Usein törmään työkavereiden sekä muiden ei-tanssivien ystävien kanssa keskustellessa tanssiharrastusaiheeseen. He ajattelevat lavoilla olevan samanlaista kuin tv:ssä ja ihmettelevät kuinka moinen jäykkä meno voi ketään kiinnostaa. Joskus harvoin saan mukaani jonkun ystävistäni ja moni on tuon jälkeen " koukkuun" jäänyt. Eivät voi uskoa, että lavalla todellakin on villiä ja avointa menoa. Siitä seuraa tiivistä menoa kurssille ja leireille.
Työkaverit ovat taas porukka erikseen. Heidät pitää suorastaan vakuuttaa tanssin liikunnallisuudesta, kunnon ylläpidosta ja kehittämisestä. Läheisyys vieraan ihmisen kanssa kammoksuttaa useita.
Kuinka teidän ystävät ja työkaverit ovat suhtautuneet harrastukseenne?
Työkaverit ovat taas porukka erikseen. Heidät pitää suorastaan vakuuttaa tanssin liikunnallisuudesta, kunnon ylläpidosta ja kehittämisestä. Läheisyys vieraan ihmisen kanssa kammoksuttaa useita.
Kuinka teidän ystävät ja työkaverit ovat suhtautuneet harrastukseenne?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mun työkavareista ei tanssi kukaan. Enkä ole kehdannut edes kertoa että käyn tanssimassa. Siitä sitä vassta riemu syntyisi.
Mitäs jos niistä työkavereistakin jotkut tanssii, mutta eivät hekään kehtaa sitä julkisesti tunnustaa, samasta syystä kuin sinäkin?
Miksi tanssi on niin kielletyä???
Mun ryökaverit eivät ymmärrä lainkaan tanssimista. Ihan kuin sitä pitäis aina salata ja käydäkin salaa työkavereilta tanssimassa.
Anoppi sano joskus vuosia sitten, että tekee lastensuojeluilmoituksen, jos tuo tanssiminen jatkuu. Ei tehnyt ja tanssi on jatkunut.
Mun työkavereista useat tanssivat, osa jopa kilpapuolella. Kahvipöytäkeskustelut sujahtavat helposti tanssin pyörteisiin.
Jos työkaverit ei ymmärrä tanssia, niin eihän se sinun häpeäsi ole!
haluaisivat osata tanssia, kaikki eivät vaan halua
panostaa siihen älyttömästi.
Onneksi meille sinkuille riittää vielä
sosiaalifoksin osaaminen.
Ihmiset ketkä eivät ymmärrä tanssimista
a) ovat parisuhteessa b) eivät osaa tanssia.
Menin kerran töissä kahvitunnilla möläyttämään että olen käynyt tanssikurssilla. Siitäkös se ilkkuminen ja homottelu alkoi. Baarissa joku työkaveri oli luullut että olen oikeasti homo ja usutti yhden neitimäisen miehen pöytääni. Juttelinkin siinä vähän aikaa ennen kuin tajusin mistä on kysymys. Tanssimassa käyn pelkästään siitä syystä että tapaan siellä naisia enkä muuten vain pyörähtelemässä ja taitojani esittelemässä. Nyt tosin käyn aina vähän kauempana etten tapaisi tuttuja siellä.
Miksi olet varastomies tai roskakuski?
Lakaisukoneenkuljettaja
Itse taas toitotan tansseissa käymisestäni. Tuttujen tanssipaikkojen ohi kulkiessa kerron satunnaisille mukana olijoille, miten onnellinen olen siellä olla saanut. Siviilituttuja ei paljon tansseissa näy, tutut ovatkin suurimmalta osaltaan tanssilavoilla tavattuja ihmisiä.
Minä hehkutan aina välillä töissä miten hauskaa oli taas tansseissa ja miten liikun kokovartalollani vähintäin 5 h viikossa ;))
Luulen että minua kadehditaan. Työkavereilla on pikkusen liikaa keskivartaloa ja muutenkin tylsempi elämä ... ;))
Tosi on, työkaverit eivät juuri tanssi, eivätkä edes ymmärrä sitä. Asiantila johtuu kyllä osittain siitä, että opettajainhuoneessamme on niin monta uskovaista, joille tanssi on jonkin sortin syntiä tai turhuutta. Onneksi on yksi kollega, joka kiertää miehensä kanssa lavoilla, ja jonka kanssa on mukava keskustella tanssireissuista
Eihän siitä tanssimisesta mitään keskustelun aihetta oikein löydä, mutta siitä tietysti keskustellaan aina viikonlopun jälkeen, että saitko pilderiä tanssien jälkeen. Ja eipä kai oikein heteromiehet muun syyn vuoksi tanssimassa käykään.
PS Se keskustelu toisen heteromiehen kanssa on se pääasiallinen akti, jonka takia koitetaan saada sitä piideriä.
Työkaverit ovat aina kiinnostuneita viikonlopun jälkeen, että oliko hyvät tanssit ja kaikki ystävät tanssii. Eihän tanssissa mitään outoa ole. Outoja on jotkut kirjoittajat täällä, eivät taida tietää mitään tanssin ihanuudesta.