Olen vain yksi elämän turmellut ihmisriekale, joka makaa kanssasi pohjalla.
Mistä tiedän sinun makaavan vierelläni?
Koska me kaikki olemme täällä.
Ennemmin tai myöhemmin jokaista hieman autetaan oikean suunnan löytämiseksi, mutta jossakin vaiheessa sitä pilaa mahdollisuutensa, ja joutuu kanssamme pohjalle.
Yksinäiset tunnit täällä täyttyvät tuskastuneista huokauksista, tukahdetuista kiljaisuista ja sydämen lyönneistä.
Elämä itsessään ei tunnu pohjalla miltään. Jokainen päivä on niin turha, että sen tahtoo ottaa pois kalenterista ja siirtää huomiselle. Mutta päivät eivät vähene niin.
Hengität, muttet elä.
Sydämesi lyö, muttet tiedä miksi se enää vaivautuu.
Kaikki mitä on jäljellä, on huominen. Ei parempi huominen, vaan vain huominen.
Kuulet, kuinka äänet kuiskivat sinulle.
Ne tulevat jostain kaukaisuudesta, toisesta todellisuudesta, joka ei ole tarpeeksi konkreettinen, että muut uskoisivat sinua.
Muttet enää usko siihen itsekään.
Et enää pelkää mitään.
Et tunne mitään.
Olet turta.
Odotat vapauden päivää, kuin kuuta nousevaa.
Ja sitten joku sanoo sinulle oikeat sanat, ja huomaat pääseväsi tuskistasi.
Uusi päivä avautuu eteesi, etkä tee oletusta, että siitä tulee huono.
Ja kun vihdoin pääset takaisin pinnalle, jokainen hengenveto tuntuu paremmalta, kuin se ennen pohjalle joutumista tuntui. Jokainen auringonsäde paistaa kirkkaammin kuin ennen. Ja pian huomaat, ettei se sama aurinko enää paista taivaalla, vaan kasvoillasi, kun taas opit uudelleen hymyilemään.
Mistä tiedän sinun makaavan vierelläni?
Koska me kaikki olemme täällä.
Ennemmin tai myöhemmin jokaista hieman autetaan oikean suunnan löytämiseksi, mutta jossakin vaiheessa sitä pilaa mahdollisuutensa, ja joutuu kanssamme pohjalle.
Yksinäiset tunnit täällä täyttyvät tuskastuneista huokauksista, tukahdetuista kiljaisuista ja sydämen lyönneistä.
Elämä itsessään ei tunnu pohjalla miltään. Jokainen päivä on niin turha, että sen tahtoo ottaa pois kalenterista ja siirtää huomiselle. Mutta päivät eivät vähene niin.
Hengität, muttet elä.
Sydämesi lyö, muttet tiedä miksi se enää vaivautuu.
Kaikki mitä on jäljellä, on huominen. Ei parempi huominen, vaan vain huominen.
Kuulet, kuinka äänet kuiskivat sinulle.
Ne tulevat jostain kaukaisuudesta, toisesta todellisuudesta, joka ei ole tarpeeksi konkreettinen, että muut uskoisivat sinua.
Muttet enää usko siihen itsekään.
Et enää pelkää mitään.
Et tunne mitään.
Olet turta.
Odotat vapauden päivää, kuin kuuta nousevaa.
Ja sitten joku sanoo sinulle oikeat sanat, ja huomaat pääseväsi tuskistasi.
Uusi päivä avautuu eteesi, etkä tee oletusta, että siitä tulee huono.
Ja kun vihdoin pääset takaisin pinnalle, jokainen hengenveto tuntuu paremmalta, kuin se ennen pohjalle joutumista tuntui. Jokainen auringonsäde paistaa kirkkaammin kuin ennen. Ja pian huomaat, ettei se sama aurinko enää paista taivaalla, vaan kasvoillasi, kun taas opit uudelleen hymyilemään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.