1988: Enpä jaksanut tekstiketjua kovin pitkälle lukea, kun se jo karkasi aiheen viereen ja "korkeasti koulutettu"-saivarteluihin. Halusin vain sanoa, itsekin femme ja -88:na, että aloituksesi olisi voinut olla vaikka itseni kirjoittama. Samaistun tilanteeseesi, ikävä kyllä, täysin :/
Mä taas en samaistu ollenkaan, vaikka femme olenkin ja vielä samana vuonna syntynyt.
Sulta varmaan puuttuu sit kaikki samaistumisen syyt, jotka mulla on :)
Tai sitten hänellä on jotain sellaista fantastista, mistä sinä ja muut voitte uneksia.
Tarkoitushan ei ollut arvottaa mitään tai ketään, vaan samaistua elämäntilanteeseen ja kokemuksiin
Oon itse syntynyt 1987, korkeastikoulutettu ja aivan samat mietteet kuin sinulla. Lesboja on vähän, Suomessa todella vähän (pieni maa), ja tuntuu että tulevaisuutta on vaikea nähdä naisen kanssa. En toki näe sitä miehenkään kanssa. Välillä tuntuu äärettömän hankalalta olla femme, lesbo ja koulutettu. Tää on varmaan joku vahemmistön vähemmistön vähemmistö. Toivon että aika auttaa tähän... En tiedä, samat on ongelmat. Heterosaatio on todella vahvana ympärillämme, sitä vastaan on vaikea taistella.
No mietipä millaisia naisparien esimerkkejä tulee mieleen Suomesta tai omasta kaupungistasi?? No niin. Eipä juuri minkäänlaisia. Onko ihme, jos haaveena ei ole se, jota ei edes näy. Se sitä heterosaatiota, haluat tai et. Pieni vähemmistö on pieni vähemmistö. Elämä on.
Hyvä huomio. Eipä ihme etten osaa kuvitella naista rinnalleni kun ei ole ollut samaistumiskohteita muiden ihmisten parisuhteissa... Heteroparisuhteisiin kun on vähän vaikeaa samastua.
Voisiko olla, ettet ole vielä täysin hyväksynyt omaa suuntautumistasi ja jotenkin kaipaat vielä ulkoista vahvistusta tai hyväksyntää sille?
Tunnistin itseni aloittajan tilanteesta. Uskoisin tietäväni mitä aloittaja tarkoittaa ja olen samaa mieltä, kritiikistä huolimatta. On totta, että varmasti ongelmia ja mitä tahansa voi olla kenellä tahansa, sitä ei koulutuksesta mitenkään näe. Kuitenkin arvelen, että ainakin osalla yliopiston käyneillä on enemmän sellainen ajatusmaailma ja ehkä elämäntapa jonka itsekin toivoisin kumppanillani olevan.
Ympärillä ihmiset (heterot) menevät naimisiin ja hankkivat lapsia ja iloitsen heidän kanssaan, mutta kuitenkin jotenkin ulkopuolisena. Pitkä parisuhteeni naisen kanssa päättyi jo kaksi vuotta sitten ja tosiaan, sopivia on hyvin vaikea löytää. Sopivalla tarkoitan nykyisin vakaata elämää ja molemmin puoleista rakkautta.
Olen "epätoivon" hetkellä ajatellut, että jos minäkin löytäisin miehen että voisinko olla onnellinen. En voisi. Toivon edelleen löytäväni naisen ja hyvää elämää sydämen tunteen mukaan.
Minkälaisen ajatusmaailman ja elämäntavan toivoisit kumppanillasi olevan?
Sopivan naisen löytäminen vaatii eforttia ja työtä! Eikä kannata olla lyhytpinnainen eikä hätäinen. itselleni on käynyt selväksi, että hyviä naisia on liikenteessä ja silti jokin asia ei käy yksiin (erilaiset odotukset, välimatka!...) Pitää olla sinnikäs, pitää jaksaa yrittää. Näin olen sen itse funtsinut.
Sellaisen esimerkiksi että uskollisuus on itsestäänselvää ym. Suhteellisen terveet ja vakaat elämäntavat niin siitä pidän. Ja siitä, että toisellakin on intohimo johonkin asiaan, jota hän tekee sitten työkseen tai opiskelee tai harrastaa, niin tietää siitä paljon. Osaa keskustella monista asioista ja tietää, jolloin voi muodostaa mielipiteen ja haluaa jakaa sen ja kuulla toista.
Ehkä se, että lukee itsensä jonkun aineen maisteriksi niin yhtenä asiana antaa itselle ainakin vähän osviittaa siitä, että elämä voisi olla suunnilleen samanlaista ja yhdessä sitten vain moninkerroin kivempaa.
Ja yliopiston käynneillä mielestäsi enemmän tuollaista ajatusmaailmaan ja elämäntapaa? Ehkä sinun ajatusmaailmasi on hieman yksinkertainen ja rajoitteinen, jos todella mäin ajattelet.
Ei suinkaan. En minä tee mitään tilastoa aiheesta vaan sanoin mitkä asiat ovat niitä tärkeitä. Vastasin siihen mitä kysyit. Sanoin että yhtenä asiana muiden joukossa antaa osviittaa. Älä sinä tule sanomaan minun ajatusmaailmasta mitään jos tahallaan kärjistät ja teet omia tulkintoja tekstistäni.
Ensimmäisessä viestissäsi sanoit, että mielestäsi yliopiston käyneillä arvelet olevan enemmän sellainen ajatusmaailma ja ehkä elämäntapa jonka itsekin toivot kumppanilla olevan.
Vierestä tässä lukeneena voin kyllä ihan rehellisesti kirjoittaa, että yliopiston käyneet eivät todellakaan ole muita uskollisempia. Ihan omasta kokemuksesta voin kirjoittaa, että minua ovat pettäneet niin maisterit kuin ei maisterit ja sillä pettämisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että on maisterin paperit kädessä. Ihan joka yhteiskuntaluokassa on uskottomuutta. Tunnen myös maistereita, joilla on lukuisia sivusuhteita ja salarakkaita, joten se siitä uskollisuudesta. Osa on pitkissä suhteissa ja siinä sivussa pitävät salasuhteita. Osa ei osaa/halua/kykene sitoutumaan kunnolla ja pitävät yllä useampaa suhdetta yhtäaikaa. Mitä tuolla työpaikoillakin näkee niin kaikista pahimpia ovat juuri varatut ja koulutetut varsinkin näin kun kohta tuo pikkujouluaika lähestyy...
Vastauksesi taisi mennä väärälle henkilölle.
En ole missään kirjoittanut/sanonut, että yliopiston käyneet olisivat uskollisempia jne. vaan kyseinalaistin edellisen kirjoittajan sanomiset.
Onhan tuo sinun tekstisi tulkittavissa monellakin tavalla; mm. onhan se aika
ristiriitaista että olet kiinnostunut pelkästään naisista mutta kaverisi ovat
kuitenkin lähes kaikki heteroita? Ja se, että olet ollut pitkään kaapissa
mutta et ole kärsinyt itse mistään henkisestä ongelmasta?
En oikein tiedä, mihin pyrit tällä kirjoituksella; väittelyä on kyllä syntynyt
lähinna koulutustasoista. Koska itse tunnet olevasi musta lammas niin
se herättää ihmetystä siitä,miksi haet vain sellaista ihmistä,jolla on samanlaiset
ajatukset ja kriteerit kumppanin suhteen kuin sinulla. Ei ole kahta samanlaista
lesboa. Ja vaikka onkin klisee -- niin vastakohdat täydentävät toisiaan.
Mitä enemmän tulee ikää, sen vaikeampaa kumppanin löytyminen on.
Ennakko-odotuksia voi joutua karsimaan paljonkin. Mahdollisesti voi käydä
jopa niin että joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa.
Se et on kaapissa ei liity millään lailla henkisiin ongelmiin. Yllättävän moni on kaapissa, mutta harva hengailee näillä sivuilla. Monihan on myös lesbo myöntämättä asiaa itselleen, pysymällä sinkkuna jne. Ja onhan niitäkin jotka ovat suhteessa miehen kanssa.
Täällä toinen samassa tilanteessa. Joka Lesbo tuntuu olevan, ruma, ylipainoinen, mielenterveysongelmainen, rekkis, alkoholisti, piilohetero tai jokin toisen asteen koulutukseen tyytynyt luuseri.... Minä en halua kumppanikseni lähihoitajaa tai jotain elämän koulun käynyttä roskakuskia.... Missä on kunnon naiset, edes sitten AMK-opiskelijat..... D:
Niillä on kato parempaakin tekemistä, katsos kun aika menee opiskeluun ja työntekoon. Ei ne jouda hengailemaan tyhjän panttina eikä seurustelemaan. Ajan voi käyttää hyödyllisemminkin kuin seurusteluun. Seurustelu kun mitä todennäköisemmin päättyy ennemmin tai myöhemmin, harva suhde edes kestää, joten järkevämpää on käyttää se aika opiskeluun. Sitten kun opiskelut loppuu, niin sitten panostetaan katsos kunnolla sen uran luontiin. Ei silloinkaan ole järkevää (eikä edes aikaa, koska suurin osa tai kaikki aika menee vain töissä ollessa ja jos vielä päälle opiskelee taas jotain uutta tai teke montaa työtä yhtäaikaa) hengailla epämääräisten ihmisten kanssa epämääräisissä suhteissa kun todennäköisintä on, että se puoliso lähtee vieraisiin, katkaisee suhteen tai on epävarma eikä tiedä mitä haluaa tai ei edes ole kiinnostunut kunnolla. Toisaalta taas, miten sinulla on sitten aikaa seurusteluun, eikö sinunkin pitäisi käyttää aika opiskeluun ja työhön?
Täällä toinen samassa tilanteessa. Joka Lesbo tuntuu olevan, ruma, ylipainoinen, mielenterveysongelmainen, rekkis, alkoholisti, piilohetero tai jokin toisen asteen koulutukseen tyytynyt luuseri.... Minä en halua kumppanikseni lähihoitajaa tai jotain elämän koulun käynnyttä roskakuskia.... Missä on kunnon naiset, edes sitten AMK-opiskelijat..... D:
Kirjoitusvirheet tekee sinusta kyllä ihan yhtä mauttoman kun itsesi väheksymät ihmiset.
Pystyn samaistumaan aloittajaan! Itsekään en pystynyt kuvittelemaan itseäni vakavaan suhteeseen naisen kanssa, vaikka naisia muuten romanttisessa ja seksuaalisessa mielessäni kovasti himoitsinkin. Uskon tämän johtuneen nimenomaan ympäristöstäni. Kehoittaisin viestiketjun aloittajaa siis rohkeasti kokeilemaan, kyllä sen sitten huomaa ja kokee, että onko kyse jostain identiteetin hauraudesta vai puhtaasta kokemattomuudesta ja tietämättömyydestä. Itselleni aukesi ensimmäisen naisen kanssa muodostetun vakavan parisuhteen myötä semmoinen maailma ympärilleni, etten olisi tällaisesta osannut unelmoidakaan silloin taannoin miesten kanssa seurustellessani. :)
Ja mitä noihin kriteereihin tulee, on kyllä ihan hyvä pitää vähän jonkilaista rimaa jossakin kohtaa, jokaisella on kuitenkin mieltymyksensä parinmuodostuksessa ja niin pitääkin, ei sitä muuten löytäisi itselleen sopivaa puolisoa. Itse olen kokenut muutaman epäonnisen suhteenalun juuri sen takia kun hylkäsin omat periaatteeni ja lähdin "avoimin mielin" rakentamaan suhdetta jonkun sellaisen henkilön kanssa, jolla ei ollut jotain sellaista mitä olisin kumppaniltani kaivannut. Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein tällaiset ulkoiset ominaisuudet ovat ajan kanssa muuttuvia ja antaa enemmän arvoa sisäiselle kauneudelle. Nykyisen kihlattuni kanssa ihastuin silmittömästi hänen jumalaiseen seksikkyyteensä ja rakastuimme, kun huomasimme henkistä samanlaisuutta. Silmissäni hän muuttuu vain päivä päivältä kauniimmaksi, oppiessani tuntemaan hänen sisintään enemmän ja enemmän.
Rohkaisen siis Sinua Femme88 jättämään ympäristön paineet sikseen, ja heittäytymään nauttimaan elämästä täysin rinnoin. :)
"onhan se aika ristiriitaista että olet kiinnostunut pelkästään naisista mutta kaverisi ovat kuitenkin lähes kaikki heteroita?"
Ja mitäköhän tekemistä näillä on toistensa kanssa? Mitä minä sille mahdan jos lapsuuden pitkäaikaiset ystäväni sattuvat olemaan heteroita? En kuulu mihinkään lesbopiireihin, kuten ilmeisesti joidenkin lesbojen mielestä pitäisi kuulua - tai muuten ei ole TRUUU lesbian. En valitse ystäviäni seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Minunkaan mielestä kaapissaolo ei korreloi suoraan mielenterveysongelmien kanssa. Myönnän kyllä, että ennen kuin kerroin kellekään olevani lesbo, koin ajoittain ahdistusta ja suurta ärsyyntymistä piilottelusta sekä siitä, että minun ajateltiin olevan hetero, vaikka en koskaan ilmaissut mielenkiintoa miehiin. Mielenterveys olisi horjunut ehkä sitten, jos olisin kieltänyt lesbouteni (tätä en onneksi ole koskaan tehnyt) tai ruvennut kulissisuhteeseen miehen kanssa, mikä ei ole koskaan käynyt mielessäkään. Uskon, että kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä, kaapista tullaan sitten kun tullaan. :)
Kriteereistä vielä sen verran, että rimaa on tosiaan hieman laskettava, tai muussa tapauksessa kumppanin löytyminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. En silti tule kelpuuttamaan ketä tahansa, joku raja sentään tulee aina olemaan. Ja kiva että löytyy muitakin jotka samaistuu tähän! Itsekin olen muuten joskus päivitellyt joillekin kavereille että kiva tässä olla "vähemmistön vähemmistön vähemmistö". :D
Mielenkiintoinen keskustelu. Olen itse aika lailla juuri samassa tilanteessa ja olen myös miettinyt tuota, että pitäisikö rimaa laskea. Toisaalta taas on hyvin turhauttavaa ajatella jo tässä vaiheessa elämää, että joutuisi tyytymään johonkin, mikä ei ole juuri sitä mitä haluaisi. Olenkin sitten ensimmäisen parisuhteen päätyttyä tyytynyt elelemään sinkkuna, koska luulen viihtyväni paremmin yksin kuin huonossa parisuhteessa, mutta alkaahan se yksinäisyyskin joskus kalvaa.
Mitä tulee vähemmistönä vähemmistön sisällä olemiseen, niin olen huomannut saman. Käyttäessäni esim. Qruiser -deittipalvelua noin 9/10 yhteydenotoista on naisilta, joilla on hyvin minimaalinen koulutustaso tai ovat vain jääneet ajelehtimaan ilman sen kummempaa suuntaa. Ymmärrän, että heidänkin joukossa on varmasti luovia ja fiksuja ihmisiä, mutta mielestäni ei ole väärin tavoitella kumppania, jonka kanssa olisi mahdollisimman paljon yhteistä.
jos sä olet fiksu ihminen niin mikset luota siihen. Tarkoitan, tuollainen rimojen asetteluhan on kuitenkin ihan turhaa, jos joku kolahtaa se kolahtaa. On niitäkin ihmisiä jotka jättäytyy pelosta pois suhteista ja päätyvät elämään yksin. Vaikka sitten lopulta tajuaisi että eleli liian varovaisesti niin ei enää pääsekkään suhteissa mihinkään. Kyllähän jokainen suhde on kokemus joka muokkaa sua. Jos sanoo kaikille ei ja odottaa sitä kultakimpaletta niin millaiset suhdetaidot omaa?
Mitä sen on väliä vaikka antaisi vain mennä, jos nyt järkevänä ihmisenä ei ala mihinkään kännisekoiluihin niin mikä voi mennä vikaan? Erot on koettava ja niistä otettava oppia, suhteita on yhtä monenlaisia kuin ihmisiä, kaikki jättävät jotain hyvää ja huono mistä saa kummastakin ihan yhtä paljon.
Elämä on elämää kun siihen kuuluu rakkautta, jos koittaa valikoida kelle sitä suo niin siinä voi jäädä yksin ilman mitään. Joskus sitä ajattelee liian järkevästi mikä sopisi kylkeen parhaitsen, ehkä pientä riskinottoakin kannattaisi harrastaa koska sillä että ylittää omia rajojaan saa paljon enemmän irti.
Luotat itseesi, jos sydämesi pompsahtaa jonkun nistin, varatun, pettäjän kohdalla niin varmasti osaat miettiä kahdesti kannattaako juuri siinä kohdassa ottaa askelta. Mutta jos et laita itsesäsi rohkeasti peliin, kukaan ei tee maalia, et edes sinä.
Älä siis mieti riman korkeutta mistä muut pääsisi yli vaan katso että itse pääset edes hyppypaikalle.
En tarkoitakaan, että jos joku kolahtaa niin en silloin uskaltaisi lähteä mukaan vaan pitäisin edelleen kiinni jostain vaatimuksista. Ongelma onkin siinä, ettei ole kauhean moni tyyppi kolahtanut, ainakaan sellainen tyyppi jonka tietäisin olevan jotain muuta kuin hetero. Enkä pidä itseäni minään mahtavana palkintona, tai että joku ihminen ei olisi tarpeeksi hyvä tai menestynyt olemaan kanssani, olen vain huomannut, että ihastun ja rakastun helpommin ihmisiin, joilla on samantapaiset arvot/tavoitteet/kiinnostukset elämässä.
Mutta olet varmasti oikeassa siinä, että minun pitäisi laittaa itseäni rohkeammin peliin ja olla vähemmän valikoiva sen suhteen kenelle rakkauttani suon.
Ymmärrän hyvin sinua. Ajattelen samoin. Elämä vierähtänyt yliopistolla ja olen myös koulutettu. Ulkoisesti naisellinen mutta harrastukset ehkä hieman maskuliiniset. En ole FM vaan eri ala. Minulle ei ole väliä onko luonnontieteilijä, humanisti, lääkäri, juristi tai pappi puolisona kunhan haluaa oppia ja jaksaa puolisoitaan pohdintoja eri asioista ja omaa hyvän yleissivistyksen. Miehiä on minulla ollut useita, ketään en ole rakastanut ja jättänyt kun on tullut puhe perheestä ja talosta jne. Kaipaan samanlaista naista joka täydentäisi minua. Haaveilen yhteisistä matkoista, rakastelusta ties missä, kuinka voisi toista katsella aamulla suihkussa, herätä vierestä ja ehkä joskus tunnustaa kuinka paljon toista rakastaa..En tiedä perheestä tai minkälaista olisikin esitellä puoliso joka onkin Paula eikä Pauli mutta silloin olisi onneksi toinen tukena.
miksi sä et siis ota naista ja tee kuten miehelle, jätät jos ei tunnu millekkään. Jos sä laitat naisen jotenkin erikoisasemaan että kun on Nainen se on yhtä kuin rakkaus, sä asetat samalla kauheita odotuksia ja pettymykset on taattuja. Ihmissuhde ei ole laastari, rakkaus ei tule sen takia että sä sanot että nyt saa tulla. Hyvän suhteen löytäminen vaatii aikaa ja etsimistä. Mutta jos sä vain odotat että Nainen tulee, niin suosittelen itsesi peliin laittamista vähän enemmän.
Jostain sä ne miehetkin saat, ei se naisten huomion herättäminen ole sen vaikemapaa.
Älä kasvata päässäsi jotain ihannekuvaa millainen nainen täydentäisi sinua ja saisi sut hurmoksiin, se on ajan tuhlausta.
Kun uskaltaudut olemaan mitä haluat olla, ottamaan sen mitä haluat ottaa, niin kyllä se oikea tai oikealle tuntuva erottuu joukosta ja Joukosta. Älä mieti siis minkänäköistä naista haluat, vaan mieti pikemmin miten laitat verkot vesille,
Rakkautta ei voi suunnitella mutta sille antaa paremmat mahdollisuudet kun on esillä eikä mieti turhia. Joten ulos kaapista, bileisiin, nettiin, etsi kavereita lesboista, homoista jne. Ja ala luomaan yhteyksiä ihmisiin joiden seasta luultavammin löydät sen jonka kanssa pelätä esittelyä perheellesi.
Olen aina ollut kiinnostuneempi naisista kuin miehistä, mutta kun ainoa pitkä parisuhde (miehen kanssa) päättyi, tuntui vähän valheelliselta miettiä suhteilua muiden kuin naisten kanssa. Oman lesbouden hyväksymisen kohdalla jotenkin ajattelin, että siinä samalla nyt unohdan heterosuhteessa ajoittain elättelemäni "perheunelmat", koska näen omalla kohdallani mahdolliseksi olla joko sinkku tai parisuhteessa naisen kanssa. Onhan mediassa ollut esillä viime vuosina enemmän ja enemmän sateenkaariperheitä, mutta jos siihen ei löydy mallia lähipiiristä (terveisin ne kaikki heteroperheet, joita munkin lähipiiri on täynnä), askel siihen suuntaan on kuitenkin suuri. Me 20-30-vuotiaat voidaan kuitenkin omalla esimerkillämme muuttaa jotain, jos vaan ensin päästään itse eroon siitä ajatuksesta, että omakotitalon, kahden lapsen ja kultaisennoutajan lisäksi kuvioissa pitäisi olla mies ;)
Ja olen samaa mieltä ketjun aloittaneen kanssa siitä, että hauskaa vois pitää kenen kanssa tahansa,mut jos mietin vakavampaa suhdetta, olettaisin kumppanillanilla olevan hieman samanlaista taustaa ja kiinnostuksenkohteita kuin itselläkin, mukaan lukien koulutustaso. Ja sittenkin, jos sellaisen ihmisen löytää, ei se vielä takaa mitään ;) Rakastuin korkeastikoulutettuun, itsenäiseen, luovaan femmeen, joka kuitenkin on ilmeisesti niin epävarma omasta identiteetistään ja elämäntilanteesta, ettei juttu ole oikein edennyt.
Ihastun aina duunarimimmeihin. Sellaisiin käsillä tekijöihin ; )