Aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja ajatella elämää positiiviselta kantilta. Olen kokenut kurjuuksia paljon, mutta se ei ole ollut vikani.. Olen vain osunut aina väärään aikaan väärään paikkaan ja tavannut "vääriä" ihmisiä. Siihen tulee muutos nyt. Tai ainakin itse lakkaan syyttämästä itseäni. :) Kenties kun ajattelen positiivisesti, ihmiset suhtautuvat minuun eri tavalla.. Ainakin tunnen jo nyt itseni onnellisemmaksi. :) kiitos teille joillekin, jotka täällä ovat minua kannustaneet!
En ole masistytsy enää...
Auringon säde
2592405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 259
Vanhimmat
Olet hyvä ja viisas. Olen onnellinen puolestasi.
Hienoa! Pitäisi itsekin ottaa mallia sinusta. Tsemppiä :)
Kiitos! Tsemppiä itsellesikin :D
Auringon säde. mikä saikaan sinun aloittamaan kääntää elämäsi? sitä vain
kun moni on yrittänyt
syötkö jotakin hyvää lääkettä joka sai sinut alkuun?
Vai oletko niin vahva että itse vain pääsit alkuun?
Moni siihen ei pysty!
En syö lääkkeitä, se ei minusta kuin siirrä ongelmia toisaalle.. En oikein itsekään tiedä mikä minuun tuli. Kai täällä kun on pyörinyt (ja eräs tuntematon ihminen toitottanut, ettei minussa mitään vikaa ole). Olen lukenut tekstejä ja alkanut miettiä, että aika hassua että niin monet täällä valittavat olevansa huonoja ihmisiä ja että mikä vaan seura kelpaisi, ja kannustetaan muita, mutta pyöritään silti vain täällä itsesäälissä (kuten minäkin tein). Mietin vähän "kauempaa", että mikä oikein vaivaa minua.. Olen ihminen siinä missä joku muukin, minusta löytyy naisen tuntomerkit, olen myötätuntoinen, muut huomioon ottava, kiltti ihminen. On vain muiden häviö, josseivät jaksa minuun tutustua koska pohjimmiltaan olen juuri sellainen kuin itse olettaisin "parhaan ystävän" olevan.. Tämä ei ole itsekehua, en ole täydellinen, lähelläkään.. Itseasiassa päinvastoin. Mutta olen "epätäydellisen täydellinen" :D En ole missi tai sosiaalisesti kovin lahjakas, en edes osaa tehdä kaikkia kotiaskareita niin hyvin kuin haluaisin.. Mutta väliäkö sillä, yritystä on. Enempään en pysty! Minusta olen jo niin syvällä surkeudessa ollut (olen), että ihan turhaan pelkään että munaisin vielä enemmän... En saa luovuttaa. Jossain tuolla maailmalla on kaltaiseni ihminen jolle olisin täydellinen kaveri tai enemmänkin. Jos en jatkuvasti yritä niin en ikinä onnistu. Ja vaikka joutuisin odottamaan kymmenenkin vuotta, niin olisi se siltikin sen arvoista. :)
En ole vahva. Itse asiassa, ironista, mutta samana päivänä kun kirjotin ton, niin tuli jo masentava olo illalla. :/ Mutta se on vain mun aivot, jotka on tottunu kulkemaan niitä samoja vinksaantuneita sivulatuja - pitää tehdä uudet ja siinä kestää aikansa kun ne vanhat on niin syviksi tulleet. Mutta ei siinä mitään. Hyväksyn sen, että musta tuntuu tosi p*skalta joskus ja haluan luovuttaa sillo. Mut yritän objektiivisesti käsitellä noita tuntemuksia; mikä sen laukas, miksi tunnen niin, entä jos en tuntisi.. Monesti hämmästyn kun alan itkeä, enkä edes rehellisesti sanottuna tiedä MIKSI. On vaan niin surkea olo syyttä. Mut olkoon, mä nolaan itteni vaik miljoona kertaa ja itken niiden takia litroja kyyneliä, mitä ikinä tekeekään löytää ne hyvät ystävät. Tulkaa tekin yksinäiset mukaan kaikkeen maholliseen ja puhukaa uusille ihmisille vaik se olis vaikeeta. Sillai me löydetään toisemme. :D
Tämä oli positiivisin ja miellyttävin postaus tällä palstalla pitkiin aikoihin :). Kuten sanottu sinä kykenet ihan mihin vain ja voin vakuuttaa että pystyt muuttamaan elämäsi positiiviseksi juuri tuolla tavalla.
Meillä kaikilla ei ole paljoa sosiaalisia kontakteja tai taitoja, mutta sinussa on jotakin paljon arvokkaampaa, herkkyyttä ja aito kyky tuntea asioita sydämellä. Se on niin paljon tärkeämpää kuin mikään muu tässä kylmässä ja karussa maailmassa. On rohkeaa paljastaa tunteensa ja antaa itkun tulla jos siltä tuntuu. Itsensä nolaaminen on itseasiassa aika terapeuttista, oppii nauramaan itselleen sillä ei kaikkea tarvitse niin vakavasti ottaa. Lisäksi pahan olon patoaminen ei oloa helpota oloa vaan kertyy vain vuosien myötä valtavaksi taakaksi joka musertaa alleen.
Jokaisella on joskus pahoja päiviä, mutta myrskypilvilläkin on joskus kultaiset reunat. Eikä sitä osaisi ehkä arvostaa niitä kivoja juttuja jos välillä ei olisi vastoin käymisiä
Mukavaa alkuviikkoa!
Uskoisin että meissä kaikissa on tuota arvokasta herkkyyttä ja kyky tuntea asioita sydämellä - erityisesti yksinäisillä :) en koe olevani yhtään arvokkaampi kuin kukaan muukaan. Mutta olet oikeassa, se on tärkeää, paljon tärkeämpää kuin ulkoiset seikat yms.
Asioiden patoamisesta minä varmaan olenkin nyt kärsinyt, kun en tiedä syytä kun itken joskus... Ja se musertaa.. Kaipa se tästä joskus häviää pois, tai ainakin melkein. Nolaaminen on varmaan terapeuttista - jos osaa nauraa virheilleen :D minä en osaa, ainakaan vielä. Hävettää aina ihan hirveästi jos sanon jotain tyhmää ja mietin sitä paljon. Yritän nyt lopettaa tuon kauhean tavan, mutten sen kustannuksella että lopettaisin puhumisen.
Niinpä! Vastoinkäymiset kuuluu elämään.
Mukavaa alkuviikkoa myös sinulle! :)
Toivoisin että olet oikeassa tuossa herkkyydessä ja kyvyssä tuntea. Ehkä koittaa vielä päivä jona tuo aidosti toteutuu. John Lennonin Imagine kiteyttää tuon mielestäni hyvin. I'm a dreamer but I'm not the only one.
Auringon säde - tiedän mitä tarkoitat, se ettei voi puhua asioita jotka mielessä pyörivät on todella raskasta ja itku on hyvä tapa antaa patoutuneiden tunteiden purkautua, sen jälkeen on varmasti helpompi olla ja hengittää.
Muutos josta puhut ei tosiaan tapahdu yhdessä yössä, mutta kun asennoituu siten ettei itsensä nolaaminen tai jokin vastaava ole iso juttu on itsensä kanssa paljon helpompi olla. Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on virheineen ja rajoitteineen helpommin sallia se myös toisille ihmisille. Jos joku nauraa se hänelle suotakoon, ihmishenkiä ei menetetty ja elämä jatkuu ;).
Kirjoitellaan!
Niin ehkäpä jonain päivänä se toteutuu, sitä minäkin hartaasti toivon...
Totta on. Kyllä on helpompi olla sen jälkeen kun on itkenyt (paitsi jos on kauhee päänsärky sen takia tai nukkuu ittensä uneen siten). Tehokkainta se olis kai jos joku olis lohduttamassa samalla, mut kai se yksinkin onnistuu - toivottavasti.
Olisi kyllä kiva joskus pystyä mennä toisen ihmisen päähän, kun ite mokaa ja kattoa mitä se ajattelee siitä. Todennäköisesti ei ajattele yhtään sen kummemmin vaikka itestä tuntuu että maailma on kaatunut. Mulla oli ton kanssa niinkin suuri ongelma, että pari kertaa tein pienen viillon ihoon jotta asia olisi mennyt pois mielestä kun olin sanonu jotain tyhmää.. Nykyään helpottaa, kun ajattelen että mulla ei ole syytä hävetä sitä että sanon tyhmiä asioita vahingossa kun en ole harjotellut sosiaalisissa tilanteissa olemista niinkuin muut. Ja olen yleensä aika hermona jos on vähänkin enemmän itsevarmaa porukkaa.. Mutta tuo on hyvä asenne "ihmishenkiä ei menetetty ja elämä jatkuu" :D
Kirjoitellaan :D
Tuo on varmasti totta, että lohduttaja auttaa palautumaan. Löydät varmasti ihmisen joka haluaa jakaa ilot ja surut kanssasi. Jonka viereen voit käpertyä kun kaipaan ymmärrystä. Ja siihen asti voit aina jakaa asioita täällä jos siltä tuntuu. Sinä et ole yksin, meitä on täällä monia.
Luulen että se suurin juttu tilanteessa jossa tulee mokattua on omien korvien välissä. Toiset ei välttämättä edes noteeraa asiaa. Ja tapahtui mitä tahansa lupaatko ettet enää viiltele itseäsi. Mikään tässä maailmassa ei ole sen arvoista että itseään vahingoittaa. Siinä voi käydä todella huonostikin.
Jokaisen on tässä maailmassa käytävä pimeässä jotta oppii näkemään asioita. Toisilla tuo matka on lyhyt ja osa ei palaa sieltä koskaan takaisin. Mutta sinä haluat kulkea kohti valoisampaa tulevaisuutta, etkä jäädä pimeyden vangiksi.
Eikä se ulkoinen itsevarmuus välttämättä ole muuta kuin pintaa jota näytetään ulospäin. Monet todella itsevarman ja kovan oloiset on sisimmässään jotain ihan muuta. Ja siitä syystä ainakin itse arvostan paljon enemmän ihmisiä jotka osaavat näyttää todelliset tunteensa.
Toivon tosiaan, että löydän.. Mutta siihen voi mennä pikä aika, joten todennäköisesti tulen pyörimään täällä paljon vielä... Niin, meitä on monta vaikka joskus tuntuu, että olisi ongelman kanssa aivan yksin.
Tiedän, ettei minun pitäisi viillellä... Olenkin pysynyt "kuivilla" jo jonkun aikaa, vaikka välillä tulee pakottava "tarve". Lupasin itselleni etten sitä enää tekisi, mut kai mä voin täälläkin luvata, niin se iskostuu aivoihin paremmin ehkä. :) lupaan siis ainakin kovasti yrittää olla viiltelemättä. :) onhan ne rumia ne jäljet mitä on jäänyt... ihmiset varmaan ajattelee hulluksi jos näkisi.. Välillä oli niin masentavaa, etten vaan jaksanut.. elämä tuntu niin arvottomalta ku tuntu et on niin tyhmä ja et ilman omaa olemassa oloa muidenkin elämä olis helpompaa ja mielyttävämpää.. :/
Totta, en halua jäädä "pimeyden vangiksi" ja olen valmis tekemään paljon töitä sen eteen.. Tuntuu kyllä että matka on valovuoden päässä..
Niin, onhan se tunteiden näyttäminenkin taito, jota mun mielestä ei yhtään pidä vähätellä.. Musta se kuuluu terveeseen elämään kyllä..
Kyllä aivan varmasti :). Niinhän se on, usein ajattelee että itsellä on asiat jotenkin todella huonosti, vaikka ympärillä niin moni käy läpi samoja ajatuksia ja asiota. Ja yksin sinä et tämän asian kanssa ole. Voin kirjoitella vaikka vuosi kymmenen kanssasi niin että voit purkaa ajatuksia ja saada mahdollisuuden käsitellä niitä.
Kiitos että lupaat ettet viiltele, pitäisi saada sinulta digikuva käsistä joka viikko :). Tiedän omasta kokemuksesta mistä puhut, joskus tuli poltettua rannetta tulikuumalla metallilla samasta syystä. Kipu korvasi ystävää ihan kirjaimellisesti. Mutta ei se todellisuudessa mitään asioita auta tai ratkaise. Ja pelottavinta tuossa on että ihmiset ei välttämättä edes huomaa tuota vaikka riski vahingoittaa itseään todella pahasti on suuri.
Elämäsi ei ole arvoton vaan päin vastoin. Se on täynnä mahdollisuuksia ja kivoja asioita joita voit kokea lähes missä ja milloin tahansa. Ja niiden muistelu tulee olemaan kantava voima sinulle jatkossakin.
Sovitaanko että voit jakaa tuota kuormaa jos siltä tuntuu. Minä seuraan tätä palstaa kohtuullisen säännöllisesti joten kirjoittaa voi koska vain ja vastaus tulee todennäköisesti melko pian. Matka voi tuntua alussa pitkälle ja raskaalle, mutta on todellakin sen arvoinen :). Tuossa tunteiden näyttämisessä olet niin oikeassa. Se kuuluu elämään, mutta jokainen meistä ei uskalla tunteitaan ilmaista ja tuomitsee siksi itse itseään kantamaan kohtuutonta taakkaa.
Ja hei, sitä matkaa on taitettu jo viikko ja eikö olo tunnukin hieman erilaiselta?
Kohta tulee viikonloppukin joten voit rentoutua ja keksiä jotakin mukavaa tekemistä :).
Voi kiitos :) tulen varmaan kirjottamaan tänne paljon vielä, kiva kuulla että joku on valmis "jakamaan taakan". :) en käytä tätä palstaa ihan hirveän säännöllisesti (paitsi jos mulla on joku aihe), mut kuuntelen myös mielläni muita kans :)
Heh, en minä ihan niin säännöllisesti viillellyt, mutta on niitä ehkä vähän vajaa kymmenen pysyvää jälkeä jäänyt... En halua niitä lisää, vaikka oonkin tehnyt ne sellasiin kohtiin että todennäkösesti kukaan ei tuu näkee niit ikin kun en lyhkäsissä vaatteissa iha hirveest tykkää kulkee.. (Tai sit jos saan poikaystävän joskus niin sit, mut...) Paitsi käsivarressa on yks aika pahan näkönen.. Ne on kyl "epänormaaleis" paikois, kun en ranteeseen uskaltanut kun pelotti kun ne verisuonet näky niin hyvin,.. Voi kauheaa, että olet itsekin vastaavaa tehnyt :( mutta totta se on, ettei se ratkaise mitään vaikka toisikin hetkellistä helpotusta. Kyllä niitä parempiakin keinoja on. mulla oli kans yks kaveri joka teki sitä (viiltelyä) paljon enemmän kun mä.. Oli se kauheaa katseltavaa.. Ja sitten tein vielä itsekin, vaikka vannointuolloin etten ikinä tajuaisi sitä ihmistä joka niin tekee..
Ehkä olen oppinut ajattelemaan väärin, että elämän arvokkuus määrittyy sen mukaan kuinka arvokas on muille... Kai sitä voi itsekin omaa elämäänsä arvostaa ilman muita... Yritän tosiaan muodostaa enemmän positiivisia kokemuksia joiden muistelemisen voimalla jatkaa eteenpäin. :) on niitä pari kertynyt, mutta tuppaavat aina jäämään surkeiden kommenttien varjoon.. Aivot eivät oikeeb priorisoi niin kuin pitäisi :/ mutta ehkä se tästä.. On se sen arvoista kuitenkin :)
On tuo (tiettyjen) tunteiden näyttäminen vaikeaa minullekin jos on porukassa. Mutta pidän myös tärkeänä sitä että uskaltaa ne itselleen näyttää, ettei työnnä iitä syrjään myös itseltä... Ainakin olen kuullut, että jotkut tekevät niin..
Ohi, tässä on tosiaan viikko jo mennyt melkein :D tuntuu kuin eilen olisin ton kirjottanut vasta.. Mutta hyvältä tuntuu kyllä :) vaikka en uskalla vielä juhlia, koska tää ei ole mun eka kerta kun yritän näin nostaa itseeni kuopasta... Mutta nyt tosiaan tuntuu siltä että voisi onnistuakin, ainakin motivaatio on kohdallaan eikä masenna niin ettei jaksaisi edes puoliksi kunnolla yrittää ;)
Tosiaan, viikonloppu tulee.. Mitäköhän kivaa sitä keksis. :) ainakin on koulutehtäviä jonkun verran, mutta kai sitä pitäisi muistaa levätäkin..
=> et ilman omaa olemassa oloa muidenkin elämä olis helpompaa ja mielyttävämpää
Kun mietit muita ihmisiä niin monenko katoamista toivot? Ainakin minulla tulee jonkinlainen suru kun näen tuntemattomienkin ihmisten hautoja.
Moni ihminen ilahtuu toisen seurasta, vaikkei sitä ääneen sanoisikaan.
Nojoo, en haluu et kukaan muu ajattelis niin.. ts en toivo et kukaan katoaisi... Välillä muiden ihmisten kommenttien perusteella voisin kyl ajatella itestäni noin... Varsinkin kun jotkut on sanonu et ois ollu parempi jossei mua olis.. Liekö vitsinä sitten, mut en ainakaan ite tajuu sitä..
Niin varmaan ilahtuukin. :) jostain mulle on vaan jääny päähän ettei mun lähimmäiset mun seurasta oikeen ikinä nauti, tai ei halua olla mun kanssa kauheesti tekemisissä.. Kukaan ei esim pyydä et mennäänkö ulos, jossei oo motiivia et vaik tarvii kaupasta jotain. Se on musta surullista koska ite monesti haluisin mennä ulos nimenomaan seuran takia, et vois jutella jne.. En tiedä, ehkä sit vaan oon nii erilainen..
=> Varsinkin kun jotkut on sanonu et ois ollu parempi jossei mua olis..
Joskus ihmiset möläyttelevät typeryyksiä miettimättä mitä kirjaimellisesti sanovat.
Minun appiukkoni esimerkiksi on mukava mies, mutta hän ei tule ovelle vastaan kun tulemme, tai vilkuta kun lähdemme. Hän on vääränlainen kaveri minulle, ja palaisin loppuun hänen kanssaan aika nopeasti. Sama juttu isäni kanssa, jouduin ottamaan etäisyyttä.
Vika ei ole minussa eikä heissä - kaikki ovat pysyneet samanlaisina pitkään- , vaan siinä että elämänasenteet ovat erilaiset. Ystävät pitää joskus hakea jostakin muualta kuin niistä jotka sattuvat vaan olemaan paikalla.
Hyvin mahdollista, että ovatkin juuri möläytelleet miettimättä sen kummemmin seurauksia ja että joku voisi oikeasti ottaa ne tosissaan...
Niin, ehkä minunkin pitäsi ottaa etäisyyttä näihin ihmisiin.. Se vaan ei oikeen oo mahdollista kun on perheenjäsenistä kyse ja asuu kotona :D Muutenkin ahdistavaa, koska olen ainakin aina elänyt siinä (ilmeisesti) harhaluulossa, että näiden lähimmäisten pitäisi olla niitä joiden kanssa haluaa olla... Ehkä liioittelen hieman, ei meillä niin erilaisia olla.. Joskus vaan ihmetyttää mistä sellainen viha tulee, tai kun lähimmäiset kai ovat useemmin sellasii joihin pitäs voida luottaa, ts rehellisiä.. On sit tosi tylsää keräillä kommentteja "mee pois, en haluu olla sun lähellä", "hehhee ei vitsi oot ruma", "kumpa sua ei olis" jne...
Mut onneks en ainakaan nyt vähään aikaan oo joutunu tollasia miettimään itsesäälin tasolla, vaan oon ihan objektiivisesti pystynyt käsittelemään... (Paitsi uus kommentti aina sattuu...) Kai sekin on edistystä? :D
Niin, eihän se kenenkään vika ole - ollaan vaan erilaisia ja erilaiset tavat käsitellä asioita. Hassua vaan että läheisen perheen sisällä löytyy niin paljon eroja, kai se sitten vaan on mahdollista sekin :)
Tottakai, oma kohtaisesti tiedän millaisia seurauksia yksinäisyydellä ja masennuksella voi pahimmillaan olla. Ja jos jotenkin voin auttaa toista joka tuosta suosta irti yrittää teen kaikkeni sen eteen. Jokainen joka onnistuu jättämään tuon taakseen on voitto elämälle ja sen eteen kannattaa tehdä asioita vaikka kuinka pitkään. Tule tänne kun siltä tuntuu, ei täällä nyt asua tarvitse :).
Hyvä ettei tuo viiltely on sinulla hallinnassa. Kun on itse ollut samassa tilanteessa on paljoen helpompi ymmärtää ja myötä elää toisen tilannetta. Ei ihminen joka ei sitä ole kokenut voi sitä täysin koskaan ymmärtää. Yrittää kyllä muttei välttämättä ymmärrä kuinka raskasta se on ja miten syvälle ja pitkään tuo voi pahimmillaan satuttaa.
Jos kokee sosiaalisessa tilanteissa vastoinkäymisiä johtaa se auttamatta tilanteeseen jossa niitä välttelee ja siitä alkaa yksinäisyyden ja synkkyyden syöksykierre joka usein johtaa masennukseen. Tarkoitan sairautta en vain hetkellistä melankoliaa. Ja paras lääke tuota vastaan on se että positiiviset ajatukse lähtevät itsestä ja omasta asennoitumisesta asioihin ja vastaan tuleviin tilanteisiin. Sinä olet arvokas ja ainutlaatuinen eikä mikään toisten mielipiteen siihen pidä antaa vaikuttaa. Ja kyllä muutos tulee onnistumaan sinun osaltaltasi tai jokaisen joka haluaa kääntää elämänsä suunnan.
Eikä kaikki tunteita tarvitsekaan näyttää kaikille, mutta se ettei jää hautomaan asioita on tapa jolla voi välttää masennukseen ajautumista. Juuri se että osaa näyttää tunteensa ja olla itselleen rehellinen on iso juttu jota kannattaa vaalia.
Viikko takana ja positiivinen elämä edessä :) - aika nasta juttu vai mitä? Eikö tunnukin helpommalta kun voi kanavoida asioita mielestään tekstiksi ja purkaa tuntojaan sen sijaan että pyörittelisi mielessään yksin. Keksi ihmeessä jotakin kivaa joka sinua piristää ja käy ulkona. Ja ehdottomasti lepää, riittävä lepo ja uni on asia jota masennuksesta kärsivän pitää huolta. Masennus on tila joka seuraa mukana, mutta sille ei pidä antaa valtaa vain työntää se syrjään. Muutos ei tosiaan tule yhdessä yössä, mutta oma motivaatio siinä iso asia. Ja se pidetään yllä niin että joku kaunis päivä voin viettää positiisuuden vuosipäivää niiden ihmisten kanssa jotka sinulle ovat tärkeitä ja sinusta välittävät.
Aurinkoista perjantaita ja oikein mukavaa viikonloppua!
=> On sit tosi tylsää keräillä kommentteja
Tässä taas viestiketjua selattavaksi:
http://foorumi.haistapaska.com/showthread.php?t=980
Ja pieni filmi:
http://www.youtube.com/watch?v=d-CVqGJax00
Sinun pitäisi siis opetella vastaamaan pikkaisen pahemmin takaisin kuin millä se riidanhaastaja aloittaa. Sen jälkeen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200801287164476_uu.shtml
Ahhahahaa :D v*ttuilun sm-kisat, haistapaska-foorumi... Hehheh, kyllä sitä on kaikenlaista.. (Tota pientä filmiä en oikeen uskalla kattoo ku en oo yksin ja pieniä seurassa...)
Niin, voisihan sitä vastatakin... Jonkun kerran olen jotain sanonut perään itekin tyylii "ite oot sitä ja tätä", mut jotenki en mä kai osaa sisäistää sitä ku kuitenkin tulee paha mieli kun se sit kan panee pahemmaks jne.. Tietty sille vois vaa yrittää nauraa koko asialle, mut... Ja erityisesti kun kyse ei ole yleensä riidan haastamisesta vaan yksinkertasesti mollaamisesta.. :) en tiedä mitä järkeä on jatkaa riitaa jos siitä tulee sit ikunen kierto ja kommentit menee aina vaan pahemmaks, en taida olla sitä tyyppii joka sen kestaa..
Ei siinä mitään järkeä olekaan, parempi kuitata asia olan kohautuksella ja olla välittämättä. Mitä siinä oikeasti voittaa jos sanoo toiselle vielä pahemmin? Onko sitä oikeasti yhtään parempi kuin se joka sanomisen aloitti.
=> Mitä siinä oikeasti voittaa jos sanoo toiselle vielä pahemmin?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eläinten_käyttäytyminen
"Esimerkiksi kanoille vakiintuu pienissä laumoissa jo nopeasti selkeä nokkimisjärjestys. Hierarkiasta voidaan kamppailla ankarastikin, mutta kun voima-asetelma selviää, on heikomman yksilön alistuminen selkeää. Susilaumassa kamppailussa heikompi osapuoli laittaa selkeästi hännän koipien väliin tai jopa kellahtaa maahan selälleen, eikä sosiaalisen eston vuoksi lajikumppani pure alistunutta lajitoveriaan. Tavallisia yksilön asemaan hierarkiassa vaikuttavia asioita ovat ikä, koko ja sukupuoli, mutta myös henkiset tekijät."
Kun huomaa mitä toinen tekee pitää puolustaa itseään jotta ei joutuisi huonompaan asemaan.
Toisen loukkaaminen ja puoliensa pitäminen ovat eri asioita.
Ja kanalaumojen käyttäytymismallit ei hirveästi kosketa.
Mutta jos tuolla pönkität omaa egoa niin lycka till.
Nojoo... Jätän nuo kamppailut mieluumin toisaalle.. Mun mielestä ihmisellä pitäs olla sellanen arvojärjestys, mikä tulee ihan muusta kuin toisille takasin huutamisesta. En edes välttämättä viitsisi huutaa takaisin puolustusmielessä, koska mitä todennäkösemmin häviän ja tulee muutenkin huono mieli sille toiselle jossei itselle.. Tai jos noin ajattelee, niin sitten tässä tapauksessa se voima-asetelma on jo asettunut ja olen heikommalla puolella :D Kadulla jos joku humppu tulis huuteleen, niin mitä varmimmin olisin vaan hiljaa kuin huutaisin takas jotain rumaa ja juoksisin.. Vaikka pääsisin karkuun niin kyllä se vastais takas kahta rumemmin...
Eikä se aina jää vain sanalliseen solvaamiseen. Tiedän aika isojakin kavereita jotka on pahoinpidelty sairaalakuntoon sanaharkan seurauksena. Siinä ei paljoa kuittailut lämmitä kun laukaluu on kappaleina.
Mutta joo, kukin tyylillään.
Arvostan tuota kovasti :D masentuneisuus ei ole kivaa... Mä en tiedä olenko oikeasti masentunut vai en, jonkun kyselyn mukaan lievästi masentunut jos niitä nyt voi uskoa.. Mutta toisaalta tuntuu, että olen hetkellisesti tosi masentunut (itseinho, viha yms lisänä). Ja sit toisaalta unohdan joskus kaikki negatiiviset asiat.. Tuskin mulla kaksisuuntasta mielihäiriötä on, mutta ei tää kyl oo hauskaa..
Onhan se aika "nasta" juttu :D masennus tosiaan ON tila joka seuraa.. Rasittavaa miten se ei voi jättää.. Tänäänkin minulla oli niin hyvä olla ja sitten yksi tylsä juttu pilas kaiken. :/
Aloin myös miettiä sitä, että olen oikeasti tosi "jälkeenjäänyt" tai tyhmä, kun tosiaan olen muita ikäisiäni niin paljon jäljessä.. Kaikki mistä he puhuvat ovat minulle täyttä utopiaa, mutten toisaalta osaa mitään erityistä mitä he eivät osaisi.. Tulee niin tyhmä olo..
Mutta juu, pitää keksiä jotain kivaa viikonlopuksi :) kenties menen ulos kävelylle, jos on hieno ilma. :D
Mukavaa viikonloppua! :)
Ei masennus on todella pirullinen sairaus, se sulkee sinut hitaasti ja varmasti syleilyynsä niin ettei sitä itsekään huomaa kunnes elämä on pahimmillaan täynnä epätoivoa ja synkkyyttä. Se mitä kerrot kuulostaa mahdolliselle masennukselle. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei oikein osu kuvaukseen tuntemuksistasi. Mutta niin varmasti kuin aurinko nousee idästä se tullaan selättämään. Ja onnellinen hymysi sulattaa vaikka mannerjään :).
Tuo mitä kerrot yksittäisen ikävän asian vaikutuksesta kuullostaa niin tutulle. Masennus saa pienetkin asiat tuntumaan suuremmilta. Mutta ei se mitään keskitytään positiivisiin ajatuksiin niin nuo melankoliset tuntemukset kyllä harvenevat ja lopulta väistyvät kokonaan.
Ja sinä et ole millään muotoa huonompi tai tyhmä vaan tuo sairaus yrittää vain kanavoida ajatuksiasi siihen suuntaan. Kuten aiemmin sanoin sinussa on herkkyyttä ja kykyä tuntea paljon enemmän kuin monilla ihmisillä koskaan. Se on arvokas asia :). Oikein, liiku ja nauti ulkoilusta.
Sinä olet polulla kohti valoisaa ja ihanaa tulevaisuutta, jatketaan matkaa jutellen :).
Kirjoitellaan!
=> pahoinpidelty sairaalakuntoon sanaharkan seurauksena.
Taisi tuo minun neuvoni mennä aika korkealta ohi. Aina ei voi onnistua. :)
Itseäni en viiltelisi siksi että joku toinen sanoi ilkeästi :o/
No kyl mä ainakin tosta sellasen käsityksen (tosta kanajutusta...) sain, että jos tota vertais siihen vaikka et kun on nuori ja esim pitäs tehä ryhmätyötä ja sitten joku dominoiva ihminen vaikka kohtelis jotain yksittäistä tapausta väärin/epäreilusti niin sitten siitä pitää osata itte sanoa jotain takasin, ts korjata asia, eikä vaan sitten ottaa kaikkea itteensä ja masentua/syrjäytyä.. En tiedä haitko sitä kenties? :)
Jos neuvosi on pitää puolensa olen siitä samaa mieltä. Alistua ei pidä, mutta jos alkaa vittuilemaan ei koskaan voi tietää miten siihen reagoidaan. Itseäni en toisten sanojen takia koskaan vahingoittaisi ja toivottavasti ei kukaan muukaan.
Mutta tuolla on paljon väkeä jonka reaktiot voivat olla todella arvaamattomia eivätkä mitenkään suhteessa seurauksiin. Viimeksi kesällä tuttu hakattiin viiden ihmisen toimesta pitkälle sairaslomalle ja ilman poliisin väliintuloa seuraukset olivat olleet vielä pahemmat.
Joten en ohjeistaisi kenellekkään vittuilemaan takaisin
=> hakattiin viiden ihmisen toimesta pitkälle sairaslomalle
Ymmärsit kieltämättä tämän neuvoni väärin, koska hait esimerkin aika kaukaa. Yksin viittä rikollista tyyppiä vastaan ei ole sama kuin "vitsi olet ruma" johon kuuluisi vastata jotakin tyyliin "minkä kauneuskilpailun olet itse voittanut".
No, toisen posken kääntäminen on helpoin konsti mutta ei sillä saa ansaitsemaansa paikkaa porukassa. Lähinnä silloin osoittaa että on harmiton tapaus sellaisille jolla on taipumus etsiä kiusattavia.
Parempi että wiki kertoo:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Työpaikkakiusaaminen
Minä lähden lenkille.
"vitsi olet ruma" johon kuuluisi vastata jotakin tyyliin "minkä kauneuskilpailun olet itse voittanut".
:D toi on hyvä! Taidankin kokeilla seuraavalla kerralla kun joku sanoo mulle noin :)
Kukaan ei poskea käskenyt kääntää, mutta prosointi vain eskaloi tilannetta. Tuo mistä kirjoitin on vain tosi elämän esimerkki mitä siitä voi seurata.
Puolensa voi pitää, mutta asiallisesti menemättä henkilökohtaisuuksiin. Sillat on helppo polttaa, niiden korjaaminen onkin toinen juttu.
" Sillat on helppo polttaa, niiden korjaaminen onkin toinen juttu."
Toi on kyl niin totta! En tiedä olenko polttanut vahingossa epähuomiossa jonkun henkilön kanssa sillat.. Nyt ei sitten pystytä juuri juttelemaan ollenkaan.. Oon myös miettinyt, et onkohan mahollista, että en oo niitä "siltoi" rakentanukaan sillon kun oli oikea aika ja nyt se on muuttunu mahottomaks.. :/
Kyllä sen yleensä huomaa mikäli niin tulee tehtyä. Tuntuuko sinusta ihmisiin tutustuminen ja ryhmässä oleminen epämukavalta tai vaikealta?
No se riippuu ihan ihmisestä.. Mut yleensä ryhmässä olo on musta ahdistavaa, jään heti aina sivulle seuraamaan muita hiljasena hiirenä.. En oikein osaa tuoda mitään uutta keskusteluun ja se on niin ahdistavaa alka puhua, koska kun en puhu niin usein niin sit kun sanon jotain niin muut ehkä puhuu päälle tai tulee kauhee ahdistava hiljasuus, jossei se mun asia ollutkaan ihmeellinen (vaan tyylii turha töksäytys planeetalta mars siihen..). Kolmen ryhmäs voin olla ihan hyvin, ehkä isommassakin jos muilla on samaa ongelmaa kun mulla... Ei ihmisiin tutustuminen sinällään ole epämielyttävää - varsinkin jos on kahen tai kolmen kesken. :)
lopetin joutavat.
Tuo miten tunnet olisi ryhmässä kuulostaa todella tutulle omasta menneisyydestäni. Itse käyttäydyin noin vuosia ja alitajuisesti välttelin erilaisia sosiaalisia tilaisuuksia opiskelu aikoina ja myöhemmin työelämässä. En kodkaan ymmärtänytmukä nuo tuntemukset aiheutti ennen kun luin sosiaalistentilojen pelosta. Pöytittelin asiaa mielessäni ja lopulta kävin keskustelemassa psykiatrin kanssa asiasta. Et arvaa kuinka vapauttavaa lopulta ymmärtää että kyseessä oli sairaus joka oli ohjannut ajatuksiani. Nyt olen totutellut toimimaan erilaisissa tilanteissa joissa on isompi joukko ihmisiä. Jos joukossa on tuttuja on helpompi liittyä joukkoon, kuunnella hetki mistä keskustellaan ja liittyä siihen mikäli on jotakin mielekästä sanottavaa. Alkuun voi tulla melkoisia sammakoita (puhun kokemuksesta :) usko pois) mutta hiljalleen sitä alkaa psremmin päästä mukaan keskusteluihin. Mutta väkisin en tunge jos tuntuu etteivät ajatukset kohtaa.
Pienestä piiristä on hyvä aloittaa, eivät kaikki edes ole niin laumasieluja :)
Joskus "less is more" todellakin pätee.
Otekkin olin eilen tosi masentunut kun isi ei ostanu mulle uutta tietokonetta. Mutta sitten päätin iloita elämästä ja en ole enää masentunut :)
Masennuslääkkeet on turhia, kannattaa vain tehdä niin kuin minä ja päättää olla terve!
Hyvä että tunnet itsesi positiiviseksi. Itse olen myös pyrkinyt aina tuohon ajatteluun vaikka olisikin vähän masentava olo joskus. Se tosiaan auttaa jos niin ajattelee mielessään.
Hieno juttu että huomasit että jo se miksi itseään kutsuu vaikuttaa olotilaan!
Kävin syyslomalla hiustenleikkuussa (~7 euroa) ja katselin kuinka iloiselta parturimme näyttikään, hän todella viihtyi työssään. Pidän hänestä vaikkemme edes puhu montaakaan sanaa samaa kieltä. Vihaisen ihmisen, tai jonkun sen näköisen joka haluaisi olla missä tahansa muualla olevan luokse ei menisi toista kertaa.
Lomalla näki myös monenlaisia ihmisiä. Lapsia, vanhuksia, kauniita hoikkia nuoria ihmisiä bikineissä, mutta oli matkalla myös baareissa viihtyviä sohvaperunoita. Jokainen heistä on joku, kaikilla on omat tarinansa. Ulkonäkö kertoo jotakin, mutta heidän ajatuksiaan ja tunteitaan ei näe välttämättä kovinkaan nopeasti.
Pelkkä läsnäolokaan (tai toistuvat käynnit) ei aina riitä jotta tutustuisi, ei pelkästään tunnistaisi. Joskus pitää sanoa jotakin, tosin kuka sanoo kohteliaisuuden tosissaan eikä muodon vuoksi, ja kuka jättää sellaiset sanomatta edes tietämättä niiden vaikutusta toiseen? Pelkän hei:n sijaan voi sanoa esimerkiksi "nähdään taas pian".
:D olet oikeassa!
Niin, asioita voi sano vain muodollisuuden vuoksi, mutta on sekin parempi kuin olla hiljaa.. Tai ainakin sitä toista osapuolta ajatellen. On äärimmäisen ahdistavaa tulla "kaveriporukkaan" ja moikata saamatta vastausta vaan syvän hiljaisuuden sen sijaan. Olin kerran tuollaisessa tilanteessa.. Onneksi yksi tajusi sitten moikata takas vaikkakin pienen tauon jälkeen...
:) olen itse alkanut käyttää tuota "nähdään" sen sijaan että sanoisin vain "moikka". Kuitenkin mulla on sellanen kuva et amerikois yms ihmiset sanoo tosi helposti "see ya" yms vaikkei edes tuntisi tyyppiä tai näkisi varmasti häntä. Mut siit tulee hyvä olo, niinkuin sitä tyyppiä ei haittais (päinvastoin) jos näkis uudestaan. Tai musta se ainaki kannustas sitä toista osapuolta sit jatkamaan ystävystymistä :D
"moikata saamatta vastausta vaan syvän hiljaisuuden sen sijaan. "
Ehkäpä ne ihmiset eivät olleet sosiaalisesti kovin hyviä? Pikemminkin sellaisia jotka näpyttelevät koneitaan ja puhuvat vain kun on asiaa? He kuulivat tervehdyksesi, mutta eivät ajatelleet että siihen pitäisi vastata jotakin.
Kohteliaisuuksiin tai tunteiden ilmaisuissa niin kyllä se lupaus seuraavasta kerrasta ainakin minun korvaani kuullostaisi hyvältä pelkän "hyvää päivänjatkoa" (have a nice day) sijaan.
Tänään kuulin että yksi työkavereistani oli suunnitellut tavata erään poislähteneen kollegamme. Silloin mietin lähinnä enkö ollutkaan hyvä työkaveri, miksi minun tapaamiseni ei kiinnostanut, vaan ehkä aloite tulikin työkaveriltani eikä siltä mukavalta poislähtijältä.
Aloitteenteot ovat toki kaksisuuntaisia, mutta eipä ne oikein osu minun kohdalleni. Joskus olisi kiva nähdä itsestä jokin piilokameravideo niin näkisi tavallaan toisen silmin miten itse suhtautuisi sellaiseen henkilöön kuin mitä on.
Eilen minua teititeltiin kun tein ostoksen, vaikken käytä edes solmiota tai pukua.
Oletan että annan itsestäni paremman kuvan kuin mitä minä itse luulen, ainakin jotkut esittävät asiansa hyvinkin asiallisina. Kättelyissä on joskus toisen käsi ollut hyvinkin löysä - mutta en ole varma oliko se hänelle tyyppillistä vai johtuiko se minusta.
No katsos sehän siinä olikin, kun nuo tyypit olivat erittäinkin sosiaalisia ihmisiä.. Ehken vaan heidän silmissään kuulunut heidän porukkaan, vaikka mulla ei muuta ollukaan.. Koska monta kertaa kun porukka puhui ja minä tulin paikalle niin hiljeni ja tuli sellanen ahdistava hiljanen hetki...
Nojoo, aloitteita en osaa itse kauheasti tehdä. Tai en uskalla, koska pelkään sitä että jos se toinen ei ole huomaavinaan niin siitä tulee huono olla.. (En edes tiedä miksi) Piilokameravideo olisi kyllä hyödyllinen katsoa minunkin, vaikka tuskin pitäisin siitä.. Mutta todennäkösesti siitä huomais sen et vaik musta tuntuu et teen kaikkeni ymsyms niin oikeesti muihin verrattuna voisin tehä paljonkin enemmän.. Olen myös miettinyt sitä, miten oma olemukseni (asennot, puheen sävy yms) vaikuttaa siihen et miten keskustelu onnistuu. Koskapa olen netissä niiiin eri persoona kuin oikeassa elämässä sitten... Ehkä mun ulkonäkö yms saa ihmiset odottamaan multa tietynlaista käytöstä ja sitten mun melko sosiaalinen "nettipersoona" ei pääse vapaaks... Tiedä sitten..
Heh, minä ainakin teitittelen vanhempaa ihmistä jos hän itse ei erityisesti puhu slangia tai "nuorisokieltä" - oli solmio tai ei :) Joskin, nykyään tulee mietittyä että joku voi ottaa sen epäkohteliaisuutena, kun jos tulee olo että "olenko minä muka jo noin vanha että pitää teititellä" joten käytän sitä lähinnä tärkeissä viesteissä yms.
Tuollaisesta ei kannata välittää, jos eivät ymmärrä mitä missaavan niin omapa on häviönsä :). Kaikien kanssa vaan ei tule juttuun, jos katsovat toista nenänvartaan niin eikö ole parempi löytää seuraa jossa voi olla oma itsensä ilman että tulee kiusallisia tilanteita. SInulla on varmasti mielenkiinnon kohteita joista löytyy uusia tuttavuuksia.
Eikä teitittelyä katsota pahalla, päin vastoin on ilo kuulla että löytyy ihmisiä joille käytöstavat ja kohteliaisuus eivät ole vieraita.
"Koska monta kertaa kun porukka puhui ja minä tulin paikalle niin hiljeni ja tuli sellanen ahdistava hiljanen hetki..."
Tänään oli kahvipöydässä melkein tuollainen hetki kun siihen tuli tuttu, mutta ei kahviseurueeseen kuuluva henkilö. Kun ei tiedä miten toinen suhtautuu asioihin, tai jos nimenomaan tietää sen pitää vähän miettiä mitä sanoo. Tai odottaa mitä se toinen sanoo.
Yksi sukulaislapsi oli sanonut minusta vanhemmilleen "minä en enää pelkää tuota miestä". Vieraita varotaan kunnes heihin luotetaan. Jos taas ei koskaan pääse mukaan porukkaan on etsittävä muita, samanhenkisempia kavereita.
Sukulaisuuskaan ei takaa elinikäisiä ihmissuhteita. Osa omista sukulaisistani asuu melko lähellä, mutta joitakin heistä (pikkuserkkuja) en tunnistaisi ulkonäöltä tai edes nimeltä. Osa taas on vieraantunut siten että pitäisi käytännössä tutustua uudestaan.
Niin, tiedän tunteen.. Mut on jotenkin hassua ja epäkannustavaa kun on itse niin hidas ystävystymään, että ajan kanssa mulle ainakin sen porukan kanssa tuli paljon tuollasia tilanteita ja ahdisti niin et syrjäydyin vaa enemmän. Kivoja tyyppejä olivat kuitenkin, tai niin mä ajattelin ainakin... (Alotettiin ystävystymisprosessi siis samasta pisteestä..)
Kenties en sitten soveltunut heidän porukkaan, vaikka mielelläni olinkin edes vaan siinä sivussa ja kuuntelin heidän keskusteluja...
En itsekään tunne serkkujani juuri ollenkaan suurinta osaa.. Nimeltä ehkä juuri ja juuri.. Eivät vanhemmat ole kannustaneet tutustuttamaan.. Sukulaisuus ei todellakaan takaa elinikäisiä ihmissuhteitä - jos ei ole tekemisissä jotenkin ;)
Mutta en voi uskoa tätä!! :D mä luulen et oon päässy yhteen kaveripiiriin !! :D ihan parin hengen vain, mut silti. Tuntuu et tää tosiaan on se mun ryhmä molemmin puolisin, vaikka viihdyn ite hiljasena myös erilaisissa ryhmissä. :) Nää tyypit on kans ehkä vähän ujoja, mut se taas jotenki tekee mulle helpommaks puhuu, ja ei tunnu niin kauheelta mokata jotain juttua kun ei tarvii pelätä että keksii heti jonku tyhmän vitsin musta :) Tää on taas yksiä niitä harvoista onnellisista päivistä - pitää ottaa kaikki ilo irti. :)
Hienoa Auringonsäde, että yrität nyt ajatella elämääsi positiiviselta kantilta :) Olen itse lähtenyt yrittämään samaa keinoa. Ajatuksiaan ei toki voi vain yksinkertaisesti "valita", mutta voimme valita, miten ajatuksiimme vastaamme.
Esimerkiksi nyt, kun huomaan ajattelevani elämäni surkeutta, käsken itseäni jyrkästi lopettamaan nämä ajatukset, "sinä lopetat nuo ajatukset NYT, Risto!", ja ajattelen jotain positiivista ja rakentavaa, vaikkapa millaiseksi voisin vaihtaa kuntosaliohjelmani, tai mitä uutta liikuntamuotoa voisin kokeilla. Tai sitten lähden paikalliseen kirjastoon lukemaan päivän lehtiä, ja saan siten ajatukset pois arjesta.
Terveellisten elämäntapojen noudattamisestakin tuntuu olevan hyötyä, enkä, kuten varmasti olette hyvät lukijat huomanneet, dissaisi myöskään liikunnan merkitystä. Ehkei aina tarvita psykiatreja eikä mielialalääkkeitä, jotta voisi selvitä mustan aukon vetovoimasta kohti tähtien valoa, vaikka toki niilläkin varmasti paikkansa on.
Tsemppiä sinulle, ja kaikille muillekin palstalaisille! :)
Totta, ei ajatuksille aina voi mitään, mutta voi niitä ohjailla jonkun verran ja juurikin tuo niihin suhtautuminen.
Hienoa, että yrität myös - toivottavasti onnistutaan ja kaikki muutkin :) Käsken itsekin joskus itseäni noin, vaikka se on vaikeaa joskus etenkin jos on muutenkin itku lähellä :/ minulla se menee sitten helposti itsesääliin jos yritän ajatella jotain positiivista, mitä minulla ei ehkä ole, mutta haluaisin... En olekaan kokeillut kirjastoon jne ulos lähtemistä jos tulee tosi "negatiivinen olo", se voisi toimiakin. :) Kiitos kun toit esille, en ollenkaan edes ole ajatellut tota. Vaikka liikuntaan ja muihin harrastuksiin olen yrittänyt joskus uppoutua,... Joskus se on tosi vaikeeta, ikäänkuin aivot _vaatis_ että "nyt ajatellaan negatiivisia juttuja"... :S
Tuo on kyllä totta, että liikunta helpottaa oloa kummasti.. Ehkä voisin panostaa siihenkin enemmän, vaikka itsekseni lähinnä urheilen/liikun..
Kiitos tsempistä!
Luulen, että olemme "kouluttaneet" aivomme ajattelemaan negatiivisia asioita, onhan meistä moni, ellei kaikki, olleet vuosia masennuksen tai "vain" alakuloisuuden vankeina. Olemme vuosia ajatelleet kuinka surkeita olemme, olemme syyttäneet yksinäisyydestämme itseämme, mietimme mitä vikaa meissä täytyy olla, kun muut ihmiset eivät meistä välitä. Tämän ruosteisen ja paksun ajatusketjun takominen kesti vuosia, ja kun jonkun rakentamiseen menee paljon energiaa, myös sen purkamiseen kuluu aikaa.
Mutta kuten jokainen pitkä matka, tämäkin matka alkaa siitä ensimmäisestä askeleesta. Elämäsi on sinun, elämäni on minun, ja voimme yrittää rakentaa siitä niin hyvän kuin se vain on mahdollista. Olemme tähän asti vihanneet kehoamme, olemme viiltäneet sitä, olemme tuputtaneet sille epäterveellisiä ruokia, olemme istuneet vaikka jalkamme haluaisivat liikkua. Meidän pitää oppia ajattelemaan kehoamme liittolaisenamme. Kehomme tuo meille mielihyvää, paremman olon ja iloisemmat ajatukset, kun toimimme yhdessä sen kanssa, emmekä sitä vastaan.
Itsekseni minäkin liikun, mutta kuntosalilla tapaan ihmisiä. En ole saanut sieltä kavereita, mutta hyvänpäivän tuttuja nyt ainakin. Ihmisiä, jotka hymyilevät minulle, jotka tervehtivät minua. Se lämmittää yksinäisyyteen jäätynyttä mieltä. Lenkkeily ja pyöräily ovat myös lähellä sydäntäni, mutta niiden kautta ei oikein muita ihmisiä tapaa. Aloitin muutama viikko sitten nyrkkeilyn, ja vaikka siellä on toki muitakin ihmisiä, en ole onnistunut tutustumaan toisiin. Mutten ylläty siitä, minulla menee aikaa "lämmetä" muihin. Ehkä sitten, ajan kanssa... kukapa tietää?
Yksi asia, mikä minulle on auttanut kurjan olon kanssa, on ladata mp3-soittimeen agressiivista metallimusiikkia, ja lähteä juoksulenkille, ja juosta niin kovaa ja pitkään kuin keho vain pystyy, ja rajan tullessa vastaan vielä muutama metri lisää. Tuon rääkin loputtua keho vapauttaa endorfiineja (korjaamaan lihasvauriot), ja sitä hyvänolontunnetta on hyvin vaikea kuvailla tyhjentävästi. Sen ehkä uskoo vasta kun sitä kokeilee. Joten kokeile ihmeessä liikuntaa, aloita varovaisesti ja rakenna parempaa kuntoa rauhassa, ja muista, kun elimistösi nauttii, sinäkin nautit :)
Missä on auringon säde?
Jos näet kerro ihmeessä mitä sinulle kuuluu :)
Mun ip on bannattu :(
Haa ei oo enää (en tajuu vaikken oo ees tehy mitään kiellettyy kai..)
Viikonloppuajatuksia...
Kuinihmeen kaupalla oon tutustunut pariin ihmiseen, jotka on ollu ensin vaa tuttuja paremmin ja he tuntuvat jopa haluavan minut mukaansa erilaisiin juttuihin, mitä nyt ikinä tekevätkään. :) silti, en voi sille mitään, mutta musta tuntuu nyt koko ajansiltä, ettei ne oikeest haluu olla mun kans ja et ne yrittääkin vaa hyödyntää mua jostain.. Kai oon ollu liian kauan yksin et voisin vilpittömästi uskoo siihen et mun seurasta vois joku nauttia oikeest ilman taka-ajatuksia.. Mä yritän olla ihan normaalisti kuitenkin, ts yrittää olla epäilemättä, kun sehän voi kai tuhotakin suhteet? Tai tiedän sen koska yks mun läheinen ihminen koko ajan epäili/epäilee mua kaikesta kauheesta, mitä en oo tai en oo tehny, niin vaikea sen kanssa on elää tai siitä pitää, vaik periaattees haluisinki. :/
Mut nyt on tulossa ens viikolla yks tapaaminen parin (ilmeisesti) kaverin kanssa ja myöhemmin on sovittu toinenkin tapaaminen :D tää on oikeesti liian hyvä ollakseen totta - mua ei oo mun elämäs kutsuttu mihkää tällai ku vaan pari kertaa.., toivottavasti saan näistä oikeita ystäviä :)
ei perustu negatiiviseen
Otat ihan iisisti ja älä rupea kaatamaan ongelmia heti ensinmäisessä tapauksessa kavereiden niskaan. Pidemmällä tutustumis välillä, toivottavasti alkaa synkkaamaan. Joillain ihmisillä voi olla epäluuloja, jos esim näkevät viiltoarpia, pidät sen pitkähihasen päällä, kunnes tunnet, että voit luottaa heihin ja he luottavat sinuun. Ystävyys ja luottamus on hidasti rakentuvaa, ja voi olla raskasta pitää naamioita yllä, että kaikki on kunnossa, mutta se palkitaan myöhemmin. Monet yksinäiset antaisivat mitä tahansa, saadakseen tuollaista tilaisuutta, mikä sinulla on. Tsemppiä ja rohkeasti eteenpäin :)
Tuohan kuullostaa aivan mahtavalta! Siitä se lähtee:D
Kiitos! :) pitääpä varoakin, etten heti ala puhua kaikesta, mitä on sydämellä vaivannu.. Vois olla aika creepy, varmaan lähtisivät heti pois.. Niin, kyl mä pitkähihasta aioinki käyttää, vaik se eka viilto onki vast melkeen kyynärpään kohal... Tosin kämmeneski on pari, mut niit ei helposti nää - enkä niit kyl oikeen voi peittääkään. Onneks niist ei jääny mitään hirveetä jälkee, oli niit kuitenki käsis joku 10 yhteensä, kahesta vaan jäi pieni huomaamaton jälki.
Nojoo, yritän kyl parhaani et saisin näistä ystäviä - tosiaankin näitä tilaisuuskia ei mullakaan oo juuri tuulut vastaan. It's now or never -periaatteel yritän mennä :)
Toivottavasti :) tästä kun saisin sellasen pienen porukan, niin ois ehkä helpomi myöhemminkin isommis ryhmis keskustella. Vaik must kyl tuntuu et mul vois olla joku sosiaalisten tilanteiden kammo (isois ryhmis, eli joku yli viis henkee).. Eih, se on niinkauheeta ku joskus yrittäny väkisin saada jotain järkevää suusta ja sit on just tullu ihan kauheita asioita vaan mitä ei ikin ois normaalisti sanonu.. XD sit oon ain miettiny mitä oon sanonu ja mitä muut on ajatellu tosi kauan ja hitsi jos on ollu huono päivä niin saanut oikeen "muistomerkinkin".. Mut ei enää.. Nykyään mä oon sit vaa ollu aina iha hiljaa, mut tuskin sekää on kauhee hyvä. Pelkään vaa iha sairaast sitä et taas sanon jotain tyhmää.. Kai se siitä, kun jos alottaa eka pienemmäst ryhmäst..
No kun totuttelet pienemmissä ryhmissä kanssa käyntiä niin olettaisin että suuremmissakaan ei tule lausuttua mitään sellaista että tarvitsisi stressata. Ja hei meistä jokainen mokailee kerran jos toisenkin :) eikä se niin vakavaa ole. Suuntana stratosfääri ei mars.
:)
Näin se homma etenee
Mut se tuntuu siltä ettei muut mokaile niin paljon tai niin pahasti kun ite... :/ pitäs varmaan oppia pois tästä perfektionistisesta ajatuksesta et noi sosiaaliset tilanteet on täysin hallittuja.. :)
Höpsis, sinä olet liian kriittinen itseäsi kohtaan. Kaikki mokailee joskus aivan niinkuin sinä ja minäkin :). Itse tuli joskus taannoin mukattua kukkakaupassa oikein kunnolla. Ostin ruukkukasvin lahjaksi ja kun maksoin kysyin säilyykö se hengissä vartin kuljetuksen ajan. Voin sanoa että tämä naispuolinen floristi nauroi vedet silmissä ja totesi että kyllä säilyy. Silloin vähän nolotti, mutta näin jälkeen päin voi itsekin nauraa tuolle :p
:D no onhan tuo aika hauska juttu :) mut ei toi kuulosta pahalta ainakaan mun mielest. Kai sitten jos ite oisin tos tilantees ni ehk sit, mut.. Nojoo, ehkä oon vaa liia kriittinen. Ehk tohon et omille mokille voi nauraa vaikuttaa myös se tilanne, et miten siin on suhtautunu tai muut reagoinu. Jos oisin ite ollu tossa ja se floristi ei olis sanonu mitään, ois vaa ollu tuppisuuna, nii ois mua nolottanu paljo enemmän.. Tai jos oisin huomannu sen vast myöhemmin jossei se moka ois heti käyny ilmi. Sit en kyl pystyis ite nauraa sille. Yritän siks nykyää aina jos jotain noloo sattuu nii "korjaa" sen, ts huomauttaa ite et mokasin, ni sillo se ei tunnu niin pahalta ja voi melkeen iteki nauraa :)
Oikein, ei se niin vakavaa ole :). Oikein mukavaa viikon alkua!
Risukasassa
Oletko ollut yksilöterapiassa, joka keskittyisi ongelman löytämiseen? En yritä leimata, tai mitenkään muutenkaan aiheuttaa pahaa mieltä. Näitä lueskellessa tulee vahvasti mieleen epävakaapersoonallisuushäiriö. Ajattelin itse käydä jossain ammattilaisella, joka voisi tunnistaa oikean ongelman, koska luulen, että vanha masennuksen diagnoosi ei enään päde. Silloinkun en halunnut kunnolla puhua tunteista ja siitä miten reagoin omasta kehostani, negatiivisesta palautteesta ja sosiaalisista enakkoluuloista. Myös mielialan vaihtelut aamusta iltaan kohti ovat aika ääripäitä. Muutenkin käytän joko kylmää järkeä, tai menen tunneperusteella, siinä ei ole harmoniaa, taikka välimaastoa.
Niin, en minä tiedä jos minulla onkin joku.. Kyl mä oon lääkärissä käyny, mut ne on sanonu et lievä masennus ja just sosiaalisten tilanteiden pelkoa... Mut oon mä jonossa johnoki sellaseen "haastatteluun", mis ne kattoo et oisko terapiasta hyötyy jne.. Kai tollanen siin vaihees tulis esille? Mulkakin monesti tunteet menee ääripäästä toiseen - negatiiviseen sen saa kuitenki joku tietynlainen kommentti joltain tai se et tuntuu et oon hylätty. Muuten päivät voi mennä ihan hyvinkin.. Itekin just meen joko järjel tai tunteel ja tuntuu et sen välimaaston löytäminen on joskus hankalaa.. Muissakin asioissa oon yleensä aina jotain ääripäätä, enkä osaa olla muuta tai se on vaikeeta..
Äh, tänään se sit alko... Eka oikeesti surkee päivä. :/ mitä sitä ny tekis.. Mussutan suklaata pahaan oloon, kun en viitsi lasinsiruihin koskea... Säälittävää. Tuntuu et oon yksinkertasesti niintyhmä ihminen, miten en voi oikeest osaa kommunikoida ryhmäs.. Vihaan kaikkii ryhmätöitä ja ryhmäesitelmii, kun en osaa puhuu oikeest.. Istun vaa tumput suorina ja yritän pähkäillä mitä mun pitäs sanoo ja millon.. En sit loppujen loppuun saa mitää ulos ja käytännössä työ tehdään ilman minua.. Pirun ahdistavaa, miks en oikeest osaa, oon nii tyhmä tai jälkeenjääny.. Ihme kun en oo reputtanu tähän mennessä mitään esitelmää yms ryhmätyötä. Ei hittomä vihaan itteeni..
Kumpa tää ny ei tyssäis tähän... Alku näytti niin hyvält.. Tekis mieli vaihtaa "nimimerkiä" taas.
Auringon säde - älä luovuta, kerro mitä tapahtui niin mietitään mitä asialle voisi vastaisuudessa tehdä. Tuon tunteen josta puhut aiheuttaa varmasti sosiaalisten tilanteidenpelko. Se ei ole tyhmyyttä vaan sairaus joka yrittää ohjailla mieltäsi.
Ja siihen et nyt alistu, vaikka suklaa on kyllä hyvää :)
Edetään hitaasti mutta ei luovuteta, jookos?
Voisitko tehdä osasi tuohon työhön siten että kirjoitat materiaalia joka siihen voidaan liittää kun työ kootaan. Vai mitä? Älä vihaa itseäsi, tämä taival ei aina tunnu helpolta mutta päämäärä on kaiken vaivan arvoinen.
Usko minua.
Ei sille voi mitään, kun en yksinkertasesti osaa kommunikoida muiden kanssa... Oon nii alikehittyny. Se on vähän ku ope yrittäs arvostella mun keskustelua muiden kanssa (esitelmä, "ryhmäväittely" yms) ja oon vaa hiljaa ku muut hoitaa homman.. Ja mä tiedän et en yritä parhaani mukaan, mut en viitti sanoo mitään ku hidastan vaa kaikien muiden ajatusta. Enkä mä oo nii nopee ajattelemaan ku muut tai jotain kun en ehi ikin sanoo mitään.. Ja silti sanon mä jotain ku on pakko, niin en osaa sijottaa sitä oikeesee kohtaa ja puhun vahingos päälle eikä mua kuulla sitten.
En mä tiiä onks tää sosiaalisten tilanteiden pelkoo.. Ei mua sinällään pelota, ahdistaa vain jos tiiän et mun on sanottava jotain.. Ahdistaa se kun muut kattoo mua ja se et sanon jotain tyhmää - niiku usein sit käy ku vihdoin avaan suuni. Tai se et jos mä sanon jotain ja muut ei "kohtele" sitä mun kommenttii niiku muiden, vaan nauraa tai ei oo huomaavinaan tai jotain.. Niinkin on käyny..
En mä luovuta.. Vaik on kyl ihan p*ska olo nyt.. Haluisin vaa vajoo maan alle ja unohtaa kaiken..
En usko et voin.. Ku arvostellaa just niitä keskustelutaitoja... Yritän uskoo, mulla vaan on niin miljoona syytä vihata itteeni..
Tuo mitä kerrot on aivan tyypillistä sosiaalisten tilanteiden pelolle. Jännität tuoda itseäsi esille, se tilanne saa sinut lukkoon. Olen elänyt vastaavan sairauden kanssa minä tiedän miten vaikealta se tuntuu. Ja siksi sinusta tuntuu että olisit muka jotenkin huonompi vaikkei siitä tosiaan ole millään tapaa kyse.
Eikä sinun tarvitse olla nopea. On usein paljon parempi miettiä ensin mitä sanoo sen sijaan että olisi heti ensimmäisenä suuna ja päänä. Sinun kommenttisi ovat aivan yhtä hyviä ja arvokkaita kuin muidenkin. Eikä sinun tarvitse kannata asemoida itsetuntoasi muiden kommenttien perusteella. Olet ihana, aito itsesi - se on tärkeää.
Itse ainakin arvostan herkkyyttä. Ihmiset jotka ovat aina suuna ja päänä ovat joskus todella rasittasia. Kaltaisesi ihminen joka puhuu vähemmän, mutta sydämellä on paljon mielenkiintoisempi :) monellakin tapaa.
Maailmassa on niin paljon asioita joissa ei tarvitse olla ylisosiaalinen menestyäkseen. Sinulla on muita vahvuuksia joita todennäköisesti et itse vain tiedosta.
Kyllä se olo siitä helpottaa, iso lämmin halaus
Kiitos :) ehkä onkin hyvä joskus puhua enemmän "sydämellä kun päällä", arvostan sitä itekin, mut se ei auta mua ollenkaan koulussa :/ projekteissa jne. Sielä ne jotka on ekana puhumassa nopeesti asioista saavat enemmän aikaseksi.. Mun on vaa kauheen vaikee päästä siihen mukaan. Ehkä just siksikin, kun suuri osa aivokapasitetista menee just siihen et miettii mitä muut ajattelee ittestä ja ettei vaan mokaa... Miten sä sit pääsit tosta eroon? En haluu mitään beetasalpaajia yms alkaa popsia kyl... Mä mietin usein et jos mul onki just joku tollanen "sairaus", mut sit toisaalt ehk yritän vaa keksii tekosyitä sille et oon nii "huono", mistä mä sen voisin tietää...
No jos oon hyvä jossain, niin on ne vahvuudet kyllä aika piilossa pysynyt :D
Ehkä tämä tästä joskus..
Kyllä se auttaa :) herkyytesi tulee asiin muissa asioissa, voisin kuvitella että osaat kirjoittaa hyvin ja tuoda siten tuntojasi esiin.
Itse pääsin tilanteeseen kiinni psykoterapian kautta. Kun käsittelee asoita aukeavat solmut omassakin mielessä.
Oletko koskaan kokeillut kirjoittaa runoja, voisin kuvitella että siinä herkkyytesi pääsisi esiin
En oo ikin pitäny itteeni hyvänä kirjottajana - koulussa en oo myöskään ollu hyvä äikäs... Joskus oon jotain runoja väsänny, mut ne tuntuu näin jälkeenpäin tosi naurettavilta.. Ehkä pitäs tosiaan mennä psykoterapeutille.. :) Mut nyt meen masentuu sänkyy... Mulla ei asiat ja tavarat pysy kauheen hyvin järjestykses ja joku sano siit taas ikävästi.. Et mus on jotain vialla. Hitsi miks mun pitää ottaa kaikki aina itteeni.. :(
Toivottavasti huomen on parempi päivä..
Ite käyn just psykoterapiassa, ryhmässä oisi vielä tilaa. Ollaan kokoonnuttu vasta pari kertaa, siellä on mua aika paljon vanhempia. Ainakin on jokin paikka, minne mennä ja puhua asioistaan. Harmi, ettei siellä saa olla entuudestaan tunnettuja ihmisiä, jos tätä voi siksi kutsua. Se on suljettu ryhmä, eli ei saisi tavata ryhmäläisiä sen ulkopuolella. Lääkärillä kun käyt voit varmaan kysyä tietääkö se alkavista psykoterapia ryhmistä. Mun on myös maksullinen ja siinä on pitkä sitoutumisaika, en tiedä onko muut psykoterapia ryhmät semmoisia. Siellä pitää pystyä puhua, koska psykoterapian idea on, ettei ohjaaja keskeytä ja antaa ryhmäläisten puhua keskenään. Semmoinen ryhmämuotoinenvapaa-assosiaatio(melkein oikea suomenkielinen sana) vetäjä kuuntelee taustalla ja ehkä kerran tai pari keskeyttää, muistiinpanot tekee, kun tapaaminen on ohi. Hyviä öitä, älä anna masiksen päästä valtaan
Kauniita unia :) aamulla mieli on varmasti parempi.
Ja päästä irti tuosta itsesyytöksestä jolla itseäsi rankaiset. Et ole ditä ansainnut :/.
Tahtoisin kuulla runojasi, ne kertoisivat siitä kauniista maailmasta sisälläsi jonka suljet muilta.
Höh, no sen mä ymmärrän jossei siel sais tuttui olla, mutta ettei saa sen tapaamisen ulkopuolella nähdä??! :o Miten toi muka kannustaa yksinäisyydestä pois..? No, kai siin tulee sit tehokkaammin niitä omii asioit purettuu ehkä.. Joo, pitää kysästä silt lääkärilt sitten.. Et pääsis jotenki eteenpäin..
:D masistytsy tuli ja meni, nyt se on jossai piilossa häpeemässä kun aurinko säteilee :)
Oli, tai no ei nyt ainakaan huonompi :) ihan neutraali.. Ei tunnu enää pahalta, vaik mä tiiän et sit ku tulee seuraava ryhmätehtävä yms niin pitää kyl olla varuillaan XD
Itsensä syyttäminen on niin helppoo... :/ tuntuu et mun pitää tehä sitä..
Ei mul kyl oo jäljel ku kaks runoo (tuskin oon ehtiny enempää tehä) ja kattelin ne just, kyl on aika naurettavia XD tein ne jotain neljä vuotta sitten enkuks kun meil oli joku kurssi, mikä käsitteli runoja.. Oli niit ihan kiva tehä kyl, vaik tulos onki mitä sattuu.. :)
Muutkin ryhmäläiset on yksinäistä sorttia ja yleensä keskustelut menee siihen suuntaan, että miten saisi rohkeutta liittyä harrastuksissa/koulussa/töissä muiden kanssa keskustelemaan ja sen jälkeen. Puhutaan siellä myös miten menneistä asioista pääsisi yli ja eteenpäin tulevassa. En tiä miksi se on sillälailla suljettua, kai se liittyy jotenkin siihen terapia muotoon, että jotkin henkilöt eivät jäisi ulos muiden asioista, jos he tapaavat kaksinaan ryhmän ulkopuolella. Tänään pitäisi tulla yksi uusi henkilö mukaan ja olemme jo keskustelleet tämän parin kerrran aikana jo aika paljon omista asioistamme keskenään. En tiedä miten sitten uusi henkilö sulautuu ryhmään, pitää olla kannustava, ainahan on ongelma, kun vanhaan tiiviiseen porukkaan liittyy uusi henkilö. Hyvä kuulla :) pystyt keskittymään koulunkäyntiin ja opiskeluun, monet todella masentuneet jättävät sen kesken, voimia :)
Itse en ymmärtänyt runoista ikinä hölkäsen pöläystä. Kokeillaan jotain impromptua.
Kohti parempaa tulevaa
Yksin jatkan vaan
Menneisyys takanain
Ystävän toivottavasti saan
Taistelut sisälläin
Jonkun kanssa elämän jaan
Mieleni valtaa
Tunteet rakkaudesta taas
Siinä :P sun vuoro :)
Mukava kuulla että olo helpottaa :). Nuo tunteet tulevat välillä vastaan, mutta niille ei tule antaa periksi.
Ja sovitaanko että alat opettelemaan irti itsesyytöksistä. Ei esimerkiksi ryhmä ole vain kamala juttu vaan mahdollisuus oppia tulemaan kuulluksi ja toimimaan osana ryhmää siten kuin se sinulle sopii. En tarkoita että se kerralla muuttuisi, mutta yleensä kun menee epämukavuus alueelle oppii uutta ja pääsee kehittämään omaan suhdettaan sosiaalisuuteen.
Ensi kerran kun tulee haikea olo koeta kuvata tuntemuksesi runon muotoon, se voisi olla rakentava tapa saada tunteet käsitellyksi. Voihan olla että nuo vuodet ovat kehittäneet sinun tapaasi ilmaista itseäsi :). Ja yksi kiinnostunut lukija löytyisi heti ;)
En oo itekään runoista ikin ymmärtäny mitään, vaik niit on tullu eriteltyy/tutkittuu koulus.. :P Mut toihan on hieno
Iltalukion äikästä näköjään jäi jotain mieleen, en edes tiedä kirjotinko oikean runon, vai sekaisen sepustuksen ;P Itse en uskaltaisi edes katsoa vanhoja yläasteen äikän esseitä ja tehtäviä. Vilkuilisin kokoajan olan taakse, vaikka tietäisin olevan yksin, siitä pelosta, että joku näkisi ja kuolisin häpeään. :D Toihan on ihan hyvä, mitä nyt itse runoista ymmärrän, eli en paljoa. Selvästi näkee idean ja vahvat tunteet siitä, miten tuhoamme oman planeettamme.(voisin kirjoittaa siitä itse "vähäisen", mutta luulen, että suomi24 serverit menisivät lukkoon) Oot rohkea tyttönen, kun uskalsit jakaa ton meidän kanssa :)
Auringon säde - runosi on kaunis. Olet ollut aivan liian vaatimaton sen suhteen mitä herkkyydestäsi :).
'How can I go out with wearing no shoes' tuo on kuin sinun suhteesi sosiaalisuuteen. Menet kiviselle tiellä paljain jaloin. Mutta nyt on aika laittaa ainakin sukat jalkaan. Ehkä tie en tunnut niin kovalta ja kylmältä.
Sitähän mä oon yrittänyt, eroon itsesyytöksistä.. Mut sillon ku tapahtuu jotain mistä mä itteeni syyttäisin, niin ja en syyttäis itteeni niin pelottaa ajatella mitä mä sit tuntisin.. En oikeen edes tiedä, se vaan tulee niin automaattisesti..
Niin, ehkä voisin siitä oppiakin joskus.. Mut oon käsittäny et tollases se oppiminen pitäs tapahtuu nopeesti ts ryhmän tahtia, koska muuten on kuitenkin kelkasta pudonneena koko matkan..
En ookkaa kokeillu masentuneisuuden yms itseäni varsinaisesti koskevan tuntemuksien "purkamista" runoksi.. En taida oikeen osata, useemmin olen piirtäny jotain. Mut voishan sitä kokeilla joskus :)
Voisit tuntea elämän iloa :D, ei kai se niin kauheaa olisi, päästää irti pahasta olosta ja nauttia elämästä. Piirtäminen on toinen mainio tapa tehdä se. Olet selvästi taiteellinen, millaisia piirroksia teet? Ovatko ne millaisista aiheista vai vaihteleeko se mielen mukaan.
Mainitsit tuolla että ympäristö on ollut sinulle huolenaihe, pidätkö luonnosta? Itselleni on aivan välttämätön päästä välillä luonnonrauhaan, kuunnelle vain tuulen huminaa ja aaltojen ääntä. Sulke silmät ja nauttia siitä pienestä hetkestä jossa kaikki on vain yhtä luonnon kanssa.
Noh, eiköhän suurimman osan yläasteen esseistä ja tehtävistä oo aika huvittavia kun ne myöhemmin vanhempana lukee :D ite luin jotain mun ala-asteen tarinoita, ja kyllä hävetti... samal aloin tuntee jotain myötätuntoo "itseeni kohtaan", tai kun must tuntu et "näin" itteni nuorena, ja se ihminen ei ollut se mikä oon nyt. Mietin asioit et miten joku pysty sanoo mulle ettei mun syntymä ollut niin ilonen asia - mähän olin vaa pieni viaton lapsi! :0 kauheet kuvitella lasta kun se murentuu... Eikä tää oo mtn itserakkautta XD kun puhun nyt yleisesti, mut omalta kohalta vaan huomasin sen.
No eikai tos ny niin paljon mitää rohkeeta oo. Lähinnä nyt vaan hävettää ja toivon ettei kukaan tunnista mua tosta :) ai, eiks tääl saa puhuu ympäristöasioist... Noo, seuraaval kerral sitten kauheen yksinäinen runo XD
Kiits, mut ei toi oo kaunis XD
:D on kyl kivaa aina kuulla miten muut ihmiset tulkitsee omii "avautumisii" runos/piirustukses. Kun ne läheskään aina ei oo ne ihan päälimmäiset asiat mitkä itellä tulee mieleen. :) mut se siin on hauskaa kun voi oppii itestää enemmän, ku jos on jotain alitajuntaista sinne laittanu :)
En ajatellukaan tota kohtaa tollai, tai luulisin et sillon kun ton tein nii viittasin siihen toiveeseen et miten ikin voin enää mennä ulos paljain jaloin ruohikolle yms, kun on niin saastunut maa jos ny maata ollenkaan :D kieltämättä nyt toi olis kuvaavampi, kielikuvat on niinkivoi. Laitan "sukat jalkaan" :)
Elämän iloa kun kaikki menee päin mettää? :) yleensä vaihetelee mielen mukaan, en ole ehtinyt nykyään paljon piirtää ja en ole siinä niin hyvä. Mut se on silti tosi vapauttavaa ja rentouttavaa laittaa tunteensa paperille. Siin samal sit vähän niiku käsittelee sitä.
Rakastan luontoa aivan tavattomasti, mennä ulos karkuun kaupungin hälinää :) harmi kun sellaisia paikkoja ei enää ole niin paljon,.. Eikä niin montaa ihmistä edes kiinnosta tulla kanssani "seikkailemaan" - vaikka on se yksinkin ihan mukavaa. Niin on ihanaa kuulla puiden lehtiä ja aaltoja ja tuulta
Tuo on mielipide kysymys. Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Tärkeintä on että sen tekee eikä jää yksin tilanteen kanssa. Ongelmat vain kertyvät ja tulevat pahemmiksi. Ja siihen en halua sinun koskaan joutuvan.
Niin kun on sukat jalassa ei varpaat ole niin arat :). Eikä tule vilu. Joskus ihminen voi ilmaista itseään alitajuntansa kautta siten että asiat joita ei ole edes ajatellut tulee ilmaistua huomaamattaan. Oletko koskaan miettinyt onko tullet tehtyä noin?
Niin :), kun kaikki menee hullusti voi ihan hyvin kääntää sen positiiviseksi, mitäpä siinä menettää jos niin sanotusti antaa itselleen luvan ottaa rennosti ja iloita :D.
Piirtäminen ja maalaaminen on mukavaa, vaikkei sitä tuloksista aina niin hienoja tulekaan. Eikä monia tänä päivänä tunnettuja taidemaalareita eläessään arvostettu, mutta se ei pidätellyt heitä toteuttamasta itseään. Eli vapauta itsesi ja luova puolesi ;).
Luonto on aivan parasta terapiaa koskaan,voi vain kuljeskella ja ihailla kaikkea mitä vastaan tulee. Jos toimeentulo ei vaatisi asuisin mieluummin syrjemmässä jossa voisin nauttia vaikka aamukahvin kuistilla lintujen laulua kuunnellen. Sellaista seesteisyyttä ei kaupunigissa koskaan kohtaa. Onhan se mukava liikkua luonnossa yksikin mutta joskus olisi tosiaan mukava jakaa se hetki vaikka olisi aivan hiljaa. Tuntea sanomatta mitä toinen ajattelee.
Vaikka nyyttikestit jossakin luonnonhelmassa aika hauska juttu, miksei vaikka pikkujoulut leirinuotiolla :). Voisin kuvitella että löydät helposti muita jotka arvostavat luontoa ja siitä nauttivat.
Itselläni kun on huono olo, niin lähden kävelemään metsälenkkipolulle. Yritän tyhjentää mieltä ja keskittyä vain asioihin, joita voin fyysisesti kokea ja nähdä. Taivas yläpuolella, tuuli kasvoilla, puiden havina ja hiekka jalkojen alla. Kävelen vain eteenpäin, vaikka en tietäisi, miten pääsen takaisin. Ei se aina auta ja yksinäisyys tuntuu silti, mutta ainakin en ole kotona vellomassa pahoja asioita ja kierrettelemässä samoja paskoja ajatuksia.
Totta, raikas ilma tekee kyllä hyvää. Jos vain kotona olisi niin kyllä seinät kaatuisi päälle. Itsellä merenranta on mieleen. Varsinkin näillä nyt syksyllä on mukava kulkea pitkin hämärää rantapolkua ja kuunnella tuulen ujellusta.
Neljän seinän sisällä ne ajatukset eivät vain lopu. Nykyään ei voi edes lukea kirjaa rauhassa, ellei mene jonnekkin kahvilaan tai kirjastoon. On kuin rikkinäinen kasetti, vaikka tiedostan, että teen niin silloin kun se tapahtuu, niin ne jatkaa vaan pyörimistä.
Niin, ongelmien kertyminen vaan pahentaa asioita..
Oon mä joskus miettiny tota, lähinnä toivonut ehkä et vaik mä oon aina niin hiljaa ja kun puhun niin sanon vähän mitä sattuu, niin silti jotku näkis syvemmälle eikä heti aattelis et kuin tyhmä mä oon (koska siltä se kyl varmaan joskus näyttää)...
Minnes feeniksit karkaavat
En tiedä mistä päin pkseutua olet, luulen, että olet nuorehko. Espoossa on Nupoli, matalankynnyksen auttamiskeskus, jossa on psykologeja, psykiatreja, ryhmäterapiaa ym. sieltä voisi saada diagnoosia, jos haluat. Helsingissä toimii HelsinkiMission nuorisokriisikeskus, jonne ei tarvitse varata aikaa ja siellä on myös samanlaista toimintaa ja henkilökuntaa. Itse en voi edes koskea herkkuihin, tulee niin huono olo, joskus moneksi päiväksi, pienestä suklaapatukastakin. Ryhmissä jotenkin pystyn aukasemaan suuni, vaikka kukaan muu ei puhuisi. Helpompaa se on, jos joku muu tekee aloitteen tietenkin. Silloin, kun alan puhua, välinpitämättömyydestä kai tuon energiaa, koska muulla ajatusmallilla, kuin "eihän siinä mitään menetä, tai ei ole mitään menetettävää" en saa mitään aikaiseksi.
Oon kutakuinkin saman ikänen ku sä... Pitäs varmaan varaa johonki aika.. Vaik mul on kyl lääkäri jossai vaihees melko pian niin voisin sieltä kysyy, jos ne vois laitta mut johki jonoo.. Mun on aika helppo puhuu jossei kukaan muu puhu (kunhan vastaavat kuitenki mun alotukseen), mut mulle on iha ylitsepääsemätön este puhuu ryhmäs, jossa keskustelu olis jo täydellistä (ts sujuvaa/vilkasta) ilman mua...
Höh, miten suklaasta voi tulla huono olo? :) mun lohtu"ruoka", onneks en syö muuta niin paljoo niin en liho.. Muutenki vois painoo nostaa vähän. (Lääkärin mielest)
Henk. koht. kokemuksesta ne "jonot" ovat aika pitkiä... aikuis ja nuorisopolilla ollessa, piti koko ajan kysellä, milloin saisi ajan psykiatrille. Vaustaukset yleensä "unohdin kysyä", "ei olla nähty" jne. kesti pari kk, kun luvattiin viikko. Kriisitilanteessa edellä mainittuihin paikkoihin saa nopeasti aikaa, kun erosin menin seuraavana päivänä kriisikeskukseen ja sain heti keskustelu ajan. Siitä sitten viikon päästä ajan psykiatrille, josta sain tietoa kaikenlaisista paikoista, mistä on ollut apua. En tiedä voiko siellä tehdä diagnoosia(HelsinkiMissio), mutta kuulemma Nupolista voi, tai ainakin jotain sen tyyppistä julkisen puolen psykiatri kertoi. Nuorempana söin paljon masennukseen ja muutenkin paskaan oloon. Painoin jotain 95kiloa, ja sitten se vaan paheni, enkä pystynyt syömään enään herkkuja, tai mitään muutakaan kunnolla ja laihduin 25kiloa. Nyt, käyn salilla sen takia että mun itsetunto ei ikinä parane, enkä pysty katsomaan peiliin, jos en saa ns. "hyvää kroppaa". Pinnallista kyllä, mutta tervetuloa modernin maailman ihanteisiin.
Joo, oon kuullu et kaikille psykologeille/psykiatreille yms on aina pitkät jonot... Noh, voin puhuu ainakin lääkärille tai terkkarille.. Olen ollu modernin maailman ihanteiden kuokussa jo kauan roikkumassa... Mul oli syömishäiriö, painoin viimevuonna 44 (oon n 168), joten mul ei aina oo ollu mtn välii mitä syön.. Oon ny saanu jokusen kiloo enemmän ku oon pakottanu itteni ees syömää mitä sattuu. mut jos totta puhutaan niinmua oikeest väsyttää syödä koko ajan roskaruokaa... Mua alkaa usein oksettaa kun en oo syöny mitään "aitoo" ruokaa, mut tässähän mä syön suklaata... Pitää varoo et muistan syödä myös muuta ettei tuu huono olo siitäkin..
Ryhmäkeskusteluissa mullakin on vähän ongelmaa, joskus menee ihan hyvin, mutta jos huomaan, että joku kommenttini aiheutti välinpitämättömän reaktion, olen varmaan hiljaa loppuajan. Yleensä tyydyn kuuntelijan rooliin, välillä heitän lyhyitä lauseita sekaan. Olisi mukavaa, jos omistaisi paremmat sosiaaliset taidot.
Toi kuulostaa niin tutulta... Se vaan kun ei kuuntelijan roolia hyväksytä, niin ahdistaa kyl..
=> Se vaan kun ei kuuntelijan roolia hyväksytä, niin ahdistaa kyl..
Miten itse suhtaudut henkilöön joka tulee paikalle, mutta ei varsinaisesti osallistu keskusteluun? Joudut luultavasti erikseen kysymään häneltä suoraan asioita sen sijaan että itse kukin yrittää saada puheenvuoron tai äänensä kuuluviin. Toisten sanomiset ovat kiinnostavampia kuin toisten, mutta joskus ulkonäkö johtaa harhaan.
Kuten aiemmin jo kirjoitin, jokaisen omalla vastuulla on, tai ainakin oman etunsa mukaista on tulla huomatuksi. Kyllähän puhuminen jännittää joskus, mutta sen jälkeen kun on asiansa sanonut ei siinä olekaan mitään ihmeellistä. Kaikki eivät tietenkään ole aina samaa mieltä, jo kateus pitää huolen siitä.
Minullakin on huonoja päiviä, mutta silloin muistutan itseäni siitä että kyse on haitallisista ja virheellisistä ajatuksista. Itsensä kanssa on elettävä, joten mieluummin pitäisi miettiä miten toimia oikein kuin vain moittia (itseään).
Niin, no jos mulla on mitenkään mahdollisuus, niin yritän saada hiljasempaa tyyppiä mukaan keskusteluun kysymällä asioita - mun mielestä se ei oo huono lähtökohta ja se on melko helppoakin. :) mut sit kun on tarpeeks iso porukka ja keskustelu toimii muilla hyvin niin se ei oo kauheen helppoa saada hiljasta mukaan...
Joo ja tiiän et munhan se tietty pitäs tehä työtä sen eteen et saan ääneni kuuluvaks jne. Ja ei se ehk nii ihmeellistä oo sit kun sen asian saa sanottuu, mutta... Kun meen tilantees ihan _lukkoon_ enkä oikeen osaa sanoo mitään, tuntuu et aivot menee totaaliseen black outtiin ja sit ku samalla on paineita et pitäs sanoo jotain, nii se vaa pahentaa tilannetta kun keskustelu on ilman mua jo niin vilkasta ja tauotonta... Sit ku tollases tilas sanon jotain puoliväkisin niin se yleensä on jotain niin tyhmää, et ei kyl ollenkaan kannusta mua tekeen sitä uudestaan. :/ ja sit mua ehk ahdistaa se ajatus niin paljon et jos sanon jotain niin muut puhuu päälle tai ei oo huomaavinaan (tietyy tätä tapahtuu ihan normaalisti, tiedän, jotenki mun aivot vaa tahtoo tulkita sen nii et muut on mua vastaan..)
Mulla tommosoisissa isoissa ryhmätilanteissa, jossa huomaan, että ei oikein pääse väliin tapahtuu samanlaista. Sitten, kun saan kerättyä rohkeutta ja saan jotain sanottua, niin oman äänen paino menee tosi hiljaiseksi ja hukkuu muiden puheeseen, eikä kukaan huomaa, että sanoin jotain. Siitä tulee aika paha olo ja lukitsee mua enemmän, kun tuntuu, ettei kukaan välitä mitä mulla on sanottavaa, eikä kiinnosta, mitä yritin ilmaista...
Riittävän isoissa ryhmissä pitääkin sitten jo viitata tai jakaa puheenvuoroja. Tai jakaantua ryhmiiin. Ei siis niin että väkisin yrittää sanoa jotakin. Seuraa miten ne muut osallistuvat keskusteluun, kaikki eivät voi puhua päällekkäin.
Itse olen enempi ujon sorttinen, eli en kaipaa huomiota. Mutta sen huomasin että jos ei sano tai kysy yhtään mitään voi leimaantua epäsosiaaliseksi vaikka olisikin paikalla. Eli se että ei änkeä suulaana toisten seuraan ei olekaan asia joka tekee helposti lähestyttäväksi.
Kun seuraa muita hiljaisia huomaa ettei heistä tiedäkään paljon mitään, ei edes sitä olisivatko he mielenkiintoista seuraa. Voisi verrata vaikka siihen että ne jotka vain lukevat eivätkä kirjoita mitään jäävät sivuun vaikka olisivat kuinka kivoja tyyppejä.
Toi on ku suoraan mun päiväkirjasta :) en keksi kyl millään et miten tost pääsis eroon .. :/
Ei ole mitään viittausta tai varsinaista puheenjakoa... Pitäis vaan osaa soluttautua siihen, mä luulen kyl et mut on jo leimattu niin epäsosiaaliseks ja tylsäks ihmiseks et on vielki haastavampaa päästä mukaan..
Toi on kyl hyvä vertaus.. Mä tunnen niin monet ihmiset sillai jotenki, ketkä on koko ajan äänessä.. :) mut musta ujot ja hiljasemmat on paljon kivempii/mielenkiintosempii ja niiden kanssa on paljon helpompi jutella. Ei stressaa olennekaan niinkuin ybersosilaalisten kanssa.
Jos tietäisin vastauksen, antaisin sen. Pitää vaan pystyä jatkamaan, hakeutua uusiin asioihin, mitkä tukee sosiaalisia taitoja. Eristäytymällä ainakaan sitä ei ratkaista, vaikka pää sanoo, että et ole niiden arvoinen, tai olen huono ihminen ja ansaitsen tämän. Pitää vaan jotenkin kerätä voimia ja huomata, että oma ajatusmalli on vinossa. Kyllä helpommin sanottu, kuin tehty.
Riippuu usein ryhmästä, "normaalejen" ihmisten kanssa ryhmissä saa joskus pahoja kommenteja, ja hiljaisuudesta puhutaan selän takana. Toimintaterapia ryhmissä, elämäntaitoryhmissä, kuntoutusryhmissä(jep, olen ollut aika paljon ryhmissä) ihmiset on samantapaisia ja ei tuomita niin herkästi. Joko pitää sulautua massaan, tai hyväksyä oma erilaisuus ja löytää samanlaisia ihmisiä elämään, jotka arvostavat erilaisuutta ja eivät tuomitse. Olin ennen huono pitämään yhteyttä(kyllä vieläkin, jos olisi ihmisiä joihin pitää yhteyttä, en tiedä) ja ne luodut suhteet niissä ryhmissä kuolivat aikoja sitten. Olen vasta äskettäin tajunnut, että en halua elää näin ja haluan mennä eteenpäin, mutta aina ei ole voimia. Itsekkin vetelen jotain Mcärri roskaa, kun ei ole aina varaa laittaa itse ruokaa ja se menee suht helposti alas ja saa edes jotain hiilareita. Oksettava olo siitä kyllä tulee...
Ai hiljasuudesta puhutaan selän takana (pahaa)? Sekinvielä.. No, omapahan on ongelma jossen hiljasena kelpaa.. Näin tahtosin ajatella, mut se ei vaan mee niin..
Yläasteella leimattiin hulluksi ja muistan aina, kun yksi opettaja piti puhuttelun tunnin jälkeen, luuli, että käytän jotain huumeita. "Kaverit" ei ikinä kutsunut koulun jälkeen hengailemaan. Luulisi, että arvostettaisiin sitä, että ei riehu ja antaa tunti rauhaa. Näköjään päinvastasta, pitää huudella ja heittää lapsenmielistä läppää 24/7.
Oho, aika outoo :o kyl meijän luokalla oli muutamakin hiljasta poikaa ja ei ope ikin sanonu mitään.. Kerran elämässäni oon nähny tyypin (pojan), joka oli jollain tapaa erilaisesti hiljanen ja syrjäytyvä - se oli meijän luokassa, tai no ei ollu luokkii mut... Olin kyl tavattoman utelias ja välillä mietin miksei se tee esitelmii niiku muut ja ei puhu kenenkää kanssa juuri, kävi mielest et käyttääks se huumeita kun se näytti vähän sellaselta tummine silmänalustoinee jne.. Oisin niin halunnu puhuu sille, kun kävi vähän sääliks kun näytti ettei sil ollu ketään kaverii (ja olin salaa ehkä vähän ihastunu siihen :)), mut keksin sit miljoona syytä siirtää sitä myöhemmäks. Sit jonku loman jälkee päätin et "tänään mä sanon sille jotain", mut se ei ikin tullukaan kouluun enää, lopetti kai kesken :(
No, ei muakaan kutsuttu ikin mihkää... Vaik kaverit kai ties et mut on muutenki nii vaikeet saada ulos ettei jaksanu yrittää.. No, se nyt on mun syy.
Eikai ollut minä :P Isot silmäpussit, kun ei pystynyt nukkumaan päiviin. Ei pystynyt tulla kouluun loppupäässä, koska masensi niin paljon. Kyllä mä joskus höpöttelin niitten "kavereitten" kanssa, mutten paljoa. Onneksi kuitenkin pääsin peruskoulun lävitse, siinä elämänvaiheessa oli tosi rankkaa. Nyt on paljon parempi siihen verrattuna, mutta on tää silti voimia vievää...
:D oli lukiossa :) mut hyvä et oot päässy parempaan päin :) siitä se lähtee..
Aaa, okke. :) Mitäs tässä, päivä kerrallaan. Tunteet huutaa luovuta, järjessä on vielä itsesuojeluvaisto jotenkuten jäljellä. Sillä mennään että nyt jos luovuttaa, niin heittää hukkaan kaiken sen ajan, jonka on käyttänyt taistelemiseen.
"Jos nyt luovuttaa, niin heittää hukkaan kaiken sen ajan, jonka on käyttänyt taistelemiseen"
Toi on niiiin hyvin sanottu :D ton mukaan mäkin etenen, ehkä yks niistä painavista syistä jaksaa jatkaa, vaik monesti tuntuu et ois vaan niin helppoo luovutaa.
Toi asia tulee aina mieleen, kun itsetuho pääsee pahaksi. Tolla mallilla oon jaksanut jatkaa tähän päivään asti, ja mitä pidemmälle jatkan, sitä vahvemmaksi tuo ajatus kasvaa. Nyt pitäis lähteä ryhmää kohti, suht pitkä matka sinne. Tuun varmaan illemmalla chekkaamaan näitä palstoja, eihän tässä muutakaan. Tänne tuntuu hyvältä kirjoitella ja on mukavaa, kun huomaa, että ei ole yksin näiden juttujen kanssa :) Tuntuu vähän pelottavalta, kun melkein kaikki omat ajatusmallit on samanlaisia, kun sulla :O ja myös tuntuu hyvältä :)
Hauskaa ryhmätapaamista :) tänne on kyl hyvä kirjotella, etenkin kun on muita kanssatovereita :)
Oli mukava ryhmätapaaminen tänään, ekaa kertaa naurettiin yhessä :) Mikä ei tuhoa psyykettä, vahvistaa sitä. Mitäs huomenna keksisi, kalenteri näyttää taas kerran tyhjää...
Toihan kuulostaa hyvältä :D mee huomen kirjastoon tai kävelylle :) mun ykkösvaihtoehdot aina, kun (jos) on luppoaikaa..
Oliko antoisa kirjasto visiitti. Lukeminen on kyllä mukavaa ajanvietettä, varsinkin talvella.
En mennyt, heräsin 4aamulla ja sitten uudestaan puol 12. Keräsin sali kamat ja menin salille. Sitten saavuin tänne tietokoneen eteen ja tässä sitä vieläkin ollaan.
Noniin, nyt se on tehty: tapaaminen kavereiden kanssa ekaa kertaa since viime joulukuu... Olihan se outoo, samalla kivaa ja ahdistavaa.. Olin kahden kaverin kanssa, joten mun ei tarvinnut koko ajan puhua - kävikin niin (ylläri) etten puhunut juuri ollenkaan, kuuntelin kyllä mielenkiinnolla.. Taas se näkyy miten en osa sosialisoida ihmisten kanssa, jos on enemmän kun yks paikalla (tai kaksi, jotka puhuvat paljon). Kyl on tyhmä olo.. Ihan kuin en olisi "kehittynyt" normaalisti.. En osaa puhua ihmisten kanssa, koska se jännittää, mutta erityisesti myös sen takia etten tiedä niistä asioista mitään, mistä he puhuvat.. Se on raskasta, en tiedä mitä mun pitäs tehä et pysyisin muiden perässä kaikissa asioissa.. Pitäs kattoo enemmän telkkarii ja urheilua ja harrastuksia... Tuntuu ihan ku oisin asunu neljän seinän sisäl koko mun elämän, enkä siks osaa sopeutuu
No, mut onneks ne kaverit sano et ois kiva nähä uudestaankin joskus ja useemmin :) ehkä mä vielä opin :)
Siitä se lähtee :). Olisi outoa, jos pystyisit hirveään puheripuliin kaiken sen yksinolon jälkeen. Huomenna olisi miittiä, jos uskallat. Siellä olisi ainakin yksi, joka tietää mitä koet, luultavasti useampia. Kiva, ettei kaverit tuominnut hiljaisuutta :).
Täytyy harkita :) on pitkä koulupäivä huomenna, en tiedä jaksanko - ja olen niin ujo '-.-
Höh, etpäs. Pystyit menemään kamujen kanssa uloskin :). Miitti ketjuun voit laittaa parempaa aikataulua ja muuta sälää. Eikä mitään, jos et pysty kukaan ei ole pakottamassa. Olisi mukavaa kyllä tavata muita yksinäisiä :).
Tuohan kuullostaa oikein positiiviselta, sosiaalinen juttu josta jäi positiivinen fiilis ilmeisesti. Kyllä se kanssa käynti siitä lähtee liikkeellä, jos ollut omissa oloissaan on alku aina hieman hankala.
Sama kuin pyörällä ajo pitkän katkon jälkeen :), palautuu kun hieman verestää taitojaan. Juttele sellaisita jutuista joista pidät. Mutta ei kai se tv:n seuranta tai jokin harrastuskaan ole hullumpi keskustelun aihe. Nyt vain pidät positiivisen vireen yllä niin ettet lukittaudu neljän seinän sisälle, kutsut vaikka nuo kaverisi Joulukadun avajaisiin & kahville tai jotain muuta sopivaa ;)
Kokeile ottaa tuossa välillä aloite itsellesi.
Loistavaa - Auringon säde, ihan kirjaimellisesti!
Ei ole hullumpi keskustelun aihe, ainakaan muiden mielestä kun niistä useimmin puhuvat, mutta kun en ite tiiä niistä mitään. Tai ylipäätään useimmista keskustelunaiheista, mistä oon kuullu et muut puhuu..
Niin, pitäisi varmaan kutsua.. :) mut sit ois ahistavaa jossein ne haluukaan.. :/
Kiits, nyt en saa luovuttaa näiden suhteen :D
Btw säkin vai teit profiilin? :D (miks 1-1, nolla hienosti sanottuna? Sori, oon utelias..)
Totta, mikäli ei seuraa kyseisiä aiheita niin vaikeahan niihin on kovasti kommentoida.
No mieti sitä kutsu juttua :), eihän sitä tiedä jos tulisi jokin sopiva tilanne jossa voisit sitä ohimennen luontevasti ehdottaa. Kannattaa itsekin suhtautua siihen niin että jos ei onnistu niin ehkä seuraavalla kerralla. Itse ainakin olen joskus vastaaviin ladannut niin kauheat odotukset että kun jokin (todella harvinainen omassa elämässäni) sosiaalinen juttu on peruuntunut niin se on iskenyt suunnilleen samalla voimalla kuin tsunami rannalla seisovaan ihmiseen.
Tein kun tulee kirjoiteltua kuitenkin melko paljon. Tuo kaava liittyy siihen miten monta ystävää minulla oli ennen muutama vuosi sitten tapahtunutta välirikkoa sen ainoan ihmisen kanssa jota viimeiseen muutamaan vuosikymmeneen olen ystäväksi voinut kutsua. Tulos on ystävieni määrä. Mutta en anna asian masentaa, en enää.
C'est la vie :)
Täytyy miettiä juu. :) uskoisin et itekin just valmistautuisin henkisesti ja muutenkin tosi hyvin ja sit jos ei tuliskaan, niin ois se aika iso isku naamalle. Heh, toi onhyvä vertauskuva toi tsunami. :)
Meet sinne miittiin huomenna, niin varmaan voit saada jonku kaverin :D Hyvä kuulla, ettet anna sen masentaa :) kyllä sä joskus saat jonku ystävän toivottavasti
Niinpä c'est la vie :D
=> Tulos on ystävieni määrä.
Minä tulkitsin sen "one to one", eli kahdenkeskinen. Mutta se olikin miinusmerkki, eli sisältää ripauksen jotakin joka muistuttaa epäonnistumisesta.
Elävä kuollut nimimerkki - zombie - on nimenä sellainen että ensivaikutelma siitä johtaa joko haitallisesti harhaan, tai sitten kuvaus synkkyydestä on juurikin oikea. Kumpi mielikuva lienee oikein?
x0x0x0x0x0x0x
Itse olen joutunut karsimaan negatiivisia ihmisiä pois ympäriltäni jotta he eivät varjostaisi auringon säteitä. ;o) Luopuminen on voinut olla vaikeaa, mutta se on ollut toimiva keino ymmärtää mitä elämä voi olla jos saa olla oma itsensä. (Yhtenä hetkenä voi olla niin onnellinen kuin vain voi olla, ja sitten toinen möläyttää jotakin tarpeetonta vain saadakseen huomiota.)
Tulee juuri siitä, että ulkoa näyttää kaikki olevan hyvin, kuollut sisältä. Suurin osa päätöksistä tuntuu, että en edes ole oman kehoni sisällä. Miten nyt kuka tahansa haluaa raskaat ajat hoitaa...
=> Miten nyt kuka tahansa haluaa raskaat ajat hoitaa...
Raskaat ajat hoituu ehkä parhaiten sillä että yrittää katsoa miten ne vaikuttavat muiden elämään. Ei ongelmiaan pysty viheltämään pois, mutta ulkopuoliset eivät niitä näe ellei niitä itse näytä.
http://www.lyricsfreak.com/c/carpenters/the end of the world_20027550.html
http://www.youtube.com/watch?v=Wm17jKf5G9A
Mäkin olen jossain mielessä "elävä ulkoa, mutta kuollut sisältä - tai ainakin kuoleva/kituva".. Ulkosesti kun ajattelee, niin monet on joskus sanonu et hitsi ku ois sun elämä (paitsi ulkonäön kohdalla ymmärrettävästi, vaikka olenkin timmi niin ruma/outo kuitenkin), mutta siis olen menestynyt koulussa aivan loistavasti, valmistun tosi hyvään ammattiin aikanaan ja olen taitava jossain muissa asioissa ja melkein kaikki ovat sanoneet, että olen "tosiystävä", ystävällinen jne. (Panee miettimään et miks mul ei sit oo kavereit..). Mut pääpointtina siis et noiden takii varmaan just monen on vaikee ees kuvitella et mul ois mitään henkisii ongelmii kun ulkosesti kaikki näyttää olevan kunnos.. Haluisin nähä mun vanhempien ilmeen kun kuulisivat et mul on ollu bulimia(/anoreksia), olen viillellyt, itken usein kun vihaanitteeni ja on yksinäinen olo.. Eivät takuulla uskoisi. :)
Miten olet pystynyt piilottamaan ongelmat vanhemmilta :O? Heiltäkin saisi varmasti tukea, tai en kyllä tiedä minkälaiset välit sinulla on heidän kanssa. Hyvä ,että koulussa menee mahtavasti :). Eikai ole liikaa täydellisyyden hakua? Siitäkin voi tulla ongelmia... Oletko tulossa tänään miittinkiin? Olisi mukava tavata :).
Nyt pysytään siinä auringossa jookos. Sinulla on kyllä sisäistä kauneutta vaikket sitä millään tunnu voivan myöntää. Ei noin miellittyävän ja empaattisen oloinen ihminen voi olla kuin sisäistä kauneutta pursuava :).
Kukaan ei halua sanoa miltä sisältä tuntuu jos ei toiseen TODELLA luota läpikotaisin. En ainakaan itse enkä usko että kukaan muukaan.
Aika harvan vanhemmat ymmärtävät mitä jälkikasvu todellisuudessa ajattelee ja läpi käy. Mutta se lienee osa oman kasvamisen prosessia joka voi paikoin olla hieman raskaampaa.
Anyway TGIF, eikö?
En tiedä, ei vanhempia ikinä kiinnostanut tai ne ei voinu myöntää et "niiden lapsilla menis huonosti".. Ei me ikin puhuta mistään muusta kuin konkreettisista asioista; ts tunteet ei juuri kuulunut meidän perheeseen - ei negatiiviset muttei positiivisetkaan.. En uskalla kertoo niille mitään, haukkuisivat vaan ja ajattelis et oon seko.. Ei kauheen läheiset välit oo, ei huonotkaan - mut vanhemmat on aika passiivisia ollu. :/ en tiedä oikeen, on kiirettä.. Järjestäkää myöhemminkin niin voin ehkä tullakin :)
Tai ei mul oo kiire... Mut tää tuli niin äkkii, en oo tottunu menee ihmisten kanssa ulos vaik haluisinkin.. Pitää vähän sulatella asiaa.. ;)
Auringossa ollaan koko ajan, mut välillä taivaalla on pilviä :D Ehkä annan sitten itestäni täällä jokseenkin "hyvän kuvan" itestäni, mut on se kyl aika ristiriitasta jos mun vanhempi tai sisarukset, jotka on tuntenut mut koko mun elämän, ei näe sitä :) mä oon myös miettinyt sitä, et oon mukava ihminen ehkä vaan siihen asti kun mut tuntee vähän, muttei liikaa.. Koska kukaan mun kaveri ei oo ikin tuntenu mua kokonaan niin ehkä ne sen takii luulee et mä oon hyvä ja ystävällinen "aito" ihminen... Mut ehken oo sitä jos mut oppii tuntee paremmin ja pääsen ulos mun kuoresta (oon myös aika ujo nääs). Osaan olla itsepäinen joskus jne...
Niin, ehkä se voi johtua siitä etten kauheesti luota ihmisiin.. Tai kun ei mun vanhemmat esim oo luottanu (tai oikeestaan toinen) muhun ikinä - vaikee sit on luottaa siihen kun syyttää asioista joita en oo ikin tehny ees.. :/
Mutta joo, TGIF (must tuntu kyl jo eilen ihan siltä :D) mitä teet vkonloppuna? Mulla ontaas iso kasa läksyjä :/ ehkä se on sitä "liian täydellisyyden hakua", josta eläväkuollut mainitsi tos ylempänä - en tiedä.. :)
Leppoisia pouta pilvia :). Niitä kelpaa katsella. Ei toista oikeasti voi koskaan todella tuntea ja jokaisella on on joskus päiviä tai jaksoja joina asiat voi harmittaa isostikin.
Luulen että tuo ujous voisi olla avainsana, koska et uskalla luottaa toisiin ja siksi paljastaa todellista minääsi jää ihmisille sinusta väärä käsitys. Ainakin itsestäni voin tunnistaa sen, luottamus toisiin on todella työn takana ja siksi sitä ei oikein helpolla päästä ketään lähelleen. Negatiiviset kokemukset tekevät varovaisiksi. Ja hei, nainen joka ei ole edes vähän omapäinen ei ole luonnollinen :).
Itselläni tuossa suhteessa vanhempiin vähän saman suuntaisia kokemuksia, jäi jotenkin etäiseksi ja luulen että se heijastuu tapaan jolla itse suhtaudun toisiin. Mutta pitää yrittää opetella irti siitä.
Hoidat läksyt alta pois niin voit miettiä jotain kivaa josta itse pidät. Itse ainakin ajattelin ottaa jossakin välissä hyvän kirjan ja lasin punaviiniä. Ja jos ilmat on hyvät varmaan pitää käydä luonnossa kävelemässä, nyt kun ei vielä joudu hangessa tarpomaan :). Talvi on kiva mutta luonnossa liikkumista se hankaloittaa melkoisesti.
Niin, ehkä olen liian ujo ja sen takia ystävystyminen ja ryhmäkeskustelu on niin hankalaa.. Sille en kyllä osaa tehdä mitään :) kaiketi jos kasvatan mun olematonta itsetuntoa, niin se helpottaa.. mut se on aikaavievä prosessi..etenkin kun nuo jatkuvasti tulevat negatiiviset asiat tekee yhä vaan varovaisemmaksi :)
Heh, no ainakin ne ihmiset joiden kanssa olen ollut tekemisissä (ei paljoa), niin ei saisi olla itsepäinen ollenkaan :D kaipa se sitten on vaan niiden toiveajattelua..
Niin, yritän itsekin opetella irti tuosta, en halua olla niin eriytynyt ja "kylmä"/passiivinen kuin vanhempani...
Niin, kävely luonnossa olisi kiva :) menisin katsomaan lintuja ja oravia
No, edetään pienin askelin, kyllä se siitä lähtee sujumaan. Ei tehdä siitä ongelmaa :) suotta. Tuo itsetunto kommentti on niiiin tuttua. Siitä pitää vain opetella ymmärtämään että sinä olet arvokas. Kun alkaa arvostamaan itseään niin siitä se alkaa hiljalleen nousta sellaiseksi ettei koe olevansa jotenkin huonompi kuin muut.
Pitää olla vähän itsepäinen, näyttää omaa luonnettaa ja tahtoaan :). Tietty jokainen kokeilee miten toiset reagoivat komenteluun. Pidä kiinni siitä.
Joo opettellaan, ehkä se siitä lähtee...
Oravia ei ole kyllä tullut nähtyä pitkään aikaan :), pitääkin hommata pähkinöitä niin varmaa mukavaa seurattavaa tiedossa. Lintuja on tullut ruokittua ja vietyä talipalloja niille. Joo lumi tuo valoa ja tekee puhtaana luonnosta aivan satumaisen kauniin. Koskematon lumi ja avoin meri tekee rannoista ja pikku saarista sen näköisiä että sitä voisi katsella vaikka kuinka pitkään. Saa nähdä koska talvi tulee :D. Itsellä tuo riehuminen lumenkanssa on lumityöt mökillä.
Joo, niin sitä kai pitäs.. Se vaan on niin vaikeeta tehä yksin. :/ vakuutella itelle et on ihan yhtä hyvä kun muutkin.. Heh, ei se itsepäisyys tuosta noin vaa lähe poiskaan :)
Oravat on niin söpöjä
Oravat on. Mmmh, oma suhde sosiaalisuuteen on kuin tuo oravien suhtautuminen silittämiseen. Niin kai se onkin, olla pelästymättä tilannetta joka on vieras jollakin tapaa.
En kyllä ole niitä koskaan päässyt silittämään, mutta joskus on orava kiivennyt päälleni ja syönyt pähkinöitä pussista joka on kädessä kun on ollut ihan paikallaan. Ainoa jota joskus on kädestä syöttänyt on sorsat jotka tulee nokkimaan leipää kädeltä. Mutta ne eivät kyllä arastele ollenkaan.
Lumityöt on ihan mukavia jos ei sada ihan kauheasti kerralla. Aika hienoa että osaat heittäytyä noin talven iloihin sisarusten kanssa, pitää varmaan vain pukeutua niin ettei kastu ihan totaalisesti. No laskiaista odotellessa :)
=> vakuutella itelle et on ihan yhtä hyvä kun muutkin..
Sitten sinun pitäisi verrata sitä mikä tekee ne muut paremmiksi?
Aina on joku joka on lahjakkaampi jossakin, mutta kun meitä suomalaisia on yli 5 miljoonaa niin on valtaosa taviksia. Omalla kohdallani luulin että jaksan kävellä vaikka kuinka kauan, mutta en juosta. Vaan ekat kerrat kun sitten ohitin jonkun ylämäessä todistivat että kyse olikin vain opettelun ja harjoittelun puutteesta.
Ja tosiaan kuten tuossa jo mainittiin vaikutat kivalta ("hyvä kuva"), riippumatta siitä tunnistavatko perheesi sitä. Ja jos saat sen näkymään ulospäin ei ulkonäkö enää olekaan niin tärkeä asia. Jokaisella on jonkinlaiset kasvot, ja kun käy kaupungilla voi todeta että useimmat ihmiset eivät ole meikkaamattomina erityisen kauniita. He vain ovat vastaantulijoita.
Vaan minä lähden nyt lenkille.
Tarkotin tolla että on "yhtä hyvä kun muutkin" ehkä enemmän sitä et on yhtä hyvä ihmisenä, ettei jostain "maagisesta syystä" ole huono ihminen vaikkei olis kauheen sosiaalinen tai ulkonäöllisesti viehättävä.. :) aina on joku joka on parempi kuin itse jossain, sen olen sisäistänyt - muuten olis aika ahdistavaa elää :D
Niin tottahan tuo :) ei suurin osa niin erityiseltä näytä kun nopeesti vilkasee.. Jos vaikka vaikuttaisinkin kivalta niin en todellakaan osaa tuoda sitä näkyville ilmeisesti kun ei mul oo paljoo kavereit.. :/ tai sit oon vaa nii ujo enkä uskalla päästä ketään lähelle/tutustua ite johonkuhun..
Hauskaa lenkkeilyä :D
Niin, totta.. En olekaan tullut ikinä ajatelleeksi sitä vaikka oon ollu niiden kanssa paljon tekemisissä.. :) heh, mullakin on kiivennyt :D kerran ku olin seisomas nii tunsin vaa ku joku alko kiipee jalkaa pitkin - pelastyin kyl aikalailla, vaik oli niit kiva sit pitää "sylissä". Niin sorsat ei kyl arastele turhia, nekin saa syliin jos haluu. Mut ei viitti kauheest ku jos ne ulostaa päälle niin ei olis kiva..
Joo, pitää pukeutuu lämpimästi :) ja vaik tuliski vähä kylmä kun jos kastuu myöhemmin, nii sit on vaa ihanaa mennä kotii vaihtaa kuivat vaatteet ja kietoutuu peiton alle lämpimän kaakaomukin kans
Eläimet ja luonto tarjoaa kyllä paljon kivoja juttuja, itselleni kävi mökillä niin että sinitiainen tuli selvästi tervehtimään ikkunan taakse kun olin laittanut linnuille talipalloja. Ikään kuin se olisi ymmärtänyt kuka ruoan toi ja tullut kiittämään :)
Kyllä ulkoilun jälkeen lämmin tuntuu todella hyvälle ja olo on jotenkin niin raukea... tuosta tulikin mieleen että pitää hankkia glögiä. Kuuma juoma ja kuppi tosiaan lämmittävät mukavasti. Yleensä siinä voi tulla uni vähän varkain z-).
=> Jos vaikka vaikuttaisinkin kivalta niin en todellakaan osaa tuoda sitä näkyville ilmeisesti kun ei mul oo paljoo kavereit.
Ei niitä kavereita (enää) ole minullakaan. Vaan se johtuu pääosin siitä etten ole soitellut kenellekään tai kutsunut ketään mihinkään. Olen vain odottanut että joku toinen huomaisi minut. Vaikka voi pahimmillaan olla että minä en ole huomioinutkaan niitä toisia..?
Siihen että minut olisi huomattu ei ole auttanut kiltteys eikä ulkonäköasiat, vaan siihen tarvittaisiin niitä sanoja. Joistakin ihmisistä olen nähnyt että heidän olisi tehnyt mieli sanoa jotakin, mutta eivät ole saaneet sanotuksi. Ja se oli sitten siinä.
Niin, hyvä pointti.. Pitäisi varmaan pyytää nuo minun uudet tuttavuudet jonnekin myös, tai vähintäänkin lähetellä sähköposteja jne pysyä yhteydessä. :) Mulle tulee monta kertaa tunne, että haluaisin sanoo jotain, mut en sit sano kun en löydä "sopivaa kohtaa" (jis siis on vähint kaks muuta, kuten yleensä) ja sit se menee ohi. Myös joskus tuntuu et keskustelu on jo niinmielenkiintonen et mun lisäys vaan tylsistäisi sitä... :/ No joo, nyt kun joku on ilmeisesti huomannut minut niin täytyy pitää huolta siitä, että vien tätä eteenpäin vaikka se niin epäluonnolliselta vaikuttaa.. :)
Kyllä ystävyys vaatii ylläpitoa tavalla tai toisella, mutta kannattaa edetä rauhallisesti kunnes opit tuntemaan nuo uudet tuttavuutesi. Sosiaalisissas tilanteissa toimiminen helpottuu hiljalleen vain positiivisten kokemusten kautta. Kun koet että tilanteet eivät ole uhkaavia tai pelottavia alat itsekin niistä nauttimaan aivan eri tavalla :). Ja sitä kautta varmasti kehittyy kyky ottaa osaa keskustekuihin ilman että tuntuisi siltä että töksäyttelee mitä sattuu väleihin.
Kyllä se siitä lähtee!
Auringon säde, millä mielellä? Onko positiivisuus edelleen ollut sinua ajava voima :). Ehdotitko jotakin yhteistä juttua uusille tuttavillesi?
Positiivisuus on edelleen ollut minua eteen vievä voima :) Ja itseasiassa, kyllä, olen ehdottanut jotain yhteistä tekemistä myöhemmälle, joskin se on vain idea asteella ja toisen kanssa sovin jo yhen päivämäärän et millon voitas nähä vaikka sekin semisuunnitelma asteella. :) Jännää oli huomata, miten kun ehdotin et "nähdäänkö joskus", niin vastaus oli melko varma joo :) (tosin toinen ei sanonut juuta taikka jaata, mutta..)
Olen myös saanut toisen kaverin (joskin netin välityksellä) yhteisen harrastuksen kautta :) juttelemme usein netissä ja minusta todella alkaa tuntua siltä kuin ehkä en olekaan niin kauhea ihminen.. Löydän paljon yhteistä näiden ihmisten kanssa ja tuntuu että ainakinvälillä viihdymme toistemme "seurassa" ihan molemminpuolisesti :) Hassua vain, että tämä "nettikaveri" ei tiedä miltä näytän tai muutenkaan kovin tarkasti tunne, niin todella pitää seurastani.. Välillä tuntuu, että ehkä olisi eri tavalla jos hän näkisi minut.. Mutta toisaalta ehkä näytän niin "oudolta" että minuun on vaikea tutustua vapaaehtoisesti jos näkee minut eka, en tiiä :/
Joka tapauksessa olen ollut tosi iloinen varmaan koko viikon (näin yleisesti, kyl mä oon surullinen välillä ollu). :D tosin joskus alkaa vähän ahdistaa jo se että kun kavereita pitäs sit nähä ja rupeen miettimään kaikkea tyhmää... ja kun tää tuntuu tapahtuneen aivan liian äkkiä, vaikka en mä todellakaan usein näitä tyyppejä näe, en kai vaan oo tottunu :/
Mukavaa sunnuntai iltapäivää kaikille! :)
Tuo on todella mukava kuulla :). Luulen että tuollainen etenemistapa jossa ehdottaa jotakin ja katsoo kuinka toiset siihen suhtautuvat on erittäin hyvä. Kun jokainen saa vaikuttaa asiaan omalta osaltaan ei kanssa käynti ainakaan mene väkinäiseksi.
Mahtavaa!
Tuo harrastus aspekti toimii varmasti, on ainakin yhteisiä asioita joita vaihtaa ajatuksia ja sen kautta tutustuu toisiin helpommin ;). Kemiat ovat kanssa käynnissä isojuttu joten se että toisen kanssa tulee mutkattomasti toimeen on hyvä perusta rakentaa tuttavuutta.
En usko että toisen ulkoinen habitus oikeasti on niin iso asia, ainakin itse olen paljon kiinnostuneempi siitä ihmisestä jonka ulkokuoren takaa löytää. Karun ja kylmän ulkoisen ilmeen takaa voi löytyä sydämmellinen ja aito ihminen joka ei vain tuo sisintää esille ennen kuin toiseen tutustuu. Tuskin niin hurjan näköinen olet että siitä toinen käsitystään muuttaisi. Olet pitkä tai pätkä, kalju tai rasta se ihminen joka sisimmässäsi olet ei muutu :D.
On varmaan ihan luonnollista että tuo muutos ei ihan kerrasta tunnu tutulta, mutta kyllä se surullisuus ja ulkopuolisuuden tunteet sinusta otteensa irroittavat. Jatketaan matkaa hymy huulilla ;).
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Auringon säde, taas viikko takana. Millä mielellä?
Viikko on taas takana, kiireinen viikko.. Koulussa on riittänyt tekemistä ja jatkuu vielä ensiviikon puolelle, viikonloppuna sitten hellittää vihdoin :)
Ihan hyvällä milelellä olen edelleenkin liikkeellä.. Tai no se vaihtelee, mutta yleisesti olen ollut ihan iloinenkin jopa :) Viikolla oli koulussa tehtäviä taas ryhmässä, ja koin että minua ei jotenkin hyväksytty mukaan.. Muut ryhmän jäsenet tietävät kyllä että minun on vaikea puhua, joskus he tuntuvat kohtelevan minua töykeästi sen takia.. Kuin olisin vain laiska tai tyhmä... Tuli siitä paha mieli tietenkin, mutta olen ystävystynyt tämän yhden tuttavuuden kanssa paremmin, niin on ollut helpompaa vain unohtaa murheet ja puhua jostain muusta. Ja olen saanut jopa auttaa häntä jossain ja hän tuntuu arvostavan minua siitä ja muusta :) Minusta alkaa tuntua, etten vain osaa tuoda positiivisia puoliani esille oikeassa elämässä niin hyvin kuin netissä kirjoittamalla.. Tai sitten olen vain liian ujo, mikä vaikuttaa kaikkeen :/ Mutta olen niin onnellinen että sain tämän kaverin, vaikkemme voi nähdä pitkien matkojen takia...
(tosin, saattaa olla että koulutyöni nyt on kärsimässä tästä myös, koska en ole saanut lähes mitään aikaiseksi, vaikka yrittänyt olen.. :/) Kaveri tuntuu pitävän minusta ja tavastani ajatella ihan oikeasti, mikä ihmetyttää minua.. Samalla kun olen iloinen, mietin etten vain olisi löytänyt jotain "mukamas hyvää" ihmistä jolla on muita taka-ajatuksia.. vaikka se ei siltä tosiaan näytä niin se ettei kukaan koskaan ole halunnut niin paljon puhua kanssani ja nyt yht'äkkiä joku haluaakin tuntuu epäilyttävältä.. En tiedä olenko vain vainoharhainen.. :/
Ja mukavaa alkuviikkoa kaikille :)
Mukava kuulla, että olet edelleen positiivisella mielellä :). Hoida ryhmätyöt alta pois, tiedän miltä tuntuu olla se ulkopuolinen, mutta koeta edelleen opetella sietämään noita tilanteita ja tuomaan omat vahvuutesi esille, sillä sinulla niitä taatusti on.
Uusi tuttavuus on hieno asia, mutta älä kuitenkaan laiminlyö opiskelua. Luulen että toisiin ihmisiin luottaminen ottaa aikaa, tunnet kyllä onko tämä ihminen sinulle aito ja vilpitön. Luota tunteisiin, se lienee ainoa oikea tapa ;). Ja ota aikaa tutustumiseen jos et ole varma, aika näyttää usein ihmisistä sen perimmäisen tarkoituksen.
Oikein mukavaa viikkoa. Ja tsemppiä opintoihin!
Anteeksi, että tulen tänne valittamaan, mutta en vaan enää jaksa.En halua opiskella enää, koska joudun aina kiusatuksi, enkä jaksa sitten edes siihen opiskeluun enää panostaa. Jos nyt seuraavassa koulussa käy "huono tuuri" niin sitten en enää kestä.Taitaa opiskelut jäädä siihen, vaikka kiinnostusta olisi. En voi pakottaa itseäni joka päivä sellaiseen helvettiin.
Ei ihminen kaikkea kestä. Kun nuoruus on muutenkin ollut täynnä ikäviä asioita, eikä loppua näy. Ei minussa varmasti mitään vikaa ole. Olen kyllä aika ujo ja varovainen, eikä ihme kaiken kokemani jälkeen, kun en koskaan mikään tosi sosiaalinen ole ollutkaan.
Sen näkee sitten mihin sitä taas joutuu. Mieluummin sitten vaikka yksinkin, kun saisi edes olla rauhassa ilman kiusaamista. Mutta tietysti tahtoisin edes sen yhden kaverin, olisi koulussa edes joku läheinen ihminen. Pelottaa niin sairaasti. Että jää taas yksin ja yleensä sitä jo äkkiä koulun alkamisen jälkeen huomaa mikä on homman nimi. Eli onko muut yhtään kiinnostuneita sinusta tai tulevatko juttelemaan ja yleisesti mikä on muiden suhtautuminen.
Välillä uskoo niitä valheita, koska niitä on niin paljon joutunut kuuntelemaan. Ruma, ärsyttävä, läskiperse huora. Olenko sellainen, onko se minun arvoni? Ja kun tämä kaikki saa suuret mittasuhteet niin sitä alkaa uskoa, että on niin viallinen. Kun ei koskaan kukaan sano mitään myönteistä. Ei minusta taida olla enää mihinkään. En uskalla, en usko, en jaksa. Ja kaikista ironisinta on se, etten koskaan ole ollut ilkeä muille eli en ansaitse tälläistä. Huora en myöskään ole koska on ole koskaan oikein seurustellutkaan. En vaan ymmärrä miten ne jaksaa haukkua vielä vuosien jälkeenkin. Ja siitä vastaan sanomisesta en ollut vain harmia.
En varmaan koskaan toivu tästä, en pysty unohtamaan. Joku on voinut kokea paljon pahenpaakin, mutta minulle tämä kaikki on ollut jo pieni kuolema. Tuntuu, että minulta on viety kaikki. Pahinta on pelko siitä, että kaikki alkaa taas alusta. Saa nähdä miten käy. Pari vuotta sitten ajattelin sanoa hyvästit maailmalle, koska ahdisti niin paljon. Ajatuksiksi ne kaikki jäi, en pystyisi oikeasti tekemään mitään itselleni. Nyt ehkä hieman parempi olla, mutta tämä kaikki on kyllä jatkunut eli olen taas kärsinyt pari vuotta eteenpäin. Ja en ole masentunut, olosuhteiden vuoksi vaan todella epävarma ja surullinen. Osaan kyllä olla sosiaalinen ja mukava ihminen.Siksi toivon, että joku pitäisi minusta. Ja auttaisi eteenpäin, sillä pohjalta ei hetkessä nousta.
Kai minä jotenkin vahva olen ollut. Sitä tulee lopulta niin välinpitämättömäksi, koska mikään pilkka ei enää yllätä. Sillä keinolla olen kestänyt viimeiset vuodet. Silti ne sanat pyörii päässä aina iltaisin, vaikka sillä hetkellä selviytyisi siitä tilanteesta ja pokka pitäisi. Katsotaan miten minun käy. En haluaisi enää kokea mitään näin kamalaa. Voisin viimeinkin viettää normaalia elämää, ilman jatkuvaa pelkoa ja tuskaa. Jos tämä kaikki vielä jatkuu niin sitten en tiedä mitä teen.Toivottavasti uusi alku on pelastus.
Sori tämä vuodatus oli vaan pakko purkaa kaikki ulos. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti positiivisuutesi tarttuu minuunkin. Täytyy vaan uskoa huomiseen kaikesta huolimatta, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Ja älkää suuttuko, kun tulin tänne posiiviseen ketjuun teitä masentamaan : )
Oletko koskaan ajatellut ottaa yhteyttä terveydenhoidon ammattilaiseen, psykiatriin tai psykologiin? Monesti auttaa kun saa puhua edes jollekin mieltä painavista asioistaan ja heillähän on vaitiolovelvollisuus eli keskustelut on täysin luottamuksellisia.
Voisit siitä saada helpotusta asiaan ja lisää itseluottamusta niin ehkä sitten olisi helpompi saada joku oikea ystävä kenen kanssa jakaa iloja ja suruja.
Kiitos neuvosta, mutta minulle tuollainen ei ole paras apu, sillä siinä tulee sitten vaan vatvottua ongelmia yhä uudelleen.Ja olen vahvasti sitä mieltä, että tämä yksinäisyys johtuu nyt vaan näistä olosuhteista. Osaan "oikeassa" porukassa olla hyvin sosiaalinen, mutta niin kuin aloittajakin sanoi mulla on vaan nyt ollut väärä paikka ja väärät tyypit. Kuka nyt sellaisen kanssa olisi kaveri joka takana päin haukkuu? Täällä missä nyt asun ei mikään tule muuttumaan. Sen tähden minun pitääkin saada uusi alku muualla, missä juorut eivät ole pilanneet mainetta jo valmiiksi. Paljon en vaadi, mutta yksi ystävä olisi jo unelma.Ja se että saa "vapaasti" liikkua, ilman pelkoa siitä kuka tulee kulman takaa vastaan.
Ehdin vasta nyt vastata sinulle (joskin pikaisesti, vaikka haluisinki enemmänkin sanoa - en vain ehdi :///).. Mutta oli ihan kiva, että päästit vuodatuksesi - nyt tuntuu varmaan edes vähän paremmalta :) Ja kiitos, toivon sinullekin kaikkea hyvää :) on hienoa, että uskot yhä huomiseen vaikka olet kokenut paljon vastoinkäymisiä ja ihmiset on haukkunut jne. Ja olet kyllä niiiiin oikeassa, minulla on sama juttu - voin olla jokseenkin aika sosiaalinenkin jos olen "oikeassa porukassa", joita näköjään on kuitenkin aika vähän tai sitten mulla on epäonnea löytää ne, toistaiseksi. Aina olen ollut ujo, mutta joidenkin ihmisten kohalla tuntuu heti että synkkaa ja se ujous katoaa paljon nopeammin kuin "tavallisissa" porukoissa, :) ja ehkä mun odotus onkin nyt palkittu, koska vaikuttaisi siltä että olen ainakin yhden sellaisen ystävän löytänyt oikeasta elämästä :))) (tosin en siltikään voi täysin luottaa häneen, kun olen vähän vainoharhainen kun ei kukaan ole aikaisemmin pitänyt minua niin ystävän arvoisena :/) ..ja sain myös toisen kaverin netin kautta, joka kuitenki pysyy nettiystävyytenä mutta sekin on parempi kuin että ei olisi ollenkaan :)
Tosiaan toivon, että löydät sellaisia ystäviä joiden kanssa voit huoletta olla :) anteeksi, etten nyt ehdi tämän paremmin kommentoida...luen kyllä palstaa ja voin vastata myöhemmin viikonloppuna jne jos haluat jutella täällä :)
Mukavaa tiistaita kaikille :)
parempi tulevaisuus:
Sanoit niin viisaasti että ei täältä parempaa apua saa..."terapeutit" eivät sinulle sen
paremmin kuin muillekaan kavereita tee..
Siinäkin olet oikeassa etä yksikin Kaveri muuttaisi kaiken.
.
Minä jätin kerran kaikki, muutin paikkaa..ja sitä en ikinä ole katunut
KAIKKI muuttui positiiviseksi , en koskaan olisi uskonut..
Kun vielä osaat olla sosiaalinen on sinulla kaikki ovet avoinna.
Älä anna nykyisen paikan/tilanteen masentaa itseäsi, ja pilata vuosiasi, sekä
kaikkea muuta.
Itse muutuin aivan erilaiseksi kaiken muuttuessa ja kaikki positiiviseksi
Hyvä että ajattelet asioista ihan oikein!!
Tee mitä haaveiletkin!! "Terapeutit" ei sinulle tulevaisuutta koskaan luo!!
Et käytä enään nimimerkkiäsi?
Auringon säde:
Kiva nimi sinulla...on hyvä että kaverin sait , se merkitsee paljon voi muuttaa
paljon mielialaasi..Miksi "nettikaverista" ei kaveria voisi tulla??
Netissähän mekin täällä olemme, ihan tavallisia ihmisiä.
Enkai sanonut ettei nettikaverista voi kaveria tulla, onhan kuitenkin netti_kaveri_ :) kyllä voi, mutta se on eri asia kuin että olisi kaveri oikassa elämässä, jota näkee jne. Kyllä mulla on nyt muutamakin "nettikaveri", joista pidän.. Ystäviähän hekin voivat olla :)
Ei ystävyyttä tai sen ilmenemismuotoja kannata turhaan rajata. Netissä on ainakin helpompi aloittaa ja katsoa löytyykö yhteisiä asioita :).
Näin ei sosiaalinen tilanne ainakaan aluksi ole niin suuri koetus vaan antaa itselle tilaa ja aikaa miettiä tuntojaan.
Miten Joulukuu on lähtenyt liikkeelle Auringon säde? Saitko sovittua tapaamista uusien ystäviesi kanssa
No tässähän tämä... Oon saanu joo jotain epävirallista sovittua, mikä on kai ihan hyvä. Tosin nyt mua on alkanut ahdistaa se tapaaminen.. Tai ei se tapaaminen vaan yleensäkin se, et mua on alkanu taas vähän masentamaan ja haluisin vaa eristäytyä säälimään itteeni vaikkei siin ole mitään järkeä. Mä oon jutellu yhen tyypin kanssa, joka yrittää vakuutella mulle et oon oikeesti hyvä ja arvokasi ihminen ja et musta tulis viel joku päivä hyvä puoliso ja äiti jne jne...Ts. ihan päinvastaista mitä mulle on sanottu tähän mennessä.. Mä haluisin niin kovasti uskoa, että se olis oikeessa, mut sit kuitenki elämä on tähän asti näyttänyt mulle miten ne asiat oikeesti todennäkösemmin on, enkä halua pettyä.. ....sama cd pyörii taas päässä "et ole tärkeä, olet ruma, maailma olisi parempi paikka ilman sinua, kukaan ei tule ikinä pitämään sinusta..." No, tämä henkilö (kaveri?) väittää pitävänsä minusta, ja välittävänsä, mutta hän nyt välittää kaikista ja ymmärrän hänen motiivinsa, koska hän tuntee huonoa omaatuntoa siitä mitä itse on joskus tehnyt.... Eli todellisuudessa, en merkitse hänellekään mitään, muuta kuin välillisesti... Mä tiedän et mä autan sitä kuitenkin kun annan sen purkaa mieltään mulle, joten jatkan sitä, mut masentaa tajuta totuus..
No joo, ei voi muuta kuin jaksaa jatkaa eteenpäin ja odottaa.. Vaik tää on kyl niin täyttä tuskaa :/ ..no on niit parempiakin päiviä kai..
Tuo kuullostaa siltä että masennus yrittää ottaa sinut tummaan syleilyynsä. Älä anna periksi. Luulen että se toisten tapaaminen on juurkin juttu joka piristää sinua :). Ja tuon masennuksen osalta voisi olla järkevää käydä juttelemassa lääkärin kanssa. Tämä aika vuodest kun on kohtuullisen pimeä eikä se masennuksen kanssa asiaa ainakaan helpota.
Sinä todella olet arvokas ja ainutlaatuinen ihminen jonka sisäinen kauneus sekä herkkyys ovat niitä seikkoja joilla on merkitystä. Enkä usko että nuo kommenttisi ulkonäöstäsi ovat paikkansa pitäviä. Naiset ovat usein niin kovin kriittisiä itseään kohtaan :/. Mutta uskon hyvin että tämän henkilön kommentit siitä että olisin hyvä puoliso ja äiti pitävät paikkansa. Oletko varma ettei näiden kommenttien takana ole jotakin muutakin kuin vain positiivisia kommentteja?
Ja minulle ainakin merkitset paljonkin, se positiivisuus ja vilpittömyys joka sinusta kumpuaa parempina päivinä lämmittää maailmaa paljon enemmän kuin kasvihuoneilmiö ;). Kaivetaan se taas esille joohan. Ja kuten luvattua olen rinnallasi vaikka se veisi vuosikymmenen tai pari...
Irroita otteesi tuskastasi ja päästä positiivisuus pintaan
Voi hyvinkin olla... No, en minä sitä ala perumaankaan, kaipa mä saatan olla ilosemmalla mielellä sillon :) sitä vaan edeltää ihan kauhee ahdistus aina.. :/ Ja oon mä käyny lääkärin kanssa puhumassa, ja oon jonossa johonki testiin/käyntiin, jossa ne katsoisi olisko mulla tarvetta johonki terapiaan yms.... Sitä saa kyl varmaan odottaa niin kauan et ehin jo parantuu ite XD tai sit en...
Ja en tiedä.... Minulle kun ei olla sanottu ikinä juuri mitään, etenkään positiivista vaan kun on jotain sanottu niin se on sitte ollu jotain masentavaa... Miks jos kukaan ei olis tähän asti musta pitäny mitenkään hyvänä, niin olisinki yht'äkkiä jotenki tosi "arvokas", en oikeen jaksa uskoa sitä.. Ja uskon, että tämä henkilö sanoo vain niin ettei haluis et mä oon surullinen, koska sen mielestä on sen vastuu et ihmiset on ilosia... Tai ainakin et sen pitäs yrittää saada muut tajuumaan et ne on arvokkaita ihmisiä... Eli en varmaan merkitse sillekään mitään, jos en olisi enää masentunut, niin ei varmaan enää välittäis puhuu mulle... Nojoo, kai sekin on varmaa parempi ku ei mitään...
Kiitos kuitenkin kauniista sanoistasi :") tuli vähän parempi mieli :) lupaan yrittää etsiä positiivisuuden taas esiin, siinä voi kyl mennä jonkin aikaa, tuskasta ei niin vaa pääse.. :/ Mutta yritän :)
"Mä tiedän et mä autan sitä kuitenkin kun annan sen purkaa mieltään mulle, joten jatkan sitä, mut masentaa tajuta totuus.."
Mutta eikös tämä nyt tarkoita, että se sitten pitää sua hyvänä ja luottamuksen arvoisena ihmisenä? Mulla ainaskin menee niin, etten koe mielekkäänä aukoa asioitani muille kuin sellaisille henkilöille, joita arvostan.
Ja vahvistan yksi-yksi:n kertoman, eli että kyllä näitä sinun viestiketjujasi on ollut mielenkiintoista seurata ja ainakin kohdallani olen kokenut niistä olleen hyötyä. Eli kiitos ja rohkeasti eteenpäin vaan. :)
=> Minulle kun ei olla sanottu ikinä juuri mitään, etenkään positiivista
Aika harvoin toisia kehutaan. Tosin aito kehu saattaa tuntua todella hyvältä.
Sitten kun vielä tietää että imartelusta voi olla etua sen sanojalle on se saatu kiitos vielä joskus hankala vastaanottaa. Joskus kehuminen sanotaan siksi että kuuluu antaa palautetta, vähän kuin arvosana koulussa. Ei riitä pelkkä "hyväksytty", onhan se paljon parempi jos arvosana on 10.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asenteellinen_kielenkäyttö
Moitteet puolestaan voivat olla kiusaamista tai v*ttuilua kuten tuossa aiemmin jo kerroin, tai sitten ne voivat olla rehellistä palautetta. Ikävintä on se jos joutuu itse arvaamaan löytyykö jotakin parannettavaa vai purnaavatko kaikki selän takana.
Vaan meitä jokaisia on vain yksi, eli ei saa luovuttaa. Ei se toinen ihminen yksinään ole sen kummoisempi, jokaisella on vahvuutensa ja heikkoutensa.
http://olotila.yle.fi/mina/hyvinvointi/tunne-tyominasi-ja-viihdy-paremmin-tyoyhteisossa
Ei se mua haittaa, et mua ei kehuttas.. Mut se et lähimmäiset ihmiset ei koskaan kysy multa mitään tai sano mulle mitään, niin tulee tunne et oonkohan mä ees olemassa.. Käytännössä musta tuntuu esim siltä, etten ole vanhemmille edes sen verta tärkeä, että olisivat voineet vähän ajastaan antaa et olisivat minut oppineet tuntemaan. Koska he eivät tunne minua tai mun ajatuksia... ehkeivät halua...
Ja ei mua haittaa sekään, että mulle annettas "negatiivista palautetta" jos oon sen ansainnu selvästi tai jos olis oikeest parantamisen varaa jossain,.. Mut se et laukoo mitä lie perusteetonta jättää mun varaan päätellä mikä on vikana ja no... täs mun on ainakin helppo ajatella, että oon vaa kaikin puolin surkimus... Vaikkei se ehkä totta olisikaan... Eiks se joku sanonta ookki et kun valheen toistaa taroeeks monta kertaa, niin siitä tulee totta / sitä alkaa pitää totena.....? Musta tuntuu et mulle on joissain asiois käyny just niin.. Ja niist negatiivisista asioista mielessä on niin vaikee päästä eroon jossei kuule mitään sellast, mikä sais ittensä tuntee et on hyväksytty jne.. Menee sit siihen et haen sitä hyväksymisen tunnetta siitä kun saan opettajalta sen 10 - mikään muu ei enää käy.. Tai jossain vaiheessa ruoan syömisen hallintaan anoreksian ja bulimian kanssa, josta olenkin onneksi jo suurimmaksi osaksi päässyt... Mutta lyhyesti sanottuna aika säälittävillä/epätoivoisilla keinoilla yritän itsetuntooni nostaa..
Nojoo... Kai se mua jotenkin arvostaa, on itsekin sanonut niin... Mun on kai vaan vaikea uskoa sitä. Aivot tahtoo sanoa, ettei se ole totta ja et täs on joku jekku takana.. Tai et se vaan esittää ja nauraa mulle selän takana et "vitsi toi usko mitä mä sanoin"...
Mutta hei, ihanaa kuulla et mun höpötyksistä on ollu jollekin hyötyä :) Kyllä minä eteenpäin menen vaikka välillä tulis takapakkiakin :) Hyvää viikonloppua sinulle ja kaikille muille, jotka tän sattuu lukemaan :)
=> Mut se et lähimmäiset ihmiset ei koskaan kysy multa mitään tai sano mulle mitään
Tuo on kaksisuuntainen asia. Jos muut eivät sano mitään, niin sinä voit sanoa ja katsoa eteneenkö keskusteluksi.
=> Käytännössä musta tuntuu esim siltä, etten ole vanhemmille edes sen verta tärkeä,
Eivät minunkaan vanhempani olleet minulle kavereita tai seuraa, mutta joistakin asioista kyllä huomaa että annetusta liioitellusta vapaudesta huolimatta välittämistä oli.
=> Eiks se joku sanonta ookki et kun valheen toistaa tarpeeks monta kertaa, niin siitä tulee totta
“If you tell a big enough lie and tell it frequently enough, it will be believed.”
― Adolf Hitler
"jossain vaiheessa ruoan syömisen hallintaan"
Minäkin etsin tietoa terveellisyydestä ja harrastin liikuntaa, mutta en minä sillä tavoin löytänyt kavereita. Työni pyrin tekemään niin ettei kukaan pysty sanomaan että sen voisi tehdä paremmin.
Mutta joo, kävin äsken Sellossa ja siellä oli paljon ihmisiä. Vaan kenenkään kanssa ei siellä voi ruveta juttelemaan, eikä ulkonäkö kerro sitä onko joku ihminen kiva tai yksinäinen. Joten sikäli ulkonäköön tms. panostaminen ei tuota tulosta ellei kukaan tee aloitetta.
Kunpa vielä osaisin nähdä mitä itse teen väärin, kun johdonmukaisesti ei kukaan ole ollut kiinnostunut seurastani. Tervetullut olen joka paikkaan ja suhtautuminen on aina asiallista, mutta se jää siihen.
Njoo no oon mä niin tehnykin, yrittäny alottaa keskustelua perheen jäsenien kanssa, mut melkeen aina saan vastaukseks vaan muminaa ja sit jos yritän kysyä vaikka jotain uudestaa niin sanovat että 'ole hiljaa, en halua puhua' yms.. Vaikkei olis ees kiire.. Mä oon sitten vänän niiku luovuttanu sen suhtee.. No vanhempien kans en kauheest oo ikin puhunu ku ei ne oo mun kaa jutustellu oikeen ikinä.. Ei mua haittaa se et ne ei puhu, mut harmittelen vielki tavallaan sitä ettei ne sillon ite yrittäny keskustella mun kaa ku olin lapsi, musta se olis ollu vanhempien velvollisuus.. Siit ois tullu tunne et on rärkee ja et ne on oikeest kiinnostunu musta.. Mut ei niit oo ikin kiinnostanu mitä mun pään sisällä liikkuu, mitä tulevaisuuden suunnitelmii mul on, mitä mieltä mä oon asioista jne.. Ehkä mul on sit vinksahtanu käsitys, mut musta jos vanhemmat rakastaa lastaan ni kyl ne haluis olla mahdollisimman perillä kaikesta mahollisesta siinä.. Tai niin mä ainakin olisin jos mul ois lapsia, puhuisin niiden kanssa niin paljon ku vaa ehtisin (tietty en koko aikaa..) ja vaa olisin niiden kanssa... Niin mä oisin ainakin halunnu.. Musta se osottaa rakkautta.. Ainakaan ite en koe et mua olis rakastettu ikinä lapsena oikeen....se sattuu..
Vaik kyl mä tiiän et ne 'rakastaa' sillä tavalla et ne haluu et mul on ruokaa, vaatteet päällä enkä oo sairas.. Mut mä nään sen enemmän niiku vastuuna. Kai sekin jotain rakkautta/välittämistä on, mut... Emmä tiiä kyl mä antaisin mun lapsille niin paljon enemmän...
Noniin no tuohan se lausahdus olikin XD
Niin ja onhan se totta, että se alote keskustelulle tarvitaan.. Tuntuu et niit tilanteita missä voi randomisti alkaa vaa puhuu jonku kanssa on niin vähä.. Ja tääl suomes jotenki kulttuuri on sellanen et kadulla katotaan vähä oudosti jos alkaa jolleki puhuu vaik se muualla maailmalla oliski iha ok ja normaalia..
Toivottavasti sulla nyt kuitenki on kavereita jne, vaikutat ainakin mukavalta ihmiseltä.. En mä ainakaa sun viestien perusteella löydö mitään mikä vois olla syynä ettei sun seura kiinnosta.. Mutta hauskaa sunnuntai iltapäivää :)
=> Toivottavasti sulla nyt kuitenki on kavereita jne, vaikutat ainakin mukavalta ihmiseltä.
Vähän pitkäksi mennyt ketju.
No, ei minulla ole kavereita. Pahaltahan se tuntuu kun tajuaa että ainoat puhelut ovat työpuheluita, ainoat tapaamiset ovat työtapaamisia. Eivätkä ne ole työkavereiden puheluita tyyliin "mennäänkö työajan jälkeen jonnekin".
Mukavuus pelkästään ei riitä ellei satu kohdalle joku joka pitää aktivisesti yhteyttä. Silloin kiltteydestä voi olla jopa haittaa jos ei halua häiritä muita.
Ja kiltteys tarkoittaa sitä että toista ei tarvitse ujostella, sille voi sanoa mitä vaan. Tänään oli taas sellainen päivä että huomista ei pakosti tarvitsisi tulla, päiviä kun on tullut nähtyä jo tarpeeksi monta. Ei minulle vastata "huomenta", eli hyvää vuorovaikutusta jossa tajuttaisiin miksi toista tervehditään tai toiselle hymyillään ei löydy.
Lähdenpä taas kävelylle josko piristyisi itseni seurassa - iloista illanjatkoa.
No eikai se pitkä ketju haittaa...
Ja no voi kurjuus.. :/ olisin luullut, että sinulla on paljonkin kavereita.. Tuo mitä kuvasit, että tuntuu pahalta kun tajuu että puhelut ontuöpuheluita ja tapaamiset työtapaamisia.. Voin kuvitella miltä se tuntuu.. Mulla ei tätä syksyä ennen ollut kavereita kuin koulussa, siihen asti ainoat "tapaamiset" oli se kun istuttiin koulussa samoilla tunneilla/luennoilla ja vaihettii pari sanaa välkällä.. Lisäksi minä jäin keskustelusta lähes aina pois, ellei kyse ollut jostain koulutehtävästä, jolloin puhuin ja neuvoin ja muut kuunteli.. Nautin siitä kun pystyin keskustella, mutta olihan se surullista tajuta sitte ku koulu loppu ja tiet aina eros, että en ollu päässy "kaveritasolle" oikeestaan kenenkää kanssa.. No, kahen kanssa oon sen verta pystynyt etenemää et tyylii facebookissa vaihetaan välillä jokunen sana.. Senkin askeleen tosin otin vasta viime kesänä (?) kun 'törmättii' randomisti...
Ja tuo on niin totta... Voin hyvin kuvitella olevani "liian kiltti" kun en halua häiritä niitä muutamaa kaveria jotka nyt sain.. Senkin kun viilsin itteeni just jokunen päivä sitten ku olin niin maassa ja surullinen, olisin voinu estää sen jos olisin viestittäny kaverille et mul on paha olo tai jtn.. Jutteleminen olis auttanu.. Mut en mä haluu häiritä kun toinen tuntuu olevan kiireinen, tai sillon ku se toinen on tosi ilonen nii mun ongelmilla, vaikka mä tietäisin et se haluis ennen kaikkea auttaa... Yleensä sen takii odotanki et muhun otetaan yhteyttä.. No, nyt oon jokusen kerran ite alottanu facessa keskustelua, vaikka se tuntuuki niiiiin luonteenvastaselta ku pelkään ettei mulle vastata tai että häiritsen.. Joskus mä en oo varma häirittenkö, koska jotku vastaa tosi myöhään mun viesteihin ku jutellaa.. Kai se on vaa kiirettä, mut mun aivot ei taho uskoo sitä.. :/ ku mä tiiän et jos se kaverikin on kiltti, niin se ei kehtaa sanoo mulle jos se ei haluu jutella..
Kiltteys ja ujous? No en tiiä, mä en oikeen osaa yhdistää niitä mitenkää XD tai no, mä oon ujo, mut samalla kiltti (ainakin mun käsittääkseni, ja muidenki mielestä..). Tiedän kyllä tunteen kun ei tervehdyksiin vastata.. Se on ikävää.. :/ mä en siksi yleensä enää ikinä tervehdi eka, koska tuntuu ettei sydän kestä sitä, ettei mulle vastata... Vaikkei se sen joka ei vastaa kannalta ookkaa mikään "suuri juttu", mut mun aivot taas ajattelee kaiken niin vaikeesti.. Mulle tulee ainakin tunne ettei mua hyväksytä ja että oon vaan ilmaa muille.. Tunne, jota vastaan mä niin yritän taistella vastaan .. :/ mut sillon kun mua selvästi tervehditään niin, tervehdin kyllä takaisin hymyhuulin - siitä tulee niin hyvä olla kun joku 'huomaa' mut :) yleensä laitan nämä henkilöt aina merkille jotka mua on selvästi tervehtinyt ja jatkossa tervehdin ite eka myös :)
Mutta hei, ethän ajattele niin että ei huomista tarvitsisi tulla.. Oon kyllä ite menny lukemattoman monta kertaa nukkumaan toi tunne valloilla, se ei oo kyl kivaa.. :/ toivottavasti kävely piristi edes vähän :) ja kiitos
Mutta sinä olet tärkeä ihminen monelle tuolla. Mainitsit aiemmin että sinulla on sisaruksia, heille ainakin olet taatusti tärkeä ihminen, josta he mallia katsovat. Et ehkä tiedosta sitä, mutta he varmasti rakastavat sinua aivan valtavasti vaikkeivat sitä aina suoraan sanokaan. Nyt olisi varmasti oiva aika olla heihin yhteydessä ja kertoa kuinka tärkeitä he sinulle ovat. Ja kenties viettää mukavia hetkiä yhdessä se kuuluisa kaakaomuki käsiä lämmittäen.
Minun tekisi mieleni halata sinua jotta ymmärtäisit että olet tärkeä ihminen jolla on oikeus onnelliseen ja täysipainoiseen elämään ilman masennuksen raskasta taakkaa. Tiedän millaista se on, olen itse kiivennyt vaikean masennuksen synkkyydestä ja se ei ollut helppoa tai nopeaa. Mutta silti niin sen kaiken tuskan ja koettelemusten arvoista.
Siksi tahdonkin että myös sinä pääset ylös synkkyydestä ja pääset nauttimaan kaikista niistä mahdollisuuksista joita elämällä on tarjota. Mikään ei hienommalta kuin ajatus nähdä sinut hymyilevänä ja onnellisena kun olet päästänyt irti taakastasi.
Annatko mahdollisuuden sille?
No en tuosta tärkeydestä oikein tiedä... Eivät sisarukset tosiaan sitä ainakaan suoraan sano. Ei sen puoleen, koska en minäkään, vaikka haluisinkin ehkä välillä.. ei vaan ole tilaisuutta kun he vain nauraisivat yms. Mutta yritän olla silti kannustava ja auttavainen, enkä mollaa toisin kuin he minua.. Saan kuulla usein, että olen h*lvetin p*ska aivo, "mene h*lvettiin" tai kuinka ruma ja tyhmä oon... Vaikkei siinä aina mitään tolkkua olisikaan, tai no kun esim koulussa pärjään huomattavasti paremmin.. Mut se sattuu silti, vaik tietäisin et se ei olis totta. Ja kun sitä on kuullu negatiivisia asioita itestä niin paljon, alkaa epäillä (ehkä epätietoisesti mut kuitenki) et josko niis olis jotain perää.. Eivätkä he ole kiinnostuneet seurastani, vaikka asutaanki yhes.. Nautin ite kun mennään vaik ihan vaa ulkoilemaan ilman päämääriä, mut tosi harvoin haluavat tulla mukaan. Ja itselläkin kun on niin vähän aikaa nykyään.. :/
Mutta kiitos jälleen kerran sanoistasi :) haluaisin todella uskoa, että olisi sen kaiken työn arvoista päästä pimeydestä/masennuksesta kokonaan eroon... Joskus alkaa vaan tuntua siltä, että ei se kuitenkaan onnistu kun jos vika onkin oikeasti minussa.. Että muut olis oikeesti oikeassa ja olisin vaan roska niiden silmissä.. Elämällä on niin paljon mahdollisuuksia, mutta entä jos se ei haluakaan minua, joseivät ihmiset ihan oikeasti pidä minusta.. Jossei mikään muutukaan.. Tiedän, etti tässä ole mitään järkeä, mutta usein mietin, että kuitenkin kun jos asiat kääntyisivät parempaan päin ja uskaltaisin antaa masennuksen mennä, niin sitten jossain kohtaa asiat muuttuisivat taas yhtä huonoksi - paitsi sillä kertaa se sattuisi paljon enemmän kun siihen hyvään uskominenkin olis ollu niin vaikeeta...pettyisin, en tiedä selviäisinkö siitä..
Mutta yritän, yritän... Ehkä jonain päivänä voin päästä taakasta eroon.. :)
Sisaruksesi ovat vielä nuoria, mutta tulet huomaamaan että teitä yhdistää side joka on todella voimakas. Ja jonakin päivänä he varmasti tulevat kertomaan sinulle miten tärkeä heille olet.
Tuo mitä kerrot siitä ettet uskalla päästää irti tuskasta jos putoat uudelleen on niin tuttua. Sairaus tekee kaikkensa pitääkseen sinut otteessasi, mutta sinä voitat sen kun vain päästät irti siitä. Jos minä siinä onnistuin onnistuu se myös sinulta :). Ja kyllä sinusta aivan varmasti pidetään. Ainakin minusta sinä tunnut mielenkiintoiselta ihmiseltä, olet turhaan itsellesi niin ankara..
Ja kyllä se mieli ja asenne elämään muuttuu positiivisemmaksi kun vain jaksat ylläpitää uskoa parempaan. Sitä paitsi kohta on Joulu joka tarjoaa sinulle erinomaisen tilaisuuden nauttia yhteisistä hetkistä läheistesi kanssa ;). Ja sitten voikin jo alkaa miettiä kevään tuloa ja kesää :). Eikö siinä ole noin miljoona syytä positiivisuuteen?
Toivottavasti sait aikaiseksi ylläpitää yhteyttä uusiin tuttavuuksiisi näin Joulun alla.
Ja jos et taakasta halua päästää irti voit edes jakaa sen, niin ei tarvitse itse sen alle jäädä. Olen päättänyt että ensi kesänä hymyilet kuin Hangon-keksi.
Kenties niin.. Vaikea kyllä uskoa sitä nyt.
Kiva tietää, etten ole ainoa näiden tunteiden kanssa.. Ehkä se pikkuisen rohkaisee päästämään irti ja vain menemään eteenpäin.. Viimeaikoina mulla vaan on ollu yhä enemmän niitä ajatuksia, että jos tekisin niin, ni sit kuitenki kaikki menis mönkään enkä enää kestäis sitä... Mä oikeesti "elän" mun kuvitelmissa sitä tuskaa, mitä se olis.. En tajuu miks ihmees ku se on nii kidutusta.. ehkä mä jotenki yritän alitajusesti kokeilla mitä siitä saattas seurata, jos annan vaan mennä.. Kai mä oonsit sitä kautta kokeilemas mitä teen täs "risteyskohassa"
Ja onhan niitä syitä positiivisuuteen vaikka kuinka.. mutku ei niihin vaan jaksais keskittyy kun surulliset ajatukset tulee päälle melkeen heti jos ote vähänki hellittää..
Mut kai jos säkin oot onnistunu niin mullakin olis ainakin jonkunlainen chanssi.. Hehe, tuo viimeinen lause sai kyllä mut hymyilemään - kiitos siitä :)
Auringon säde, millä mielellä. Talvipäivän seisaus on takana eli valonmäärä alkaa lisääntymään, toivottavasti myös sinun positiivinen energiasi :). Teitkö jotakin uusien ystäviesi kanssa kuten suunnittelit? Eihän se jäänyt masennuksen uhriksi?
Toivottavasti olet jo päässyt Joulutunnelmaan ja rentoudut hieman kun opinnot eivät paina päälle. Uskoisin että yhteinen Joulu perheen kanssa joka tapauksessa piristää sinua.
Itse ainakin nautin siitä että voi hetkeksi hiljentyä ja ottaa käteen hyvän kirjan johon syventyä syksyn kiireiden jälkeen. Ja nyt voi alkaa asennoitumaan kevääseen, jokainen päivä on lähempänä lintujen paluumuuttoa ja kevään ensi kukkia.
Kirjoittele mitä mielessä ;)
Jeeee valoa.. XD no loma on, ihanaa rentoutua välillä ja voida tehdä ihan mitä vaan ilman kiirettä :) oon tehnyt pipareita ja torttujaki (ja levännyt..) XD
Ja no joo, kyllä minä parin kaverin kanssa näin, en jäänyt kotiin masentumaan.., etenkin myös siksi koska koin, että nuo kaverit ehkä olivat vähä yksinäisiä, niin vaikka ite olisin voinu hyvin jäädä kotiin surkuttelemaan niin menin sitten heidän takiaan... Tuli myös jotain epävirallista suunnittelua tapaamisista myöhemmin.. So far so good, kai..
Mutta sitten muuten mua onkin masentavat surulliset ajatukset jahdannut ihan sairaasti... Kaverit on ollu kiireisiä, ettei ole oikeen ollu aikaa jutella.. Ehkä senki takia ku mä oon sit jääny kaksin mun pään kanssa, ni negatiiviset ajatukset päässy valloille.. Mut kyl tää varmaan tästä.. Ainakin osan ajatuksista on vieny pois ku oon askarrellu kortteja kavereille :)
Niin se kevät tulee kohta, kun ny talvi tulis eka XD mä haluun hiihtää ja luistelee jne.. noh lunta odotellessa :) hyvää joulua ja uuttavuotta sinulle ja kaikille muillekin :)
Tuo kaveri kuviohan kuullostaa erittäin hyvältä edelleen. Juuri niin yksin surkuttelemalla ei asiat muutu. Ja hyvä että otat myös aikaa itsellesi, lepo on tärkeää oman jaksamisen kannalta.
Pyristelet nyt vaan sinnikkäästi irti niistä ikävistä ajatuksista. Yksin et ole, täältä löytyy aina kuulija joka todella välittää sinusta :). Ja tuo askartelu on varmasti mukava tapa kanavoida omat ajatukset pois ikävistä jutuista.
Kyllä se talvi tulee, antaa vain tänä vuonna odottaa itseään, mutta hyvää kannattaa aina odottaa ;). Eli aja vain voidella suksia ja teroitella luistimia.
Rauhallista Joulua Auringon säteelle ja kaikille palstalaisille!
Hyvää uutta vuotta Auringon säde!
Miten lomailu on sujunut?
Kiitos samoin! :)
Kyllä oon ainakin lepäilly aika paljon, nyt alkaaki sitte taas koulu... Oikeestaan toi joulun jälkeinen aika oli mulle yhtä kidutusta, tai no pari päivää siin ennen uuttavuotta.. Mua masens ihan sairaasti ja olin surullinen.. En oikeen ees tiiä miks. Tai no, yks mun kaveri jonka kans oon melkeen joka päivä jutellu netissä, niin sillä oli kiirettä jouluna ja sen jälkeen, ni me ei ehitty vaihtaa ku ehk pari sanaa.. En mä tiiä ehkä se vaan tuli niin töksähtäen, ni mulle tuli niin hylätty tunne.. Rupesin sit taas ajattelemaan kaikkia surullisia ajatuksia, jotka olin toistaseks pystyny jättää melkeen kokonaan taka-alalle.. Pakko myöntää et ku sitä oli kestäny sen pari päivää, ni tein pienen viillon käteen ku en enää kestäny.. Olin vaa itkeny koko illan "syyttä" pahaa oloa enkä kestäny enää ku mua väsytti niin paljon et halusin vaa nukahtaa, ni se "autto".. Tai ei oikeestaan, mut en mä tiiä kai se jotenki autto ku keskitty enemmän siihen kipuun jonka tunsi fyysisesti ni se henkinen kipu jäi enemmän taas pois... Tiedän ihan tyhmää, ja erityisesti ku olin luvannu että yritän parhaani mukaan olla viiltelemättä.........
Noh mut sen päivän jälkeen oonki sit voinu paljon paremmin, eikä must enää tunnu niin hylätyltä ja surulliset ajatukset on taas menny piiloon.. Lisäks musta tuntuu et oon ehkä saattanu jopa keksiä keinon et saan mut jotenki rauhottumaan kun mul on surullinen olo.. :) ainakin jollain tapaa, kun luen niin se vie ajatukset muualle.. (Ei koulukirjaa..) musta tuntuu, etten ehkä enää oo niin riippuvainen juttelemisesta sen mun kaverin kanssa, vaik totta ihmeessä puhuisin aina jos vaan on molemmin puolisesti mahollista :)
Hyvää sunnuntai iltapäivää ja ensi viikon alkua :)
"Lisäks musta tuntuu et oon ehkä saattanu jopa keksiä keinon et saan mut jotenki rauhottumaan kun mul on surullinen olo"
Olisi oikeastaan kiva kuulla mikä se mahtaa olla? Ja toivotaan, että toimii. Jos ei toimi, niin kannattaa keksiä muita konsteja jemmaan, koska tuo viiltely on melkoisen huono homma. Yksi erityisen paha asia viiltelyssä on, että siihen voi jäädä koukkuun.
Käsittääkseni viiltelyn "auttava" vaikutus perustuu siihen, että kipu saa elimistön tuottamaan endorfiinia, joka sitten turruttaa ja rauhoittaa. Tällä oletuksella odottaisi ratkaisuna toimivan minkä tahansa muunkin endorfiininlähteen, jos siihen mennä pitää. Esimerkiksi liikuntasuoritus olisi siis kokeilemisen arvoinen asia tai hyvän musiikin kuuntelu itkemisen aikana. Toinen varteenotettava mielihyvähormoni on oksitosiini, jota saa vaikkapa paijaamalla lemmikkiä.
Mutta ehkä varmempaa olisi olla myös jotain luovia harrastuksia, joita voi helposti ja spontaanisti yksinkin harrastaa, kuten piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen jne. millä sitten onnistuukaan itseään harhauttamaan.
Edellistä parempaa vuotta kaikille palstalaisille!
Joo tiiän, toi on munki käsittääkseni se syy miks se viiltely auttaa pohjimmiltaan..tai kuulostaa ainaki tutulta.. Yritän olla tekemättä sitä, ku en haluu vahingoittaa itteeni ja ku siihe voi tulla riippuvaiseks.. Lisäks mullon yks huono kokemus ku viilsin iha pienen haavan johonki tyylii polveen.. Se sit vuos aika paljon eikä ollu sulkeutua ku se avautu joka kerta ku vähäki taivutin polvee.. Pelkäsin oikeest et mun potäis kertoo vanhemmille ja mitä ne sit ajattelis musta.. Tein sit omatekosen jonku ihme teippisysteemin, jolla sain sen pysyy kiinni.. Oli aika tuskanen viikko se kyl, en haluu tehä samaa virhettä tai pahempaa enää.. Ton jälkeen lupasinki ihan tosissani yrittää olla viiletelemättä, ja oon mä aika naarmuttomana sit pysynykin,,
Ja en tiiä, onks se mun "keino" ny niin ihmeellinen... Se et meen aamulla tai päivällä aina ulos luontoon kävelemään sillai oikeen "tunteella" ja yritän saada itteni jotenki kokeen et oon osa sitä kokonaisuutta.. Se jotenki saa mut tuntee et en mä kuitenkaa laajemmassa skaalassa oo yksin vaik musta vaikuttaski joskus silt ja ku ei kauheesti kavereita oo.. Menee aika hengelliseksi XD mutta joo, on se toistaseks toiminu.. Kun teen sen joka päivä :)
Jooh, mutta yritän noita muita harrastuksia kans väsätä, eihän tästä muuten mitään tuu.. Maalailemista olenki kokeillu :)
Parempaa ensi vuotta sullekin :)
Auringon säde :), long time no see.
Tuo kuvaamasi on niin tuttua. Ja hei sinua ei hylätä, sillä kaveria ei jätetä - koskaan. Luo tänne tunnus niin voisi vaikka chattäilläkin joskus :).
Mutta joo arki alkaa normi kiireineen, hyvä että ehdit lomailla hieman.
Ja poikkea kertomassa kuulumisia tai laita mailia ([email protected]) jos se tuntuu mukavammalta.
Oikein mukavaa sunnuntaita!
Jooo... Mä oon ollu vähän omissa ajatuksissa jonkun aikaa.. XD
Niin, kaveria ei jätetä.. En minä ainakaan, mutta sehän se onki ku en mä voi tietää oonks mä kaveri jollekin "oikeesti".. Mulla voi olla eri käsitys siitä et mitä se et on kaveri meinaa.. Yleensä mä nopeesti nostan ihmiset joiden kanssa puhun _mun näkövinkkelistä_ paljon (eli ei paljon heidän mielestä välttämättä..) niin mun "paras kaveri" listaan.. Useimmiten mä kuitenkin jään näiden mulle parhaiden kavereiden näkökulmasta vaan 'tuttaviksi'.. Tilanne on vähä hankala jos miettii tarpeeks pitkälle, en nyt jaksa kirjottaa tnä ku pakko mennä nukkumaan..
Ja en tiiä, ehkä munpitäski luoda tänne tili... Pitää miettiä.. :) ja tuo email? Onks se niiku sun vai...?
Ja kiitos :)
No se tekee välillä ihan hyvää jos vain ajatukset ei pääse liian synkiksi ;).
Kai sitä uskoo onko toinen kaveri kun näkee kuinkä tämä sinua kohtelee. Jos toinen ei mitään pyydä ja sinua hyvin kohtelee voisiko kyse oikeasti olla aidosta välittämisestä. Tiedän että sitä ei tässä maailmassa usein kohtaa, mutta kuitenkin.
Joskun asioiden ylianalysointi voi tehdä omassas mielessä niistä aivan liian vaikean tuntuisia, ainakin itse olen tuohon joskus tullut syyllistyneeksi. Mutta ei tietty ole aina helppo muodostaa omaa käsitystää saati toimia sen mukaisesti :).
Mieti tuota tilijuttua, ei se ota jos ei annakaan. Tuo maili siis [email protected] jos tuntuu että haluat kirjoitella joskus.
Mutta tuo viiltely ei ole sen riskin arvoista. Pyydän että lopettaisit sen. En halua että satutat itseäsi vahingossa pysyvästi :/
Joo mä tiedän... Mul vaan oli niin paha olo, tuntu etten varmaa ikin oo ollu niin maassa niin yht'äkkiä... Harkitsin sitä pitkään ku vaan istuin ja yritin selvittää mun pään ilman et tekisin sitä, mut.. mä epäonnistuin.. :'( Mä yritin kyl kattoo kohan jossei oo yhtään isoja verisuonia.. (kämmenen sisäpuolelta..) mä lupaan niiku taisin aikasemminki luvata et yritän parhaani olla tekemättä sitä.. Kiitos kun välität..
Hyvä, tuossa voi oikeasti aiheuttaa itselleen pahaa vahinkoa, ei vain verisuonien takia vaan esimerkiksi jos sattuu osumaan hermoihin tai jänteisiin. En halua että satutat itseäsi vain siksi että luulet olevasi yksin, sillä sitä sinä et ole.
Ja kyllä, minä aidosti välitän. Mutta kyllä sinut saadaan kesäksi pysyvästi positiiviseksi. Näen mielessäni miten istuskelet hymyilevänä ystäviesi kanssa rannalla viettämässä kesäpäivää.
Kiitos
Auringonsäde, miten opiskelu on lähtenyt liikkeelle? Nyt alkaa näyttää aika lupaavalla sinun hiihtotoiveittesi suhteen :), veikkaisin että seuraavien viikkojen aikana pääset ladulle ja myös pulkkamäkeen. Ja valonmäärä lisääntyy lumen myötä mukavasti.
Ethän vain ole viilellyt itseäsi enää? :/
Mutta kertoile millä fiiliksellä. Joka tapauksessa oikein mukavaa viikonloppua!
Missä on auringonsäde?
Elossa ollaan, elossa ollaan.. :) pahoittelut etten oo oikeen vastaillu nopeasti.. On ollu tosi outoja tunteita, niiku vuoristoradassa - eka masentaa iha sairaasti ja sitten onki seuraavana päivänä iha neutraali ja seuraavana taas surullinen jne.jne..
Nojoo, jokatapauksessa opiskelut on jatkunu ihan hyvin.. Tuntuu (tai no tänään tuntuu kyllä taas niin surkealle, että...) mutta siis olis ku oisin löytäny ainaki hetkeks sen kipinän taas ku jaksoin kiinnostuu taas opiskelusta sillä tavalla kuin ennen.. Mä vaan toivon et se jatkuis pitempään eikä ny töksähtäis sit tähä heti alkumetreihin.. Ja ei, en oo viillelly enää :) en oikees osannukkaan ajatella sitä et se vois hermoon osuu, mietin vaa niit suonia.. En ollu kuullu et se vois tollaiki olla pahaks.. :/
Muttamutta :) ihanaa, tuolla on talvi
Auringonsäde :) - mukava kuulla sinusta, ei sinun pahoitella tarvitse mutta on kiva kuulla ettei ole molli päässyt viemään voittoa sinusta. Sellainen se masennus yleensä on, tunteiden vuoristorataa jossa välillä tuntuu että meteoriitti iskee ja seuraavaksi on taas parempi fiilis.
Hienoa että opinnot maistuvat, pitävät kenties ajatuksen pois negatiivisista asioista ;). Ja kannattaa ajatella että ne opinnot kuitenkin mahdollistavata jatkossa monia sinun kannaltasi positiivisia juttuja joten niihin kannattaa vähän panostaakin, ei kuitenkaan verenmaku suussa tyyppisesti sillä pitäähän sitä virtaa riittää muihinkin asioihin kuten harrastuksiin. Sovitaanko että se veitsi liittyy jatkossa ruoanlaittoon yms juttuihin.. :| itseäsi et sillä vahingoita.
Oikein mukavaa viikkoa, ulkoilu piristää varmasti niin kehoa kuin mieltäkin. Ja sen päälle kuuma kaakao & villasukat :) ettei flunssa iske.
Tämmöisten "masis tytsyjen" takia oikeaa masennusta vähätellään.
Mene purkamaan pahaa oloasi muualle jos mitään positiivista sanottavaa ei ole.
No sepä ´kiva´ kuulla. Minulla taas ei ole kokemusta "väärien ihmisten" seurassa olemisesta, joten koen lievää ylemmyyttä, kun tajuan, että toikin juttu haisee kiusaamiselta tai mustamaalaamiselta. Sen jälkeen kun mä alaikäisenä koulukiusaajistani pääsin, niin sen jälkeen ei ole tarttenu vääriä ihmisiä katsella. Eikä olla yksinäinen. Fiksu saa aina ystäviä, aitoja sellaisia ja ne ei ystävyyssuhteet netissä muodostu.
Tai no kyllä mullakin on kokemusta väärien ihmisten seurasta, lähinnä koulusta ja alaikäisenä. Aikuisena en ikinä enää sietäisi sellaista käytöstä, että jonku junttiperheen lellipersekersa kirjoitteli minulle pilkkaavia juttuja keksimällään pilkkanimellä, toinen oli kaikkea muuta kuin aito ystävä ( ja vielä umpitampio - onkohan edes amista saanut lukion jälkeen rassukka käytyä, en tiedä) ja kolmannet uteliaisuuteensa tikahtuvia juorukelloja painajaisia, joiden kanssa todellakaan en olisi ystävä missään tänä päivänä, joskaan en vihamieskään. Ja oli se riittävän kova kokemus käytännössä niiden koulukiusaamisen vuoksi joutua alaikäisenä kerran vaihtamaan kouluakin, että sellaisten jotka syyllisyytensä tietää, on ihan turha kuvitella minun kokevan kiinnostusta minkäänlaiseen kanssakäymiseen, kun oma käsitykseni on, että jos koulussa esiintyy koulukiusaamista, sen koulukiusaajan tulisi vaihtaa koulua, eikä sen, joka melkein menettää mielenterveydentensä muiden kasvattamattomien kakaroiden vuoksi. Varmaan tuottaneet maailmaan jo monta monituista penikkaa ne minunkin entiset koulukiusaajat: luulis että niitä edes nykyisin kiinnostaisi,että se koulukiusaaminen on vakava asia, kunn voi vaikka oma hellantelttukin joutua nuorisopsykopaattien luokkarääkkäämisen kohteeksi, jos oikein huono tuuri kävisi.
Itselläni on ollut onnellinen lapsuus ja hyvä perhe. Siitä syystä ei koskaan ole tarvinnut vihata ketään tai kiusata ketään. Voisin kyllä, jos etiikka ei mua mitenkään rajoittaisi, mutta onneksi on paiskattu sen verran älyllä, että en alkaisi rienata ketään netin tällaisella julkisella palstalla. Mutta kateudesta se yleensä se aasikin naukuu, kun joidenkin mielestä on liikaa jopa se, että joku on hyvännäköinen ja hyvä koulussa, kuten mä olin lapsena.
Parempaa tulevaisuutta vaan sinne - ilman nettikiusaamista.
Jos sallit, niin väitteesi siitä, että "fiksu saa aina ystäviä" on niin todellisuudesta vieras, kuin väite vain voi olla, ja kuuluu samaan harhaluulojen ryhmään kuin väite siitä, että ahkera löytää aina töitä. Elävä elämä näyttää, että myös ne hmm "vähemmän" fiksut löytävät hyviä ystäviä, kun jotkut "enemmän" fiksut elävät elämänsä yksin. Ystävien löytäminen ei siis riipu älykkyydestä, vaan sosiaalisuudesta, mutta kuten älykkyyskin, sosiaalisuutta sitten joko on tai ei ole. Vaikea sitä on yrittää opetella.
Auringon säde - taas viikko takana päin, millä mielellä?
Oletko ehtinyt vielä ladulle asti vai vieläkö vain fiilistelet aiheella. Ainakin omalta osalta auringonpaiste on ollut aika mahtava asia vaikka on ollutkin kohtuullisen kylmää. Valosta tulee mieleen että kesä tekee hitaasti tuloaan ja sitä odotellessa voi miettiä mitä kaikkea tulevana kesänä voisi tehdä.
Mutta kirjoittele tai laita mailia.
Missä olet auringonsäde :/
En oo ladulle asti päässy vielä, kun oon ollu kipeenä nyt jonkun aikaa ja koulu on vieny kaikki voimat.. :/ jos tää flunssa tästä hellittäs nii vois mennä luisteleenki :) ulkoillu oon muuten kyllä, menny kävelylle kun tuolla on niin kaunista nyt ku on lunta
Ikävä kuulla että olet saanut flunssa, pikaista paranemista :). Sairaana ei kannata kauheasti rasittaa itseään, laita villasukat jalkaan ja juo lämmintä
Minua ei tämä ketju häiritse, ja ihan näin tuttavallisesti ehdotan, että vaihtaisitte kanssakäymisenne sähköpostiin, niin pysyvät häirikötkin poissa.
Auringonsäde, mitä kuuluu. Toivottavasti olet saanut flunssan selätettyä ja päässyt nauttimaan aurinkoisestä kevät säästä. Oli hieman työkireitä joten en ehtinyt kysellä miten sinulla menee, vaikka se toki oli mielessä :). Taitaa sinulla kohta alkaa hiihtolomakin niin pääset hetkeksi rentoutumaan koulu jutuista.
Sähköposti voisi olla tosiaan helpompi jatkossa niin ei tarvitse lukea häirikköviestejä. Minun osoitteeni löytyy profiilini tiedoista.
Hyvää ystävänpäivää auringonsäde - missä oletkin
Anteeksi olen ollu poissa vähän aikaa, enkä vastaillut vieteihin... (Ja kiitos, hyvää _erittäin myöhäistä_ ystävänpvää.. Tosin en oikein tajua tuota ystävänpvä juttua, kun tosi monet oikeasti on ko. pvänä surullisia ja kateellisia.. Miksei mieluumin joka pvä olisi ystävänpvä..(ts ei ystävänpvää erikseen). Sillon ei tulis surullinen mieli, jos olis joskus yksin.. Kun joskus ystävänpvä vaan "muistuttaa" siitä, miten yksinäinen on ja ku ei kukaa haluis olla mun kans.. Emt..)
Ja joo ihan hyvin mä kai vetelen.. Kiirettä ollu taas koulus, mut toisaalt hyvä ni vie ajatukset muualle.. Tyypillistä vuoristoradalla ajelemista - on niit hyvii ja huonoi päivii (tai oikeestaan myös päivien tunteja....). On masentanu taas vaihteeks, kun en ymmärrä joitain kavereitani, jotka välillä käyttäytyy niin oudosti.. Toisesta en tiedä haluuks se puhuu mun kanssa vai ei.. Kun väittää mua parhaaks kaverikseen (joo, vaikea uskoa että se puhuis totta, kun ei ees ikin olla nähty..enkä muutenka varmaa uskois), mut sit me ei olla puhuttu oikeen mitään "oikeeta" useeseen kuukauteen.. En tiedä, ehkä hän ei oikeesti halua olla mun kaveri vaan yrittää vaa piristää mua.. Ja toivoo, et "paranisin" jo et se vois lähtee pois mun elämästä... Ja se toinen nyt vaan on huolestuttavasti käyttäytyvä, siis ihan oman turvallisuutensa takii pelkään sen puolest et mitä se tekee..
Ja en oikeen tiedä viittinkö enää jollekin täälä lähettää sähköpostia tai mtn.. Kerran tein sen yhen tyypin kohalla, ja on jääny traumoja........
Ei sinun anteeksi tarvitse pyydellä, tules kirjoittelemaan silloin kuin sinulla on siihen aikaa ja siltä tuntuu :). Pääasia on että voit kirjoitella siitä mitä et voi muuten purkaa ettet joudu olemaan asioiden kanssa yksin. Ei se ystäväpäivä mikään sellainen juttu ole, mutta tiedän kyllä miltä tuntuu kun ympärissä touhutaan kyseisen asian parissa. Ajattelin että voisi olla mukava tulla huomioiduksi tullaisena päivänä joka yksinäisestä on usein melko ahdistava. Ja todellakin olisi mukavampi että niitä olisi 365 vuodessa, ei vain yksi. Ja olet taatusti väärässä tuolla jossakin on sinulle se yksi ja oikea joka haluaa viettää koko loppuelämänsä kanssasi jakaen niin ilot kuin surutkin.
Koulukiireissä on varmasti sellainen hyväpuoli ettei ehdi niin murehtia turhia kun on jotakin joka pitää hoitaa alta pois määräajassa. Luulen että kevät on masentuneelle ajoittain raskasta, kun kaikki on harmaata eikä aurinkoa juuri näy. Mutta ei anneta sen päästä valtaan sinussa. Kun ilmat tuosta lämpenevät ja aurinko taas paistaa alkaa masennuskin varmaankin paremmin irroittaa otettaan. Ja siihen asti ota d-vitamiinia, se helpottaa.
Toisten ihmisten ymmärtäminen on joskus melko haastavaa, varsinkin jos sanat ja teot eivät ole linjassa. Sanotaan kaiken laista, mutta teot eivät ole sellaisia joita ystävältä odottaisi. Oletko itse jutellut tuolle ihmiselle josta olet epävarma, voisiko olla että hän tuntee ettet luota häneen jostakin syystä. Luottamus syntyy hitaasti ja vaatii molemmin puolista panostusta. Jos kokeilet kertoa hänelle jotakin josta et kaikille halua puhua ja katsot vastaako hän kertomalla sinulla jossakin kohtaa jotakin vastaa. Voihan kyse myös olla siitä että heillä on muita kiireitä opiskelun tai harrastusten kanssa. Toivon todella että löydät ihmisiä joihin voit luottaa ja jotka ovat luottamuksesi arvoisia. Sellaisia joiden kanssa voit jakaa niin asioita sekä tehdä yhteisiä juttuja joita on mukava myöhemmin muistella. Sinä tulet pysyvästi positviiseksi jos vain haluat sitä. Olen siitä aivan varma, uskot vain itseesi ja positiivisuuteen :).
Tuolle ystävällesi joka käyttäytyy huolestuttavasti voisi olla viisasta kertoa että apua kannattaa hakea jos tuntuu ettei itse pinnalla pysy, ja riittävän ajoissa ettei tunne musertuvansa kaiken alle. Mutta sinun ei tarvitse olla hänen pelastusrenkaansa, sillä nyt on tärkeintä että varmistat oman jaksamisesi ja keskityt pääsemään eroon masennuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä.
Eikä se sähköposti todella ole se juttu, vaan se että vain tiedät että sinulla on joku joka välittää sinusta ja on valmis tukemaan tämän asian kanssa juuri niin pitkään kuin on tarvis. Kaveria ei jätetä - koskaan. Mitä tulee tähän luottamustasi väärin käyttäneeseen olen todella pahoillani puolestasi. Tiedän miten vaikeaa on luottaa toisiin, varsinkin jos on aiemmin tullut petetyksi luottamiensa ihmisten taholta. Itselleni niin on käynyt monta kertaa, mutta en aio antaa periksi kyynisyydelle, vaan edeleen luottaa toisiin ihmisiin. Niitä jotka sen arvoisia ovat ei varmasti ole paljoa, mutta uskon että luottamus toisiin palkitaan vielä joskus monin kerroin. Toivon sydämestäni että sinäkin voit vielä luottaa toisiin ihmisiin ja saat tuntea olevasi rakastettu ja tärkeä. Voimia auringonsäde
Kaikki on sankareita.
Neki jotka sairaita.
Kiusaajat ei tosin sankareita.
Hyvää naistenpäivää Auringonsäde
Auringonsäde - millä mielellä? Sinusta ei ole hetkeen kuulunut, toivottavasti kevät aurinko ja lämpö ovat auttaneet pitämään mielen positiivisenä. Näin viikonloppuna joutsenia jotka olivat paluumuuttamassa. Olivat talven jälkeen todella mukava näky kun uivat joenuomassa.
Joko on kesän suhteen suunnitelmia matkoja tai jotain muuta? Silloin ainakin pääset ottamaan rennommin kun ei opiskelun kanssa tarvitse stressata.
Hyvää pääsiäistä auringonsäde, sinusta ei ole kuulunut hetkeen. Toivon todella että voit hyvin ja olet selättänyt masennuksen. Jos eksyt tänne kerro kuulumisia.
Aurinko ja lämpö ovat hienoa asia
Joo en oo kirjotellu vähään aikaan vaikka oon kyl lukenu viestejä täältä.. Ja on niistä tullut ihan hyvä mieli ku joku ihan randomi jaksaa aina vastaa, kiitos siitä :) on ollut joo vähän masentavaa, kaverit miettiny parikin itsemurhaa ja koulussa on vaikeeta kun ei pysty keskittymään :/ tuntuu ettei noi kaverit oikeesti halunnukaan olla mun ystävii, oon niille vaan joku tukipilari - ne ottas kenet vaan joka suostuu "-.- no joo kai sekin on parempi kun ei mitään.. Tuli vaan fiilis et ei ne oikeesti välitä siitä millanen mä olen eikä ne oo kiinnostunu mun seurasta varsinaisesti - kunhan on vaan jotain seuraa..
Jaa se kun jotku tietyt ihmiset puhuu siitä miten munlaisesta ihmisestä ei kukaan voi tykätä ja et mul ei oo mitään tulevaisuutta (sosiaalisesti ainakaan) niin se kyl särkee sydämen.. :( oisivat edes hiljaa.. Kyllä mä näen itsekin ja stressaan ihan tarpeeksi muutenkin että tarvisin vielä sen iänainasen muistutuksen.. Vieläpä sellasilta ihmisiltä joiden olettas lohduttavan ja kannustavan.. "-.- Mä oon varmaan tosi lähellä menossa siihen suuntaan, että alan muista ihmisistä ettii sitä hyväksyntää mitä koen etten ikin oo oikeen saanu ettei kukaan oikeesti mua kestä.. Varmaan kaverit vaan säälii mua ja sen takia sanoo musta niin hienoi asioita et oon oikeest tosi hyvä tyyppi jne.. Kauheen ristiriitastaaa...dbamjhdfgmvyi!!!! En jaksais ajatella enää mikä mussa on pielessä et voisin korjata asian.. Ja sit ku osa sanoo et 'joo oon jo täydellinen tällasena' ja toiset on ihan et 'ei kukaan sunlaistas kestäis'.. "-.- Ois niin helppoo vaan hyväksyy ettei kukaan pidä musta ja elämä loppuun asti yksin, mutku se sattuu niin pirusti.. Ja on mulla ihan hyviäkin päiviä jollon elämä vaan on niin ihanaa - yksinkin (tai joskus sisarusten kanssa), mut sit kaikki murenee kun kuulee jtn negatiivisii kommentteja ihmiseltä, jonka olis tarkotus olla niin lähellä sydäntä.. En ees tajua miks aina loukkaannun isänki kommenteista ku en mää sille oo oikeen läheinen.. Vitsi tunteiden pitää olla monimutkasia..
Noniin no en ole kuollut siis.. Enkä mä oo kokoajan ollu näin masentunu, olin mä ihan ilonenki jossain vaihees.. Mut sit huoli kavereist on kans masentanu.. Kesälle ei oo mitään suunnitelmia vielä, on väsyttäny niin paljon et hyvä kun oon pysyny mukana koululäksyissä.. Kai se on tää valon määrän muutos.. Onneks on ollu ihan kivoi ilmoi nyt, se jotenki lohduttaa välillä :) kun kuulee kun linnut laulaa ja kasvit tuoksuu ja kasvaa.. En ookkaa joutsenia nähny vielä :) on neki kyl kauniita olentoja :) oispa lintu nii ois vapaa eikä tarvis miettiä samoja asioita ku ihmisenä..
sulla on kaksisuuntainen?
Hyvin, tunnettu muoto kuvailla itseään saadakseen myötätuntoa ja sääliä!
-> se kun jotku tietyt ihmiset puhuu siitä miten munlaisesta ihmisestä ei kukaan voi tykätä
Näiltä palstoilta tärkein oppimani asia on ollut se että suinkaan kaikki parisuhteet, kaveruudet tai ystävyydet eivät pohjaudu kunnioitukseen ja luottamukseen. Tai että kaikki työparit eivät ole keskenään kavereita. Eli jotkut ovat vain toistensa seurana kun ei muita ole, tai siksi että on pakko.
Minäkin hain hyväksyntää tai huomatuksi tulemista pitkään, mutta jokin synapsi kytkeytyi pois päältä. Nyt tyydyn elämään omaa elämääni tottuneena siihen ettei puhelin soi tai sähköposti kilahda. Itse en oikein tiedä kenelle soittaisin tai kenen kanssa voisi jutella niitä näitä siten että se olisi molemminpuolista viihtymistä.
Työpaikalleni on tullut paljon uusia työntekijöitä, kukaan heistä ei ole sellainen joka aktiivisesti tervehtisi ja kertoilisi tai kyselisi kuulumisia. Se vahvistaa sitä käsitystäni että aloitteentekijä (don Juan yms.) voisi hyvin itse valita kaverinsa.
Jos joku on ilkeä tai jakelee loukkauksia on ko. henkilö viallinen joko luonteeltaan tai kasvatukseltaan, sellaista ihmistä ei tarvitse kunnioittaa. Mukavia ihmisiäkin on (sellaisia kuin minä..), kannattaa keskittyä etsimään heitä.
Moikka Auringonsäde :), tosi kiva kuulla mitä sinulle kuuluu. Olet ollut mielessä monesti kun olen tällä käynnyt katsomassa. Tämä randomi jaksaa seurata ja kannustaa sinua juuri niin pitkään että saadaa sinulle hymy korviin saakka. Otti se sitten aikaa kuinka paljon tahansa. Me vanhan liiton miehet emme anna periksi, oli tilanne mikä tahansa.
Noiden ystäviesi osalta yritä sano että he voivat saada ammattiapua koulun tai esim mielenterveystoimiston kautta. Sinä voit osoittaa että välität, mutta luulen ettei sinun kannata ottaa heidän huoliaan kannattaaksi, tiedän että se kun toisella ona paha olla on vaikeaa seurattavaa, mutta sinun oma jaksamisesi on nyt tärkeää. Hoidat koulun yms ja muita asioita sen mitä energiataso antaa periksi.
Eikä sinun aikuisten oikeeasti tarvitse arvottaa itseäsi sen kautta mitä muut ajattelevät. Sinä olet ihana, empaattinen ja syvästitunteva nuori nainen ja se on aika paljon nykyään. Jos muut ihmiset eivät ymmärrä miten ainutlaatuinen olet se on heidän menetyksensä. Olen 100% varma että noin ajattelee moni muukin sinusta, joten sen yksin lopun ikää ajatuksen voit haudata yhdessä muiden negatiivisten ajatusten kanssa.
Elämä on aina välistä täynnä ristiriitoja ja tilanteita joissa ei tunnu olevan järkeä, mutta hei jos jokainen päivä olisi täydellinen osaisiko sitä edes nauttia niistä hyvistä hetkistä joita välillä vastaan tulee. Eli iloitse niistä iloisista hetkistä olivat ne yksin tai läheisten kanssa ja talleta se ihana tunne sydämeesi pahojen päivien varalle
Kiva et joku randomi jaksaa kommentoida aina vaan XD Ja kiitos yrityksestäsi, vaikka musta tuntuukin monesti et oon ihan toivoton tapaus, niin kyl se saa mut aina vähän paremmalle mielelle kun joku on vaivautunu mulle kirjottanu,, :) vai et vanhan liiton miehiä? Ihmekös XD
Olen ottanut jo yhteyttä joihinkin henkilöihin ja tää mun ystävä käykin jo jossain, mutta oikeestaan tarviis varmaan paljon enemmän tukea useemmilta ihmisiltä (perheeltä ja useemmalta kaverilta).. Hän on ollut nyt ehkä paljon rauhallisempi, mutta silti pelko hänen puolestaan vaan kasvaa tietys mieles.. :/
Mutta tää on kyllä jo hämmentävää miten niin voit muka "tietää", että olen empaattinen, hyvästitunteva ihana ihminen..? Tosi monet ihmiset joiden kanssa olen netissä puhunut satunnaisesti on sanonut vataavaa, mut musta tuntuu, et joko annan itestäni vaan väärän kuvan tai sit jotku vaan yrittää tota kautta saada mut ajattelemaan positiivisemmin.. Koska mun läheiset, jotka tuntee mut paremmin ei varmaan juuri koskaan oo (ainakaa nykyään) sanonu mitään vastaavaa hyvää musta.. Se vaan on niin ristiriitasta.. Vaikka joo ei mun pitäs kauheesti miettiä mitä muut sanoo.. Mut se negatiivinen vaan menee niin syvälle sydämeen..
Joo ehkä miehet vaan on sellasia ja töksäyttelee asioita noin vaan.. Mut musta olis kuitenki kohtuullista töksäytellä sit jotain vastapainokski, tai pyytää anteeksi tapaansa puhua jos vihasena päästää suustaan mitä sattuu ja näkee et se saruttaa toista.. Mä kyl oon yrittäny piilottaa koko elämäni kaiken sen tuskan, noh eikai sitä kukaan varsinkaan mies sit varmaan näekään... Mutta silti.. On se surullista jos on sellanen kokemus et oman isän kanssa jos ja kun puhutaan niin väitellään ja molempiin tulee sit sattumaan loppujen loppuu.. En mä ainakaan sellaseks kuvittele ihannetilannetta/ihanneisää.. Vaikka on mussakin vikoja, mut mun mielestä mä aika paljon vaan heijadtan sitä käytöstä takas kun en enää pysty niin helposti ottamaan ja sulkemaan niitä negatiivisia asioita mun sisään...
Niin negatiivisuudesta vapautuminen olis varmaan ihan hyvä idea... Avain vaan on pikkusen hukassa.. Hyvää kevättä/kesää sullekin :)
Auringonsäde :D, kiva kuulla sinusta. Et ole kyllä toivotonta nähnytkään, paina negatiiviset ajatukset ihan suosiolla syrjään ja ala asennoitumaan tulevaan intiaanikesään. Lämpöä ja mukavia juttuja niin varmasti pysyt positiivisella mielelellä. Lupasin että olen tukenasi niin kauan kun ikinä tarpeen ja se lupaus pitää. Ei todella ole vaivautumista vaan mukava kuulla miten sinulla menee ja erityisesti kannustaa sekä auttaa sinua ymmärtämään että tuomitset itseäsi tässä asiassa aivan liian ankarasti.
Se mitä luen kirjoituksistasi antaa kyllä rivien välistä kuvan millainen pohjimmiltasi olet ja mielestäni olet todellakin empaattinen ihminen. Eikä sinun pidä arvottaa itseäsi toisten puheiden mukaan.
Joo, miehet osaa olla töksöjä välistä, se ei ole tarkoituksellista vaan ehkä huonoa silmää toisten tunteiden sekä niiden kommenttien vaikutuksista. Kukapa tässä olisi täydellinen, mutta koeta ajatella sitä niin että isäsi on toisen aikakauden ja sen tunneilmaisun edustaja. Se yhteiskunta jossa vanhempasi kasvoivat oli kovin toisen lainen monellakin tapaa.
Sinun pitäisi päästää se tuska ulos, on aivan turha kerryttää sisälle huolia joka painavat mieltä.
Kyllä se avain positiivisuuteen vielä löytyy, ties vaikka kesä toisi sen tullessaan :)
Hauskaa vappua auringon säde!
Toivottavasti positiivisella mielellä :)
Moikka auringonsäde :) - sinusta ei ole hetkeen kuulunut vaikka aurinko kyllä alkaa lämmittää todella mukavasti. Toivottovasti olet paremmalla mielellä ja edelleen jaksat nähdä maailman positiivisena paikkana. Mutta jos satut paikalla kerro ihmeessä miltä tuntuu ja mitä kuulee
Moikka :) Aurinko paistaa joo :D yksi hyvä asia kokeiden keskeltä XD onneks ei oo montaa viikkoo koulua jäljellä enää..
Mitäs minä.. Vaihtelevasti kuten aina.. Ehkä nyt ku on ihana ilma ulkona ni sitä helpommin vaan jättää ne surulliset ajatukset pois, vaikka oon mä edelleenkin tehny niitä surullisia tarinoita pääni sisällä ja itkeny joskus paljonki.. Se tuntuu jotenki vaan niin "lohduttavalta" sääliä itseään :/ tosi kummallaista, koska en mä siitä tuskasta nauti vaikka itteni siihen tilanteeseen laitankin... Kyllä aivot sitten on monimutkanen härveli.. XD Onneks kuitenki ku kesä on jo näin pitkällä niin on helpompi keskittyä muuhun kuin niihin iänikuisiin masennustarinoihin.. Vaikka varmaan menenki takas niihin sit syksymmällä tai talvella kun tulee yksinäistä ja ahdistavaa.. :/ No.. Kai sitä aina on toivoa kuotenkin.. Ei tää heti lähde pois, niinku ei muutkaan hitaasti kehittyneet ongelmat..
En tiedä, ehkä mä nään maailman positiivisena paikkana mutta etten ite sinne oikeen sovi.. Kunei muut anna sopia.. Tiedostan, että se tosin on vaan tunne, vaikka jotkut ehkä onkin mua vastaan tai jotain.. Näennäinen "yksinäisyys" ja se, et tuntuu ettei oo elämäs ihmistä, joka tukee hyvinä ja huonoina hetkinä masentaa ajoittain kyl tosi paljon.. Mutta eipä sitä kai voi muuta ku kestää ja odottaa...
Mitenkäs itse voit? :)
Moi :) totta koulu vuosi alkaisi olla tämän lukukauden osalta kokolailla taputeltu, onko kesälle jo suunnitelmia?
Se että päästät tunteet pintaa on hieno asia, niin pitääkin tehdä jos siltä tuntuu, mutta jos tunnelmat jää pidempää alas pitää varmaan miettiä pitäisikö asialle tehdä jotakin. Keskityt nyt vaan asettelemaan aurinkolaseja nenälle ja siihen mikä olisi sopiva väri bikineille niin kesä vie huolet pois tulleessaan.
Ja ongelmat saa pois, jos se on hitaasti tullut voi se silti lähteä nopeammin kuin arvaatkaan. Jos kyse on masennuskesta voivat sen oireet lähteä paljon nopeammin kuin tulivat.
Pidät vain kiinni siitä positiivisuudesta niin se ruokkii mukavia juttuja kuin itsestään ;). Näin virtuaalisesti löydät kuulian aina niin positiivisten kuin negatiivisten asioiden suhteen täältä aina. Eikä sitä koskaa tiedä jos se herra oikea kävelee sinua kesällä vastaan...
Mitäs minä ihan positiivisin mielin kesää odottelen, kun aurinkoa riittää ja luonto on vehreä ei mikään oikeastaan voisi olla paremmin. Nautitaan lämmöstä ja ladataan akkuja talven varalle niin on positiivisia fiiliksiä valaisemaan pimeitä talvi-iltoja :D
Jeps :)
Kesä onki jo jonku verran menny XD noh onpahan tullu levätyä.. Ja oon mä ollu ihan positiivisella mielelläki ja jopa ilonen joinaki päivinä :)
Niin eihän sitä koskaan tiiä, tosin musta tuntuu et herra oikeaa ei välttämättä ole olemassa :p tai jos onkin ni ei tulis mitään.. Itse asiassa tiedän nyt melko varmasti erään henkilön pitävän minusta (ja minä hänestä), mutta harmi ettei siitä ikinä tulisi mitään.. Tai melko epätodennäköisesti, kun se edellyttäisi niin paljon "muutosksia".. Mut onhan se kiva tietää, että joku voi muhunki tykästyä :) vaikka en tiiä johtuko siitä ettei ko. henkilö oikeestaan koskaan ole varsinaisesti nähnyt mua..(ts miltä näytän).. Vaikka sanoikin että ulkonäkö on toissijanen asia..
Ja harmi myös et yks tyyppi johon internetin kautta tutustuin (en tosin kovin läheisesti) yritti ilmeisesti itsemurhaa.. ;( säily onneks hengissä.. Se on vähän masentanu et ku tiiän mulle oiseesti lähesten ihmisten joskus miettivän sitä.. Et miten kauheeta se sit olis..
Mistä sä oikeasti voit tietää etteikö siitä tulisi jotakin? Ei kai se haittaa jos vaikka kävisit treffeillä tai jotain, kyllä se herra oikea sinullekin tuolla on, trust me. Eikä se ulkonäkö tosiaan ole kaikki kaikessa. Kauneus on katoavaista, mutta se ihminen siellä takana on ikuinen :). Eli go for it ;)
Nuo itsemurha jutut ovat todella raskaita. Parempi on ettet liika jää sitä miettimään. Taustalla on aina jotakin isompaa, ei tuollaiseen muuten päädytä. Mutta toivotaan että asiat kääntyy kuitenkin parhain päin.
Pääasia on että sinä olet kunnossa ja jakselet hyvin
Moikka Auringonsäde, sinulla on sitten kouluvuosi takana tämän lukuvuoden osalta. Voisin kuvitella että kiireettämyys ja loma ovat tervetulleita talven puurtamisen jälkeen. Joko olet keksinyt mitä kesällä teet vai meneekö kesä uitellessa varpaita laiturista ja ihaillessa luontoa ja aurinkoa :).
Uskon ja toivon että olet saanut työnnettyä synkät ajatukset taka-alalle ja pääset rentoutumaan, onko kavereiden kanssa jotain mietittynä?
Aurinkoista kesää ;), kirjoittele kun siltä tuntuu.
Auringon säde - onko suunnitelmia Juhannuksen varalle :), keli ei ihan kunkku ole mutta eipä sen väliä. Asenteesta se hyvä fiilis kuitenkin lähtee. Miten on loma lähtenyt liikkeelle vai oletko ollut kesätöissä keräämässä kokemusta ja rahoja talven varalle.
Olisi mukava kuulla mitä sinulla mielessä.
Hyvää Juhannusta Auringon säde ja roppakaupalla lomafiiliksiä
Kiitos kiitos sitä samaa itsellesi :)
Ihan hyvin kesä on menny vaik alussa väsytti kyl aika paljon ja ajauduin usein miettimään surullisia juttuja... Nyt oon jonku aikaa pysyny niist erossa ja oon ollu paljo ilosempi :) ainaki tavallaa.. En oo hirveesti kavereiden kanssa tehny mitää ku oon ollu omissa oloissa ja tehny kaikkee omaa, mut joo oon mä käyny siskon kaa ulkona aika useen ku on siitki kuitenki ollu mukavaa seuraa eikä tarvii stressaa tai suunnitella mitään etukätee..
Mitäs tässä :) entäs itse?
Moikka :), nyt mä tiedän miksi aurinko taas paistaa. Sulla on suhteita tuohon lämmittävään mollukkaan selvästi. Joo ei ne asiat hautomalla parana joten parempi keskittyä niihin itsestä positiivisiin juttuihin. Ja hei sisaren kanssa on varmaan tavallaan helpompi tehdä juttuja koska hän tietää millainen oikeasti olet ja ymmärtää monia asioita samalla tavalla kuin sinäkkin. Kesällä tuo hetkeen tarttuminen on kyllä mukava juttu, suotta suunnitella liikaa vaan tehdä jotain kun mieleen tulee.
Mitäs minä mökillä on tullut aikaa vietettyä ja uituakin kohtuullisesti vaikka vesi hieman viileää onkin, mutta kyllä ainakin virkistää perusteellisesti. Lomia odotellessa, mutta kohta koittaa neljän viikon vapaus :) jess.
Auringon säde - miten kesäloma meni :), olisi mukava kuulla mitä mielessäsi liikkuu. Aurinkoista elokuuta ;)
Syksyn sateet tekevät tuloaan, miten voi Auringon säde. Toivottavasti edelleen hyvällä mielellä ja positiisinen. Kirjoittele jos eksyt tänne palstan perukoille.
Kesäloma meni ihan hyvin, aika nopeesti tosin.. XD olis saanu olla pitempi vaik olin mä ihan ilonen ku koulu alko niin tuli vaihtelua, mut nyt olisin kyl pienen loman tarpeessa, mut ei millään pysty :/ liian kiire.. Toisaalta, aina välillä se kiire pitää mut poissa negatiivisista ajatuksista, mutta sit kuitenki joskus ne voittaa ja sit jään jälkee kouluhommissa, mikä taas ahistaa ja masentaa..
Ja kiitos kiitos, vähän myöhään oon tosin mutta Aurinkoista lokakuuta sinulle.. :) toivottavasti oma kesäsi meni hyvin..
Joo sadetta tuli.. XD mut toisaalta on ollut ihan hyviäkin säitä... Mut kumpa se aurinko vähän paistais enemmän.. :/ uhkaa masennus tulla taas semi pitkän neutraalin jakson jälkee..
Pahottelut tosiaan et mulla on menny ikuisuus että okn tänne taas jaksanu kirjottaa...
Hahah oliskin XD sais paistaa vähän enemmän ku mä en just nyt jaksa.. :P
Auringon säde - sinusta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan, en tiedä luetko koko palstaa enää, mutta olisi mukava tietää miten sinulla menee.
En ole kuollut XD no en kyllä oo kauheesti palstalla käyny vähään aikaan vaikka pitänit onki.. Nyt löyty sopiva hetki skriivailla jtn.. Ihmeellistö että joku jaksaa vieläkin kysellä kuulumisia.. :D mutta kai siitä ihan kiva fiilis tulee.. :)
No kouluthan alkanut jo ja niiden mukana on ollu kiireitä.. Ehkä jotain hyvääki kuitenki ku oon lähentyny parin kaverin kanssa vähän.. Ts ollaan nyt lähesempiä ja oon oppinu niiltä aika paljon oikeestaan.. Siis ihan _oikeilta_ ihmisiltä, eikä vaan nettikavereilta, vaikka nekin on viel tosi tärkeitä..
Mut sit joku yli viikko sitten oli tosi masentava viikko (tai muutama päivä), varmaa masentavin mitä ikin.. Ku olin vaa horveen väsyny eikä mikää huvittanut, paitsi nukkuminen.. :/ en ees oikee jutellu kavereille yhtää.. Oikeestaan se oli siks ku tää yks mulle tärkee nettikaveri (joka siis oli antanut munki ymmärtää, että olin tärkee) oli sit ihan muuta ku mitä anto mun ymmärtää.. Kun huomasin et se puhu joinku muun kaa aika intiimisti ja noh kun oli kertonu mulle ettei sellasta tee ja et kuin se välittää musta ja sitten vielä yritti valehdella päälle... Ei siitä kauheen hyvä maku jääny.. :( en oikee tienny et mitä mun pitäs tehä, poistaa koko tyyppi ku enhän mä voi oikeesti tietää mitkä sen motiivit on vai vaan sit antaa olla kun eihän se toisaalt oo mun asia mitä muut tekee,.. Mut no sitten meil oli pari aika pahaa väittelyä kun mä olin vihanen siitä mitä olin saanu selville ja valehtelusta, mut no niinhän siinä sitten kävi, että ko henkilö puhui mut ympäri sanoillaan.. Väitti rakastavansa jne.. En oikeen tiiä pystynkö luottamaan, mutta tuntuu jotenki väärältä vaan jättää jos se oliski totta...
Hmm katselin juuri, että ilmeisesti profiilisi on poistettu, joten vastauksia on ehkä turha odotella.. Kenties keskustelu loppuu sitten tähän, tosin saatan joskus tulla skriivailemaan tänne jotain uutta siitä miten menee.. Jaksamisia kaikille palstaa lukeneille, ja kiitos tuesta.. :)
Poistin sen kun sinusta ei pitkään aikaan kuulunut, luulin ettet enää käy koko palstalla. Et arvaa miten hyvältä tuntuu olla tällä kertaa täysin väärässä :).
Mukava kuulla että kesä meni nopeasti, ilmeisesti oli mukavaa kun tuntui loppuvan kesken. Keskustelu ei lopu, pitää vain odottaa pitkämielisesti että ehdit paikalle. It ain't over ;).
Tuo luottamus asia on kyllä ihan ymmärrettävä, jos teot ja sanat eivät ole linjassa on vaikea tietää mikä on todellinen ajatus kaiken takana. Mutta asioilla on tapana selvitä joten joskus on turha yli analysoida asioita. Luota sydämeesi, se tuntee mikä on sinulle oikein.
Mutta joo, syksyn pimenevät illat kutsuvat takkatulen ääreen seireenin lailla. Viikon loppuna varmaankin tulee nautittu takan lämmöstä ja hyvästä kirjasta. Täydellistä :)
Oho, ai vaa tän keskustelun takii teit profiilin..? XD Joo kyl mä tääl aina silloin tällöin käyn ja joskus jotain kirjottelenki..
Niin, mutta joskus sydämeenkin luottaminen voi olla vaikeete kun sekään ei osaa päättää... :/
Näin tein :), muistaakseni lupasin että olen tukenasi juuri niin kauan kuin tarpeen ja sanaani en syö tai mörökölli minut syököön. Käy ihmeessä ja kirjoittele kun siltä tuntuu.
Eihän se sisimpänsä kuuleminen ja ymmärtäminen aina ole niin helppoa, tunteet voivat olla joskus ristiriitaisia eikä itsekään oikein välttämättä tietä mitä oikein haluaa. Mutta se tekee meistä ihmisiä, inhimillisiä ja ainutlaatuisia.
Kiitos..
Nojoo tunteet on kyllä tosi ristiriitaisia joskus. Tällä haavaa olen varmaan enemmän maassa kuinikinä.. Se eräs ihminen, joka minulle koko viime vuoden puhui ihania ja väitti jopa rakastavan yht'äkkiä päättikin, ettei halua minua enää pitää läheisenä ystävänä... :( Koskaan en uskonut hänen sellista tekevän, luotin ettei hän haluaisi minua satuttaa mitenkään, mutta minkäs teet: nyt on sydän rikki eikä se sano muuta kun että "on pahoillaan". Varsinkin kun oli käytännössä ainoa ihminen, joka ikinä sanoi rakastavansa minua ja syvästi välittävän minusta, niin se, että hän sano ettei enää halua minua läheiseksi ystäväkseen sattuu ihan hirveesti... Etenkin kun se oli ihan sen jälkeen kun hän niin "lauleli" sitä kuinka paljon musta pitää. Ja olin jo alkaa uskoa, että olisin rakastamisen arvoinen. :( en sit näköjään olekaan..... Koulussakin menee huonisti kun vaan ajattelen viimeaikaisia tapahtumia koko ajan ja lupauksista huolimatta tehnyt jotain mitä ei olis pitäny tehdä...
Todella ikävä kuulla tuosta mitä kerroit. Ihmisiin luottaminen on aina niin vaikea juttu, sitä luulee todella ymmärtävänsä mitä toinen sanoo ja toivoo ainakin alitajuisesti parasta vaikka kokemukset olisivat tehneet varovaiseksi. Ja kun hauras kovalla työllä rakennettu luottamus rikotaan se tuntuu niin pahalle. Tekee vain mieli sulkeutua itseensä ja unohtaa maailma ympäriltään. Niin kliseeltä kun se kuullostaakin niin aika parantaa haavat, mutta se vaatii aikaa että saa prosessoitua itse mitä tapahtui ja ymmärtää ettei syy todennäköisesti ollut sinussa tai missään sellaisessa johon omalla toiminnallaan olisi voinut vaikuttaa.
Siihen kouluun voisi yrittää panostaa niin saisi ainakin hetkittäin muuta ajateltavaa kuin tuon ikävän asian.
Isohali sinulle
Voisin vielä kirjottaa jotain, kenties viimesen kerran :) en tiedä.
Nyt tuntuu, että vaikka elämässä onkin paljon haasteita ja masentavia asioita, niin kyllä tämä tästä menee eteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. On toisaan vähän valosampaa ollut nyt elämä, vaikka yhä koen olevani alakuloinen. Mutta ei ole sellaista itsetuhosaa ajatusta ollut niin paljoa. Ajattelin, että kunhan jaksan edes mennä massan mukana, niin kyllä mä tästä toivun vielä joku päivä ja pystyn nauttimaan elämästä enemmän. Ainakin toivottavasti.
Kyllä se kevät ja aurinko saa ne ikävät asiat unohtumaan, periksi ei pidä antaa. Oli mukava huomata että täällä joskus vierailet..
Minä luotan sinuun ja siihen että asiat järjestyvät. :)
Sosiaalisten tilanteiden pelko tai uusien ihmisten jännittäminen ei ole sairaus. Se on ihan luonnollista ja menee ohi itsestään kun ihmiset tulevat tutuiksi.
Ujoilla tämä on voimakasta ja yleistä, itsellänikin.
Se on siis ihan normaalia ja sitä ei tarvitse pelätä. Tämän olen oppinut iän myötä. Kokemus helpottaa.
Jep.. Näinhän se menee, vaikkei siihen välttämättä tule tilaisuutta tottua - ujot on aika älykkäitä siinä, miten pystyy välttämään tapaamiset jne..
Masis..Auringon Säde....on taitava tarinan....vetäjä..miespuolisena varsinkin
ko henkilö käyttää muutamia sanontoja ..hänelle tyypillisiä..unohti kai...