Näyttää vahvasti siltä, että PPO:n varallisuus yritetään keskittää muutaman hallintohenkilön omaisuudeksi. Osuuskunnan varallisuus,140 miljoonaa euroa, on hallinnon mielestä niin pieni raha, ettei siitä riitä jäsenille jaettavaa kuin hallituksen esittämä 10€/osuus, eli yhteensä 0,8 miljoonaa euroa. Pitäkää hyvät ihmiset puolianne nyt, älkääkä hyväksykö osuuskuntakokouksessa tilinpäätöstä eikä hallituksen esittämiä sääntömuutoksia, eikä nimimuutosta!
Sen sijaan kannattakaa kokouksessa erityistilintarkastuksen aloittamista ja Häyrysen&Junttilan esittämää vapaan jakokelpoisen pääoman, eli 102 miljoonan euron jakamista jäsenille. Jollemme nyt pidä puoliamme, niin tuo pääoma on menetetty pysyvästi, kun osuuskunnan portit avataan hallinnon toimesta pelureille, pikavoittojen tavoittelijoille ja ennen kaikkea heille itselleen.
PPO:n jäsen: Haluatko osuuskunnasta kolmella osuudella 5000€ vaiko hallinnon esittämän 30€? Mieti tätä ja äänestä kokouksessa sen mukaisesti. Vastassa meillä on mm. serbialainen jalkapallojoukkue, jota myös FC-Ypaksi kutsutaan, ja joka tulee käyttämään kokouksessa hallinnon ääntä veturimies, demaripoliitikko Eero Kippolan ja Oulaisten OP:n johtajan, Kai Pajalan ohjauksessa.
Me PPO:n jäsenet olemme PPO:n toimitusjohtajalle ja hallituksen puheenjohtajalle vain vihollisjoukko. Tulee myös muistaa, ketkä ovat ajaneet osuuskunnan tähän kestämättömän kaoottiseen tilaan! Tätä ei ole jäsenistö tehnyt. Siihen syylliset tietäväyt kyllä tekosensa ja tunnistavat itsensä helposti katsomalla peiliin, mikäli sinne katsoo sydämessään omana itsenään, eikä pelkkänä vahanukkena.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No ei muuta kuin valtakirjoja keräämään turuilta ja toreilta, tosi juttu että ei tänne alueelle kukaan koskaan ole tuonut hyvää, mutta moni liippari on koittanut viedä tuhkatkin pesästä;))
Valtakirjoja voi kerätä vain yritys- ja yhteisöasiakkailta. Osuuskunnan sääntöjen mukaan yksityisasiakas voi antaa valtakirjan vain puolisolleen.