Ylpeä anoppi

Eräs oululainen pääsi aikoinaan yliopistoon. Lukipa oikein tohtoriksi asti. Tästä alkoi ylpeyden aihe. Hänen puolisonsa ei todellakaan ollut käynyt edes lukiota. Anoppiaan hän pitää todella yksinkertaisena. Perheen lapsillekin on opetettu selkeästi kuka on viisas ja kuka on tyhmä. Sanoipa sitten pikkupoika isoäidilleen kun ei osannut jotain kouluasiaa, että olen varmaan perinyt nämä geenit sinulta. Suureen ääneen anoppi kehuu kaikille naapureilleenkin tätä suurta yliopistoherraa. Hänen perheessään on sellainen suuruus. Se jäi kuitenkin kertomatta että tämä suuruus on kärähtänyt lukuisia kertoja rattijuoppoudesta. Alkoholi on hänelle suuri ongelma. Onpa poliisisaattueessa lähtenyt putkaan kun häiriköi humalapäissään. Tällaisia ylpeydenaiheita meillä oululaisilla on.
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


bernstörm kirjoitti:

Eräs oululainen pääsi aikoinaan yliopistoon. Lukipa oikein tohtoriksi asti. Tästä alkoi ylpeyden aihe. Hänen puolisonsa ei todellakaan ollut käynyt edes lukiota. Anoppiaan hän pitää todella yksinkertaisena. Perheen lapsillekin on opetettu selkeästi kuka on viisas ja kuka on tyhmä. Sanoipa sitten pikkupoika isoäidilleen kun ei osannut jotain kouluasiaa, että olen varmaan perinyt nämä geenit sinulta. Suureen ääneen anoppi kehuu kaikille naapureilleenkin tätä suurta yliopistoherraa. Hänen perheessään on sellainen suuruus. Se jäi kuitenkin kertomatta että tämä suuruus on kärähtänyt lukuisia kertoja rattijuoppoudesta. Alkoholi on hänelle suuri ongelma. Onpa poliisisaattueessa lähtenyt putkaan kun häiriköi humalapäissään. Tällaisia ylpeydenaiheita meillä oululaisilla on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu