Onko kellään kokemusta että vaikeassa elämäntilanteessa menee psykologille ja psykologi suhtautuu jo menetettynä tapauksena vaikka itse ei koe olevansa sitä eikä haluaisi olla? Siis henkilön suhtautuminen on luokkaa "et pysty kuitenkaan" ja kaiken positiivisenkin mitä kerron omasta elämästä kääntää negatiiviseksi ja miten se vain kertoo ongelmieni syvyydestä. Jos haluaa keskusteluapua elämänhallintaan ja löytää omia voimavaroja kriisin keskellä niin psykologi ei siis ole oikea henkilö? Kelle pitäisi sitten hakeutua?
Psykologista vain pahempi olo?
kuopattu_
9186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Psykologillasi voi olla omia mielenterveysongelmia, minkä vuoksi hän ei pysty työskentelemään kanssasi toimivasti. Ihmisiähän ne psykologitkin on. Hakeudu toiselle psykologille.
"kaiken positiivisenkin mitä kerron omasta elämästä kääntää negatiiviseksi ja miten se vain kertoo ongelmieni syvyydestä."
Minulla on myös samantapainen psykologi. Kun kerroin, että minun oli ennen helppo tutustua ihmisiin, niin hän sanoi, että sellaisista pidetään, jotka yrittävät koko ajan miellyttää toisia. Samoin kun kerroin, että olin ennen hauskaa seuraa ja minusta pidettiin, niin hän totesi, että usein sillä pellen roolilla koetetaan peittää tosiasioita. En kokenut sitä ennen noin, mutta noiden sanojen jälkeen väkisinkin koen.
Paradoksaalisesti terapeutti ei kuitenkaan anna minun puhua ajasta "terveempänä" ja "sairaana" eikä halua myöntää sitä, että olen masentunut. Olen kuulemma tienhaarassa.
"Kun kerroin, että minun oli ennen helppo tutustua ihmisiin, niin hän sanoi, että sellaisista pidetään, jotka yrittävät koko ajan miellyttää toisia. Samoin kun kerroin, että olin ennen hauskaa seuraa ja minusta pidettiin, niin hän totesi, että usein sillä pellen roolilla koetetaan peittää tosiasioita."
Heheh. Psykologillasi voi olla omia ongelmia tai huono olo, jota pyrkii purkamaan sinun kauttasi. Joskus psykologit kykenevät vain aiheuttamaan lisää sekaannusta potilaansa ajatuksenjuoksussa. Itse hakeutuisin toisen psykologin juttusille, jos yhteistä sävelmää ei meinaa lähikertoina löytyä.
Ota rohkeasti esiin, että et koe olleessi mitenkään epänormaalin huomiohakuinen aikaisemmin vaan avoin ja energinen persoona. Sitä kautta tutustuit helposti uusiin ihmisiin. Jotkut kyllä hakevat huomiota ihan vain sen takia, että voivat tuntea kuuluvansa porukkaan tai pönkittääkseen sosiaalista asemaansa, eikä sekään ole mitenkään epänormaalia tai hävettävää kohtuullisissa rajoissa. Tämä raja on tietenkin veteen piirretty, joten jokaisen on sitä ehkäpä arvioitava omassa sisimmässän. Itse tiedät parhaiten mistä on ollut pohjimiltaan kyse. Psykologisi tulisi perustella näkemyksensä, jos hänelle on tullut erilainen näkemys ja, jos olet rehellisesti sitä mieltä, että näin ei ole ollut, kannattaa siitä sanoa ja perustella oma näkemys. Rehellisyyshän on ainoa avain onnistuneeseen terapiasuhteeseen, mutta terapeutinkin pitää ymmärtää oma erehtyväisyytensä. Pahimpana esimerkkinä tästä päällepäsmäröinnistä ovat psykiatrit, jotka usein pitävät potilaitaan kykenemättömänä arvioimaan omia ajatuksiaan, kokemuksiaan ja vointiaan, minkä vuoksi hedelmällinen työskentely heidän kanssaan on liki mahdottomuus.
Ei ole hyvä hoidon kannalta, jos konee noin. Joskus on kyllä niin että kun mennään asioissa pintaa syvemmälle, niin syvät haavat tulevat pintaan ja vereslihalle. Moni kokee terapian jälkeen olevansa jopa sangen uupunut. Samoin on fyysisessäkin mätäpaiseessa: kun paise avataan, tekee kipeää ja voi jälkeen kirvellä, mutta se sitten paranee.
On myös totta, että ei aina synkkaa terapetuin ja asiaakkaan yhteistyö ja ymmärrys. Psykologeilla on itsekullakin erilaisia lähestymistapoja ja kaikki ei vain sopi kaikille. Siitä taitaa olla teidän kohdallane kysymys.
Mulla on psykologi haukkunut loiseksi jonka hän kuulemma itse heittäisi kotoaan ulos jos olisi oma lapsi samanlainen.
Minkälaisia puoskareita meillä elätetään verorahoilla. Älkää sairaat kokeko syyllisyyttä siitä, että olette sairaita. Pinetä taitaa olla teidän kulunne kun tuollaisia loisia kolutetaan ja elätetään.
Jos ei ole sairailla syytä syyllistyä sairaudestaan (olen samaa mieltä, niin älkää myöskään ammattimaiset psykolgit kokeko syyllisyyttä siitä, mitä "mädät omenat" tekevät.
P.S. Miten yksityinen ammatinmharjoittaja niistä verorahoista hyötyy..eikö niitä veroja ennemmin makseta?
Ammattiauttajia on monenlaisia: hyviä, huonoja ja hyvin huonoja. Jos käy niin huono säkä, että ensiksi törmää tuohon viimeiseen kastiin, niin ei kannata lannistua: vaihtoon vain.
Toki monia ammattiauttajia vaivaa passiivisuus ja neuvottomuus ja herraties mikä, tarvitsisivat potkun peruksiiin. Olen sitä mieltä, että muista ammateista löytyisi erinomaisia ammattiauttajia, kunhan saisivat vähän empatiakoulutusta. Esimerkiksi armeijan kapiainen tai yritysjohtaja voisivat olla vaihtoehtoja 130 kiloiselle kuolleen kalan silmät omaavalle naisterapeutille.
Kyllä ammattiauttajien joukossa on ihan täysjärkisiäkin, heidät pitää vain löytää. Ja tarvittaessa ohjata heidän työskentelyään, jos se käy kovin yksipuoleiseksi.
On vähän samansuuntaisia kokemuksia. Siihen vaikuttaa kyllä sekin, että ihminen on yliherkässä tilassa silloin kun on ongelmia, ja loukkaantuu tavallista helpommin. Jossain määrin voi yrittää suodattaa puheita ja käyttää omaa arvostelukykyään. Siis ottaa jutuista vain sen, mikä tuntuu omasta mielestä viisaalta, ja jättää loput omaan arvoonsa. Jos pystyy!