Bloggeriin oli laitettu naamkuvani, ilman lupaa. Kuva on kopioitu facebookin profiilista.
Haluan kuvani pois, ja laittaja ei siihen suostu. Mitä teen ja onko rikottu lakia?
Valokuvasta
3
200
Vastaukset
- Runeberginkakku
Kysy kuvan ottajalta. Hänellä siihen on oikeudet, jos kellään.
Lähtökohta on, että jos kuvansa nettin laittaa, se kopioidaan. Lakia tähän on turha tuoda keskusteluun, poliisilla on parempiakin tehtäviä. Voit kokeilla raportoida Googlelle asiasta.
Käytännössä fiksuinta voi olla ottaa yhteyttä bloggerin palveluntarjoajaan. Tosin se voi aika helposti pestä kätensä.
Asia on oikeudellisesti hyvin hankala. Periaatteessa Suomessa on korkeinta oikeutta myöten tunnustettu ihmisen oikeus omaan kuvaansa, vaikka mikään kirjoitetun lain säädös ei sellaista selvästi anna.
Käytännössä vetoaminen valokuvaajan oikeuteen voi olla tehokkainta, vaikka asian ydin onkin jossain muualla. Valokuvaajan ottajalla on nimittäin automaattisesti oikeus määrätä kuvan levittämisestä. Ellei kuvaajan lupaa ole saatu, bloggerin palveluntarjoaja, jos se on EU:n alueella, joutuu katkaisemaan bloggerin nettiyhteydet (ellei itse halua syytettyjen penkille), jos *kuvan ottaja* vaatii kuvan poistamista blogista.
Tosin olen sitä mieltä, että jos olet pannut kuvasi Facebookin profiiliin, ei pidä ihmetellä, että sitä käytetään ties missä. Mutta oikeudellisesti se ei anna lupaa kuvan käyttöön muualla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468