poikaystävä kehui ystävääni

Mustasukkainennn

Mitä mieltä olette tästä? Poikaystäni jonka kanssa olemme olleet vasta noin pari kuukautta yhdessä, sanoi minulle humalapäissään "olet yhtä kaunis kuin Anni (nimi muutettu), mutta paljon fiksumpi".. En tiedä ajatteliko hän sen kohteliaisuutena, mutta minusta se tuntui loukkaukselta. Mielestäni tuollainen vertailu on tyhmää, enkä edes kysynyt hänen mielipidettään tästä "Annista". Ja tosiaan Anni on sellainen "miesten nainen" jolla vaihtuu mies kokoajan ja kaikki miehet kuolaavat hänen peräänsä. Olen itsekin nätti ja saan paljon kehuja ulkonäöstäni, mutta Anni on sellainen nainen jota ihan kaikki miehet ihailevat. Tottakai tiedän että poikaystävänikään ei voi olla huomaamatta hänen kauneuttaan, mutta kenenkään miehen ei pitäisi sanoa naiselleen että "olet yhtä kaunis kuin joku". Pelkään, että hän ihastuu/on ihastunut Anniin, koska hän halusi puhua hänestä.

Onko minulla aihetta mustasukkaisuuteen? Keskustelimme tästä poikaystäväni kanssa ja hän sanoi, että ei voisi ikinä kuvitella seurustelevansa sellaisen ihmisen kanssa vaikka hän nätti onkin. Silti minusta tuntuu pahalta, että hän vertasi minua toiseen naiseen. En halua pilata suhdettamme olemalla liian mustasukkainen, mutta tuntuu ahdistavalta jos olemme jossain samassa porukassa tämän Annin kanssa.

Mitä mieltä olette tästä? Hyväksyisittekö jos teidän miehenne sanoisi näin teille? Tai mitä mieltä miehet on tästä? Onko tälläinen teidän mielestänne ihan normaalia, voisitteko sanoa noin tyttöystävällenne? Ja tarkoitaako tämä, että hän ajatteli Annin olevan oikeastaan kauniinpi, jos hän piti sitä kohteliaisuutena? Vai onko mustasukkaisuuteni totaalisen naurettavaa tälläisessa tilanteessa. Ja kyse ei ole siitä, että olisin pinnallinen ja kaikki riippuisi vain ulkonäöstä, mietin vaan että onko hän kuitenkin ihastunut Anniin?

Haluan vielä lisätä sen että mies on aivan ihana minulle, mutta en voi silti olla huomaamatta että hänen katseensa joskus nauliituu tähän Anniin hieman pidemmäksi aikaa kuin muihin, kun olemme samassa porukassa,

Tiedän ettei asia ole sinänsä iso, mutta haluan mielipiteitä, koska tämä on ahdistanut minua jo kauan....Enkä kuitenkaan halua pilata muuten ihanaa suhdettamme jauhamalla asiasta kokoajan.

4

457

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jätä se!

      Jätä poikaystäväsi. Ei mene kauan kun se ehdottaa jo kolmen kimppaa akan kanssa! Kuulostaa siltä, että poikaystäväsi on jo valmis vaihtamaan sinut tähän Anniin.

    • dgghjkykkbvlö

      Sä mietit liikaa. Relaa nainen! :D

    • puluy

      Mistä vetoa että edellinen kirjoittaja oli mies........ Ne ei vaan tajua :D

    • senja

      Sun varmaan kannattaa miettii, et mix koet mustasukkasuutta ylipäätänsä.. Mix epäilet ettet ole riittävä ja rakastettu.. Sulla taitaa itselläs nyt olla kasvun paikka edessä, ku edes tollasii kelaat.. Kundikaveri lähtee toisen matkaan jos on lähteäkseen.. Miks vaivaat päätös asioilla jotka saattaa tapahtua.. Sä et voi tietää tulevaisuutta, sun täytyy haluta luottaa kundiis, sillä jos et luota, niin mitä mahista sulla ees on sen kundin kans.. Itsees sun pitää luottaa ihan ekax kyl..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1730
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1237
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      980
    4. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      903
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      829
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      780
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      699
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      672
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      626
    Aihe