Menetänkö

tulevan työni? Työhöntulotarkastus tulossa ja nyt jo pelottaa, jos tilaavat vanhat potilastietoni toiselta paikkakunnalta..

henkinen romahtaminen ja kolmikantaneuvottelut. Tuolloinen tth:n lääkäri kohteli minua kuin ongelmajätettä.

Tuosta kaikesta on nyt aikaa kolme vuotta ja olen toipunut ennalleni.

Kuljin raskaan ja vaikean tien, enkä halua että menneisyys enää vainoaa minua.

Nykyisessä työssäni olen ollut 7kk ja viihdyn, työ on parhaillaan minua kasassa pitävä voima.

Olen aloittanut kaiken puhtaalta pöydältä ja elämä on parhaillaan elämisen arvoista.

Jos työhöntulotarkastuksessa vaaditaan tilaamaan entiset potilastiedot, voinko kieltäytyä? Jääkö vakituinen duuni siten haaveeksi?

Jos annan lupaa tilata paperit voinen heittää hyvästit normaalille elämälle.

En halua kertoa masennuksistani enkä tuolloisista lääkityksistä.
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Multa vaan kysyttiin, onko sairauksia. Sanoin ettei muuta kuin kohonnut verenpaine. Jos olisin lähtenyt jaarittelemaan biposta ja aiemmasta psykoosista, en olisi sairaalaan töihin päässyt.

Ei minun tietojani ainakaan lähdetty syynäämään. Missään tapauksessa en olisi maininnut psykiatrisen poliklinikan asiakkuudesta, muita tietoja olisivatkin saaneet ihmetellä vaikka miten tarkkaan. Jos työhöntulotarkastuksessa heittäytyvät epäluuloisiksi ja pyytävät lupaa tilata aiemmat terveystiedot, niin se on sitte korkeemman käres miten käy. Toivotan tsemppiä kumminkin.

Äänestä

Ei ne tilaa mitään: Turhaan pelkäät.

Äänestä

Sinun nykyinen terveydentilasi tarkistetaan totta kai, jotta on mihin verrata seuraavassa tarkastuksessa, ja sehän on hyvä asia sulle itsellesikin, koska näet silloin onko nykyinen työ esim. kuormittanut sinussa jotakin puolta vai onko kaikki arvot pysyneet lähtölukemissa.
Menneisyys on mennyttä, työnantajakin on kiinnostunut vain tämänhetkisestä työkyvystäsi, sillä sehän tulee vaikuttamaan mm. sairauspoissaoloihisi, jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaiken haluan unohta kirjoitti:

tulevan työni? Työhöntulotarkastus tulossa ja nyt jo pelottaa, jos tilaavat vanhat potilastietoni toiselta paikkakunnalta..

henkinen romahtaminen ja kolmikantaneuvottelut. Tuolloinen tth:n lääkäri kohteli minua kuin ongelmajätettä.

Tuosta kaikesta on nyt aikaa kolme vuotta ja olen toipunut ennalleni.

Kuljin raskaan ja vaikean tien, enkä halua että menneisyys enää vainoaa minua.

Nykyisessä työssäni olen ollut 7kk ja viihdyn, työ on parhaillaan minua kasassa pitävä voima.

Olen aloittanut kaiken puhtaalta pöydältä ja elämä on parhaillaan elämisen arvoista.

Jos työhöntulotarkastuksessa vaaditaan tilaamaan entiset potilastiedot, voinko kieltäytyä? Jääkö vakituinen duuni siten haaveeksi?

Jos annan lupaa tilata paperit voinen heittää hyvästit normaalille elämälle.

En halua kertoa masennuksistani enkä tuolloisista lääkityksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu