Onko teillä muilla masentuneilla jonkinlaista pakonomaista suruun ja kärsimykseen juuttumista? Kun kuulen jotakin surullista, alan miettiä sitä pakkomielteisesti ja tuntuu, että minun on tavoitettava se tunne, joka tilanteeseen liittyy. Aina kun kuulen kärsimyksestä, jään pyörittelemään tilannetta päässäni ja ahdistun aivan suunnattomasti. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi sellaiset, kun kuulen lapsen kuolleen - alan ajatella vanhempien surua, kunnes olen pakahtua, tai kun kuulen vaikkapa navetan palosta, jolloin alan miettiä eläinten kauhua, hätää ja kipua tilanteessa.
Jotenkin ajattelen, että kun ihmiset tuntuvat niin piittaamattomilta, niin velvollisuuteni on yrittää jakaa muiden suru ja tuska, vaikka järjellä tiedän, etten auta sillä ketään. Nykyään tämä on mennyt jo niin pitkälle, etten siedä ihmisten naurua. Näen sieluni silmin kaiken kärsimyksen maailmassa ja nauru kuulostaa kammottavalta korvissani.
Jotenkin ajattelen, että kun ihmiset tuntuvat niin piittaamattomilta, niin velvollisuuteni on yrittää jakaa muiden suru ja tuska, vaikka järjellä tiedän, etten auta sillä ketään. Nykyään tämä on mennyt jo niin pitkälle, etten siedä ihmisten naurua. Näen sieluni silmin kaiken kärsimyksen maailmassa ja nauru kuulostaa kammottavalta korvissani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tuo ole järkevää. Jos auttaa niin pitää olla empatiaa ja tahtoa, mutta tuolaisella fiilliksellä ei kukaan voisi auttaa ketään. Burn out tulisi jo samana päivänä. Et sinä voi koko maailman tuskaa selkääsi ottaa: ole Kristus.
Burn out tulikin jo vuosia sitten, siinä olet oikeassa. Vielä kun joku kertoisi, miten tuollaisesta ajattelusta pääsee eroon. Allekirjoitan täysin tuon, että tällaisella fiiliksellä ei voi auttaa ketään ja kuinkas ollakaan, tunnen siitä kovaa syyllisyyttä. Haluaisin olla mukana esimerkiksi eläinsuojelutyössä, mutta tällä päällä siitä ei tulisi mitään. Niinpä sitten vain syydän rahaa eri hyväntekeväisyystahoille, kun en muuhunkaan pysty. =/
Sinun tulee oppia elämään myös omaa elämää. Se on myös sinua varten: ei vain uhrautumista ja itsensä tyhjiin ammentamista ja suorittämista. Auttminen on oikeastaan jakamista ja yhdessä elämäistä.
Kaiken pitäisi lähteä levosta käsin, ei syyllisyydestä ja että minun vain pitää ja pitää.Sinun pitää muistaa hemmotella itseäsi, levätä, ottaa iisisti. Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne. Tämä on Jumalan viisaus. Luoja näkee,. että ihminen ei voi enemmän.
Vaikuttaa settä sinä yrität pelastaa, ja rakastaa kärsiviä ja luontoa enemmän kuin itseäsi, mutta ei se toimi.
Oletkohan laittanut tavoitteesi liian korkealle, vaadit itseltäsi täydellisyyttä, osaatko sanoa, kiitos ei.
Jospa sallit nyt itsellesi täydellisen loman. Vaihda vapaalle, anna lupa itsellesi olla väsynyt. Lähde jos jaksat ulso, kävele ulkona luonnossa ja kuutele vain tuulen huminaa, hiljaisuutta.