ADD?

Heips.

Kaipaisin hieman ADD/ADHD-ihmisten näkökulmia.. Olen 26-vuotias nuori nainen, sairastanut 17-vuotiaasta saakka masennusta (tai näin papereissa on aina lukenut). Diagnoosissa on varmasti perääkin, en sitä tyrmää - olen aina ollut todella herkkä tapaus. En silti koe, että olisin ollut täysin masentunut kaikki nämä vuodet, omat käyttäytymismallit on sen sijaan istuneet hyvinkin tiukassa. Aloin siis pohtimaan, voisiko kohdallani olla kyse myös jostain muusta..

Päällimmäisenä ja häiritsevimpänä asiana on asioiden keskenjääminen. En ole saanut mitään päätökseen oikeastaan koskaan - en koulutusta (taustalla kaksi keskenjäänyttä tutkintoa), harrastuksia (soittoharrastus, erinäiset kurssit..), avoimen yliopiston opinnot (maksoin itseni kipeäksi näistä), kuntoutuskursseja, usea työpaikka (cv:ssäni koreilee vain pätkätöitä) ja mitä kaikkea.. En tiedä, miksen saa suoritettua asioita loppuun.. On todella vaikea ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada asioita päätökseen - tai pikemminenkin: jatkumaan osana arkea. Tällä hetkellä minua odottaa remontin viimeistely - on odottanut jo vuoden. Olen pettynyt itseeni.

En ole saapas, sen tiedän. Ymmärrän asioita todella moniulotteisesti ja syvällisesti ja lähipiirini pitää minua fiksuna ihmisenä, joka pärjäisi akateemisesti. Olen informaatiopesusieni ja uppoudun mielenkiintoisten aiheiden pariin useiksi tunneiksi. Mutta jossain mättää..

Kirjallisten tehtävien ymmärtäminen jokseenkin takkuaa. Tämän muistan aina lapsesta saakka - lukemaani on ajoittain vaikea ymmärtää, etenkin, jos on kyse matemaattisista tehtävistä. Joudun toisinaan lukemaan tehtävänantoa hyvinkin kauan ja jopa ääneen, että tämän sisäistäisin.
Kirjoittaminen ja sanoilla leikittely on itselleni kuitenkin todella ominaista ja hirmuisen mieluista puuhaa - joskin armottoman hidasta. Esimerkiksi esseiden/sähköpostien/tämän tekstin kirjoittaminen vie pienen ikuisuuden, koska jumiudun miettimään ja ylianalysoimaan jnejne.

Olen myös melko aistiyliherkkä. Sain 13-vuotiaana rasitusastmadiagnoosin, koska voimakkaat hajut kävivät henkeen - käyvät nykyäänkin. Mutta aisteille käyvät myös valot kuin äänetkin. Rasitusastmadiagnoosi oli mielestäni yhtä tyhjän kanssa.

En tiedä.. Lähtökohtaisesti tuo masennusleima turhauttaa, sen piikkiin laitetaan niin mahdottoman paljon, mutta en jaksa uskoa, että kyse olisi "vain" masentuneisuudesta.

Onko kellään vastaavia kokemuksia?