Läheisyyden kipeä koira, yrittääkö kertoa jotain?

Meidän koira on aina ollut läheisyyden kipeä. Sillä on ollut eroahdistusta yms, mutta nyt on alannut olemaan pahempaa läheisyyden kipeyttä. Kun istun sohvalle koira tulee heti viereen ja muutenkin seuraa koko ajan sisällä ollessa, eikä päästä silmistään edes pihalla. Jos vähänkin liikkuu äkkinäisesti kohti ulko-ovea alkaa haukkuminen, sillä koira luulee että lähden. Vähän aikaa sitten koira myös oksensi ja eilen illalla se ontuin toista takajalkaansa, mutta hetken päästä siinä ei ollutkaan mitään. Toki sillä on aina ollut yli liikkuvat nivelet. Koiramme on nyt 7 vuotta.
Yrittääkö koiramme siis kertoa jotain, vai onko tämä normaalia?
51715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuli nyt lisäksi mieleen, että koira on rapsutellut, ravistellut itseään, sekä kierii lattialla. Voisiko olla jotain kutinaa. Sillä on myös koko ajan ruokaa tarjolla, mutta syö vain 1-2 kertaa päivässä.

Äänestä

7-vuotiaalla koiralla löysät nivelet ovat voineet johtaa jo nivelrikkoon, josta koira sitten oireileilee. Ontuminen voi myös viitata siihen.

Omalla nivelrikkoisella nelivuotiaallani on tapana kieriä matolla (kuulemma hieroo kipeitä selkälihaksiaan, kun joutuu kävelemään huonosti dysplasian vuoksi), pureskella takakäpäliään (loppui kun sai glukosamiinia) yms. Kipuilevasta koirasta voi tulla äkäinen erakko, mutta myös yliaktiivinen, ahdistunut ja omistajastaan turvaa hakeva yksilö.

Äänestä

Kiitos avusta! :) Mietin vain tuota oksentelua. Yksi kerta siellä täällä ei ole niin ihmeellistä, mutta koiramme oksensi juuri äsken uudelleen.

Äänestä

Koiramme oksensi taas, venyttelee myös todella paljon. Voisiko olla joku mahatauti tai sellainen?

Äänestä

itsekkin kääntyisin että saattaa olla liikunta elimissä jotain kuvaus ja verikokeet vois olla hyvä ottaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koiransa ystävä kirjoitti:

Meidän koira on aina ollut läheisyyden kipeä. Sillä on ollut eroahdistusta yms, mutta nyt on alannut olemaan pahempaa läheisyyden kipeyttä. Kun istun sohvalle koira tulee heti viereen ja muutenkin seuraa koko ajan sisällä ollessa, eikä päästä silmistään edes pihalla. Jos vähänkin liikkuu äkkinäisesti kohti ulko-ovea alkaa haukkuminen, sillä koira luulee että lähden. Vähän aikaa sitten koira myös oksensi ja eilen illalla se ontuin toista takajalkaansa, mutta hetken päästä siinä ei ollutkaan mitään. Toki sillä on aina ollut yli liikkuvat nivelet. Koiramme on nyt 7 vuotta.
Yrittääkö koiramme siis kertoa jotain, vai onko tämä normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu