Heips.
Kaipaisin hieman ADD/ADHD-ihmisten näkökulmia.. Olen 26-vuotias nuori nainen, sairastanut 17-vuotiaasta saakka masennusta (tai näin papereissa on aina lukenut). Diagnoosissa on varmasti perääkin, en sitä tyrmää - olen aina ollut todella herkkä tapaus. En silti koe, että olisin ollut täysin masentunut kaikki nämä vuodet, omat käyttäytymismallit on sen sijaan istuneet hyvinkin tiukassa. Aloin siis pohtimaan, voisiko kohdallani olla kyse myös jostain muusta..
Päällimmäisenä ja häiritsevimpänä asiana on asioiden keskenjääminen. En ole saanut mitään päätökseen oikeastaan koskaan - en koulutusta (taustalla kaksi keskenjäänyttä tutkintoa), harrastuksia (soittoharrastus, erinäiset kurssit..), avoimen yliopiston opinnot (maksoin itseni kipeäksi näistä), kuntoutuskursseja, usea työpaikka (cv:ssäni koreilee vain pätkätöitä) ja mitä kaikkea.. En tiedä, miksen saa suoritettua asioita loppuun.. On todella vaikea ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada asioita päätökseen - tai pikemminenkin: jatkumaan osana arkea. Tällä hetkellä minua odottaa remontin viimeistely - on odottanut jo vuoden. Olen pettynyt itseeni.
En ole saapas, sen tiedän. Ymmärrän asioita todella moniulotteisesti ja syvällisesti ja lähipiirini pitää minua fiksuna ihmisenä, joka pärjäisi akateemisesti. Olen informaatiopesusieni ja uppoudun mielenkiintoisten aiheiden pariin useiksi tunneiksi. Mutta jossain mättää..
Kirjallisten tehtävien ymmärtäminen jokseenkin takkuaa. Tämän muistan aina lapsesta saakka - lukemaani on ajoittain vaikea ymmärtää, etenkin, jos on kyse matemaattisista tehtävistä. Joudun toisinaan lukemaan tehtävänantoa hyvinkin kauan ja jopa ääneen, että tämän sisäistäisin.
Kirjoittaminen ja sanoilla leikittely on itselleni kuitenkin todella ominaista ja hirmuisen mieluista puuhaa - joskin armottoman hidasta. Esimerkiksi esseiden/sähköpostien/tämän tekstin kirjoittaminen vie pienen ikuisuuden, koska jumiudun miettimään ja ylianalysoimaan jnejne.
Olen myös melko aistiyliherkkä. Sain 13-vuotiaana rasitusastmadiagnoosin, koska voimakkaat hajut kävivät henkeen - käyvät nykyäänkin. Mutta aisteille käyvät myös valot kuin äänetkin. Rasitusastmadiagnoosi oli mielestäni yhtä tyhjän kanssa.
En tiedä.. Lähtökohtaisesti tuo masennusleima turhauttaa, sen piikkiin laitetaan niin mahdottoman paljon, mutta en jaksa uskoa, että kyse olisi "vain" masentuneisuudesta.
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
ADD?
1
589
Vastaukset 1
- kiire24
Itselläni samanlaisia ongelmia ollut. Olen ADD diagnoosin saanut. Saatan tehdä yhtä asiaa monia päiviä ja olen tiedonhakuinen. Ongelmia lukemisen ymmärtämisessä. Luen hitaasti ja tein koulussa/kokeissa tehtäviä hyvin pitkään(yleensä olen aina viimeinen joka on saanut tehtävät valmiiksi).
Lääkäri Daniel Amen on tutkinut ja luokitellut aivojaskannejen perusteella ADD:n kuuteen eri tyyppiin. Lukiessani aiheeseen liittyviä artikkeleita olen huomannut osassa mainittavan hitauden olevan yhteydessä ylikeskittymiseen. Saman olen todennut käyttäytymisessäni. Tämän kaltaiset oireet voivat johtua "overfocused add" -tyypistä. Alla oireita:
Inattentive.
Short attention span.
Easily distracted.
Disorganized loses or misplaces things.
Hyperactive.
Stuck in negative thoughts or behavior.
Worries excessively even over things that are not important.
Holds grudges.
Inflexible cognitive thinking.
Obsessively compulsive about the way things ought to be done.
Argumentative and oppositional towards parents. May even seem to enjoy arguing.
has to have his/her own way.
Task oriented, has trouble shifting attention or from one activity to another.
Needs things to remain the same.
Often is in families with addiction problems or obsessive-compulsive tendencies.
Suomessa ADHD diagnoosin varmistaminen ei aina ole yksinkertaista ja voi vaatia yksityisellä käymistä. Lisäksi kannattaa tietää minne hakeutua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502